Lupasin viime Arthurlandissa palata Teosto-asioihin ja teen sen nyt. Moitin viimeksi sitä, että Teoston mainoksia ei ollut Muusikko-lehdessä. Asia korjattiin ja uusi mainoskampanja on aloitettu ja mainoksia on monessa muussakin julkaisussa. Mainostoimisto on tehnyt parhaansa ja luonut näkyvän mainoskampanjan, jossa muutama säveltäjä toimii mannekiinina kertoen omasta luomistyöstään. Mainokset ovat niin upeita, että Nokia ja Sonera jäävät kirkkaasti toisiksi. Tulen jossain vaiheessa tiedustelemaan, mikä on kampanjan hinta ja pelkään, ettei se ole ollenkaan suhteessa odotettuun hyötyyn.

Minulle ei nimittäin auennut alkuunkaan, mikä on mainosten viesti. Se varsinaisesti Teostoa koskeva teksti on suurinpiirtein yhtä suurta kuin vakuutuskirjan kääntöpuolen teksti, jossa kauniin sanoin usein kerrotaan, että vahingon synnyttyä ei korvata mitään. Ehkä viesti on kuitenkin taas se, että Teosto on suurin ja kaunein ja kansallinen instituutio, jonka alaisina ovat esim. Magnus Lindberg, Iiro Rantala ja Toni Wirtanen. Eli juuri se, jota olen aina pitänyt vahingollisena ja vääränä. Pidän myös vähintään harkitsemattomana, että vaikka mainoksissa vaihtuvat ”mannekiinit”, mainosten ilme on kuitenkin kaikissa julkaisuissa sama, riippumatta siitä puhutellaanko ammattilaisia, musiikin harrastajia, tilaisuuksien järjestäjiä tms. Toistan sen, mitä viimeksi sanoin: Teosto tiedottaa väärissä paikoissa, vääriä asioita, väärille tahoille. Uskon täsmätiedotukseen.

Eri tahoille pitää tiedottaa eri asioita erilaisissa sävyissä. Ja niin, että se houkuttelee lukemaan eikä ole se pieni jälkikirjoitus, joka useimmiten jää lukematta. Pidän myös vahingollisena, että kirjoitetaan esitysluvuista puheen ollen: ”Luvan saat vaivatta, ota yhteys Teostoon.” Ja raportoinnista: ”Muista raportoida elävässä musiikkitapahtumassa esitetyt teokset – ota yhteys ja sovi ilmoitusmenetelmästä.” Ei kukaan ole kiinnostunut ottamaan yhteyttä johonkin, joka asettaa velvollisuuksia. Yhteydenoton on tapahduttava toisin päin: Teoston on otettava yhteyttä esittäjiin ja tarjottava eri vaihtoehtoja. Mutta sitähän Teosto ei usko. Teoston mielestä kaikki on ihan hyvin, kun saadaan koneet toimimaan niin, että voidaan ristiintarkistaa laskutus ja raportointi.

Sen miten tällainen ristiintarkistus (josta olen kuullut puhuttavan jo kun vielä istuin Teoston johtokunnassa) toimii, olemme oppineet viimeksi NCB:n tilityksestä. (NCB:n uudesta tietokonesysteemistä Ruotsin SKAPin Roger Wallis varoitti meitä jo miltei neljä vuotta sitten NPU:n kongressissa Reykjavikissa. Sitä ei kuitenkaan kukaan ottanut vakavasti. Tekee mieli kysyä, kuka tästä kantaa vastuun.) Ristiinkytkennästä olen joskus kysynyt NCB:n täkäläisestä toimistosta, kun eräs äänite oli ollut markkinoilla jo kaksi vuotta, NCB:n siitä tietämättä. Kun kysyin, eivätkö äänitteiden valmistamot enää ilmoita valmistetuista äänitteistä, sain vastuksen, että valmistamot kyllä ilmoittavat äänitteistä, mutta NCB:n toimistolla ei ole aikaa tarkistaa asioita.

Hyvää joulua

Minusta lähinnä huvittava oli Teoston vastaus meidän vaatimukseemme raportoinnin tehostamiseksi erityisellä raportointiasiamiehellä. Vastaus oli, että kaikki pystytään hoitamaan talon nykyisillä voimilla. Parannusehdotusten listaan sitten kirjoitettiin, että hyvin raportoiville tanssiorkestereille lähetettäisiin joulukortti. Taisi olla jossain vielä maininta, että joillekin annettaisiin lahjaksi Teostokynä. Hyvin menee. Naiivius on suorastaan ihailtavaa.

Kuten yllä kirjoitin ja olen monta kertaa sanonutkin, että Teostolla on väärä imago ja viestit ovat tarkoitusperiä vastaan, sain taas vahvistusta kun luin, että Brysselissä suomalaiset mepit olivat enemmistönä vastustaneet vahvoja tekijänoikeuksia. Kiitos ranskalaisten, englantilaisten ja saksalaisten vahvat tekijänoikeudet sittenkin voittivat selvin äänin. Mutta lehtitietojen mukaan Suomen edustaja Astrid Thors oli sanonut: ”Muutamissa kannanotoissa asetuttiin kyllä Teoston kaltaisia laitoksia vastaan.” Siis ei ymmärretty, että Teosto on ainoastaan työrukkanen ja sen johtajat tekijöiden renkejä, eikä kansallisten instituutioiden suuria johtajia.

Joudunko sittenkin sotkeutumaan verkkoihin?

Olen julistanut sitä, etten halua olla tekemisissä minkäänlaisen internetin tai sähköpostin tai muiden perverssien laitteiden kanssa. Kohtalonivaa on kuitenkin, että kun ELVIS hankki internetin, ensimmäiset yhteydenotot olivat Edition ELVISin nuottitilauksia; siis tarkoitettu nimenomaan minulle. No kestin sen, kun auliit ELVISin työntekijät välittivät terveiset minulle, minulle ymmärrettävässä muodossa. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. En suostu vieläkään oppimaan kaikkien helvetinkoneiden metkuja, mutta olen ymmärtänyt, että nyt Brysselissä kinattiin siitä, mitä tapahtuu kun teoksia otetaan näihin koneisiin. Yksityiskohdat saatte kaivaa esille jostakin muualta.

Mutta minulle jäi se mielikuva, että mm. kirjastoväki, museonhoitajat yms. katsovat, että tiedonvälitystä haittaa se, että tekijöillä on jotain sanottavaa, jos hänen teoksiaan käytetään näissä nykyaikaisissa vempeleissä. Eli vähän samalla tavalla kun nyt voidaan käyttää teoksia 1. yksityisessä käytössä, 2. opetustoiminnassa ja 3. jumalanpalveluksen yhteydessä. Minusta nykyisessä tilanteessa vähintään viimeksimainittu ei ole oikein ja se on tekijöitä kohtaan väärin.

Mitä nyt tulee kirjastoihin, olen valmis tunnustamaan, että Suomen kirjastolaitos on Suomen parhaimpia instituutioita, vielä hienompi kuin musiikkiopistoverkosto. Tästä huolimatta en voi ymmärtää, että kirjasto- ym. ihmiset ovat sitä mieltä, että tekijänoikeutta pitäisi rajoittaa yhteisen tiedonvälityksen varjolla. Näen sieluni silmin säveltäjän tai kirjailijan, joka omassa pienessä kammiossaan istuu ja tuskailee luomuksensa kanssa ja hänen vieressään istuu korppikotka, joka odottaa, että tekijä saa luomuksensa valmiiksi. Sitten korppikotka syöksyy esille ja riistää tekijältä valmiin teoksen vapaan tiedonvälityksen nimessä. Minun mielestäni tiedonvälitys on tärkeää ja hienoa, mutta tekijänoikeus on pyhä.

Musta ja valkoinen lista

Stars but no stripes?Kun Brysselissä äänestettiin vahvan tekijänoikeuden direktiivistä, äänesti 437 parlamentaarikkoa direktiivin (vahvan tekijänoikeuden) puolesta, 47 vastaan ja 51 tyhjää. Suomalaiset kunnostautuivat niin, että seitsemän äänesti direktiiviä vastaan, neljä tyhjää ja ainoastaan kolme oli taiteilijoiden puolella.

Nimet ovat seuraavat. Puolesta: Outi Ojala (vas), Heidi Hautala (vihr) ja Reino Paasilinna (sd). Tyhjää äänestivät: Esko Seppänen (vas), Jyrki Otila (kok), Riitta Myller (sd) ja Pertti Paasio (sd). Käyttäjien puolesta ja taiteilijoita vastaan äänestivät: Mirja Ryynänen (kesk), Astrid Thors (r), Paavo Väyrynen (kesk), Kyösti Virrankoski (kesk), Raimo Ilaskivi (kok), Marjo Matikainen-Kallström (kok) ja Kirsi Piha (kok). Pistetäänpäs nimet mieleen tulevia eduskunta- ja EU-vaaleja varten.

EU:n komissio tulee vielä muokkaamaan direktiiviä, samoin neuvosto ja parlamentti toisessa käsittelyssä. Reino Paasilinna arvio: ”Uskon kyllä, että esimerkiksi neuvosto ei ota ihan näin tiukkaa linjaa tekijänoikeuksien soveltamiseen.” Kun tämän jälkeen vielä Suomen eduskunta muokkaa suomalaiset sovellukset tekijänoikeuslakiin, voi varmasti todeta, että taistelu on voitettu. Mutta sota jatkuu.

Arthur Fuhrmann

Suomen armeijan korpraali vuosimallia 1958

PS. Seuraava juttu olisi yhtä hyvin voinut olla joko Selvisin saksituissa tai jopa vitsi-palstalla. Erään monimutkaisen reklamaation yhteydessä sain Teostolta vastauksen, jossa luki mm: ”Teoston toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkaat ovat aktiivisia ja seuraavat lähetyksiä ja tarvittaessa reklamoivat.” Nyt sitten reippaasti hankkimaan lisää televisio- ja radiovastaanottimia. Yhdellä tv-lupamaksulla saatte seurata kaikkia Suomen (ja muidenkin) lähetyksiä Teoston reklamaatiota varten.

---

teksti: Arthur Fuhrmann