Jukka Itkonen on tunnettu verbaalitaituri ja ajattomien runojen ja sanoitusten tekijä. Monipuolinen taiteilija on vuodesta 1974 lähtien kirjoittanut mm. lastenromaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia, sekä tehnyt suomennoksia ja laulutekstejä. Keväällä Jukalle myönnettiin nyt toisen kerran jaettu Kaarina Helakisa ­palkinto tunnustuksena hänen ansiokkaasta työstään suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.

Mitä kuuluu alkusyksyyn?

– Ei oikeastaan muuta kuin että töitä tehdään. Viimeiset 10 vuottahan mulla on ollut tapana olla paljon ulkomailla; Italia, Ranska, Englanti, Unkari… Matkoilla ollessani kirjoitan.

Olet taidenäyttelyitäkin pitänyt. Semmoistahan olet nytkin menossa pystyttämään?

– Tämä on vaatimattomampi homma, joka esittelee lauttasaarelaistaiteilijoita. Liikkeiden ikkunoihin voi ripustaa ja asettaa omaa tuotantoansa. Itse laitan esille maalauksia, kirjoja, nuotteja ja levyjä.

Millaiset projektit ovat ajankohtaisia musiikin puolella?

– Viime aikoina olen kirjoittanut enemmän kirjapuolelle Otavalle, mutta säännöllisesti olen tehnyt yhteistyötä tiettyjen säveltäjien kuten Kaj Chydeniuksen ja Marjatta Meritähden kanssa. Meritähden kanssa tehtiin Kulttuuripääkaupunki 2000:n tiimoilla tilausjuttu Kauas on lyhyt matka, joka pyöri keväällä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, ja nyt syksyllä ilmeisesti uusintoina.

– Olen viime aikoina suuntautunut ­ voisiko sanoa kamarityyppiseen systeemiin, eli eri näyttelijöille tehtyihin juttuihin lavalle, mukana on pieni orkesterikin. Näissä yhteistöissä on oikeastaan paljon vapaammat kädet kuin vaikka iskelmälevylle tehdessä. Eli olen tehnyt runoja. Tosin runon ja sanoituksen raja on tietenkin häilyvä.

Kuinka koet tämän kännykkäajan hengen ja sen lieveilmiöt?

– En mä tiedä, ei sitä minulta kysytä; pääasia että hoidan oman leiviskäni, kyllähän niitä purnaajia riittää.

– Aika pahasti on kevyt musiikki mennyt liukuhihnatouhuksi. Sesonkiluonteisesti ja nopeasti yritetään myydä ja miellyttää kaikkia. Se ei kirjoittajalle aseta hirveästi haasteita.

Kerroit ettet ole ”verkottunut”.

– En, en ole. Pojallani on koululla ja vaimollani töissä ne systeemit ja he pystyvät omia asioitaan hoitamaan sieltä käsin. Mä olen pärjännyt ihan ilman niitä. Eikä oikeastaan jää aikaakaan ”surffaamiseen”, kirjoittaminen on Suomessa kuitenkin sellainen homma, että vaatii aikamoista uutteruutta jos sillä aikoo elää. Silloin kun en kirjoita omia kirjoja, olen tehnyt käännöstöitä.

Entäpä seuraava oma kirjasi?

– Se on nimeltään Myydään mummo, ja tulee ulos lokakuussa. Se on tietyn kaltainen jouluinen tarina, eli pitkä kertomus. Ensi vuonna tulee runokirja, työnimeltään Vino kaunotar, joka on lähes valmis. Se on ensimmäinen kirja johon teen itse myös kuvituksen.

Entäpä keikkaileeko Z.Z.Topelius ­yhtye nykyään?

– Joo! Sille olen kirjoittanut ohjelmistoa kaiken aikaa, laulun silloin, toisen tällöin. Aika säästeliäästi on keikkailtu, Topeliuksen kavereilla on muutakin hommaa, esittävät esim. Irwiniä. Itse asun Helsingissä, yksi Jyväskylässä ja muut Savossa. Toistakymmentä keikkaa on tehty tänä vuonna eri puolilla Suomea. Se on mukavaa vaihtelua, koska siinä saa toimia ryhmän jäsenenä, ja näkee yleisön siinä edessään.

Valtava kontrasti kirjailijan työlle.

– On se! Sitähän se enimmäkseen on kun töitä tekee, että täällä kämpässähän sitä ollaan.

Mitä upeeta olet kokenut viime aikoina?

– Joka päivä kokee jotain upeeta! Se on asennekysymys. Se on jo upeeta että herää yleensä aamulla. Jos siitä lähtee liikkeelle, niin ei hirveesti tarvi valittaa. Hyvinkin pienissä asioissa voi piileskellä se ilo.