Otsikon mukaisesti olen muutaman kerran kuullut Otto Donnerin toteavan Teoston johtokunnasta puhuttaessa. Kriittisenä ihmisenä mietin tietenkin, mihin tämä lausunto perustuu. Otto sanoi vielä, että kaikista asioista ollaan aina ihan yksimielisiä. Ensimmäinen ajatus: koko porukka pelkkiä jees-miehiä. Toinen: kotiläksyjä ei tehdä eikä asioihin perehdytä kunnolla. Kolmas ajatus: jatkuva yksimielisyys ei pidä paikkaansa.

Luettuani edellisestä Teostorystä Jorma Toiviaisen artikkelin, tulin vakuuttuneeksi siitä, etteivät (ainakaan kaikki) toiset Teoston johtokunnan jäsenet ole Jorman kanssa samaa mieltä. Kun kaiken lisäksi olen saanut tietää, että aina silloin tällöin Jorma sanelee pöytäkirjaan eriäviä mielipiteitä, olen vakuuttunut, että häntä pidetään jonkinlaisena häirikkönä (samalla tavalla kuin aikoinaan minua). Eriävä mielipide on paikallaan esimerkiksi silloin kun johtokunta päättää mennä edustamaan Teostoa ulkomaille (mielestäni liian) suurella kokoonpanolla, vaimot mukanaan. Jorma on samaa mieltä kuin ELVIS on aina ollut: tekijöiden rahoilla ei oteta seuralaisia huvittelumatkoille.

Siihen aikaan kun Otto Donner oli vielä ELVISin puheenjohtaja, hänkin oli sitä mieltä, että kun mentiin Argentiinaan ja kaikki muut ottivat vaimonsa mukaan, Oton seuralainen oli Jaakko aakko Salo Salo. Tästä oli varmasti enemmän hyötyä Teostolle. Ihmettelen, ettei näillä matkoilla tarvitse säästää, kun taas NCB:n vuosikokouksessa Otto Donner käyttää Teoston Teoston valtakirjaa ja näin ollen antaa itselleen (hallituksen jäsenenä) vastuuvapauden. Tätä perustellaan kustannussyillä; olisi kuulemma liian kallista kustantaa Teoston edustaja NCB:n kokoukseen Kööpenhaminaan. Asia on antanut aihetta ärtymykseen, ei ainoastaan meillä, vaan myös toisissa pohjoismaissa. Mutta paras johtokunta kautta aikojen on aina jättänyt vastalauseet huomioimatta ja siunannut menetelmän, jota voisi nimittää laittomaksi.

Mistä minulle syntyi ajatus, ettei kotiläksyjä tehdä? Se surullisenkuuluisa asia, joka koskee teosilmoituksen jättämisajankohtaa, jouduttiin käsittelemään kolmessa peräkkäisessä kokouksessa ennen kuin tehtiin (mielestäni väärä) päätös. Ensimmäisessä kokouksessa esitettiin sanamuotoa, jonka mukaan teos ei saa tilitystä, jos kustannussopimusta ei ole toimitettu Teostoon ajoissa. Huomautin ennen kokousta johtokunnalle tästä mokasta, mutta kokoukseen tuotiin ko. sanamuoto, kylläkin tunnustaen, että kyseessä oli lapsus. Kun sitten mietittiin kuinka käsitellään kustannussopimuksia, jotka olivat myöhästyneet, kokouksessa oli ainakin kolme erilaista näkemystä asiasta. Asiaa ei siis oltu pohdittu kunnolla.

Vielä nytkin jätettiin lause joka on epäselvä: ”Määräajan 31.3. jälkeen tulleet teosilmoitukset huomioidaan vasta seuraavan vuoden tilityksessä.” Olen monta kertaa huomauttanut, että lauseesta voi saada sen käsityksen, että teosten tilitykset suoritetaan taannehtivasti. Ihmettelen aina vaan, onko kyse hutiloinnista vai onko se tietoista harhauttamista. Ei ehkä haluta sanoa suoraan, ettei tekijä saa tilityksiä, jotka Teosto on tekijän valtakirjalla laskuttanut tekijän teosten esityksistä. Nimitän tätä kavallukseksi.

En myöskään voi ymmärtää, että Teoston johtokunta (paras tai vähän huonompi) päästää läpi sen, että jäsenistölle lähetetään (vieläpä aika myöhään ennen kokousta) ehdotus uudeksi tilitys- ja jakosäännöksi, merkitsemättä millä tavalla se eroaa entisestä. Sääntöihin tehtiin stilistisiä muutoksia, kappaleet joutuivat eri järjestykseen, minkä lisäksi asioita muutettiin.

Otin esille tähän asti voimassa olleen asiakasoppaan ja yritin vertailla muutoksia. Melkein tunnin urakan jälkeen luovuin luottaen siihen, että kokouksessa kaikki selviäisi. Ihmettelen kuitenkin, oliko vakaa tarkoitus taas kerran tiedottaa niin epäselvästi, ettei kukaan voi saada tolkkua asioista.

Kokouksessa sitten asiat esitettiin hyvin seikkaperäisesti ja sekä Katrilla, Otolla, Reijo Saarella ja Pekka Sipilällä oli hyvät kalvot, joista asiat selvisivät. (Pekka Sipilästä kyllä huomasin, että hän on kuoro- eikä mikrofonilaulaja; puhe oli niin hiljaista ja mikrofonitekniikka niin heikko, ettei puheesta meinannut saada selvää.)

Kohdassa ”Kustannussopimuksia koskevat ilmoitukset” keskusteltiin pitkään, suoritettiin koeäänestys ja oltiin viittä vaille äänestääkin. Mutta Otto vielä lisäsi johtokunnan esitykseen yhden lauseen, joten kohta voitiin hyväksyä. Eikö paras johtokunta kautta aikojen olisi voinut ajatella tätäkin loppuun asti ennen kokousta.

Vuosikertomuksen yhteydessä tuli hämmennystä aiheuttava tilanne. Olimme kaikki jo hyvissä ajoin saaneet kauniin painetun toimintakertomuksen, mutta vähän ennen kokousta saimme paperin, jossa otsikkona luki: ”Huom! Painetussa vuosikertomuksessa on virhe sivulla 8 vuoden 2000 luvuissa. Ohessa korjattu sivu.” Kyseessä oli MICin kohdalla oleva yhteenlaskuvirhe, joka (kuten Katri Sipilä kokouksessa mainitsi) ei vaikuttanut toimintavuoden laskelmiin. Tästä huolimatta ihmettelen taas, kuinka sellainen on voinut mennä läpi ja mitä se kertoo Teoston luotettavuudesta. Mielenkiintoista on tietenkin nähdä tuleeko se korjatuksi, kun Teostoryn yhteydessä lähetetään toimintakertomus. Tuleeko se painettuna korjauksena vai tuleeko silloinkin lisälappu mukaan. Jos se tulee painetuksi (mitä tietenkin toivon) herää kysymys, mitä se maksaa.

Minua tietenkin häiritsi kokouksessa, ettei menty asioita läpi yksi kerrallaan, vaan toimintakertomus tileineen yhtenä kappaleena. Samoin tilitys- ja jakosääntö kokonaisuudessaan. Sitä oli aika vaikea hahmottaa. Kerroin kokouksessa, että olen huolestunut muistini huonontumisesta. Pelkään, että pian muistini on yhtä huono kuin teidän. Sain kuitenkin jotakin sanotuksi, josta sain jälkeenpäin paljon olantaputuksia: ”Hyvin puhuttu!” Mitä hiton järkeä siinä on, että minulle kerrotaan olevan samaa mieltä kanssani, mutta kokouksessa ollaan kusi sukassa. Jos kerran ollaan samaa mieltä kanssani, ehkä asioita voitaisiin muuttaa kertomalla kokoukselle, ettei puheeni ole pelkkää palturia, vaan on olemassa muitakin, jotka ajattelevat samalla tavalla. Nyt jää se vaikutelma, että olen jonkinlainen hovinarri, joka puhuu ainoastaan, koska rakastaa omaa ääntään.

Aika uskomatonta oli myös se, että paras johtokunta kautta aikojen toi kokoukseen esityksen: ”Yhdistyksen kevätkokous valtuuttaa johtokunnan tekemään päätöksen mahdollisesta raportointiasiamiehen palkkaamisesta syksyllä 2002 työryhmän esityksen pohjalta, kun työryhmä on saanut tehtyä tarvitsemansa selvitykset.” Totesin sen olevan ”chuzpea”. (Chuzpe on jiddishiä ja sen voi selittää parhaiten esimerkillä: Juutalaispoika oli tappanut isänsä ja äitinsä, mutta vetosi oikeudessa lieventäviin asianhaaroihin; hän on sentään orpo!) Totesin, ettei yhdistyksen kokouksissa ole koskaan puhuttu henkilökunnan palkkaamisesta – ei silloin, kun joku on savustettu ulos, tai silloin, kun joku on palkattu tilalle. Henkilökunnan palkkaa toimitusjohtaja ja usein ihan johtokunnan tietämättä. Mielestäni tämä esitys oli tyypillinen todistus siitä, kuinka yhdistyksen kokouksessa sumutetaan asioita.

Illallinen oli maistuva ja silloin oli myös hauskaa. Pidettiin myös puheita, joita en voi olla kommentoimatta. Puheenjohtajamme Donner kiitti taas kerran henkilökuntaa ”kun se on ollut aina tapana”. Minä olisin kiittänyt henkilökuntaa, vaikka se ei olisi ollut tapana, vaan ihan sen takia, että se todellakin (taas) oli tehnyt loistavaa työtä. Raimo Henriksson piti puheen ”naisten yllyttämänä”. Joku on kuullut tässä puheessa shovinistisia sävyjä. Kiitos meni toimitusjohtaja Katri Sipilälle ja joku oli kuulevinaan, että Katri Sipilä olisi hyvä toimitusjohtaja, vaikka onkin nainen. Olen samaa mieltä: Katri Sipilä on hyvä toimitusjohtaja, ihan riippumatta sukupuolesta.

Hämmästyttävin puhe oli kuitenkin Rauno Lehtisen. Hän lupasi meille, että se olisi hänen viimeinen puheensa. Puheen sisältö oli uskomaton. Hän kehui taidesäveltäjien osaamista ja väitti, että hänkin voisi raapustaa jonkun melodiapätkän klubiaskin kanteen, muttei pystyisi kirjoittamaan minkäänlaista partituuria. Jos joku muu olisi sanonut näin, olisin suuttunut kovasti ja ruvennut riitelemään. Olen monta kertaa sanonut (ehkä lievästi liioitellen), että Rauno Lehtinen osaa mitä vaan. (Minua ilahdutti kovasti, että Pentti Lasanen sanoi Raunoa käsittelevässä dokumentissa tv:ssä, että ollessaan eri työnantajien palveluksessa Rauno on aina ottanut huomioon työnantajan edun lisäksi myös muusikoiden intressit.) Otavan Musiikkitieto-kirjassa sanotaan, että Lehtisen myös ulkomainen menestys perustuu ”erit. orkesterin sävellystekn. ja ilmaisullisten mahdollisuuksien vankkaan hallintaan sekä lauluäänen vankkaan hallintaan”. Ja juuri näin on asia. Ilman tätä erinomaista ammattitaitoa Rauno ei olisi säveltänyt sellaisia teoksia kuin Kun maailma paloi ja tv-balettimusiikkia Vincent van Gogh. Se joka ei usko tätä, kuunnelkoot vaikkapa Rauno Lehtisen säveltämän Barbarius suurelle sinfoniaorkesterille. Se on se kappale, jota ihailen eniten monen muun Ranen sävellyksen ohella. Rauno Lehtinen on loistava muusikko ja säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja, mutta hänen puheensa oli täyttä puppua.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni Teoston kevätkokouksen yhteydessä. Mutta sehän on vain minun tavallista marmatustani, jolle ei tarvitse antaa paljoakaan arvoa.

toteaa

Arthur Fuhrmann

PS. Kun kokouksessa valittiin ääntenlaskijat, jäi vaivaamaan, olivatko he transponointitaitoisia. Kalle Jämsenhän selviäisi siitä jo pelkällä capotastolla, mutta kuinkahan mahtaa olla Petri Kausteen laita?