Sekä musiikkityylien että työtehtävien suhteen skaala on laaja. Viime vuoden lopulla Litmaselle myönnettiin Kullervo Linnan Säätiön tunnustuspalkinto.

Litmanen on säveltänyt lukuisia hittejä. Monet hänen iskelmistään ja tanssibiiseistään kuuluvat tanakasti tanssiyhtyeiden keikkaohjelmistoon. Syksyn Sävel on yksi areena, jossa Karin kappaleita on kuultu useinkin. Vuoden 1998 ylivoimainen voittaja oli hänen sävellyksensä André.

SÄHKÖURUISTA SYNTIKOIHIN

Tuotantosi ja työkenttäsi on todella laaja; olet säveltäjä, sovittaja ja muusikko. Kuinka paljon biisejä olet tehnyt?

– Tarkkaa lukua ei ole… Jossain 800-900 paikkeilla on levytettyjen sävellysten ja sovitusten määrä tällä hetkellä.

Miten sai alkunsa Kari Litmasen muusikkous?

– Muusikkous alkoi siitä, kun isä osti sähköurut mulle pienenä poikana; olin siinä 10-11:n korvilla. Ekaks soitin niitä semmoiset vuoden päivät. En ole siis aloittanut 6-vuotiaana, milloin olisi tavallaan ”pitänyt” aloittaa ­ mutta heti aloitin pianotunnit. En ollut aikaisemmin harrastanut musiikkia. Meidän suku ei ole mitään musiikkisukua, ei ole sellaista perimää, että olisi ajautunut alalle. Ne sähköurut oli valtavasti muodissa silloin 60-luvun loppupuolella ja nehän tempas mut täysin mukaansa. Rupesin treenaamaan kuin hullu, ja sitten piti hommata tietenkin piano.

– 15-vuotiaana läksin sitten bändikeikoille ja ekana vuonna oli about 170 keikkaa. Ne oli kapakkakeikkaa kaikki, ja mähän olin vielä koululainen. Soitin kahdeksasta puoleen kahteen, kuutena iltana viikossa jossakin tanssiravintolassa. Täällä Imatralla, mistä olen kotoisinkin.

Asut nykyään kuitenkin Vihdissä?

– Vihdin Otalammella, oon asunut jo kohta 20 vuotta. Vuonna 1980 läksin Imatralta Helsinkiin, missä asuin 3 vuotta, ja ostin rauhalliselta paikalta kaupungin ulkopuolelta talon. Siellä olen viihtynyt.

Jatkuiko koulu juohevasti vielä 15-vuotiaalta soittajalta vai veikö musiikki miehenalun kokonaan mukanaan?

– No se vei ihan täysin. Koulu meni ihan pipariksi; kävin pianotunneilla Helsingissä ­ SARMANNON EEVA oli mun opettajani silloin ­ ja mähän olin joka viikko yhden päivän koulusta pois sen takia kun matkustin Helsinkiin pianotunneille. Musa vei mut ihan totaalisesti. Harjoittelin 6-8 tuntia päivässä.

Minkä tyyppistä musiikkia soitit silloin? Puhuit tanssikeikoista, mutta omissa oloissasi soitit varmaan muutakin?

– Tanssikeikoilla soitettiin sen ajan tanssimusiikkia, se oli ihan normaali sen ajan kapakkabändi, mutta ihan hyvä semmoinen. Sieltä sai sitä perustatsia tähän kaikkeen, mutta opiskelupuolella en tietenkään soittanut muuta kuin klassista sekä jazzia, joka on aina ollut mulle intohimo ja harrastus, ja henkireikä. Ja on sitä edelleen.

Orkesterin johtaminen on yksi olennainen osa sinua; oletko opiskellut myös kapellimestarointia?

– En ole mitään kapellimestarikoulua käynyt, en ole klassinen kapellimestari. Olen toki sinfoniabändiä johtanut, mutta viihdyn kuitenkin paremmin tämmöisessä, missä on iso bändi ja komppi messissä. Se on mun ominta touhua ­ ja itse soitan mielelläni pianoa siinä samalla. Kosketinsoittajahan olen ollut aina.

Syntetisaattorit olivat tosi kalliita vempeleitä aikoinaan?

– Joku Mini-Moog silloin 70-luvulla maksoi 10.000 markkaa. Tänä päivänä se olis 50-60 tonnia jos markoista puhutaan. Laite missä on 3 oktaavia ja monofonia! Ne oli aivan järjettömissä hinnoissa silloin.

– Olin niin innostunut niistä, että yksi mun isän tuttava ­ elektroniikkavirtuoosi ­ rakensi mulle kolmi-oskillaattorisen syntetisaattorin ihan Moogin perusteiden mukaisesti. Se oli hänellekin harrastus, ja yritettiin saada se toimimaan mahdollisimman hyvin. Muutamilla keikoilla sain sillä semmoista surinaa aikaiseksi; elettiin suunnilleen vuotta ­74. Se oli todella uutukaista-uutta silloin: Helsingissä oli ehkä muutama laite siihen aikaan jossakin studiossa.

– 70-luvun lopussa alkoi tulla vähän enemmän näitä Micro-Moogeja ja vastaavia, ja ensimmäisen polyfonisen syntetisaattorini ostin TAPANI KANSAn kiertuebändiin vuonna ­80. Se oli neliääninen Jupiter-4 ja sillä tein ensimmäisen tv-keikkani. Sekin oli sen verran uutta, että siinäkään bändissä missä oli jousisto, puhallinsektio ja iso komppi, ei suurin piirtein kukaan aikaisemmin ollut nähnytkään polyfonista syntetisaattoria. ”Tänä iltana Tapani Kansa”, TV-1:ssä.

– Mähän olin kuunnellut kaikki (HERBIE) HANCOCKin tuotokset ja (CHICK) COREA Electric Bandin systeemit sitä ennen, ja imenyt sitä ihan kybällä. Oberheim tuli siinä 1981; ostin heti sen ja tahkosin sillä 3-4 vuotta melkoisesti levyraitoja ja saatoin tehdä kolmekin keikkaa päivässä.

Levykeikkaa syntikansoittajana Oberheimilla.

– Sen kanssa mä kuljin studiosta toiseen. Se oli sellainen muotijuttu, mut tilattiin moneen paikkaan, sellaisiin mestoihin, missä tilaajat ei edes tienneet mitä sillä pitäis tehdä ­ mutta kun sen kuului olla levyllä! ”Soita tolla syntikalla tähän jotain.”

Sait parhaassa tapauksessa tavallaan improvisoidakin?

– Näin on… Tai sanotaan, että osallistuin tuotantoon tarjoamalla jotain, minkä koin niin, että ”tää soitin palvelee tätä kappaletta tämmöisellä soundilla ja tämmöisellä elementillä”. Sitä mukaahan mulla itsellänikin lähti tämä levytuotantopuoli käyntiin: kun olin keikoilla näin paljon, niin pikku hiljaa valuin tuotantopuolelle ­ ja kohta olin itse sovittajana, joka tilasi soittajat soittamaan. Liukuma siihen oli ihan luonnollinen tilanne.

Liittyikö syntikkainnostuksesi mitenkään varsinaiseen elektroniseen musiikkiin, vai olitko jazz-mies henkeen ja vereen?

– Se oli mulle ihan fuusio-hommaa, kuten Hancock ja Corea: taitavaa soittoa, nimenomaan jazz-viritteistä, mutta kuitenkin elektronisilla soittimilla. Sehän oli silloin aika uutta ja muodikasta ja hienoa, ja varsinkin iskelmäpuolella 80-luku oli tätä surullisen kuuluisaa koneaikaa. En mä ole koskaan ollut elektronisen musiikin kanssa tekemisissä.

VEHKEITÄ JA NAMISKUUKKELEITA

Innostus sähkösoittimiin poiki luonnollisen siirtymisen myös tietokoneiden hyötykäyttöön musanteossa.

– Heti kun tuli ensimmäinen laite, jolla pystyi kirjoittamaan nuotit tietokoneella, niin sen hankin. Se oli aikanaan se Macintoshin linnunpönttö; elettiin 80-luvun puolivälin paikkeilla. Tuli ensimmäiset notaatio-ohjelmat ja sekvensserit. Kyllä mä lähdin heti messiin vaikka siihen aikaan se oli todella työlästä: sulla oli big band -arri siinä linnunpöntössä, missä ruutu oli ehkä 9-tuumainen, vaaksa kanttiinsa! Tuskastuttavan pieni ruutu ja iso arri siinä ruudulla ­ sai olla tosi innostunut asiaan, että sillä teki sen. Tietysti siinä sivussa kirjoitin myös käsin, ranne puuduksissa koko ajan. – 80-luvun loppupuolella nämä vempeleet alkoi kehittyä valtavasti, ja sain jo 21-tuumaisen ruudun. Sen jälkeen en ole lyijykynään koskenut.

Minkälaisia tietokoneohjelmia käytät nykyisin?

– Teen edelleen Encorella, vaikka tänä päivänä on monenmoisia hienompiakin ohjelmia. Joku Sibelius on tällä hetkellä pieni hitti notaatiopuolella, mutta Encoressa on kaikki se mitä tarvitsen notaation tekemiseen. On mulla Finale koneella, mutten ole sitä käyttänyt. Tähän työhön mitä mä teen, on Encore ollut ihan ehdoton.

– Sekvensseripuolella olen aina ollut Performer-miehiä ­ se on aikanaan Macintoshiin tehty ohjelma ­ eli en ole koskaan vaihtanut näihin Notator Logic -ohjelmiin ynnä muihin, jotka on useimmissa koneissa ja studioissa ja joka paikassa. Ei sillä ole väliä, ne on kaikki kehittyneitä ohjelmia; kysymys on siitä mitä ohjelmia osaat käyttää.

Kosketinsoitinarsenaalisi lienee melkoisen monipuolinen, varsinkin kun olet keikkaillut sekä studioissa että levyillä niin tiuhaan?

– Viime aikoina olen tehnyt hyvin harvoin kosketinsoitinkeikkoja. Olen esiintynyt lähinnä pianistina.

– Melkein koko 1990-luku tehtiin TV1:n ohjelmia ­ melkein kaikki niistä 10 vuoden ajalta. Oli kiinteä kokoonpano, se ”TV1:n viihdebändi”, jossa soitin koskettimia. Ne laitteet on nyt työkaluja mun työhuoneessa kotona. Mulla on Sampling Grand, Korgin master-keyboard, (Yamaha) DX7, Oiwa (Korg O1/W), räkissa Wavestation (Korg), Proteus, Akain sampleri ja Rolandin D-50; kyllä myllyjä on vino pino.

– Mullahan on ollut legendaarisia pelejä, kuten Oberheim ja Jupiter, ja Mini-Moog jonka ostin HEIKKI SARMANNOLTA. Heikki oli sen käynyt ostamassa New Yorkissa JOE ZAWINULin kanssa. Tämmöisen legendaarisen laitteen hölmöyksissäni vaihdoin jossakin vaiheessa rahapulasssa johonkin uudempaan laitteeseen ­ ja nyt harmittaa!

Tuttu tilanne monelle soittajalle. Teetkö kotona myös tallennusta?

– En tee tallennusta. Olen oman päätökseni tehnyt aiheesta ja pysynyt midi-pohjalla ihan tietoisesti, koska siitä eteenpäin en sitä haluakaan viedä. Siihen tulisi kaiken näköistä, tulisi isompi ryhtyminen. Teen midipohjalta esituotannon omissa oloissani ja sen jälkeen menen tekemään sen ns. ”oikeeseen studioon”, missä on äänittäjä ja namiskuukkeliosasto. Voin itse keskittyä kuunteluhommaan.

30-VUOTISTAITEILIJAJUHLA IMATRALLA

Milloin keksit, että olet paitsi soittaja, myös säveltäjä?

– Kyllä se tuli heti kun rupesin soittamaan silloin 70-luvun alkupuolella. Aluksi tein pelkkiä instrumentaalibiisejä, ja vuonna 1980 sävelsin Lappeenrannan kaupunginteatteriin tilaustyönä musikaalin. Se oli kulmakivi, jonka jälkeen rupesin tekemään laulettuja biisejä, mm. iskelmiä.

Ja nyt sitten 14.2. oli 30-vuotistaiteilijakonsertti Imatralla.

– Vuoden -72 lopullahan läksin keikoille, eli tämä vuosijuhla olisi oikeasti tämän vuoden lopussa, mutta se sattui nyt tähän teknisistä syistä. Imatran kaupunki ehdotti tämmöistä konserttia; alun perinhän mä en ollut pitämässä yhtään mitään!

– Nyt kun tämä tuli pidettyä, niin olen tosi tyytyväinen. Katsoin sen juuri VHS-videolta ja totesin, että homma toimii. Se konsertti tulee TV 2:n Estradilla-sarjassa 23. maaliskuuta.

– Oli 50-miehinen iso bändi. Vuoksi Strings ­jousisto, jossa oli Imatran musiikkikoulun opettajia ja oppilaita, joista osa opiskelee esim. Sibelius-Akatemiassa. Imatra-lähtöisiä ihmisiä, jotka matkusti tänne tätä varten, sekä paikallisia hyviä oppilaita. Imatra Big Band oli runkona ja UMOsta olivat mukana sektioliiderit ESKO HEIKKINEN ja JOUNI JÄRVELÄ. Lisäksi pasuunaliiderinä oli MATTI LAPPALAINEN. Komppi oli kokonaan mun luottostudiokavereita: NYKÄSEN ANSSI, RANTASEN HARRI ja NIEMISEN JARI. Neljän hengen kööri vielä ja kosketinsoittajana Imatra Big Bandin pianisti IKE KALLIO. Tämmöisellä kattauksella vietiin läpi. MARITA TAAVITSAINEN, TARJA LUNNAS ja REIJO TAIPALE lauloivat näitä mun iskelmähittejä ja itse soitin pianosolistina omaa tämmöistä fuusio/lattari/viihdepianohommaa.

Juhlakonsertissa kuultiin aika paljon myös jazz-sävellyksiä.

– Edelleen moni tietää mut näistä hiteistä, mutta yritän tuoda esille myös sitä mitä itse soitan. Ei iskelmiä, vaan laajempimuotoista lähestymistä.

Tekijämiehistä, jotka ovat selvästikin vakiokumppaneitasi, tulevat ensimmäisinä mieleen ainakin sanoittajat VEXI SALMI ja TURKKA MALI.

– Joo, ja JORMA TOIVIAINEN, JIRI NIKKINEN… Heidän kanssaan olen tehnyt eniten. Toki muidenkin, mutta melkein näihin henkilöihin mun tekemiset kulminoituu. Osa tästä kaikesta kuuluu myös heille. Jos kappaleessa on hyvät sanat, niin silloinhan sitä ei pelkällä melodialla myydä eikä toisin päinkään, se on kokonaisuus.

Kumpi on ensin, sävel vai teksti?

– Mun kohdalla tulee useimmiten sävel ensin. En hirveästi edes pidä siitä, että säveltäisin tekstiin. Olen huomannut, että alan alittaa rimaa siinä: jos teksti on oikein hyvä, niin siihen helposti panee jonkun fraasin, minkä melodian vaan, ja jo se kuulostaa tekstin kanssa aika hyvältä vaikkei ilman sitä olisikaan hyvä. Kun teen pelkkää melodiaa, niin se puhuttelee se musiikki ja sävelkielestä saa paljon enemmän irti. Olen toki tehnyt teksteihin melodioita ja niitä on levytettykin, mutta selkeästi koen, että on parempi luoda ensin sävellys.

Omassa yksinäisyydessäsi sävellät, mutta olet myös vahvasti mukana tuotantoprosessissa alusta loppuun?

– Aika pitkälle. Työstän hirveän vähän biisejä, jotka joku muu on sovittanut. Toki niitäkin löytyy… Tykkään projektiluontoisuudesta. Myyn omia biisejäni levy-yhtiöihin, ja jos ne miellyttää sitä tahoa joka päättää levytyksistä, niin yleensä se koko tuotantopuoli lankeaa mulle aika helposti. Hoidan sitten tuotannon, studiokapellimestaroinnin ja käytännön asiat, laulatukset, miksaukset sun muut. Olen kuitenkin sovittajana tunnettu, ja koko juttuunhan olen aluksi lähtenyt sovittajana ja sitten vasta säveltäjänä.

Olet epäilemättä luottomies monelle taholle?

– Joo, niin paljon on tullut levyjä tehtyä ja kokonaisnäkemystä syntynyt, että joskus joutuu jopa semmoista huomioimaan, että paljonko joku maksaa että saadaan tietyllä budjetilla määrättyä jälkeä aikaiseksi. Aika monitahoinen juttu…

MELODIA ON KAIKEN A & O

Sinut mainitaan usein kun puhutaan iskelmän uudesta noususta, joka ajoitetaan nimen omaan 1990-luvulle. Miten näet oman roolisi tämän uuden buumin puitteissa iskelmän tekijänä?

– En mä näe sitä noin… Olen selkeästi sillä tiellä, minkä KÄRJEN TOPI on aikanaan viitoittanut. Olen Topin tavannut ja hänen kanssaan puhunut aiheesta. Tässä mitä nyt tehdään, ei ole oikeastaan mitään mitä Topi ei olisi aikanaan jo hiffannut.

– Olen täysin melodiaorientoitunut tyyppi tässä iskelmän tekemisessä. 80-lukuhan meni sovituskikkailussa ja tuli tehtyä ihan järjetön määrä ihan turhaa työtä siinä mielessä, että levytettiin järjetön määrä biisejä missä ei ollut mitään järkeä. Se oli konebuumin aikaa: saatiin säkätyksillä, väkätyksillä ja hienoilla soundeilla puettua se juttu semmoiseen kreppipaperiin… Puhallettiin siihen edes vähän tekohengitystä niin, että se eli edes hetken. Paljon sieltä ei ole käteen jäänyt, ihan oikeesti.

– Joku voi miettiä toisella tavalla, mutta 80-luvulla syntyi vähemmän hyviä melodioita kuin esim. 70-luvulla. 90-luvulla ollaan taas palattu enemmän juurille, ollaan menossa melodisempaan suuntaan. Samassa on tulleet oikeat bändit ja oikeat soittajat, iskelmäpuoleen nimen omaan.

– Säkätys ja väkätys on eriytyneet, siellä konepuolen veijarit hiphop-, dance- ym. teknotyylilajeissa tekee omaa musaansa. Ne on itse asiassa ihan eri alalla kuin meikäläinen.

Musiikki on yleensäkin pilkkoontunut genreiksi genrejen perään, jotka eriytyvät edelleen alagenreiksi…

– Kyllä, mutta tämä ”iskelmän nousu ja uusi tuleminen”… Mulla oli vaan tsägä siinä kun satuin tekemään sen Seine-biisin. Mutta kyllähän tuon tyylilajin biisejä löytyy: jos menet taaksepäin, niin 80-luvulla oli KARI TAPIOn Olen suomalainen. Italialainen melodia, shuffle-komppinen mollihomma; sehän on ollut siellä jo 70-luvulla. Hirveä määrä biisejä, samoin 60-luvulla. Se on aina ollut olemassa, en mä näe siinä mitään uutta. Mutta ehkä oli tarpeeksi pitkä aika taas edellisestä sellaisesta jutusta missä loksahti kaikki kohdalleen. Vexin teksti on tärkeä, ja oli tosi tärkeää, että TARJA LUNNAS lauloi sen, se soundi, kaikki miten hän sen teki.

SOITETUIMPIEN TOP TENISSÄ

Seine oli vuoden 1998 Suomen soitetuimmat ­listalla peräti sijalla 10.

– Oli joo, ja viime vuonnakin sijalla 11 tai 12, ja toivon että siitä tulisi sellainen kestävä biisi, joka pysyy siellä soitetuimpien joukossa. Se olisi hienoa; sitähän biisintekijä haluaa, että biisi jää elämään. Mutta aikahan sen näyttää… 20:n soitetuimman joukossa se on koko ajan. Mun tällä hetkellä suosituin biisi.

– Jaksaa vanhakin tanssia on seuraavaksi suosituin. Sekin on ollut top 20:ssa ainakin 3 tai 4 vuotta. Kyllä mä aina TEOSTOsta printtaan tämän ”Suosituimmat 40” ­listan, se antaa suuntaa siitä mitä bändit soittaa.

Se on tiukka lista vallata, kun menneiden vuosikymmenien vanhat suosikit jyräävät siellä?

– Niin, bändithän soittaa niitä jatkuvasti. En tiedä tangoa soittavaa bändiä, jolla ei olisi ohjelmistossa Satumaa. Siihen se perustuu.

Onko sinulla joku tilanne tai hetki säveltää, vai istutko vaan ja alat tehdä?

– Kyllä mä paljon olen tehnyt niin, että ryhdyn vaan säveltämään. Milloin mitenkin. Mulle ei koskaan sillä tavalla lamppu syty, että putkahtaa melodia ja pitää äkkiä mennä laittamaan ylös, tai että saattaa herätä yöllä… Joskus on käynyt niin, mutta seuraavana päivänä oonkin kattonut, että ”täähän on ihan sontaa”. Parempaan tulokseen pääsee siten, että ryhtyy tekemään ja sitten jalostamaan. Parhaimmat biisit on syntyneet niin, että alta 10 minuutin biisi on kokonaan valmis.

– Monesti pistän sekvensserin päälle, otan sävellajin ja sitten vaan soitan. Runko on joskus syntynyt ihan siitä. Sitten jalostan: virheet pois, sävelkulkua tyylikkäämmäksi…

– Onhan mulla tuolla koneella koko ajan 50-100 semmoista periaatteessa valmista biisiä, joista aina joskus otan jonkun tuohon tiskiin ja katson, että ”aha, tää on 3 vuotta sitten tehty”. Kuuntelen sitä ja huomaan ehkä huonon kohdan, laitan paremman siihen. Ja kun kuuntelee kokonaisuutta, huomaa monesti, että olisi viisainta heittää koko juttu roskikseen, koska siitä ei tule sen valmiimpaa. Puuttuu se sielu, mikä tulee siitä kun on idis jonka pohjalta tekee. Muuten tulee tekemällä tehdyn kuuloinen.

– Kyllähän keskivertobiisin pystyy tekemään milloin vaan, missä vaan, mutta kun se ei nykyisin riitä mihinkään. Biisissä pitäisi olla selkee juttu, että se jää kuulijan päähän jonkun sävelkulun kautta.

Lähdetkö sitten kauppaamaan biisiä eteenpäin, vai soittaako joku kysyäkseen matskua?

– Sekä että. Jos tiedän että joku projekti on tulossa, niin saatan sitä varten tehdä jonkun biisin ­ kun tiedän että se on sen ja sen laulajan näköinen biisi. Saatan tehdä selkeästi kohdemielessä biisin tai useammankin ja mennä sitten sen kyseisen tuottajan pakeille esittelemään aikaansaannoksia. Silleen olen paljon saanut biisejä menemään, että olen etukäteen miettinyt kenelle se sopisi.

– Paljon on niitäkin, jotka vaan jää tonne koneelle. Moni kyselee joskus, että ”nyt tarvitaan nopee biisi” tai ”nyt tarvitaan hidas biisi, nyt tarvitaan foxi”, tai joku muu tyylilaji. Sitten mä kaivan arkistoani, pistän 5 tai 6 foxia peräkkäin nauhalle ja vien ne: ”Miellyttääkö mikään?”

– Suurin osa mun hiteistä on syntynyt siten, että olen säveltänyt ne artistille. Andrén tein Taavitsaiselle ja Seinen Lunnakselle. Taipaleelle olen tehnyt moniakin tätä nopeampaa rytmikkäämpää hommaa. On mietitty, minkä tyyppistä kullekin.

– Esim. Taipale on niin rankka ikoni, että jos tiedät että sulla on mahdollisuus tehdä biisi hänen levylleen, niin siinä sitä pusertaa viimeisetkin mehut että onnistuisi. Tämäkin funktio tulee siis mukaan: mitä paremmalle ja nimekkäämmälle artistille teet, tai kun sua pyydetään tekemään, tai edes yrittämään tehdä, niin sehän motivoi ihan eri tavalla kuin jos tekee ihan ilman kohdetta yrittäen vaan saada aikaiseksi jotain ralleja.

Ovatko nämä äsken mainitut artistit juuri niitä mieluisimpia ja onnistuneimpia projekteitasi?

– Kyllä, ja näiden henkilöiden kanssa olen tehnyt eniten ja pisimpään töitä. Taipaleen levyjähän aloin sovittaa jo 80-luvun puolivälissä. Olin silloin vielä niin nuori kaveri ja Taipalekaan ei ollut vielä saanut tehtyä tätä nykyistä läpimurtoa. Taipaleellahan lähti iso pyörä pyörimään 50-vuotisjuhlakonsertista, joka pidettiin Kulttuuritalolla ja jossa satuin olemaan kapellimestarina. MTV3:lle se tehtiin, ja sen jälkeenhän lähti aivan järjetön pyörä pyörimään; kaikki levyt on viety käsistä Reiskan uralla siitä eteenpäin.

– Tiesin Taipaleen, mutten ollut sillä tavalla tietoinen hänen urakehityksestään. Jälkeen päin kun katsoo, niin siellähän on ollut mielettömän kovia juttuja jo sieltä käsin. Olin vaan sen verran vihreä näissä hommissa, etten sitä itse vielä oikein hiffannut että mistä on kysymys ­ mä vaan tein niitä. Rupesin sitten säveltämäänkin Reiskalle kun se kuvio tuli tutuksi. Muiden artistien kanssa on vähän saman tyyppistä: yhteistyöura on ollut niin pitkä. On oppinut tuntemaan näitä laulajia: mikä niille käy ja mikä ei käy.

Tangokuningas- ja -kuningatarosastolla olet myös tehnyt paljon.

– Maikkarissa pyörin tosi paljon TV-tuotantojen tiimoilta. Monen tangokuninkaan ja -kuningattaren kanssa olen jotain häärännyt jossakin vaiheessa. Säveltänyt olen KIRSI RANNOLLE, PETRI HERVANNOLLE, TIINA RÄSÄSELLE, TAINA KOKKOSELLE, TOMI MARKKOLALLE, MIKA POHJOSELLE…

– Ne on sen verran nuoria ihmisiä, ettei vielä osaa sanoa kuka jää oikeasti elämään ja kenen keikat ja levymyynti kuihtuu veke. Näissäkin on luottoporukkaa sillä tavalla, että joillekin aina teen muutaman biisin.

– MARION on mulle myös erittäin pitkäaikainen ystävä ja yhteistyökumppani, jo 16-17 vuoden ajalta. Hänellähän oli 40-vuotisjuhlakiertue syksyllä; olin siinäkin kapellimestarina ja sovittajana.

KAIKKEA VIRITTEILLÄ ­ KOKO AJAN

Onko sinulla oma firma musabisneksessä?

– Toimin tuottajana ja kapellimestarina yhtiön kautta, joka mulla on ollut jo vuodesta ­83, mutta tekijänoikeudethan on henkilökohtaisia, Teostot, Gramexit ja muut. Kaikki kustannussopimukset olen tietysti tehnyt ihan omalla nimelläni.

Onko myös biisejä, joista et ole tehnyt kustannussopimusta?

– On! Teen myös paljon sävellyksiä ja sovituksia omakustanteille. Paljon on ihmisiä, jotka haluavat välttämättä levyttää: on kiva mennä studioon ja tehdä kappale ja saada levy vaikka vaan omaan hyllyyn. Ja koko skaala siitä eteen päin oikeaan levytähteen saakka. Omakustanteet ja vastaavat pidän manuksina kaikki ihan selkeästi.

– Mulla on pari kustantajatahoa, joihin olen yrittänyt kanavoida; muille tahoille jos joku kysyy, niin en haluakaan tehdä. Jos kustannutan biisin, mulla on ne muutamat yhtiöt, joita olen jo vuosia käyttänyt.

Olet epäilemättä työllistetty mies?

– Taipaleen uutta levyä ruvettiin juuri tekemään, muutamia käännösbiisejä on siihen jo plokattu. Olen säveltänyt muutaman biisin ja parin viikon päästä menen studioon tekemään niitä. JANNE TULKIN kanssa on ollut paljon yhteistyötä; olin koko loppusyksyn Tulkin joulurundilla kapellimestarina kun kierrettiin konserttitaloja. Ja olin sovittanut tietysti koko ohjelman.

– Tätä hommaa on onneksi koko ajan ­ eli pääsee soittamaan. On kiva käydä live-esiintymisissä. Kun ryhtyi näihin levy- ym. kuvioihin, niin tanssikeikathan silloin jäi. Teen tanssimusaa nyt pääasiassa levyille.

Vaihtuva orkesteri lienee mielenkiintoisempi miljöö kuin aina sama keikkabändi.

– On. Ne on olleet kasattuja studiokokoonpanojen pohjalta, tai sitten jos artistilla on oma hyvä bändi kuten Tulkilla on, niin sitä on vahvistettu: mä olen soittanut pianoa, hoitanut arrauksen ja johtamisen, lisännyt kuoroa tai jotain muuta soitinta jos tuntuu siltä, että kaivataan vähän isommin johonkin konserttitaloon.

– Tulkin kanssa tehdään levyprojekti tässä kevään mittaan. Kaikkea on viritteillä koko ajan. Kohta tulee kesä ja täällä Imatralla on big band ­festivaalit; niillä olen ollut aina mukana, ja monessa muussakin systeemissä. Aikanaan läksin big band -kurssin pianomaikkana liikenteeseen. Sittemmin olen erilaisissa kokoonpanoissa soittanut ja ensi kesänä varmaan taas. Kotipaikka kun on, niin sinne on kiva muutenkin palata.