Mitä kaikkea audiovisuaalista on tullut tehtyä?

– Alihankintana teen aika paljon, ja jonkun verran omia. Teen käsikirjoituksia yritysohjelmiin ja opetusohjelmiin, sellaisiin mitä koulut ja yritykset käyttää. Lisäksi opetan Kouvolan ammattikorkeassa viestintää. Sitten olen tuottanut televisiosarjoja ja televisio-ohjelmia, mm. suomalaisen rockin historiikin, joka on neliosainen. Kuka mitä häh? puhuu 70-luvusta, sen jälkeen tuli Kunnian kentät, joka puhuu 80-luvusta siinä oli myös tää Dingon osuus. Tehtiin ne aikoinaan vähän hassussa järjestyksessä: sitten Olet paha 60-luvusta ja viime tammikuussa tuli Hyvää yötä ja huomenta 90-luvusta. Nää on Axa Sorjasen toimittamia juttuja.

Olet tehnyt monelle laulajalle tekstejä. Anna Eriksson, Niina Päivänurmi, Kake Randelin…?

– Ja Tiina Pettersson. Sitten tämmöiselle trubaduurille kuin Jyrki Härkönen varmaan parisenkymmentä tekstiä. Jyrki on tehnyt paljon omakustanteita. Ne on olleet mulle tärkeitä juttuja, koska Jyrki on tarttunut myös semmoisiin mihin levy-yhtiöt ei ole tarttuneet.

Sanoittajilla on joskus meininki laulattaa studiossa; oletko itse mukana levytyssessioissa?

– En ole. Mä olen musiikin suhteen ummikko, mä en lue nuotteja ja olen tämmöinen itseoppinut. En osaa selittää miten seuraan melodiaa, jotenkin mä vaan sen yritän hahmottaa. Lasken tavuja ja yritän päästä mukaan melodiaan, keksin jonkun tavan jolla saan sen rakenteen selville. Tää on joskus ollut jollekin säveltäjälle tosi vaikeeta.

Kauanko olet tehnyt biiseihin tekstejä?

– Vuonna 87 mä olen varmaan tehnyt ekoja juttuja; 90-luvun alussa mulle tuli ihan ensimmäinen juttu, minkä olen sanottanut. Mä olin jo 25 tai 26 kun aloitin. Mun kaveri harrasti säveltämistä ja mua on aina kiehtonut laulujen tekeminen no, päätettiin että kokeillaan. Kaverin into hiipui, mutta mä jatkoin. Aika monta vuotta löin päätä seinään, mut kyselin neuvoja ja pikku hiljaa halusin saada sen muodon kasaan. Mä tykkään riimeistä ja ihailen suunnattomasti Juha Vainiota ja Reino Helismaata.

Millä tavalla olet saanut tekstisi esille, ja kuinka tutustuit Charles Plogmaniin?

– Aika paljon olen nähnyt vaivaa, käynyt levy-yhtiöiden juttusilla. Tietysti kun muutamat on menneet läpi, se on helpompaa. Edelleen se on hirveen vaikeeta, mutta nyt ne sentään saa kuunteluun, se on jo askel parempaan.

– Charles otti yhteyttä 3-4 vuotta sitten. Hän haki suomenkielistä yhteistyökumppania. Hänen kanssaan tai hänen kauttaan on tehty yhdessä varmaan 30-40 kappaletta. Hän on hyvin tuottelias ja taitava tyyppi. Ja hänellä on omat kanavat, että saadaan demottua kaikki jutut.

– Kaiken kaikkiaan jos otetaan omakustanteet mukaan mulla on kappaleita levyillä varmaan 40-50.

Suurin menestys tähän mennessä lienee Vain vähän aikaa, Syksyn Sävel kakkonen?

– On, ilman muuta. Aikoinaan oli Anna Erikssonin Lähden lentoon, joka karsiutui finaalista; ajattelin että ton lähemmäksi mä en pääse ikinä! Siis sanoittajana. Se oli oikeastaan ensimmäinen mun kappale joka soi vähän enemmän.

– Vuonna 94 tai 95 voitettiin Roni Kamrasin kanssa rautatieaiheisten laulujen kilpailu. Sitten olen aika paljon tehnyt Mamban kosketinsoittajan Reijo Anttilan kanssa, mm. 2 Anna Erikssonin kappaletta; se toinen on Sammui taivaalla tähti. Ja Reijon kanssa tultiin toiseksi Kotkan Meripäivien laulukilpailussa. Pikkusen on hiipunut into noihin kilpailuihin osallistumisiin. Siinä pitää aina nähdä niin paljon vaivaa, pitää tehdä demot hyvin ja muuta. Ei oo kipinää niin kuin alkuaikoina.

Millainen on elämäntilanne tällä hetkellä, mitä on kiikarissa?

– Asun kerrostalossa ja mulla on kellarissa vanha pesuhuone työhuoneena. Nyt kun olen yhden miehen firma, pystyn paremmin lähtemään erilaisiin projekteihin mukaan; opetusalalla, TV- ja yritysjuttuihin, ja tietysti musiikkipuoli kiehtoo. Niin kauan kuin sillä elää, niin sehän on ideaali tilanne.