Räävitön ja särmikäs suomirockpoppoo Klamydia yllätti kaikki perustamalla oman levy-yhtiönsä heti uransa alkutaipaleella. Kråklund Records näki päivän valon vuonna 92 ja samana vuonna julkaistiin myös yhtiön ensimmäinen ja Klamydian kolmas pitkäsoitto.

Toimeliaan yhtyeen ajoi oman firman perustamiseen niin taloudelliset kuin taiteellisetkin syyt.

– Laskeskelin, mitä levy-yhtiö siitä meikäläisten tekemästä musiikista saa ja mitä minä siitä saan. Se pisti kiukuttamaan, Klamydian nokkamies ja Kråklundin monitoimimies Vesa Jokinen perustelee yrittäjäksi ryhtymistä.

– Näin saimme myös kaikki langat omiin käsiimme. Voimme päättää levyn sisällöstä alusta loppuun, laittaa sellaisen kannen tai nimen kuin huvittaa. Siitä aikoinaan nämä Klamydia-levyjen typerät nimet (Tippurikvartetti, Masturbaatio ilman käsiä…) lähtivät liikkeelle, halusimme piruilla levy-yhtiöille ja itsellemmekin.

Veromätkyt kannustimena

Levybisnes aloitettiin käytännössä nollapisteestä. Kokemusta alalta ei ollut eikä oikeastaan pääomaakaan. Koska lainaa ei haluttu ottaa, ei leipä ollut alkumetreillä ainakaan leveätä. Puitteetkin olivat varsin kotikutoiset; treenikämpä toimi varastotilana, puhelinmyynti hoidettiin kotoa ja laskut kirjoitettiin käsin. Omat paineet lähtötilanteeseen toi myös juuri alkanut lama, joka verotti ikävästi viihdeteollisuutta. Juhlapuheissa päättäjät toki toitottivat nuorten yrittäjien kannustamisen tarpeellisuutta, mutta teoiksi sanat eivät taineet koskaan muuttua.

– Silloin kun pistimme firman pystyyn, sain kannustimeksi 25.000 markkaa ennakkoveroja. Olin pyörtyä, sellaiset summat olivat minulle täysin vieraita, Jokinen kuvittaa yrittäjän arkea.

Liikkeelle lähtöä helpotti kuitenkin hyvä ja myyvä tuote. Klamydia on aina ollut ostavan yleisön mieleen, mistä bändin yli 200.000 myytyä kiekkoa ja kolme kultalevyä on kelpo osoitus.

– Vaikka meillä ei silloin mitään myyntitaitoja periaatteessa ollutkaan, levyjä sai silti menemään helposti. Silloinhan käytiin vielä vinyylikauppaa.

Bisneksen teon alkeet opittiin kuten musiikin tekokin, kantapään kautta.

– Pikku hiljaa on kaikki asiat opeteltu. Mitään hirveitä mokia ei onneksi ole sattunut.

Artisti-yrittäjän viikot venyvät

Seitsemässä vuodessa Kråklund on kasvanut kunnioitettavasti. Tällä hetkellä yhtiöllä on tallissaan Klamydian lisäksi kolme muuta bändiä, toimintaa on laajennettu levytuotannosta myös koko maan kattavaan jakeluun ja lisäksi Vaasaan on perustettu oma levykauppa. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna peräti kuusi miljoonaa markkaa.

Koska koko toimintaa on pyörittämässä vain kuusi ukkoa, töitä riittää. Jokisen viralliseen toimenkuvaan kuuluu yhtiön artistien asioiden hoitaminen, tiedotus ja osa puhelinmyynnistä. Pienessä firmassa eivät työntekijöiden tehtävät ole kuitenkaan koskaan tarkkoin rajattuja, vaan toimenkuva venyy tilanteen mukaan.

– Silloin kun tavaraa liikkuu paljon, kaikki kantavat ja paketoivat lootia. Välillä tunnenkin olevani ihmisen sijasta trukki.

Firman töiden lisäksi on hoidettava vielä keikat. Tyypillisesti laulaja-yrittäjän työviikko venähtää pitkäksi.

– Välillä tulee sellaisia rupeamia, että viikot tehdään firmassa ja viikonloput keikoilla. Eli silloin tehdään periaatteessa seitsemän päivän viikkoa, Jokinen laskeskelee.

– Joskus on tuntunut, ettei omaa aikaa ole. Pitäisi ehtiä biisejäkin tekemään.

Kaikkea ei kuitenkaan tehdä itse. Tarkkuutta vaativa tilinpito on suosiolla ulkoistettu, ulkopuolisia hyödynnetään satunnaisesti myös promootiotyössä. Pr-väen palkkaaminen tosin ihmetyttää, onhan joviaali Jokinen itsekin supliikkimies parhaasta päästä.

– Esimerkiksi Helsingissä olemme käyttäneet paljon Pia Louhivuorta tiedottamisessa. On hyvä, kun käytettävissä on tyyppi, jolla on helsinkiläisiin hyvät suhteet. Siellähän suhtaudutaan pohjalaisiin hyvin nuivasti.

Jokisen mukaan Kråklundin toiminnan laajentuminen on ollut luonnollista kasvua. Taustalla pilkahtelee yksinkertainen, mutta päteväksi osoittautunut toimintafilosofia – jos jotakin voi itsekin tehdä, miksi maksaa siitä muille.

– Esimerkiksi jakelu on vain raakaa työtä. Aamulla rupean soittamaan kauppoja läpi, ja kysyn mitä halutaan. Siinä saa olla luuri kädessä koko päivän.

Yhdelle alueelle ei kuitenkaan aiota astua mistään hinnasta. Kustannustoiminta on suoraselkäisten pohjalaisten silmissä puhdasta riistoa.

– Kustannussopimustouhuhan on aivan järjetöntä. Ensin levy-yhtiö maksaa bändille kuppasen prosentin levymyynnistä, sitten vielä napataan osa teostotuloista. En tiedä mitään niin röyhkeätä, Jokinen paheksuu.

Taiteilija vai kauppias

Puhtaan bisneksen ja taiteellisen toiminnan yhdistäminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa Jokiselle. Tietty kaupallisuus on terveesti sisäistetty lähtökohta.

– En osaa yhdistää Vesa Jokista sanaan taiteilija. En ole mielestäni taiteilija, olen aivan liian materialistinen.

Niinpä esimerkiksi bändejä valittaessa katsotaan musiikillisten ansioiden ohella aina fiksusti myös mahdollista myyntiä.

– Vähän aina mietimme, haluaako jengi tätä. Mutta tähän asti on ollut niin, että jos me itse bändistä tykkäämme, niin silloin se julkaistaan.

Tällä hetkellä Kråklundin artistilistalta löytyy Klamydian ohella Problems, Nukkekoti ja Sanktio. Punkahtavasta peruslinjasta huolimatta ovet pyritään tietyin varauksin pitämään avoimina moneen suuntaan.

– Ei kaikkien bändien pidä kuulostaa Ramonesilta tai Klamydialta. Musiikin pitää kuitenkin olla sydäntä lähellä, tuntisin itseni pelleksi, jos rupeaisimme julkaisemaan teknoa tai iskelmää, Jokinen valottaa kriteerejä.

Artistien kanssa on pyritty reiluun peliin. Tällä hetkellä raaka suomirock ei ole myyvimpiä artikkeleita, mutta levytyssopimuksista on silti pyritty sorvaamaan kohtuulliset.

– Bändit saavat pitää itsellään tietysti kaikki tekijänoikeudet. Prosenteista sovitaan niin, että mitä enemmän levy myy, sitä isommaksi prosentti kasvaa. Mutta vasta kun olemme saaneet omat kulumme alta pois, voidaan sopia sellaiset prosentit, että kaikki ovat tyytyväisiä.

Budjetit pidetään mieluusti niukkoina. Vaikka Jokinen on tunnetusti nuuka mies esimerkiksi studioaikojen suhteen – Klamydian levythän purkitetaan muutamassa päivässä – kuuntelee mies myös artistin toiveita.

– On itsestäänselvyys, että levyt yritetään tehdä mahdollisimman halvalla. Mutta bändillä pitää olla riittävästi aikaa, ettei koko ajan tunnu olevan kiire. Sellainen on ikävää.

teksti: Jussi Collin

kuva: Vesa Jokisen albumi