Reijo Lehtovirta - pseudonyymi V. Hehtolitra ja paljon muuta

Reijo Lehtovirta – pseudonyymi V. Hehtolitra ja paljon muuta

(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Minkälaisten töiden parissa työskentelet tällä hetkellä?

En minkäänlaisten – olen ollut vuoden verran sairaslomalla vaikean leikkauksen jälkeen.

Mikä on paras/rakkain työsi?

Jazzmusiikki kokonaisuudessaan on aina ollut lähellä sydäntä. Samoin 20-vuotinen, läheinen yhteistyö Junnun Vainion kanssa. Sekä miksei kaikki keikkamuusikonkin hommat, joita mulla on ollut, monenmoisia vuodesta 1952. Ja muuten, jos ihmisessä on vähänkään taiteilijan vikaa, kaikki kulloisetkin, käsilläolevat työt tehdään antaumuksella, niin hyvin kuin osataan. Työtä tehdessään taiteilija ei voi pinnata. Ja, ei ole tärkeää se mitä tehdään, vaan miten tehdään.

Mikä sai sinut innostumaan musiikista?

Isä osti mulle klarinetin vuonna -49, ja 15- vuotiaana soitin klarinettia Kotkan TY:n soittokunnasssa. Sittemmin innostuin saksonista ja huilusta, ja 17-vuotiaana sainkin jo pestin Mauri Toivosen bändissä saksofonistina. Valmistuin v. -55 Kotkan kauppaopistosta merkonomiksi, jonka jälkeen kävin armeijan. Olin kuitenkin ilman duunia, ja Toivonen pyysi mut vakimuusikoksi bändiin, jolla oli kiinnitys Kotkan Fennia-ravintolaan. Sille tielle jäin. Sittemmin soitin mm. Olli Miettisen bändissä, ja v. -56 Pertti Metsärinteen bändissä. Vuonna -57 soitin Pertti Tiensuun bändissä Helsingissä, joka säesti Annikki Tähteä (joka oli muuten Tiensuun vaimo). Vuonna -58 muutin sitten takaisin Kotkaan ja mut pyydettiin takaisin Olli Miettisen bändiin, joka säesti Olavi Virtaa. Olimmekin, me Kotkan pojat, Olavi Virran mukana koko hektisen vuoden -58, ennen Olan suurta romahdusta. Täytyy sanoa, että Ola opetti mut soittamaan…

Kuinka niin?

No aatteles nyt. Kun Ola lauloi, niin kuin lauloi, hienosti, ja pani mulle sitten aina välillä mikin fonin eteen välisoittoja varten, niin en kai mä voinut muuta kuin yrittää pärjätä Olalle sillä fonilla. Niin, me laulettiin kilpaa, Ola äänellään, ja mä fonilla. Niin musta kehittyi väkisinkin hyvä muusikko.Vuodesta -59 vuoteen -63 kierrettiinkin sitten Veikko Ahvenaisen orkan kanssa ympäri Suomea, kaikenmaailman iskelmälaulukilpailuissa ja niin edelleen.

Kuinka nämä säveltäjän/sovittajan työsi sitten alkoivat?

Ne hommat alkoivat oikeastaan vuonna -65. Ranisen Arska, Kotkasta muuten hänkin, delegoi mulle paljon säveltäjän/sovittajan ja kapellimestarin hommia. Hän ikään kuin potki mua persuuksiin, kannusti, että pääsin työn alkuun. Silloin rupes kynä pysymään itselläkin kädessä. Ja sitten, Junnu muutti Espooseen, jossa itse asuin, ja sattumalta ihan naapuriin. Meiltä alettiin tilata paljon kaikenlaisia töitä, ja teimme 70-luvun alusta paljon yhteistyötä. Muun muassa silloinen Fazer ja Discophone tilasivat meiltä paljon musiikkia eri äänitteille. Lisäksi teimme erilaisia tilaustöitä firmoille ja mainosmusiikkiakin.

Ikimuistoisin hetkesi muusikon/säveltäjä-sovittajan urallasi?

No, se oli toissailtana, 29.8.1998, Tavastialla! Sain oman, ensimmäisen kultalevyni Juha Vainion Pahojen Poikien Lauluja kokoomasta, uudelleen julkaistusta äänitteestä, jolla aikoinaan toimin säveltäjä/sovittajana, salanimellä V.Hehtolitra. Tilaisuus oli kerrassaan uskomaton! Jalmari Kolu -niminen, 20-henkinen, pääosin näyttelijöistä koottu mieskuoro lauloi Pahojen Poikien lauluja, tupa oli ihan täynnä, nuoret ihmiset hoilasivat lauluja mukana, tanssivat ja heiluivat sytkäreiden kanssa. Tunnelma oli samanalainen kuin isossa rock-konsertissa! Se tuntui aivan uskomattomalta. Varsinkin, kun ajattelee, kuinka ne laulut syntyivät…

Kuinka ne sitten syntyivät?

No, Lehtimiehet Oy tilas meiltä vuosina -76 – 79 sellasen homman, tuhmia kasetteja. Junnu soitti mulle ja kysyi, että täräytetäänkö menemään. Mä vastasin, että siitä vaan. No, me lähettiin yks tiistai-päivä keväällä -76 Hesasta Kotkaan Junnun kanssa, ostamaan mopoa Junnun pojalle, ja Junnu istahti auton takapenkille ja murahti vaan, että ”turvat kiinni”. Ajomatka sujui hiljaisuuden vallitessa. Kotkaan päästyämme Junnu totesi, että kuuden biisit tekstit on tossa. Takaisintulomatkalla toistui sama laulu – käsky ”turvat kiinni” kuultiin jälleen. Helsinkiin päästyämme vein mopon Junnun pojalle ja takaisin tultuani Junnu oli tehnyt loput 6 tekstiä valmiiksi. Saman viikon perjantaiksi oli tilattu legendaarinen Pekka Nurmikallion studio, joten mulla oli kaksi päivää aikaa säveltää ne tekstit. Eihän siinä auttanut muu kuin ryhtyä hommiin …

Kuinka lp:n äänitykset sujuivat?

Reippaasti. Aloitimme perjantaina aamulla 9:ltä, teimme ensin pohjat, sitten laulut päälle. Iltayhdeksältä meillä oli valmis 12 laulun masteri! Junnu oli kyllä sellainen päällepäsmäri, määrätietoinen, vaativa ja nopealiikkeinen. Hän ei muuten koskaan korjannut omista teksteistään tavuakaan esim. studiossa. Siksikin ne hommat sujuivat joutuisasti. Eipä hänen kyllä niitä tekstejä tarvinnutkaan korjailla – niin lahjakas kaveri hän oli. Riimit ja värssyt olivat laakista laatutavaraa.

Miksi luulet Junnun valinneen juuri sinut läheiseksi työkumppanikseen?

Mä olin yhteistyökykyinen, pidin turpani kiinni oikeissa paikoissa ja, ennen kaikkea, osasin myös tehdä musiikillisesti korkeata laatua. Ja sitä paitsi, mehän oltiin kavereita jo kouluajoilta. Junnulla oli tapana tulla norkoilemaan sittemmin mun työpaikalle, Kotkan Paasivaaran konttoriin, jossa olin konttorinhoitajana vv. -53 ja -54. Junnu hakeutui jo varhaisessa vaiheessa mielellään soittajaporukoihin, ja luulen hänen arvostaneen mua ennen kaikkea muusikkona. Junnuhan teki hienoja, huippuluokkaaa olevia kupletteja jo 15-vuotiaana…

Luulen, että Reijon kanssa voisimme kirjoittaa samalta istumalta vaikkapa kokonaisen muistelmateoksen, niin paljon on miehellä hauskoja juttuja kerrottavanaan. Tämä nyt kuitenkin tällä kertaa, vaikka nyt täytyy vakavasti harkita Selvis-jatkokertomusta – aiheena kaiken maailman hauskat sattumukset ja muistelot suomalaisen iskelmän legendaarisesta historiasta. Taidan kuitenkin panostaa siihen, että pirtsakkaat eläkeläisemme Kyyrö&Fuhrmann “the Dynamic Duo“ kirjoittaessaan Elvis-historiikkia tuovat esiin kaikkea sellaista kiinnostavaa, josta me, huom. vähän nuoremmat tekijät, voimme saada voimaa ja iloa omaan työhömme.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1998

Selaa lehden artikkeleita