Minkälaisten töiden kimpussa olet tällä hetkellä ja mitä kuuluu?

No, kiitos hyvää. Me ollaan bändin kanssa aika lailla tien päällä oltu kesäkuusta lähtien, ja tarkoitus on keikkailla suht säännöllisesti tuonne joulukuulle asti. Pienen tauon tekee se, että olen lähdössä Barcelonaan pariksi viikoksi, biisintekoon.

Barcelonaan? Miksi?

No mulla on hirveen hyviä kokemuksia luovan työn tekemisestä ulkomailla. Pystyn keskittymään paljon paremmin kuin kotona, mähän olen helvetin hyvä keksimään kaikenlaista muuta puuhaa kuin biisintekoa… ja toisaalta, voin myös pikkusen harrastaa urheilua samalla…

Kuinka biisinteko käytännössä tapahtuu? Otatko kitaran reissulle mukaan?

Itse asiassa, otan kitaran ja tietokoneen sekvensserilaitteistoineen mukaan. Mulla on yleensä ihan tavallinen hotellihuone, ja pyrin aloittamaan aamulla ja tekemään kunnon työpäivän biisinteon äärellä. Mulla on joitakin aihioita jo valmiina, ja tarkoitus on saada sellaset kaksitoista biisiä valmiiksi. Levyttämään me mennään joskus ensi vuonna.

Mikä on työtapasi, sanat vai sävel ensin?

Kyllähän mä olen tarinankertoja, mutta en kuitenkaan kuljeta tekstiä svengin kustannuksella. Haluan musani olevan viihdyttävää ja yleisöystävällistä. Yleensä sanat ja sävel kulkevat aika lailla rinnakkain – pyrin tekemään sellasta kuunneltavaa poprokkia.

Mikä on paras/rakkain työsi?

No, sellanen biisi kun ”Ei toiset opi koskaan”…

Kertooko se sinusta?

No, heh heh, varmaan minusta ja vähän muistakin…, mutta asiallisesti ottaen, sen biisin levytetty versio on vaan niin älyttömän hyvin onnistunut saksofonisooloineen ja laulutulkintoineen, että itsekin joskus ihmettelen, että ollaanko saatu sellaista aikaan! Muita mulle rakkaita biisejä ovat sitten nämä, jotka livetilanteessa toimivat takuuvarmasti, kuten ”Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä”, ”Valokuvia”, ”Lauantai-ilta” ja tietenkin biisi ”Älä jätä minua”.

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

No kyllä se oli silloin, kun Juha Vainio -palkinnon yhteydessä Salon Jakke antoi mulle sävellettäväksi yhden Junnun Vainion ennen levyttämättömän tekstin, jonka nimi on ”On laulu tärkeämpi laulajaa”. Se oli ihan mieletön juttu ja jäi kyllä mieleen!

Millainen olit nuorena?

Ehkäpä jossain määrin eksyksissä … heh heh … ehkä sitä ois voinu odottaakin muutaman vuoden ennen näiden taidepaukkujensa kanssa. Mutta joo, mä olin erittäin ulospäinsuuntautunut ja ajattelematon, vois kai sanoa…

Kuinka musiikki tuli elämääsi?

Ensimmäiset räpellykseni tein kuusitoistavuotiaana kitaran kanssa ja 17-vuotiaana tein biisin ”Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä”. Ajattelin silloin, että ehkä tässä on jotain mulle, että ehkä minä saan kuin saankin lauluja kasaan…

Millaista musaa kuuntelit nuorempana, ketä arvostit?

Kuuntelin kovasti Kasevaa ja Kauko Röyhkää, jota muuten arvostan edelleenkin. Työn kautta olen oppinut arvostamaan näitä vanhempia, Helismaata ja Vainiota.

Mikä saa sinut pysymään alalla, laulujen parissa?

On erittäin kivaa niin sanotusti nyhjästä tyhjästä! Laulunteko on haasteellista ja kiinnostavaa hommaa. Se on kuin jokin ikuinen mysteeri. Ja on erittäin kivaa ja palkitsevaa, kun saa laulun valmiiksi. Se onkin se tärkein hetki, se euforinen olo, jota ei sen jälkeen enää voi saavuttaakaan.

Kiitän Teroa haastattelusta. Siihen Tero sanoo nopsasti, että koska hän on juuri menossa keikalle hienon bändinsä kanssa, jonka muusikot tekevät hyviä sovituksia hänen biiseistään, muusikko/sovittajat olisi hyvä mainita – ettei hän vaan taas yksin paistattele julkisuudessa. Eli, Vaaran hienoja kappaleita soittavat ja sovittavat lahjakkaat herrat Kari Makkonen, basso; Reijo Anttila, keyboard; Timo Räsänen, rummut. Keikkabussin tuttujen äänten tunkeutuessa luuria pitkin korviini, toivotan tälle hyväntuuliselle reissumiehelle hyviä keikkoja ja onnellista elämää!