(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Istun Elvis-toimistossa kädet täristen Teoston vuosikokouksen ansiosta ja päätän kokeilla, suostuisiko mies haastatteluun. Ja, This is my lucky Day, pian kuulenkin kännykästä tutunoloisen pehmeän äänen. Ja miehellä on vieläpä aikaa juttutuokioon.

Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä ja mitä kuuluu?

No, ihan hyvää. Olen tehnyt muun muassa juhlarunon ”Mikä se Suomi on”, joka tilattiin uuteen Pekka Kostiaisen säveltämään kantaattiin. Teos kantaesitetään 10.5.1998 Maamme-laulun 150-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä, Hartwall-Areenalla. Edellinenhän vastaava runo tilattiin muuten V.A.Koskenniemeltä Maamme-laulun 100-vuotisjuhlia varten!

Ja muutoin, tällä hetkellä teen koulutustani vastaavaa työtä, heh heh, eli käännän. Mulla on työn alla Steven Sondheimin kamariooppera ”A little nightmusic”. Teos menee Kansallisoopperaan, ja työ on sanalla sanoen mielenkiintoista. Nimittäin, oopperassa on kaikkiaan kolmisenkymmentä kappaletta, ja ne kaikki ovat kolmijakoisia! On valssia, masurkkaa ja poloneesia ja mitä kaikkia … Ja täytyy myöntää, että kääntäjälle tämä on aikamoinen haaste. Itse asiassa helvetin hankalaa hommaa, mutta kyllä minä tämän klaaraan. ”A little Nightmusic” on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että se on toisaalta samppanjankeveä, toisaalta älyttömän traaginen surullisine ihmiskohtaloineen. Teosta päästään esittämään Kansallisoopperassa aikaisintaan vuonna 2000, joten siihen on vielä aikaa.

Näyttää muuten siltä, että mä olen Valtakunnan Virallinen Sondheim-kääntäjä, teinhän äskettäin juuri ”Sweeney Toddin” käännöksen Kansallisoopperaan. Ja aika hauska juttu oli, kun Jussi Raiskinen hakiessaan sopivaa kääntäjää Sondheim-tuotannolle oli päättänyt, että kääntäjällä pitää olla kolme ominaisuutta:

• hänen pitää osata hyvin suomea
• hänen pitää tietää musiikista
• ja hänen pitää olla Tampereelta, niin

olin kuulemma siinä tullut sitten jotenkin Jussin mieleen…

Onko muita tulevaisuuden työsuunitelmia?

Omia lauluja pyörii mielessä koko ajan … eihän niistä pääse irti. Mutta katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

No se vaihtelee mielentilan mukaan. Joskus on kiva kuunnella yhtä ja sitten taas toista. Mutta usein on myös kiva kuunnella ei mitään.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/lauluntekijä-urallasi?

Voi kun niitä on niin paljon, ettei niitä mitenkään voi laittaa järjestykseen! Kaikki huonotkin hetket ovat tavallaan olleet tärkeitä, koska niistähän sitä polttoainetta on sitten saanut niihin biiseihin …

Millainen olit nuorena?

No mä en oo koskaan ollut mikään riitelijä tai tiuskija. Mä olen kai aina ollut sellainen iloluontoinen kaveri, jonka sisällä asuu kuitenkin se vakavampi lauluntekijä-minä. Mutta helvetin ujohan mä olin, silloin parikymppisenä, kun keikoille lähdettiin. Ja sittenhän mä rupesin juttelemaan yleisölle mukavia, kun olin niin hermostuksissani. Ja siitähän tuli sitten mun tavaramerkki. Ihmiset tykkäsivät ja tykkäävät siitä vieläkin, kun heille jutellaan.

Mikä saa sinut pysymään alalla, musiikin ja tekstien parissa?

Koska en osaa mitään muuta, heh heh! Ja mulla vain kertakaikkisesti on verbaali tapa järjestää maailmaa, ihmisiä ja tapahtumia. Mullahan ei ole ollenkaan matemaattista havainnointikykyä. Enkä mä osaa piirtää tai maalata, edes kameralla.

Mutta kirjoittaa mä kyllä osaan, ja siinä mä olen aika hyvä.

Langan päästä alkaa kuulua hiljaisuutta. Katson ulos. Aurinko paistaa melkein satuttavasti silmiin. Kiitän haastattelusta, yhdyn mielessäni Juicen viimeiseen lauseeseen ja jään odottamaan hienoja käännöksiä ja, kieltämättä, niitä uusia laulujakin.