– Nykyisenä aikana tarvitaan syvällisiä kulttuurin tekijöitä,
enkä tarkoita mitään otsaryppyistä juttua. Tässä
tuotteistamisen maailmassa mua ovat pitäneet
hengissä ihmiset, jotka kertovat ja tekevät oikeita asioita.

Viihdetaiteilija Jarmo Luttinen tekee kuitenkin myös paljon muuta. Meriittilistan mukaan mies on ollut teattereissa tanssijana, koreografina, avustajana ja näyttelijänä sekä TV-ohjelmissa käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, näyttelijänä, warm-upperina, toimittajana ja juontajana. Luttinen on viihtynyt myös taika-alan opettajana sekä performanssitaiteilijana. Koulutukseltaan Jarmo on sähköasentaja.

– Tosin se homma on ainoo, mitä en oo koskaan tehnyt. Muita töitä on kyllä ollut vaikka kuinka paljon, mm. myyjänä ja trukkikuskina. Lähdin viihdehommiin 1980-luvun alussa ja sen jälkeen vakituisia työpaikkoja on ollut vain muutama vierailukiinnitys teattereihin.

Lahteen on yöllä satanut ensilumi. Jarmon kohdalla taiteellinen lumipallo lähti vyörymään ammattikouluaikana, kun koulukaveri pyysi kapakassa nuorta miestä mukaan näytelmään. Jarmo oli pikku pöhnässä ja suostui.

– Harjoituksissa näytelmäksi paljastui ”Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä”. Minä sain oravanpoikasen roolin.

Onnellinen mies

Talonmiehen perheeseen syntynyt Jarmo pitää itseään käsittämättömän onnellisena.

– Oltiin persaukisia köyhiä enkä olisi ikinä voinut kuvitella päätyväni tähän. Menestys sinänsä ei ole mua koskaan kiehtonut. Oon ehkä hiukan ujokin elvistelemään.

– Ministeritason tilaisuuksissa on ollut tosi kovaa sakkia ja joskus takahuoneessa tulee mieleen, että siellä ne nyt odottavat lavalle entistä räkänokkaista talonmiehen poikaa. Ideoiden tuottaminen ja toteuttaminen ei vaadi taustalle kulttuurisukua tai -perhettä.

Jarmon elämän unelmat ovat toteutuneet niin moneen kertaan, ettei mies osaa enää pyytää mitään.

– Keikan jälkeen oon monella automatkalla itkenyt silkasta onnesta ja tyytyväisyydestä, vai onko se sitten helpotusta vai mitä. Silloin tuntuu, että rakastan hemmetisti tätä elämää, tää on hieno homma. Ainakin hetkeksi oon löytänyt oman ominaislaatuni ja paikkani.

Pikkuhiljaa parissakymmenessä vuodessa Jarmo on päässyt eroon vääränlaisesta itsensä alentamisesta ja väheksymisestä. Aikoinaan sisäänrakennettu mielikuva siitä, että vain tuottavaa työtä tekevä ansaitsee yhteiskunnassa paikkansa, on karissut.

– Nautin esiintymisestä ja usein mulla on helvetin kivaa ja sairaan nastaa. Sen kyllä tuntee, kun keikka menee himaan niin että rutisee. Joukkoon voi mahtua vähän huttuakin, muttei yleisö siitä välitä. Rapatessa roiskuu!

Jarmo tietää uskon omiin juttuihin kasvavan kun huomaa, että pystyy saamansa lahjan kautta tuottamaan iloa ja hyvää mieltä. Taikatemput rohkaisevat ihmisiä osoittaessaan, että tässä maailmassa sellainenkin on mahdollista, jonka ei pitäisi olla.

Lasten keikoille Jarmo haluaa viedä suvaitsevaisuuden ilmapiiriä, joka tulee esiin etenkin oman pöllöilyn kautta. Luikuri Tattinen osaa nauraa itselleenkin.

– Kannattaa uskaltaa häpäistä itsensä. Vain virheitä tekemällä oppii ja koko ajanhan sitä jotenkin mokaa. Uran alussa tein kaikkea mitä mieleen tuli ja katsoin sitten, miten siihen reagoitiin.

Vilpitön esiintyjä

Esiintymistä Luttinen harjoitteli jo 70-luvun puolivälissä rockbändissä.

– Soitimme samalla treenikämpillä kuin Andy McCoy silloisen porukkansa kanssa. Teimme nuorisotalokeikkoja ja olimme jopa rockin SM-kisoissa. Muistot ovat kyllä aika hämäriä.

– Vaikka soitettiin covereita, aloin tapailla omiakin juttuja. Mietin mitä sanoisin ja miten. Tein ekat biisit silloin, vihaisia lauluja yhteiskunnasta.

Vuonna 1982 Jarmo sävelsi, käsikirjoitti ja ohjasi kahden miehen lastennäytelmän ”Matka maailman ympäri” sen lisäksi, että toimi esityksessä lavastajana, puvustajana sekä näyttelijänä.

– Se oli pantomiimiin perustuva juttu, jota esitin monivuotisen keikkakaverini Rinteen Timon kanssa yli 600 kertaa ja eka lastenjuttu, johon sävelsin ja sanoitin oikein tarkoituksella.

Sävellyksiä ja sanoituksia Luttinen on vääntänyt noin 50. ”Kummia unia”-lastenlevy ilmestyi 1995 ja ”Taikalaakso”-single syntyi 1998 (luomistyö Malmstén-apurahoilla).

– Kokonainen levyllinen oli tuloillaan, teimme sitä Maijasen Paven studiolla edesmenneen Lepakon kellarissa. Saimme singlen tehtyä ja neljä biisiä purkkiin mutta sitten iski burn out. Pitkäsoitto on vieläkin tekemättä.

Uupumus vaikutti muuhunkin työhön. Jarmo mm. toimi juontajana ”Videotreffit”-ohjelmassa mutta jäi siitä pois.

– Nyt kun katselen ohjelmaa, olen aivan tyytyväinen, etten ole enää mukana. Pikku-Kakkoseen Jarmo poimittiin tamperelaiselta kadulta live-esityksen jälkeen.

– Yleisön joukossa oli lastenohjelmien päällikkö Justus Koskiranta, joka tuli juttusille. Toki hän tiesi mut ennestään mutta vakuuttui siinä, että välittömyyteni sopii lastenohjelmiin.

Rohkea improvisoija

Jarmo kokee olevansa imupaperityyppi, joka vaistoaa yleisön fiilikset.

– Esitystilanteissa huomaan, kuinka joku muu juttu menee paremmin himaan kuin se, mitä oli alunperin sovittu ja ajateltu. Sekä biisit, temput, stand up-rutiinit ja vitsit elävät keikoilla, sovitan niitä koko ajan. Hyvän Mielen Orkesteri-bändistäni joku sanoo usein, että ’eiks nyt vois jotain antaa olla’.

– Mulla on aina uusia ideoita sekä biiseihin että koreografiaan. Se on mukavaa, koska se estää leipääntymistä. Toisaalta sekin on hyvä, että on paljon takuuvarmaa kamaa, johon ei tarvi kajota. Se tuo jämäkkyyttä esitykseen.

Improvisaatio on aina kiinnostanut miestä ja sen osuus keikoilla onkin ollut kasvamaan päin. Kipinän Jarmo sai helsinkiläisen improvisaatioteatterin Stella Polariksen kursseilta.

– Teen biisejä lavalla yleisön toivomusten mukaan. Aikuisten keikoilla esitämme Timon kanssa minkä tahansa maan kansanlaulun kyseisellä kielellä. Mm. norjalaiset turskankalastuslaulut sekä ugandalainen viidakkorituaali olivat hauskoja tehdä.

– Tietenkään en kuvittele olevani mikään Reino Helismaa. Pidän sitä kuitenkin vahvuutena, kun lapsetkin kuulevat biisin olevan tästä hetkestä.

Eikö heittäytyminen yleisön edessä vaadi aikamoista rohkeutta?

– Kyllä se sieltä tulee kun vain luottaa itseensä ja antaa palaa. Siinä ei voi epäonnistua, sä vain tuotat jotain. Ja usein tulee riimitkin paikalleen! Eihän se ole rohkea, joka ei pelkää, vaan se, joka pelkää mutta tekee silti.

Idearikas perheenisä

Elvikseen Jarmo liittyi samoihin aikoihin kuin ensimmäinen levy ilmestyi.

– Näin usein keikoilla Perkoilan Mikkoa, joka vinkkasi tästä mahdollisuudesta.

Ennen sairastumistani kävinkin kokouksissa. Mukavaa oli, ja oli kiva tutustua ihmisiin.

Freelancereitten asema pohdituttaa laulavaa taikuria.

– Meillä monilla on jakamaton vastuu omasta työstä jonka tekeminen voi katketa odottamattomasta syystä kuten kävi omallakin kohdallani. Suomessa taiteilija tuntuu jäävän kaiken taloudellisen avun ulkopuolelle. Tätä asiaa voisi jossain vaiheessa pohtia laajemmastikin.

Jarmo kritisoi TaEL:in toimintaa.

– Heidän ei tarvi perustella päätöksiään vaan he tekevät mitä tahtovat riippumatta lääkärien lausunnoista. Sekin lisää masennusta, kun joutuu jäämään pois töistä ja sitten takkuilemaan tämmöisten asioiden kanssa.

– Täytyy myöntää, että oon ollut joskus tosi vihainenkin, mutta se ei auta mitään. Olisi tylsää olla kaiken muun lisäksi vielä katkerakin.

Jarmolla on neljä lasta, nuorin alle vuoden ja vanhin 15.

– Oon keskittynyt viime aikoina heidän kanssaan olemiseen ja se onkin tosi nastaa! Monenlaisia ideoita ja suunnitelmia miehellä on pilvin pimein, mm. pitkäsoittoon on jo olemassa materiaali. Sairaslomallaan hän ei kuitenkaan ota paineita eikä tee tiukkoja aikatauluja tai tavoitteita.

– Kun tulen kuntoon, voin polkaista heti käyntiin monta juttua. Työt eivät varmasti lopu!

Nykyajan mustalainen

Jarmo on tehnyt koeluontoisesti keikkoja silloin tällöin.

– Uupumisen iskettyä oon ollut niiden jälkeen monta päivää tosi vetämätön ja kipeä, vaikka työt onkin tullut hoidettua. Nyt on onneksi jo hieman helpottanut.

– Nykyisenä aikana tarvitaan syvällisiä kulttuurin tekijöitä, enkä tarkoita mitään otsaryppyistä juttua. Tässä tuotteistamisen maailmassa mua ovat pitäneet hengissä ihmiset, jotka kertovat ja tekevät oikeita asioita.

Taikureiden sekä säveltäjien ja sanoittajien kanssa Jarmo tuntee olevansa omiensa joukossa.

– Me ollaan oma heimomme, nykyajan mustalaisia ja tehdään omia juttujamme. Jostain syystä meille on annettu taito ja lahja tehdä tätä duunia. Me tuodaan tähän maailmaan uusia ulottuvuuksia ja vaikutetaan henkiseen hyvinvointiin. Se on hirmuisen tärkeetä!

– Pidän itseäni viihdyttäjänä mutta samalla haluan antaa uskoa siihen, että elämä on ihanaa.

Lopuksi taikuri Luttinen esittää pari uskomatonta temppua korteilla ja kahvilusikalla. Saan muistoksi haastattelusta kolme pelikorttia. Rosson henkilökunnalle jää vääntynyt lusikka.