Minkälaisten töiden parissa puuhastelet tällä hetkellä?

No, rehellisesti sanoen mulla on semmonen normaali taiteilijan peruskierre meneillään eli töitä on paljon – ja rahaa vähän! Olen koittanut sinnitellä työttömyysavustusten ja lapsilisien avulla tehdäkseni musiikkia, ja ajatella vain että se, mikä on tehtävä, on tehtävä. Viimeisin projektini on ollut suomalaista lyriikkaa esittelevä konserttisarja ”Minä rakastan sinua”, jossa esitellään sävellettyä lyriikkaa, aina Kantelettaresta nykyrunouteen saakka. Mukana on, omien tekstieni lisäksi, mm. Aaro Hellaakosken, Mika Waltarin, Pentti Saarikosken, Kari Peitsamon ja Arto Mellerin runoja. Tämä projekti lähti käyntiin siitä, että Tampereen kouluvirasto tilas multa tämän sarjan itsenäisyyden juhlavuodeksi, ja nyt olen jo kolme vuotta esittänyt sitä (mä laulan ja Arto Piispanen säestää pianolla) yläasteen ja lukion oppilaille. Keikat on yleensä tilattu Konserttikeskuksen kautta, ja voi sanoa, että se on ollut päätoimisin työllistäjäni viime vuosina.

Kuinka tuon ikäiset nuoret ovat ottaneet vastaan tämmöiset laulut? Eivätkö ne kuuntele nykyään lähinnä teknojumputusta?

Se onkin ollut ihan ihmeellistä, se vastaanotto! Jo noin 20 000 koululaista, 15-16-vuotiaita, on kuullut konsertin, ja tilaisuuksissa on vallinnut älyttömän hyvä henki. Mä olenkin tullut siihen tulokseen, että ihmisillä, ja varsinkin nuorilla, on selvästi sisällön, runouden, sanoisinko peräti henkisyyden nälkä, jota nykytrendit eivät tyydytä. Ja mun mielestä musiikkibisnes ei ole hokannut tätä nälkää, nykyihmisen sielun tilaa, kutsuhuutoa, joka vaatisi nimenomaan tämäntyyppistä rauhoittavaa, henkistä musiikkiravintoa.

Eli ennen oli miehet rautaa, ja musiikkikin parempaa?

No ei välttämättä ihan niinkään, eläähän nykyään vireänä mm. ”Elävien runoilijoiden seura”. Mutta tuntuu kyllä hullulta ajatella, että esimerkiksi semmoinen levy, kuin ”Nuoruus”, jolla oli mm. Pablo Nerudan, Aaro Hellaakosken ja Mika Waltarin runoja Ilkka ”Petri” Petterssonin sävellyksin ja Pekka Tegelmannin sovituksin, valittiin vuonna 1975 Vuoden levyksi! Kyllä sellaiset ajat tuntuvat olevan selkeästi takanapäin…

Mitä kaikkea olet julkaissut, sanotaanko sitten vaikka 80-luvun puolivälin jälkeen?

Vuonna 1987 julkaistiin ”Miten enkeleitä vietellään” -lp, joka sisältää pääosin Bertolt Brechtin nuoruuden lyriikkaa, sisältäen mm. Brechtin ”porno”sonetteja. Yleensäkin, mä olen aina edustanut kai ns. ”laulelmaa”, koska kaikki musiikki pitää valitettavasti lokeroida, jotta sitä voitais myydä. Mutta totta puhuen, mun tieni on ollut aika raskas sen jälkeen, kun erosimme Tegelmannin kanssa vuonna 1989. Hänhän oli siihen asti ollut mun musiikillinen sekä oikea että vasen käteni. Sen jälkeen mun elämääni tuli tietynlainen hiljaisuus. Astuin ikään kuin toiseen rooliin, ja omassa naisen kaaressani se merkitsi ennenkaikkea äitiyden paikkaa, joka oli täytettävä. Mutta täytyy myöntää, että 90-luvun alussa mietin vakavasti, onko lauluni laulettu. Oli todella vaikea keksiä, mihin suuntaan lähteä, kuinka edetä.

No mitä sitten tapahtui? Kuinka selvisit?

Mulle selkisi, että ainut vastaus on lähteä kulkemaan sinnikkäästi eteenpäin, tehdä itse musiikkia. Julkaisin vuonna 1994 levyn ”Ihmeiden aika”, jonka tuotin itse. Jan Noponen oli mukana studiossa, lähinnä uskoa valamassa ja hyvän tuulen luojana, mutta muuten tällä levyllä kuuluu vahvasti oma ääneni: levyllä on lähinnä omia sävellyksiäni ja sanoituksiani. Tämä levy oli tärkeä vaihe, ilman sitä en olisi löytänyt itseäni, omia naiseuden ääripäitäni. Se on hyvin henkilökohtainen tilitys, siitä kuulee, että ”Liisa on rosessissa”, heh. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tähän levyyn…

Mikä sillä levyllä on paras biisi, tärkein ?

Sellainen kuin ”Suojele itseäs”, joka on omaa käsialaa. Sen biisin viimeinen lause ”… on nimesi vapaus” kuvastaa parhaiten ehkä koko levyn tunnelmaa.

Julkaisit viime vuonna kokoomalevyn, kerrohan siitä!

Niin, teimme Aarnion Pekan kanssa molemmat listan biiseistä, joita voisi ajatella tämmöselle kokoomalevylle. Ja kuinka ollakaan – listamme olivat hyvin yhteneväiset. Valitsimme 20 biisiä, alkaen laulusta ”Elämälle kiitos” (säv. & san.Violeta Parra, suom san. Jaana Lappo) päättyen biisiin ”Jäähyväiset aseille” (säv.Kai Kivi, san.Jyrki Siukonen). Tämä ”Jäähyväiset aseille” on se biisi, joka ylipäätään lähti kuljettamaan mun elämää tiettyyn suuntaan, ja se on säilynyt elämässäni koko ajan. Se onkin mulle rakkain kaikista esittämistäni biiseistä. Kokoomajulkaisun yhteydessä olen tehnyt myös pienimuotoisia keikkoja Arto Piispasen kanssa, ja julkaisu oikeastaan huipentui tämän kesän Valkeakosken työväenmusiikkitapahtuman konserttiin.

Mikä muutoin on keikkatilanteesi, ja minkälaisella kokoonpanolla esiinnyt?

No mähän en ole mikään tv-lärvi! Eli, keikkoja on joskus nihkeänlaisesti, mutta tätäkin proggista voi ihan tilata esiintymään, minne vaan. Mä olen kuitenki sinnikkästi tehnyt näitä keikkoja Arton (Piispasen) kanssa. Mainitsemieni koulukeikkojen yhteydessä meillä onkin ollut silloin tällöin iltaisin kapakkakeikkoja, ja niissäkin tunnelma on ollut upea – nämä vanhat biisit herättävät kuulijoissa kyllä selvästi muistoja ja herkkiä tunnelmia…

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Viime kesänä aloin kerätä tosissani brasilialaista musiikkia: Jotenkin olen innostunut siitä yhä enemmän nyt 90-luvulla, se musa jotenkin sopii mun sielunmaisemaan. 60-luvullahan lähinnä Laila Kinnunen, Seija Simola ja mm. Carola esittivät brasilialaista musiikkia. Ne olivatkin muutoin ihan kelpo kamaa, josta kuulee sen ajan soundin. Mutta käännökset ovat kuitenkin hyvin iskelmänomaisia… eli pääasia niissä on, että riimit ovat kohdallaan, mutta sanoma on kyllä hukkunut jonnekin. Olen nyt tätä projektia varten raakakäännättänyt biisejä Petri Friarilla, ja tekstejä näiden käännösten pohjalta ovat mulle tehneet mm. Jaana Lappo, Liisa Akimof ja Heikki Salo. Tässä projektissa on ollut tärkeää, että lyriikka on saman henkistä kuin alkuperäisteksteissä, ja että tekstit ovat uskollisia alkuperäisidealle. Vois kai sanoa, että tämä on sellaista ”älyllistä bossanovaa”…

Onko tämän brasilialaisprojektin osalta odotettavissa esim. kiertuetta?

Todellakin, joskus kun jaksaa tarpeeksi kauan odottaa, asiat alkavat tulla kohti. On tapahtunut suorastaan uskomattomia asioita! Kaikki alkoi siitä, kun viime kesänä esitin näitä lauluja ystäväni 50-vuotisjuhlilla Joensuussa. Kahden viikon kuluttua juhlista sain kutsun tulla keikalle Brasiliaan, Penedoon, suomalaiskylään, joka viettää 70-vuotisjuhliaan. Ja nyt me olemme lähdössä sekä omien laulujeni että tämän brasilialaisohjelmiston kanssa 20. marraskuuta Brasiliaan: keikkoja on mm. Penedossa, Sao Paolossa ja Rio de Janeirossa. Mukaan lähtevät Arto Piispanen (piano) ja Jarkko Toivonen (kitara). Ja mikä upeinta – saamme paikanpäältä bändiin aidon brasilialaisen komppiryhmän.

Oletko vielä esittänyt tätä ohjelmistoa Suomessa?

Viime vuonna multa tilattiin Kajaanin runoviikoille konserttiohjelma, ja mä ilmoitin niille, että täältä olis tulossa brasilialaista musiikkia! Konserttiohjelmisto on nimeltään ”Lua Vermelha – Punainen Kuu”. Esitin sen tänä kesänä Kajaanissa Jarkko Toivosen kvartetin ”Jacaranda” kanssa, jossa soittavat Arto Piispanen, koskettimet; Hannu Rantanen, basso; Jarkko Toivonen, kitara ja Mongo Aaltonen, lyömäsoittimet. Konsertti oli erittäin onnistunut – ihmiset tykkäsivät kovasti…

Oletko jo ajatellut seuraavaa levyä?

Kyllä vain – tämä brasilialaisprojekti on todella kantanut hedelmää! Aion mennä levytysstudioon vielä tämän vuoden puolella. Otto Donner on lupautunut projektin tuottajaksi ja sovittajaksi, joten laatutavaraa on tulossa…

Oliko musiikkiura sulle itsestäänselvyys jo nuorena?

Kyllä! Mähän aloin esiintyä jo 13-vuotiaana. Koulunkäynti jäi todellakin taka-alalle. Mutta minua ovat kouluttaneet sekä musiikki että elämä. Ja mä olen vahvasti luottanut sisäiseen ääneeni ja vaistoihini, vaikka joskus on ollut kyllä tosi tiukkaa. Mutta mitään en elämästäni vaihtaisi pois!

Kertoo Liisa, jonka 10 vuotta kestänyt ”evakkoretki” Joensuun kautta Tampereelle on päättymässä, ja muutto Helsinkiin edessä. Vilkas karjalaistyttömme kertoi, että Helsingissä asiat sujuvat sittenkin vähän lupsakkaammin ja reippaammin… ymmärrän hyvin – kaikille ei välttämättä sovi hämäläinen hitaus. Kaikille projekteillesi sylintäydeltä Onnea!

PS: Suosittelen lämpimästi mm. Liisan soololevyn ”Ihmeiden aika” kuuntelua. Se on kerrassaan upeaa musiikkia, jota soisi radiossakin joskus kuulevan!