eli tähtireportterimme Jussi Sydänmäen vapaamuotoinen raportti teatterimusiikin rahapuun varjosta. Mukana Samuli Laiho & Herra X!

Teatterituotannoissa tarvitaan monenlaista musiikkia, äänimaisemista aina valmiisiin lauluihin. Mahdollisuudet ovat valtavat ja tutkimattomatkin, ehkä juuri tämä seikka kiinnostaakin monia musiikintekijöitä. Todellisuus on tänä päivänä kuitenkin teatterimaailmassakin julma, ainakin isoissa teattereissa, joilla taas on rahaa. Kassamagneetteja haetaan hysteerisesti, eikä sillä muulla olekaan sitten niin väliä.

Mutta mikä on luovantyön hinta, kun musiikkia myydään teatterille?

Aloitetaanpa anekdootilla elävästä elämästä. Herra X. olkaa hyvä!

– Jouduin viime keväänä ikävään tilanteeseen. Oma moka. Olin näet valmistellut käsikirjoituksestani musiikkipitoisen kuunnelman Radioteatterille. Sovimme ohjaajan kanssa, että musiikkiani käytettäisiin tarpeen mukaan ja niinpä toimitin hänelle nipun kotistudioni helmiä.

– Kun kuunnelman miksaus oli valmis, laskimme sen sisältävän 14 minuuttia musiikkiani. Mikä oli monta kappaletta, kun lyhimmät näytteet olivat puolen minuutin mittaisia. Sitten tuli aika neuvotella musiikkini palkkiosta. Tiesin, luettuani ns. YLE:n Elvis-sopimuksesta, että nyt mentiin takapuoli edellä puuhun. Olisi pitänyt sopia hinnasta tietysti etukäteen!

– Tein Radioteatterille tarjouksen, joka oli noin kolmasosa Elvis-sopimuksen taulukkopalkoista, sitä pidettiin kuitenkin liian korkeana. Hintaani nosti se, että kappaleeni olivat tekstitettyjä. Yleensä kappaleiden teksti sisältyy käsikirjoituspalkkioon. Minun tapauksessani ei, koska kappaleiden tekstit olivat uniikkeja. Seurasi kymmenien puheluiden rumba ja puolentoista kuukauden jännitys siitä, mitä minulle musiikistani maksettaisiin. Kunhan jotain saa, mietin jo synkkinä hetkinäni.

Miten siinä sitten lopulta kävi?

– Loppuhyvin, kaikki hyvin? Tarjoamaani könttäsummaan päästiin, kun tuleva uusinta laskettiin mukaan. Uusinnat ovat 50 % ensiesityskorvauksesta. Tylsintä kuitenkin koko jutussa oli se, että kun me ohjaajan kanssa pyrimme toimimaan jutun ehdoilla ­ siis tekemään siitä ainutlaatuisen, jouduin minä siitä lopulta kärsimään, koska kyseessä oli eräänlainen erikoistapaus

Puristin Herra X:ltä vielä toisen anekdootin, jotta saisimme pohjat otsikon aiheeseen.

– Tein musiikkia keskisuuren Helsinkiläisen teatterin produktioon, jota esitettiin Suomenlinnan kesäteatterissa. Palkkioksi sain uudesta sävellyksestä ja kahdesta sovituksesta 1500mk könttänä. Teosto korvausta en saanut. Esityksiä oli noin 30 ja sen näki 15 000 ihmistä. Pakettihintaan kuului myöskin orkesterin harjoittaminen ja ääninauhan valmistus. Studiokulut toki teatteri maksoi, mutta muusikot, itseni mukaan luettuna, eivät saaneet korvausta työstään. Esityksissä kappaleet esitettiin singbackinä.

Näiden X:n kokemusten peiliksi, kaipasin tähän juttuuni hieman ammattimaisempaa näkökulmaa. Joten otin yhteyttä toiseen kollegaani, musiikintekijä Samuli Laihoon, jolla oli takanaan jo useampia teatterimusiikkituotantoja. Tapasimme hänet X:n kanssa, kuinkas muuten, Ruotsalaisen teatterin kahvilassa. Laiho kiirehti sinne Teatteri Pienen Suomen uuden nuorisomusikaalin harjoituksista, johon hän oli säveltämässä musiikkia. Minulla oli esittää Samulille kolme tiukkaa kysymystä, X:n toimiessa satunnaisena kommentaattorina.

1. Kerro alan maksukäytännöistä ja summa haarukka?

Isoissa teattereissa, kuten Helsingin kaupungin teatterissa maksutapa on ollut ns. rojaltiennakko, joka on minun kohdallani vaihdellut 10 000 ­ 20 000 mk välillä, aina jutun mukaan. Takaisin erotusta, jos jutusta ei tule hitti, ei artistin tarvitse maksaa. Mutta ylittääkseen rojaltiennakon, pitää jutun olla jo menestys. Rojalti on 6 % lipputuloista. Sopimuksiini on sisältynyt myöskin, että musiikkini on ollut teatterissa Teosto vapaata.

X. naputteli laskintaan ja sanoi,

– Vähän matikkaa kehiin, 70mk pääsylippu x 2500 ihmistä ja siitä 6% = 10500mk.

Samulilla oli kokemusta myöskin yksityisistä tuotannoista. Ne rahoitetaan yleensä apurahoilla, korvausten ollessa samassa hintaluokassa kuin teattereidenkin. Jos korvausta ylipäänsä saa!

Samuli korosti itse tehneensä monia tuotantoja ilmaiseksi, saadakseen nimeä teatteripiireissä. Hyvä työ on alalla paras käyntikortti ja kun tarjokkaita riittää, on ensiarvoisen tärkeää saada aluksi, edes jalkansa teatterin takaoven väliin.

– Se voi hieman kirpaista, totesi X.

3. Onko ollut ongelmia ja jos niin minkälaisia?

Ongelmia en ole kohdannut. Peli on ollut selvää alusta alkaen. Jokainen uusi työ on satsaus tulevaisuuden suurtöihin.

Samuli teki Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan lopputyökseen musikaalin. Tästä läpisävelletystä teoksestaan, jonka hän myöskin käsikirjoitti, ei hän saanut palkkiota, mutta kiitos LUSESin, kuukauden työskentelytuen.

4. Kerro vielä jotain alaan liittyvää.

Samuli kertoi mielenkiintoisen työnsä pimeämmästä puolesta, kuten ohjaajista, jotka elävät jatkuvissa kriiseissä myrkyttäen työyhteisön.

– Nyt päästään jännittävälle alueelle, totesi X. ja Samuli jatkoi, Musiikintekijä joutuu elämään oman taiteellisen näkemyksensä ja ohjaajan näkemyksen puristuksessa. Vain ammattitaito voi tällöin pelastaa, mutta silti musiikintekijä joutuu nielemään paljon selviytyäkseen.

– Kameleontti, suhisi X.

Samulin kiiruhdettua takaisin sorvin ääreen (Kiitokset!), jouduin vielä todistamaan Herra X:n klisheisen yhteenvedon.

Ajat ovat kovat! Saadakseen leipänsä taiteellisesta työstään ja hieman sitä kasvisrasvamargariinia siihen päälle on tekijällä oltava laaja työkenttä. Yleismies Jantuset selviytyvät ja persoonallisemmat hahmot putoavat pelistä pois. Ei siis mitään uutta auringon alla. Mutta sitten ei auta enää ruikuttaa, miksi kaikki on keskinkertaista pastissi soopaa. Toivottavasti jossakin, betoniviidakon kellareissa, kytee kuitenkin vanha kunnon Van Goghin henki. Ei rahasta vaan rakkaudesta, siis itseilmaisun pakosta, syntyy sitä aitoa ja oikeaa, mitä jotkut nimittelevät, sillä t -alkuisella, viisikirjaimisella sanalla.

Lopuksi Herra X. toivotti lukijoilleen inspiroivaa talvea ja lisäsi, että leikatut korvat voi lähettää hänelle toimituksen kautta. Minä sanoin, kuulemiin ja palasin lehtemme toimitukseen. Päätoimittajan kysyttyä miten haastattelutuokiomme oli sujunut, en voinut todeta kuin, että kyllä sillä X:llä mahtaa olla vaikeaa.

Teksti: Jussi Sydänmäki