”Valhe ja totuus”

Sanoittaja Turkka Mali oli avannut sanaista arkkuaan Selvis 4:ssä. Ja hyvä niin. Ainahan on hauska kuulla alalla puurtavien ja työtä tekevien kuulumisia, vaikka muutama kohta haastattelussa soi ikään kuin omalla kehulla kuorrutettuna, vaan se varmaan kuluu rentoon forssalaistyyliin. Kuitenkin, omasta työstään saa, ja pitääkin olla ylpeä.

Mutta muutama asia särähti kevyesti korvaan. Elvis ry:hän on aina ollut yhdistys, jossa on ollut katto korkealla ja seinät niin sopivissa kohdissa, että alan ammattilaiset, jotka sen piiriin ovat hakeutuneet, ovat saaneet tarvitsemansa avun. Tämähän koskee tulevia, entisiä ja nykyisiä.

Luovan työn ammattilaisuus lienee erillisen debatin veroinen aihe. Nyt kun en ole enää hallitusvastuussa vaan rivijäsen, ei liene edes järjestöhygieenisistä syistä estettä kommentoida Malin käsityksiä Elvisin toiminnasta ”sellaisten pientekijöiden edusryhmänä, jotka tekee yks, kaks, tai kolme biisiä vuodessa.”

Ikävä kyllä Malilla oli johtokuntavuosinaan, joita oli ”kaks tai kolme”, sen verran kiire ” päästä kotio”, että häneltä jäi huomaamatta se asia, joka on tärkein. Kaiken ”lakipykälien ja nippelinpyörittämisen” tarkoitus on juuri se, että niistä prosesseista koituva oikeudenmukainen etu ja hyöty, tai ainakin jonkin epäkohdan lientyminen ja mahdollinen informaation ja kaikenlaisen tietämyksen jakaantuminen demokraattisesti edesauttaisi sitä, ettei lakipykäliä ja rosiksen eteisiä tarvitsisi tarpeettomasti henkilökohtaisesti koluta. Tai kädet nyrkissä, jotka taas ovat tyhjissä taskuissa, kirota jo tapahtunutta vääryyttä. Se ei ole kenenkään etu.

Oli työ sitten tilattu tai inspiraation avittamana maailmaan singahtamassa (ikään kuin itseltään tilattu), silloin kun ihminen on luovimmillaan ja tahtoisi keskittää kaiken tarmonsa rakastamaansa työhön (oli sen rakkauden perimmäinen syy sitten mikä tahansa), hän ei tietenkään halua tuhlata energiaansa arkiseen edunvalvontaan. Tätä varten ihmiset valitsevat keskuudestaan luottamansa ja hyviksi havaitsemansa henkilöt näitä vähemmän luovia asioita hoitamaan. Tosin heidätkin määräajaksi. Tämä on järjestötoiminnan ydin.

Kaikesta tästä pääsevät nauttimaan yksittäiset tekijät ja teokset, tietenkin tuotannon volyymi, jos sattuu syystä tai toisesta olemaan mittava, moninkertaistaa fyysisen yksilön saavuttamat edut, olivat ne sitten kenen ansiota hyvänsä, esimerkiksi niiden joilla ”oli aikaa istuaŠpalavereissa.”

”Demokratia ei kertakaikkiaan musiikkiin sovi”. ”Soittolistat, mitä Mafiakin käyttää; joku ihminen päättää mitä saa soittaa tällä viikolla – musta se on aika kauhistuttavaa.” Näiden kahden lauseen välillä olisi ristiriita, jos en olisi irrottanut niitä asiayhteydestään. Edellinen oli (ent.) ”ohjelmistopäällikön” ja jälkimmäinen lienee sanoittajan.(Kirjoittajan tulkinta).

Malin ansiokkaasti suomentaman Vladimir Vysotskin tekstin (Valhe ja totuus) tiimoilta ja innoittamana kommentoisin, että Vysotski oli taiteilija, joka tunnetusti ei elänyt laulujen tekemisellä, vaan laulujen tekemisestä ja tämän pienen eron takia hänen laulunsakin edelleen elävät.

Pekka Tegelman

Elvis ry:n jäsen

Soittoäänistä vielä…

Juu, ei se mitään, että se Fuhrmann riehuu, mutta vielä tämä Kaivantokin aina aukoo päätään,vaikkei sen jutuissa ole senkään vertaa tolkkua…

Arthurlandin 04/2000 täydellinen esitys siitä, mistä soittoäänihommassa on kyse, ei ole täydellinen ennen kuin vielä kirjoitan tämän, mitä olin ääneen Teoston vuosikokouksessa ajattelevinani, mutta ainakaan Raimo Henriksson ei ymmärtänyt. Teen nykyään niin vähän näitä livekeikkoja, että puhetaidoissa on hiomista. Pyydän anteeksi epäselvää diktiotani ja retoriikkaani, sen sijaan pärställeni ja ajatuksilleni en mahda mitään.

Moraaliselta ja juridiselta kantilta asia on kyllä juuri niin kuin Arthur sanoo: Teosto ei voi lisensioida matkapuhelinsoittoääniä rikkomatta tekijänoikeuslakia ja asiakassopimusta. Älkää muuta visertäkö. Virallisesti tekijöiltä pitäisi ilman muuta pyytää lupa kännykkäsovitukseen siinä, missä biisin kastroimiseen esim. mainokseen tai käyttämiseen esim. Henry Saaren, SDP:n tai Nokian herätysliikkeen visuaalisella tallenteella.

Mutta käytännölliseltä kantilta asia on niin kuin (ilmeisesti) Teoston johtokunta ja vuosikokouksen enemmistö tuntuu ajattelevan: soittoäänten tekemistä ja käyttöä on mahdotonta valvoa, joten otetaan tyytyväisinä rahat vastaan.

Sen sijaan on kerrassaan pöyristyttävää, että soittoäänistä tienaa myös sanoittaja ja sovittaja, vaikka heidän panostaan ei (vielä) kännyköistä kuulu. Samalla logiikallahan säveltäjälle pitäisi maksaa, kun laulunteksti julkaistaan erikseen. Eli jos ja kun käytäntö jatkuu nykyisenä, voisi toivoa, että tilitykset soittoäänistä menisivät vain säveltäjille. Silloin Teoston malli olisi kaupattavissa muillekin seuroille.

Siksi toiseksi olen sitä mieltä, että 20%:n osuus bruttohinnasta olisi muilla aloilla loistava neuvottelutulos Teostolta, mutta korkeammalle pitäisi tähdätä, sillä pian jaolle tulee myös Gramex…

Sillä se, mille kokousväki tuhahteli ja mitä itsekin pidin kaukaisena visiona, tuli lihaksi jo kuukaudessa. Norjalaisen WapBeats -firman Thor-Arne Petersen kertoi Oslon seminaarissa (juttu toisaalla) innosta hihkuen, että heiltä voi jo imuroida Elvisin Hound Dogin (niin on sen varmaan joku säveltänyt ja sanoittanutkin) soittoääneksi sellaisiin puhelimiin, jotka kykenevät käyttämään samplea soittoäänenä. Siis pikapuoliin onnettomat tiluliit korvataan CD-tasoisilla soittoäänillä. Voi sitä riemua! WapBeats kertoo hankkineensa Hound Dog -sampleen sekä tekijöiden että esittäjien (lue: amerikkalaisen levy-yhtiön) lisenssin.

Kunnioittavimmin,

Petri Kaivanto