Itkun ja ilon tanssi

Mirkka Paajanen Haastattelu

Itkun ja ilon tanssi

Musiikki on Mirkka Paajaselle tapa ajatella, olla olemassa, pysyä järjissään ja rakastaa. Konservatiivikristityn kodin kasvatti saa sanoittaessaan luvan olla totta. Kokonaisena.

Musiikki oli lauluntekijä ja laulaja Mirkka Paajasen (s.1982) Kalajoella viettämässä lapsuudessa vahvasti läsnä. Kuorolaulu, viulunsoitto sekä perheen yhteiset stemmalaulusessiot olivat arkea. Silti hänestä ei pitänyt tulla ammattimuusikkoa. Piti tulla liikunnanopettaja. Sellainen terapeuttinen, jonka tunneilla ei joukkueita valittaisi niin, että joku ”Pasi” jäisi aina viimeiseksi.

Urasuunnitelma meni kuitenkin uusiksi, kun Paajasta pyydettiin yläasteen loppupuolella gospel-bändin taustalaulajaksi. Hän ihastui touhuun täysillä ja lähti Jyväskylän kautta Helsinkiin opiskelemaan. Laulupedagogiksi hän valmistui vuonna 2009.

Bändissä Paajanen otti askeleita myös lauluntekijänä. Ensimmäinen levytetty biisi Siipes kantaa syntyi 2000-luvun alussa. Totuus, jota bändin musiikissa julistettiin, alkoi kuitenkin ajan myötä rapistua. Paajanen ei voinut enää allekirjoittaa sitä.

”Huomasin, ettei ne arvot oo enää omiani. Käytin biiseissä jargonia, jonka olin niissä kuvioissa omaksunut.”

Kun maailmankuva menee uusiksi, menee uusiksi paljon. Se on hidas prosessi, jossa biisinkirjoittamisella on ollut iso rooli – samoin omien lasten saamisella.

”Halusin tarjota lapsilleni katsomuksellisesti avaran maailman, jota en itse saanut kokea. Se on ollut tosi vapauttavaa.”

”Pyrin kirjoittamaan tekstit niin henkilökohtaisiksi, että jos ne eivät mene muille, voin tehdä ne itse.”

Tekijänä Paajanen sanoo elävänsä vielä kuherruskuukautta, sillä hän aloitti pop-iskelmien kirjoittamisen muille artisteille vasta nelisen vuotta sitten.

”Pörrättyäni kauan monien artistien taustalaulajana tuli olo, että biisejäkin syntyisi, jos vain olisi aikaa. Järjestin sitä ja innostuin niin, että tekeminen menikin muun musisoinnin edelle. Istuin biisien äärellä yhdeksästä neljään, kunnes oli pakko lähteä hakemaan lapsia. Usein en ollut edes syönyt mitään.”

Katalogi ei ole Paajasen omin sanoin vielä kovin raivokas. Biisejä on olemassa noin 120. Hän ei ole laskenut, kuinka monta niistä on päätynyt artisteille. Se voisi olla lannistavaa.

”Pyrin kirjoittamaan tekstit niin henkilökohtaisiksi, että jos ne eivät mene muille, voin tehdä ne itse. Mullahan on myös oma artistiura.”

Kun Paajanen tekee lauluja itselleen, kulkevat melodia ja teksti yhdessä, kuitenkin tekstin ehdoilla. Ajatuksena on, että tarina vie. Saa tulla, mitä tulee.

”Kyllä se tarina jossain vaiheessa palaa pisteeseen, missä on hyvä lopettaa. Asioilla on luontaiset kaarensa.”

Muille tekeminen menee luottosäveltäjien Petri Somerin ja Matti Paatelman kanssa niin, että Paajanen kirjoittaa sanoitukset valmiisiin melodioihin. Somerin kanssa syntyy melodioita yhdessäkin.

Blanco-tekstiä hän ei ole tehnyt vielä koskaan.

”Vois olla jännää kokeilla, tulisiko jonkun toisen tekemän melodian myötä niin sanotusti väärinymmärretty olo, vai pikemminkin jotain lisää.”

Muille tekemisen prosessi on myös vähän vähemmän intuitiivinen. Kaikki lähtee usein kertsistä. Siinä on jokin ydin, jonka ympärille muu teksti tiivistyy. Pitää myös miettiä artistin tarinaa ja sitä, mikä on hänelle totta. Eikä kannata tarjota sitä, mikä on jo tehty, vaan kirjoittaa ikään kuin jatko-osa edellisiin biiseihin.

Paajanen sanoo olevansa onnekas saatuaan muusikkoutensa myötä herkullisen mahdollisuuden tutustua eri artisteihin, joille voi lähettää sähköpostia. Pitkä matka on silti siihen, että artisti haluaa avautua. Ainakin joskus.

Yllätyn välillä artistien haluttomuudesta tuoda biisiin omakohtaisia kokemuksiaan. Luulisi esittämisenkin olevan mielekkäämpää, kun tekstin voi kokea itselle todeksi.”

Samuli Edelmannin kanssa Paajanen on istunut samassa keikkabussissa pitkät pätkät. Kun artistin nimeä kantavaa albumia tehtiin, hän tiesi hyvin, missä artistin elämä menee. Levylle päätyikin kahdeksan tekstiä.

”Mentiin molemmat vähän samoissa surusävytteisissä elämäntilanteissa. Siitä tuli tavallaan lupa tehdä sellaisia biisejäkin. Samuli sanoi, että kuolema on hyvä, ja biiseihin tuli sitten paljon sitä.”

Tekstit syntyivät tutussa maastossa kivuttomasti.

”Multa vaan luonnistuu vähän kuolemanmakuisempi teksti, johtuen ehkä siitä, että elämän rajallisuus ja hauraus olivat lapsuudenkodissa vahvasti läsnä.”

Sanoitusten aiheet pyörivät paljon juuri luopumisen ytimessä. Vahvana on myös kaipuu kohtaamiseen ja toista kohti ojentumiseen – rikkinäisenäkin.

”Vaikka ymmärrän, että kaikki on lainaa eikä ketään voi omistaa, on toiselle kuuluminen hämmentävän monissa teksteissäni esillä. Mutta mitä muuta meillä on kuin nämä hetket? Ja mikä on sen arvokkaampaa kuin olla läsnä itselleen ja toiselle?”

Syvälle pinnan alle sukeltaminen on Paajaselle ominaista. Hän ei osaa antautua kirjoittamiselle lasten ollessa kotona.

”Ei se toimi, että mä itken tuolla työhuoneessa ja kohta joku tulee pyytämään muroja.”

Ennen flow-vaihetta kirjoittaminen on usein Sudokua ja salapoliisihommiakin. Pitää päästä kiinni ytimeen, joka lähtee viemään. Analysoinnin aika on myöhemmin. Paajanen palaa tekstiin monta kertaa.

Tuttuja ovat myös hetket, jolloin tuntuu, että kaikki on jo kirjoitettu.

”Sun tai sun sukulaisten tarinaa ei kuitenkaan ole tehty. On myös miljoonien muiden ihmisten tarinoita, joita ei ole kerrottu heidän näkökulmastaan. Plus että monista tarinoista on jätetty paljon kertomatta.”

Paajasen kännykkä on täynnä elämän keskellä tehtyjä muistiinpanoja. Niitä purkaessa saa usein nauraa, kun hyräilyn lomasta kuuluu läähätystä (lenkillä), pölynimurin hurinaa, tai lasten hassuja kysymyksiä.

Mulla on tapa olla lauluntekijän tutkat päällä koko ajan, ei sitä saa pois.”

”Me ollaan niin samoista palikoista rakennettuja, että jos mä kerron mun pelkoni, niin todennäköisesti 90 prosenttia nyökyttelee, että toi on myös mun pelkoni.”

Terapeuttista liikunnanmaikkaa ei Paajasesta tullut, mutta terapeuttinen lauluntekijä kyllä.

”Tää on mielenterveystyötä. Me ollaan niin samoista palikoista rakennettuja, että jos mä kerron mun pelkoni, niin todennäköisesti 90 prosenttia nyökyttelee, että toi on myös mun pelkoni.”

Vuoden 2018 Tangomarkkinoiden biisikilpailun voitto sanoituksella Kel onni on rohkaisi entisestään ajatukseen, että henkilökohtainen on usein yhteistä.

”Tein tekstin rakkaudenosoituksena miehelleni siitä havahtumisesta, että elämämme oli pari vuotta niin ruuhkautettua, että tuskin mahduimme itse sekaan. Onneksi me selvittiin. Onnen haurauden ymmärtää moni muukin.”

Paajasella on vahva tarve puhua kipeistä asioista ja nostaa teksteissään ”kissoja pöydille”. Hän asettuu puhumisen kulttuurin puolelle, sillä vaikenemisen kulttuuri aiheuttaa usein pahoinvointia.

Esimerkkinä kipeästä aiheesta on Suvi Teräsniskan levyttämä Sanoja vailla. Se on omistettu lapselle, jonka eräs tuttava menetti raskauden loppuvaiheessa.

”Ihan kauhea ja repivä aihe, josta en muista kuulleeni lauluja. Uskon monen tarvitsevan olkapäätä aiheen tullessa kohti.”

Kun rankempaa tekstiä on julkaistu, kysyvät sukulaiset joskus, että onhan teillä kaikki hyvin.

”Ei kaikki mun omia tarinoita ole. Elän ihmisten mukana heidän tarinoitaan. Itken, nauran ja kirjoitan ominani.”

Markkinapuolelta tullutta kysymystä siitä, mitä kuulija haluaa kuulla, Paajanen pitää pysähtymisen arvoisena. Siitäkin huolimatta, että ”julkiterapoiminen” on ollut hedelmällistä.

”Tiedostan, että tapani tehdä on niin henkilökohtainen, että joku saattaa vaivaantua. Missä vaiheessa se, että ihminen elää biisin mukana, saa kylmiä väreitä ja itkee, luiskahtaa ahdistuksen puolelle? Sitä en ole saanut vielä ratkaistua. Raja on ohut.”

Rankkoja sanoituksia voi paikata kirjoittamalla tekstin sisään lohdun. Niin ahdistus ei jää ainoana mieleen. Tuure Kilpeläinen on Paajasen mielestä tässä nerokas.

”Jos luet pelkän tekstin, on se todella riipivä. Biisin asu on kuitenkin sellainen, ettei tule tarvetta vajota itsetuhoisiin ajatuksiin.”

Omakin pyrkimys on kertoa kipeistä asioista niin, että kuulija voi tanssia ja itkeä samaan aikaan.

On yllättävää, miten paljon tekstin sävyä voi jälkiprosessillakin muuttaa.

”Oman soololevyn biisi Kosketa mua pisti pohtimaan, miten tekstin voi laulaa kerjäämättä kosketusta. Duuritin alun perin mollissa kulkevan melodian ja biisin sävy olikin yhtäkkiä sensuelli.”

”Kauhean vakava kuva tässä nyt tekemisestäni muotoutuu, mutta on mussa se toinenkin puoli. Oon esimerkiksi tekemässä lastenlevyä ja on sairaan freesaavaa ilotella.”

Levyn kappaleet ovat syntyneet vuosien varrella muistiinpanoihin kertyneistä lasten kysymyksistä, ajatuksista, jännittävistä hetkistä ja pelottavistakin tunteista. Lapsista huokuu vahvasti ihmeen muistamisen ajatus.

Kepeämpää ja erilaista tekemisen tapaa edustaa myös Neljänsuoralle tehty Paratiisi. Paajanen lähestyi tekstiä onomatopoeettisesti kielen rajoilla leikitellen.

”Pyydettiin rytmistä ja ei suomenkieleltä kuulostavaa tekstiä. Mieleeni tuli espanjankielinen sanapari para ti (sinulle) ja se päätyi lopulta sanaan paratiisi. Tehtävänanto oli tuore ja lopputulos mielestäni onnistunut.”

Co-write-työskentely on myös tapa keventää tekstejä. Sessio on usein niin nopea, ettei siinä ehdi elämän syvempää tarkoitusta miettimään. Hypetykseen ja energiaan perustuvallekin musiikille on oma paikkansa.

”On hauskaa ja freesaavaa tehdä eri tyyppien kanssa. Jokaisella on oma stailinsa. Jos ajattelen vaikkapa, ettei jotain ilmaisua voi laittaa tekstiin, niin joku ihmettelee, että miksei. Ja sitten vaan laitetaan.”

Paajanen on yllättynyt, miten paljon ympärillä olevat ihmiset ja heidän maailmansa nostavat esiin uusia puolia itsestä. Tiimiläisten on oltava kuitenkin sellaisia, joihin voi luottaa, ja joiden kanssa uskaltaa tuoda julki omat ajatuksensa.

”Heittäytymistaitoa mulla on. Teen, ennen kuin ajattelen. Se on ehdoton juttu sessioissa.”

Paajanen haluaisi profiloitua monenlaisen musiikin tekijäksi, mutta tunnistaa myös haasteet, joita siihen liittyy.

”Jos joku luonnistuu, niin onhan se fiksua tehdä sitä. Oon välillä tuhlannut energiaani tekemällä jotain itseäni vastaan. En kuitenkaan haluaisi rajata tekemistäni niin, että muu maailma lakkaa olemasta.”

”Biisit ovat testamenttini. Se, mitä minusta jää.”

Jonain päivänä Paajanen toivoo olevansa muusikkouden ohella naispuolinen Timo Kiiskinen, joka voi sanoa ansainneensa elantonsa tekemällä itselleen uskollisia biisejä.

On hän joskus selaillut ammatinvalintaoppaitakin. Vain ja ainoastaan tekemisen taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

”Kaipaan välillä varmuutta. Luotto alaan ei ole kauhean suuri, vaikka omaan tekemiseeni uskonkin. Mikään ei oo totta, ennen kuin on. Palkkiota työstä odotellaan välillä vuosia. Ihan hullun hommaahan tää sillä tavalla on.”

Musiikintekijät ry:n jäsenyys onkin ollut Paajaselle isompi asia, kuin mitä hän oli osannut ajatella.

”Meitä on siinä monta hullua samassa veneessä. Tulee vaikutelma, että tää on ihan normaali ammatti. Jokainen meistä – parhaatkin tekijät – ovat joskus epäilleet, että mitä tästä nyt tulee. On lohdullista ymmärtää, ettei tämä oo kenellekään helppo tie.”

”Elinehto on, että sun pitää sietää epävarmuutta. Jos et, niin vaihda alaa.”

Sitä Paajanen ei halua. Lopettaminen ei ole käynyt vakavasti mielessä kertaakaan. Biisinteko on intohimo.

”Biisit ovat testamenttini. Se, mitä minusta jää.”

Albumit
Mirkka: Että muistaisit saman (omakustanne 2017)
– sävellykset ja sanoitukset: Mirkka Paajanen (paitsi Me kaksi: Mirkka ja Johanna Viksten)

Mirkka & Luis: Koiruuksia, lastenlevy (Texicalli Records 2018)
– sävellyksiä ja sanoituksia

Mirkka: Kauneus – Toni Edelmannin muistolle (Texicalli Records 2018)
– säv. Toni Edelmann, Mirkka Paajanen, san. Pär Lagerkvist, Nils Ferlin, vapaa suom. Mirkka Paajanen

Lauluja artisteille (valikoima)
Siivet, säv. ja san. Mirkka Paajanen, es, Katri Helena (Warner 2015)
Suru, säv. ja san. Mirkka Paajanen, es. Club for five (Warner 2015)
Aika, säv. Matti Paatelma, san. Mirkka Paajanen, es. Samuli Edelmann (Warner 2016)
Muuttolintu, säv. ja san. Mirkka Paajanen, Lauluyhtye Rajaton (Sony 2016)
Elossa, säv. & san. Mirkka Paajanen ja Petri Somer, es. Nomi (Sony 2018)

Lisäksi
Pepe Deluxen solisti, muusikkona bändeissä Samuli Edelmann, Cheek, Mikko Kuustonen, Lauri Ylönen, Katri Helena, Jari Sillanpää, Anna Eriksson.
Biisinkirjoituksen opettaja.


Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot
Siipes kantaa, säv. ja san. Mirkka Paajanen (es. DadsHello)
Kel onni on, säv. Matti Paatelma, san. Mirkka Paajanen
Sanoja vailla, säv. ja san. Mirkka Paajanen
Kosketa mua, säv. ja san. Mirkka Paajanen
Paratiisi, säv. Jonas Olsson, Mirkka Paajanen, san. Juha Mäki, Jonas Olsson, Mirkka Paajanen

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2018

Selaa lehden artikkeleita