Työskentelyapurahan sai 22 taiteilijaa. Apurahojen pituudet vaihtelevat neljästä kuuteen kuukauteen. Apurahan suuruus on noin 1 700 euroa kuukaudessa. Eniten työskentelyapurahoja jaettiin kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja näyttämötaiteeseen.
Puolivuotisen apurahan saivat kuvataiteilijat Sanna Kauppinen, Sari Kemppinen, Ninni Luhtasaari, Hannamari Matikainen ja Tuomo Rosenlund taiteelliseen työskentelyyn sekä kuvittaja Aino Louhi lastenkirjojen kuvittamiseen. Kirjailija Arto Lappi sai puolivuotisen apurahan runoteoksen kirjoittamiseen, vapaa taiteilija Raisa Foster monitaiteiseen työskentelyyn, muusikko Jaakko Laitinen työskentelyyn sanoittajana ja yhteisöteatteriohjaaja Kati Sirén kaupunkitaidetyöskentelyyn. Hakijoita oli 162.
Taidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 34 taiteilijalle tai työryhmälle. Myös kohdeapurahaa voi kohdentaa omaan tai työryhmän jäsenen työskentelyyn. Suurimmat summat, 6 500 euroa, menivät kolmelle eri tuotannolle: elokuvaohjaaja Arto Koskinen ja tuottaja-ohjaaja Ilmari Huttu-Hiltunen tekevät lyhytdokumenttielokuvan, käsikirjoittaja-toimittaja Ilkka Pernu käsikirjoittaa TV-draamasarjan ja tanssinopettaja Tuija Touhusen työryhmä valmistaa tanssiteoksen. Hakemuksia saapui 151.
Työskentely- ja kohdeapurahoihin jaettiin hieman enemmän rahaa kuin vuosi sitten. Haettu summa oli silti moninkertainen määrärahaan verrattuna.
Taidetoimikunta jakoi lastenkulttuuriin apurahoja yhteensä 24 000 euroa, mikä on vähemmän kuin vuosi sitten. Apurahan sai kahdeksan taiteilijaa tai työryhmää. Yliopettaja Juha Suonpään työryhmä sai 4 200 euron apurahan arkeologin työskentelykuluihin ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Sari Pasanen sai 4 000 euroa Black & White- lyhytelokuvasarjan toteuttamiseen erityisnuorten kanssa. Hakemuksia tuli 26. Hakemusmäärä laski edellisvuodesta noin kolmanneksella.
Apurahat maksetaan Veikkauksen tuotosta.
Pirkanmaan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille ja taiteilijaryhmille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan.
Lisätietoja: Sari Ilmola, erityisasiantuntija, sari.ilmola@taike.fi, p. 295 330 830
Työskentelyapurahat, yhteensä 187 000 euroa
Kirjallisuus Lappi Arto, Tampere, 6 kk Luojola Taru, Tampere, 4 kk Prittinen Jouni, Tampere, 4 kk
Kuvataide Kauppinen Sanna, Tampere, 6 kk Kemppinen Sari, Nokia, 6 kk Luhtasaari Ninni Maria, Tampere, 6 kk Matikainen Hannamari, Tampere, 6 kk Peltonen Erno, Tampere, 5 kk Rosenlund Tuomo, Tampere, 6 kk
Kuvitustaide Louhi Aino, Tampere, 6 kk
Mediataide Goldblatt Taija, Tampere, 4 kk
Monitaide Foster Raisa, Tampere, 6 kk Impola Laura-Noora, Tampere, 4 kk
Muotoilu Jantunen Alma, Urjala, 4 kk
Musiikki Laitinen Jaakko, Tampere, 6 kk Neuvonen Anu, Tampere, 5 kk
Näyttämötaide Mäkipää Petri, Tampere, 4 kk Sarkkinen Kaisa-Leena, Tampere, 4 kk Sirén Kati, Valkeakoski, 6 kk
Sarjakuva Mäkimurto Lauri, Tampere, 4 kk
Taidejournalismi Salo Maaria, Tampere, 4 kk
Tanssitaide Kahrola Hanna, Tampere, 4 kk
Kohdeapurahat, yhteensä 103 000 euroa
Elokuvataide Ikonen Leevi, Tampere, 2 000 € Työryhmälle (2 henkilöä) Tampereelle sijoittuvan lyhytdokumenttielokuvan ”Vimma” tuotantoon
Koskinen Arto, Tampere, 6 500 € Työryhmälle (2) 360 lyhytdokumentin tekemiseen
Pernu Ilkka, Sastamala, 6 500 € Televisiodraamasarjan käsikirjoittamiseen
Kirjallisuus Joutsijärvi Jonimatti, Tampere, 3 000 € Runoteoksen viimeistelyyn
Muurimaa Ismo, Tampere, 2 000 € Säveltäjän palkkioon ja painokustannuksiin
Thorel Christine, Tampere, 3 400 € Romaanin kirjoittamiseen
Kuvataide Kallio Emmi, Tampere, 2 000 € Näyttelykustannuksiin
Kallio Mikko, Tampere, 4 000 € Näyttelykustannuksiin
Kurri Mirja, Tampere, 1 500 € Metallipajan vuokraan ja teosmateriaaleihin
Köykkä Juha-Pekka, Ylöjärvi, 2 600 € Materiaali- ja työhuonekuluihin
Mikkonen Marita, Tampere, 2 000 € Näyttely- ja materiaalikuluihin
Mäenpää Teemu, Tampere, 2 500 € Näyttelykustannuksiin
Mäkipää Sanni, Tampere, 1 700 € Työryhmälle (2 henkilöä) Immen Ansa -näyttelyn järjestämiskustannuksiin
Pekkala Anna, Tampere, 1 900 € Näyttelykustannuksiin ja työhuonevuokraan
Seppä Sanni, Tampere, 4 000 € Näyttelykustannuksiin ja kolmen viikon residenssityöskentelyyn
Suutari Tuija Sinikka, Orivesi, 3 000 € Näyttelykustannuksiin
Mediataide Lehti Leena, Tampere, 2 000 € Työryhmälle (2 henkilöä) videoteoksen valmistamiseen ja levitykseen
Päällysaho Nuutti, Tampere, 2 000 € Työryhmälle (2) videotaidefestivaalin tekniseen toteuttamiseen ja esittämiseen
Muotoilu Lindblom-Saastamoinen Helmi, Tampere, 4 000 € Ryhmänäyttelyyn ja taidekilpailuun Espanjassa
Musiikki Itkonen Maria, Tampere, 2 000 € Minna Canthin 175-vuotisjuhlakonsertin ammattitanssija-koreografin palkkaan
Nieminen Petri, Tampere, 5 000 € CD-levy ja materiaali striimauspalveluille Petri Niemisen kamarimusiikista Alba Recordsille
Rahkila Janne, Tampere, 4 000 € Työryhmälle (3) Tampere underground juhannus -festivaalin järjestämiseen
Ylinen Tapio, Tampere, 3 000 € Työryhmälle (8) albumin äänityskuluihin
Näyttämötaide Junttu Juha, Tampere, 3 400 € Teatteri Siperian produktiossa Kylä työskentelyyn muusikkona, säveltäjänä ja näyttelijänä
Mikkola Antti, Tampere, 5 000 € Näytelmän kirjoitustyöhön
Performanssi- ja esitystaide Peltola Johanna, Tampere, 2 400 € Työryhmälle (2) klovniperformanssin ”Terapiakeksus” työskentelykuluihin kaupunkitilassa ja tapahtumissa Tampereella
Sirkustaide Nisso Kamilla, Tampere, 3 000 € Työryhmälle (12) sirkusesityksen valmistamiseen
Seppälä Wilma, Tampere, 3 400 € Työryhmälle (2 henkilöä) sirkus-tanssiesityksen työskentelykustannuksiin, matkakuluihin sekä esityskorvauksiin
Tanssitaide Hildén Iiris, Tampere, 1 700 € Soolotanssiesityksen valmistamisen työskentelykuluihin
Touhunen Tuija, Lempäälä, 6 500 € Työryhmälle (3) tanssiteoksen taiteelliseen työskentelyyn ja tuotantokuluihin
Valokuvataide Asumaniemi Terhi, Tampere, 1 500 €
Valokuvateosten valmistuskuluihin näyttelyitä varten Kiiveri Niina, Tampere, 1 500 €
Valokuvateosten tuottaminen näyttelyihin Rinne Ville, Helsinki, 2 000 €
Valokuvanäyttelyn kustannuksiin Salmio Veera, Tampere, 2 000 € Työryhmälle (5) valokuva- ja videonäyttelyn ”Pelastetut kaunottaret” materiaali- ja työskentelykustannuksiin
Lastenkulttuurin kohdeapurahat, yhteensä 24 000 euroa
Elokuvataide Pasanen Sari, Tampere, 4 000 € Black & White – lyhytelokuvasarjan toteuttamiseen erityisnuorten kanssa
Kirjallisuus Mäki Harri István, Ylöjärvi, 2 500 € Lastenromaanin ”Liskojen sota, eli Akselin uskomattomat seikkailut vuonna 1918” kirjoittamiseen
Kuvitustaide Vallineva Saara, Tampere, 1 700 € Kuvitusnäyttelyn järjestämiseen
Monitaide Huitula Kristian, Tampere, 2 000 € Työskentelyyn lasten/kokoperheen sisältökonseptin kehittämiseksi
Lehikoinen-Musturi Tiina, Tampere, 3 400 € Lastenkirjan kirjoittaminen ja kuvitus
Näyttämötaide Viitaniemi Janne, Tampere, 3 000 € Musiikkiteatteriesityksen kirjoittaminen ja ohjaaminen
Tanssitaide Ojapalo Nelli, Tampere, 3 200 € Työryhmälle (2 henkilöä) lastentanssiteoksen valmistamiseen Tampereella
Ympäristötaide Suonpää Juha, Tampere, 4 200 € Työryhmälle (3) arkeologin työskentelyyn sekä matka- ja materiaalikuluihin
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.
www.taike.fi Taike Facebookissa
|