”Keväällä 1971 olin kirjoittanut tv-ohjelmaa varten laulun Pieni mies. Se vedettiin livenä sisään, pianossa sovittaja Nacke Johansson, kitarassa Heikki Laurila, bassossa Erkki Seppä, rummuissa Erkki Valaste ja bongoja soitti veljeni Mikko. Se julkaistiin levyllä sellaisenaan.

Sitten soitti Jorma Weneskoski: Lähtisitkö Itä-Saksan Rostockiin edustamaan Suomea iskelmälaulukilpailussa? Sanoin joo, ja lauluksi sovittiin Pieni mies. Raimo Henriksson lisäsi arriin pasuunariffin ja jouset. Laulu voitti.

Sääntöjen mukaan voittajan piti puolustaa voittoaan seuraavana vuonna. Vasta juhannuksen aikaan asia tuli mieleeni, mutta sopivaa laulua ei ollut.

Säv. ja san. Jukka Kuoppamäki
Esittäjä Jukka Kuoppamäki (ensijulkaisu 1972)

Juhannuspyhät vietimme tuttavien mökillä Wikarissa. Suomen lippu heilahteli hiljalleen lempeässä kesätuulessa, pääskyset singahtelivat ilmassa, valkoiset pumpulipilvet purjehtivat sinisellä taivaalla minun istuessani kuistilla.

Sitä katsoessani mieleeni juolahti, että tietävätkö rautaesiripun takana asuvat saksalaiset mitään Suomesta? Ja niin aloin edelliskesän festivaalimatkaa muistellen kirjoittaa: ”Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin”.

Kilpailumatkalla vastaanotto oli karu. Saavuimme Rostockin lähistölle junalautalla makuuvaunussa nukkuen, ja meidät tönittiin hereille kiväärinperällä, kuonokoppaisen susikoiran muristessa vieressä. Mutta takaisin asiaan.

Talvella olin nähnyt junan ikkunasta Rovaniemen ja Oulun välillä aivan radan vieressä hyljätyn kotitalon, jonka ovet ja ikkunat oli naulattu laudoilla kiinni. Elettiin rakennemuutoksen aikaa, töitä ei ollut, ja monet lähtivät Ruotsiin Volvon liukuhihnalle töihin.

Jatkoin laulun sanoitusta: ”Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien, tai sen kaiken rikkauden, kunnes tiesin vastauksen”. Ja vastaus oli: Suomen rikkaus on sen kaunis ja puhdas luonto.

Olin partioaikoina samoillut paljon metsissä ja tiesin mistä puhuin. Miltä tuntui istua rakovalkealla talvisen tähtitaivaan alla, tai myöhemmin: miltä tuntui ajaa kesäyönä keikalta kotiin, kun aamuauringon oranssinväriset säteet maalasivat maiseman.

Suomen värit ovat sininen ja valkoinen, sininen taivas ja siniset järvet, valkoiset hanget ja kesäyöt, taivaan valkoiset pilvilampaat. Tunsin, että juureni ovat syvällä kotimaani graniittikalliossa ja kuulin mielessäni kotikuusten huminaa. Laulu valmistui parissa tunnissa.

Päiväkahvin aikaan esitin sen vaimolleni Sirpalle ja talon emännälle, Sirpan toimittajakollega Sirkka Vesa-Kanteleelle. Hän makusteli kuulemaansa ja sanoi päätään kallistaen: ”Kyllä tässä on jotain, kyllä tässä on jotain”.

Lähetin nuotin bändini kitaristille Kari Hillolle. Ja seuraavalla keikalla Tampsan lavalla Kymenlaaksossa soitimme sen ensi kertaa yleisön kuullen.

Rostockissa bändimme soitti laulun big bandin keskellä, ja voitto tuli taas. Sitten säännöt muutettiin.”

Kappale Spotifyssa