Kansantalous on metka juttu. Perustuu nykyään monin osin olettamuksiin. Se että joku hakkaa motin halkoja on konkreettinen asia. Siihen on tarvittu puuta, aikaa ja hikeä. Ja tietenkin kirves. Olettamalla ei motti synny, vaikka kuinka kirvestä tuijottaisi ja miettisi. Tietenkin jos erehtyy oivaltamaan, että pirtissä tulee olemaan kylmä jos ei kirveeseen tartu ja ala huhkimaan, se on jo askel eteenpäin. Se saattaa johtaa toimintaan ja sitä kautta lämmönsaannin turvaamisen edellytysten mahdolliseen tulevaan paranemiseen, niinkuin poliitikko saattaisi asian ilmaista.

Pörssi on siitä kiva paikka, että siellä pelataan menestyksellä olettamuksilla. Paitsi jos kaikki alkavat olettaa samalla tavalla. Silloin syntyy paniikki, ja silloin se mikä hetki sitten oli arvokasta onkin arvotonta. Tuskaa, konkursseja, työpaikkojen häviämisiä ja inhimillistä hätää. Rautaista meininkiä tuo olettaminen.

No, oletetaan että joku köyhä taiteilija, tämä olettamus osuu varmemmin oikeaan koska niitä on todennäköisesti enemmän kuin vauraita, sanoittaja tai varmaan runoilijana hän itseään pitää, hän istuu kapakassa, siellähän runoilijoiden edellytetään istuvan, hän saa ajatuksen. Ajatus muhii hänen lantussaan, hölkkää korviensa välissä sijaitsevalla henkisellä pururadalla. Kehkeytyy rivi, jos toinen. Ehkä tämä lappu, johon hän tuloksen tallettaa, jää hänen taskuunsa. Seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla hän törmää lappuun, ehkä kaivaessaan markkoja taskustaan. Hän päättää jatkaa ajatuksen kehittämistä, siinähän oli selvästi itua. Jos ajatus selkenee, tulee lisää tavaraa ja se siirtyy muistikirjaan. Siellä se kasvaa ja siitä tulee oikea teksti, runo, miten vain.

Jossain iltojen humussa runoilija innoittuneena näyttää tekstiä ystävälleen. Ehkä tuttava on esittävä taiteilija tai sitten vaikka säveltäjä, joka tarvitsee uusia tekstejä työstääkseen ja mahdollisesti esittääkseen, jos sattuu myös esittävä taiteilija olemaan. No, joka tapauksessa teksti kulkeutuu sävellettäväksi. Ehkä se lojuu pitkäänkin säveltäjän pöytälaatikossa, jos hänellä sellainen sattuu olemaan, mutta oletetaan että siitä kehkeytyy kappale, biisi, styge, ralli, hienommin ilmaistuna TEOS.

Jos se on hyvä, se menee taiteilijan ohjelmistoon. Sitä paitsi taiteilija tietää, että Teoston kautta hän joka tapauksessa saa esityskorvauksia, vaikka TEOSta ei ole vielä mekanisoitu. Orkesteri harjoittelee sen ja sitä aletaan esittää julkisesti. Kuinka ollakaan, kappaleesta näyttää tulevan sangen suosittu ja pidetty, yleisön reaktioista päätellen ja hehän sen parhaiten tietävät. Ohjelmatoimisto myy esiintymisiä yhä enenevässä määrin, saahan toimisto siitä provision, mikä oikein onkin. Puhelin, johdollinen ja johdoton, faxi ja sähköposti laulavat.

Taiteilijan keikka-auto kiertää yhä pitempiä lenkkejä ja tupakkaa ja polttoainetta kuluu. Onneksi on huoltoasemia, joissa voi tankata ja samalla tyydyttää nälkänsä ja janonsa. Pitemmillä reissuilla usein yövytään ystävällisissä ja mukavissa hotelleissa, väsyneenä ei ole terveellistä ajaa, vaikka bändillä henkilökuntaa soittajien lisäksi onkin siihenkin tehtävään. Klubien ja muiden huvipaikkojen isännät ovat tyytyväisiä, väkeä käy sankasti ja henkilökuntaa saatetaan esiintymisiltoina palkata lisääkin, onhan silloin oluen ja virvokkeiden myyntikin sangen runsasta. Myös portieerit, nuo leikkisät perusyrmyt, vaivoin peittelevät suupieliinsä pyrkivää vienoa hymynkaretta tunnustellessaan pikkutakkinsa roikkuvia taskuja. Ihmisiä täytyy vain alituiseen rauhoitella, koska elävä musiikki innoittaa erilaisiin hurmostiloihin…

Tietenkin TEOS on voitu jo aikaisemmin julkaista äänitteenä ja suosion nopea kasvu on johtunut siitä, mutta edellinenkin malli on ”oletettavasti” mahdollinen. Yhtäkaikki, äänitettä tehtäessä on studiossa ollut todennäköisesti luova ja innostunut meininki, muusikot iloisia päästessään tallenteelle ja siten myös Gramex-tulojen ulottuville. Hyvällä tsägällä on tiedossa myös studiopalkkio. Joviaali äänittäjä käy tauolla hakemassa lisää nauhaa, sitäkin vielä käytetään rinnan kovalevyjen kanssa, sillä tallenteelle tulee tietenkin lukuisa määrä muita teoksia, joita on tilattu eri tekijöiltä, onhan järkevää julkaista myös täysimittainen cd- tallenne, vaikka varsinaisena täkynä on TEOS. Levy yhtiön palkkaama herra tuottaja onkin tarkka mies, sisäänottoja on useita ja aikaa kuluu.

Tällä välin käy Taiteilija, hän kutsuu nyt itseään isolla etukirjaimella, käy levy-yhtiön vilkkaiden käytävien kautta neuvotteluhuoneeseen, siellä suunnitellaan promootiota. (Neuvotteluhuone on muuten vastapäätä Kustannus Oy:n byroota. Kätevää, ei tarvitse polkea räntäsateessa sopimuksia tekemään.) Ahkeria radio- ja lehtitoimittajia pitäisi tavata, kun TEOS on ihmisten mieleen, sitä soitetaan monissa ohjelmissa ja myöskin visuaalisen välineen edustajat ovat kiinnostuneita, ovathan sankat katsojaluvut tärkeitä myös mainosmarkkojen takia.

Taiteilijan esiintyminen taltioidaan ulkolähetysautoa hyväksi käyttäen, siellä jo miehet piuhoja vetelevät ja tekniikkaa rakentavat. Taiteilijaa ja vähän orkesteriakin ehostetaan takahuoneessa, kirkkaat valot saattavat olla julmia ilman suojausta. Kuvaajat virittelevät kameroitaan ja orkesteri omia laitteitaan, he ovat ylpeitä uusitusta laitteistostaan, keikkojen lisääntyessä oli käytävä musiikkiliikkeessä, vanhat laitteet olivatkin jo aivan p:t.

Kaikenkaikkiaan, ihmiset ostavat paljon äänitettä, onhan siinä hyvät saundit, koska se on huolella kaiverrettu ja painettu parhaissa alan yrityksissä ja kansitaide- ja kuvauskin on varsin onnistunut, värikkään painotyön ohella. Rekka-autot kiidättävät lasteittain äänitteitä ympäri maan. Apumiehet kantavat laatikot varastoon, josta ne siirtyvät myyntitelineisiin. Ihmiset uteliaina niitä selaavat ja kiikuttavat suosikkinsa kassalle, jossa myyjä hiki otsalla koodit kassaan lataa. Tämähän on tärkeää, jotta myyntiluvut olisivat selvillä, äänitteen menestys mitattavissa. Sehän kirjataan listoilla alan lehdistössä ja muuallakin, aviiseissa joissa Taiteilija uraansa ja yllättävää menestystään kirjoittajille kommentoi. Tämä onkin hyvä, koska lehden ostajat haluavat tietää kaiken Taiteilijasta ja esittämästään musiikista. Varsinkin liikuttava tarina, kohtalon kaikkitietävän sormen osoittama ja luoma saaga siitä, kuinka uusi ura urkeni kuin meritie Moosekselle, tällainen ihme saattaa herkän lukijan kyynelten partaalleŠ

No, painetaanpas jarrua, oletetaan että käykin niin että runoilija hikisiä markkoja taskustaan kaivaessaan, hän oli menossa soittamaan levyautomaatista suosikkikappalettaan, hän tiputtaa paperinpalan vahingossa lattialle. Oletettavasti sen sieltä tunnollinen siivooja sitten korjaa ja se päätyy paperilappujen taivaaseen. Siellä se joutuu hiukan odottamaan, edellä on nimittäin runsaasti juuri tulleita pörssiosakkeita (paperi-ja bittitaivaat on yhdistetty ), jostain syystä. Tai sitten ei.

Teksti: Pekka Tegelman