– Päätalo-päivien johtokunta ehdotti libreton tekijäksi mm. Leskisen Juicea. Hän on Päätalo-fani ja tuntee Kallen tekstit tarkkaan. Tietysti Juicen tamperelaisuuskin vaikutti. Ensimmäiset tekstit sain tämän vuoden puolella. Sävellyksiä olen tehnyt työni ohella, koulun musiikin lehtorina arkisin ahertava Haapaniemi kertoo.

– Ooppera on Juicelle ja minulle ensimmäinen tämäntyyppinen tuote. Omat kipunsa ja särkynsä sen tuottamiseksi siis tarvitaan.

Sapluunat helpottavat säveltämistä

Romaanissa on kaksi päähenkilöä, autokorjaamon omistaja Matti Kinnunen ja hänen ruumispakkaamossa lottana työskentelevä äitinsä Jenni. Päätalon teos on kunnianosoitus lottien työlle. He sulattavat ja pakkaavat ruumiita rintamalinjan lähellä, Reino-niminen mies tekee vainajille arkkuja.

– Reino laulaa kirjassa ”Elo tää juoksuhaudoissa on…”. Soinnuttelin siitä pienen duurimuunnoksen Reinon lauluun – me emme Juicen kanssa puhu aarioista. Hänellä on oikein mukava runomitta ja tekstit ovat vastanneet täysin odotuksiani. Niiden kanssa on helppo työskennellä, kehuu Vesa.

Lottia on haukuttu paljon joten tekstikin on paikoin rajua.

– Kunnioitan kirjoittajia enkä halua puuttua teksteihin käyttämällä säveltäjän muka-oikeutta pikkuisen rustailla ja muuttaa tai loikkia. Kaikuefektiä voin tietysti käyttää jos haluan korostaa jotain mutta kenenkään tekstiä en mene kopeloimaan. Jos muutoksia tulee, ne täytyy tehdä hyvässä yhteisymmärryksessä sanoittajan kanssa. Tässä tapauksessa luotan myös teemaan koska olen itse sota-ajan lapsia. Juicen kanssa meillä molemmilla on myös suuri kunnioitus Kalle Päätaloa kohtaan.

– Emme tee tätä oopperaa rahankiilto silmissä. Missään vaiheessa emme ole puhuneet, paljonko ”Juoksuhautojen jälkeen” tuottaa meille. Tässä on kyse historiasta joka on monille tuttua ja jonka pitäisi tulla jokaiselle tutuksi. Jos tarinan tehoa ja elämysvoimaa voi vielä lisätä sävelillä niin siinä on säveltäjälle haastetta. Haluan tarttua siihen nöyrin mielin, sanoo Haapaniemi.

Hän käyttää isommissa sävellystöissä apuna sointusapluunoita. Pienelle paperilapulle on merkitty nuottiviivastoja ja sointuja.

– Jokaista ajatusta ei voi laittaa uusilla sävelillä vaan eri teemat kulkevat sävellyksen mukana. Se on tälläisen isomman työn vaikeus mutta miksei myös hienous. Tarinaan ei tarvitse keksiä koko ajan uutta vaan matkan varrelta poimitaan tiettyjä muistumia ja siihen näitä sapluunoita tarvitaan.

Urakkaa riittää

Orkesterille kirjoittaminen on kovin edessä oleva urakka. Vesa vertaa työtä uuden talonsa kiviaidan tekemiseen. Pihalla on isoja murikoita päällekkäin kesän aherruksen tuloksena.

– Alimmaisena sekä aidassa että oopperassa on vahva perustus jonka päälle tulee pienempiä kiviä. Sitten tilkitään ja viimeiseksi istutetaan koristekasvit. Orkesterille on mukava säveltää koska porukka osaa varmasti soittaa.

– Sekä sävellyksessä että sovituksessa lähden siitä, että kun itse pystyn laulamaan omat juttuni niin silloin siihen pystyvät muutkin. Näytelmällisissä jutuissa täytyy myös muistaa, että näyttelijöiden sisääntuloon täytyy antaa apua eikä teeman kulkua saa hämärtää. Liika ristiin-rastiin-kikkailu on myös pahasta. En halua säveltää liian vaikeita teoksia.

Haapaniemen mielestä sävelmän täytyy soida tai se on huono. Hänen monissa sävellyksissään on selvästi havaittavissa kansanlaululuonnetta.

– Ooppera-sanaa ei voi tämän teoksen kohdalla korvata millään muulla. Silloin tietysti myös työn täytyy vastata nimikettä. Käytän mielelläni nuottiviivastoa enkä graafista notaatiota ja kilkan-kalkan-soittimia joille ei tarvitse laittaa kuin merkkejä tulkinnoista. Reinon laulussa on kyllä vihellystä mutta sille ei onneksi tarvitse keksiä uutta graafista merkkiä, naurahtaa Vesa.

Hänestä ei tullut jazzpianistia mutta jazzahtavat soinnut innostavat. Pelkkä duuri-molli-sävellys ei miehelle riitä. Hän leikkii oopperassa myös bitonaalisilla sävelmillä (kaksi sävellajia päällekkäin). Kovin paljoa niitä ei voi yhdessä teoksessa käyttää vaikka tunnelman luojina ne ovat verrattomia. Dramatiikan saaminen isoon teokseen on säveltäjälle haastava asia, samoin uutta ja yllättävää on löydyttävä pitkin matkaa.

– Varsinainen ammattitaito tulee vasta työn kautta. Viime kesän Päätalo-päivillä Taivalkoskella esitettiin kolme kohtausta oopperasta ja palaute oli kiitollista. Kalle itse kuunteli Reinon laulua herkistyneenä, sen sisältö ja hänen oma kokemuksensa oli niin voimakas, Vesa muistelee.

Hän pitää itseään paitsi romantikkona, myös konservatiivina eikä innostu uuden nykyoopperan tulemisesta.

– Tärkeää on, että teoksesta jää jotakin kuulijan mukaan, teemanpätkä tai vaikka vihellys. Jos mitään ei tartu kuulijaan niin teoksen olisi voinut tehdä kuka tahansa. 

Avustukset kiven alla

Kummelista tuttu Tampereen Teatterin johtaja Heikki Vihinen kiinnostui oopperasta heti siitä kuultuaan. Mahdollinen tuottaja on haastatteluhetkellä vielä salaisuus eikä yhtään päivämäärää ole lyöty lukkoon.

– Se helpottaisi niin oopperan kuin kaikkien muidenkin esitysten tekemistä, jos tietäisi jo etukäteen areenan ja ensiesityksen päivämäärän, Vesa huokaa. Matkan varrella on tullut pieniä takaiskuja. Risuja saa mm. Tampereen kulttuuritoimi.

– Paikalliset byrokraatit ajattelevat, ettei oopperalle voi antaa tukea, jos sitä esitetään Taivalkoskella. Ei, vaikka se olisikin niin vahvasti tamperelainen tuote kuin ”Juoksuhautojen jälkeen”. Olemmehan kaikki tekijät Tampereelta. Jos tamperelaista teosta tuetaan taloudellisesti niin eikö ole sama esitetäänkö se Amerikassa tai jossain muualla? Kulttuuriväen asia olisi saada ooppera esitettäväksi myös kotikaupunkiin, Vesa selvittää.

Hän antaa krittiikkiä myös siitä, että monesti teosten pitäisi olla jo valmiina pöytälaatikossa ennen kuin niihin saa tukea.

– Varmastikaan kukaan ei pyydä taloudellista tukea sellaiseen työhön mihin ei pysty. Tiukka seula avustuksissa vaikuttaa, että resursseja jää paljon käyttämättä. Materiaalin tuottaminen isolle orkesterille ei helposti onnistu ilman tilausta. Tähän asiaan voisivat luottamuselimissä toimivat henkilöt kenties vaikuttaa.

– Taiteilijoiden pitäisi myös saada tilaustöitä huomattavasti nykyistä enemmän. Tietysti jos saa yhden teoksen markkinoille niin toinen voidaan jo tilata. Kaikille ei käy niin, vaikka olisi paljonkin hyviä näyttöjä takana.

– Kun lukee ESEKin listoja avustusten saajista, tuntuu kuin samat nimet olisivat esillä jatkuvasti. Ensimmäisille teoksille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia. Tätä ajatusta voitaisiin vaalia myös jokaisen kunnan kulttuuritoimikunnissa. Potentiaalit pitää saada liikkeelle! 

Samanhenkisten seura virkistää

Haapaniemi tuli mukaan Elvikseen tutustuttuaan poliisikuoron johtajana Arthur Fuhrmanniin.

– Käyn kokouksissa pari kertaa vuodessa ja varsinkin jos sellainen sattuu talvilomalle. On virkistävää tavata samanhenkisiä ihmisiä. Kokoukset ovat olleet mukavia vaikka ollaan juteltu vaikeistakin asioista.

Vesa kiittelee Selvis-juttuja ja vuosien aikana paljonkin parantunutta tiedotusta. Hän on suorittanut Sibelius-akatemiassa neljä tutkintoa. Vuonna -81 kanttorin hommat vaihtuivat musiikin opettamiseen ja sivutoimesta tuli päätoimi.

Kuoronjohtajana Vesalla on ollut 34 vuoden aikana monta rautaa tulessa. Hänen erilaisilla kuoroillaan on oma yhdistys, VesaSol ry.

– Kuorolaisilta tulee usein ehdotuksia lauluista joita olisi kiva esittää. Olen siis tehnyt sovituksia räätälintyönä aikamoisen pinon. Ja sitä työtä riittää jatkossakin, sinfonian säveltämisestä haaveileva Vesa selvittää.

– Parin vuoden päästä jään eläkkeelle opettajan virasta ja toivon voivani sen jälkeen kutsua itseäni säveltäjäksi. Huominen on helpompi ottaa vastaan kun tietää, että mukavaa puuhastelua on tiedossa.