Mistä sinun palosi kirjoittamiseen on lähtöisin? Oletko opiskellut kirjoittamista erityisesti?

Mä olen koulutukseltani humanististen tieteiden kandi, ja olen opiskellut venäläistä kirjallisuutta pääaineenani. Mitään muuta erityistä ”koulutusta” sanoittamiseen mulla ei ole. Ehkäpä kuitenkin kaikella, mitä elämässään on tehnyt, on vaikutusta kirjoittamiseen: kävin aikoinani Kallion ilmaisutaidon lukion, ja yhtenä tärkeimmistä aineista siellä oli kirjallinen ilmaisu. Joku joskus on sanonutkin, että teksteistäni tämän huomaa; eli varmasti joitakin ohjeita kirjoittamisesta on noiltakin ajoilta mieleeni jäänyt. Olin kuitenkin vasta – tai jo, miten vaan – noin kaksikymmentävuotias, kun aloin tehdä tekstejä Ultra Bra ­yhtyeelle. Tekstien teon aloittaminen vaati kuitenkin aikamoisen prosessoinnin: oli kohdattava tiettyjä henkilökohtaisia asioita, ja oli osoitettava rohkeutta ja päättäväisyyttä.

”Kirjoittava ihminen kun oppii katselemaan ja jäsentämään
maailmaa sekä itseään aivan erityisellä tavalla; se on elämäntapa.
Eikä tavasta niin vaan pääse eroon, vaikka joskus haluaisikin.”

Onko sinulla ollut pienestä pitäen joitakin kirjoittaja-esikuvia?

Mitä tulee musiikkiin, olin teininä ihan tavallinen; kuuntelin sen ajan suosituimmat bändit, kuten Dingot ja muut. Kotimaisista taisin kuitenkin kuunnella Tuomari Nurmion tuotantoa eniten. Ja teininä syvennyin myös tuon ajan rakkaus- ja vallankumouslauluihin. Mun suurin kirjoittaja-esikuvani lienee kuitenkin Anna Ahmatova, jota pidän suurempana kuin muita. Olen tutkinut paljon hänen teesejään. Muun muassa sen, että jos kirjoittaa ruususta, niin kirjoitetaan sitten ruususta, eikä loruilla muusta… Anna Ahmatovahan oli yksi akmeismin suurimpia edustajia. [Akmeismi = koulukunta Venäjän modernistisessa lyriikassa 1900-luvun alkupuolella. Akmeistit kääntyivät symbolisteja vastaan. Huomattavimmat edustajat Nikolai Gumilev ja Anna Ahmatova – toim.huom.]

Oletko aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista? Siis jo teinistä lähtien… yleensähän murrosikäisillä tytöillä on mielessä ihan muut asiat kuin politiikka, yhteiskunta, oikeudenmukaisuus jne.

Kyllä vaan olen. Varmasti tähän on eniten vaikuttanut perhetaustani: vanhempani ovat näet vasemmistolaisesta liikkeestä. Tietenkin meillä kotona puhuttiin paljon politiikkaa ­ ei tyrkytetty, eikä tuputettu, mutta jotenkin niihin asioihin syntyi ihan luonnollinen kiinnostus. Olinhan mukana pioneeritoiminnassakin, jossa käytiin läpi yhteiskunnallisia asioita. Mutta kyllä mä olin ihan tavallinen, normaali nuori nainen – juoksin poikien perässä ja hulluttelin siinä kuin muutkin.

Kuinka yhteistyösi Kerkon kanssa oikein alkoi?

Kaikki Ultra Bra ­yhtyeen jäsenet kävivät samaa koulua: olemme tunteneet toisemme jo 15-16 vuotiaista lähtien. Ihan konkreettinen sysäys kirjoittamiseen syntyi, kun Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto (SDNL) julisti poliittisten laulujen kilpailun vuonna 1994: Kerkko ryhtyi säveltämään kilpailukappaletta ja pyysi siinä vaiheessa kavereiltaan tekstejä. Hänhän oli jo ennen sitä hetkeä säveltänyt runoihin, joten tämä oli jatkumoa Kerkolle jo aloitettuun metodiin. Minä vielä pähkäilin koko kirjoitusasiaa tuossa vaiheessa: teki mieli kirjoittaa, mutta piti miettiä lähestymistapaa ja sitä, millä henkilökohtaisella tasolla voisin ylipäätään kirjoittaa… Tuo kilpailu poiki kuitenkin palkinnoksi EP:n [Houkutusten kiihottava maku], jonka Ultra Bra ­yhtye julkaisi vuonna 1995. Minä prosessoin kirjoittamisasiaa vielä puolisen vuotta, kunnes ryhdyin toimeen, eli kirjoittamaan – vihdoinkin! Vuonna 1996 julkaistiin ensimmäinen albumi Vapaaherran elämää, jolla olikin jo mukana tekstejäni.

Mikä on työskentelytapasi? Intuitiota vai työtä? Ja kuinka Kerkon ja sinun yhteistyö etenee? Kumpi on ensin, sanat vai sävel?

Me tehdään Kerkon kanssa niin, että teksti on aina ensin. Tästä päästä on helpompi rakentaa kokonaisuus. Ja Kerkko on älyttömän hyvä säveltämään tekstiin! Kun runko on sittemmin valmis, voidaan hieroa joitakin säkeistöjä, rivejä tai sanoja. Mähän olen itse äärettömän epämusikaalinen, joten joskus biisin kokoaminen käy kyllä ihan työstä. Mutta pohjimmiltaan mä olen intuitio-sanoittaja: mulla on niin paljon kaikkea muuta, opiskelua ja työtä (ja näin on aina ollut), että enhän mä mikään kahdeksasta neljään sanoittaja ole koskaan voinut ollakaan… Hauduttelen tekstejä mielelläni, joskus pitkäänkin. Olen aika hidas. Joskus tekstit tulevat helposti, joskus vaikeammin: on kirkkaampia ja sumeampia hetkiä…. Usein mulla on kuitenkin taustalla jokin teema, aihio, jota pyörittelen. Deadline tietenkin nopeuttaa valmistumista. Kyllä tekstin teko joskus on ihan raakaa työtä, kun biisi ei oikein tahdo valmistua, tai siinä on joitakin vaikeuksia…

Onko sinulta tilattu muille tekstejä? Vai tekisitkö ­ jos kysyttäisiin?

Mä olen tehnyt joitakin tekstejä tanssiesityksiin. Aina silloin tällöin joku kysyy, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Totuus on kuitenkin, että mulla on paljon muuta työtä, ja että olen hidas. Lisäksi, tämä yhteistyö Kerkon kanssa tuntuu luonnolliselta ja hyvältä ­ en ehkä ihan helposti osaa kuvitella itseäni esimerkiksi ammatti-iskelmäsanoittajana. Mulle on tärkeää, että tiedossa on jokin kokonaisuus, tavoite ja esittäjä, kuten nyt tämä Kerkon uusi soololevy: tällöin tekstien teko tuntuu mielekkäältä.

Onko tiedossa jo seuraavia projekteja? Vai onko tämä salaisuus?

Takana on intensiivinen ja raskas kevät. Tulevaisuus on levyprojektien osalta vielä hämärän peitossa, mikä on ihan hyväkin: saa hengähtää. Onhan mulla tehtynä kaikenlaisia hätäisiä muistiinpanoja, jos vaikka jotakin…. Ainahan sitä kirjoittavalla ihmisellä on jotakin meneillään… Kirjoittava ihminen kun oppii katselemaan ja jäsentämään maailmaa sekä itseään aivan erityisellä tavalla; se on elämäntapa. Eikä tavasta niin vaan pääse eroon, vaikka joskus haluaisikin.

Mitä Juha Vainio ­palkinto sinulle merkitsee ?

Mä olen tästä todella ylpeä ja iloinen. Ja otettu. (Annin äänenpaino on niin totinen, että toimittajatäti meinaa ruveta itkemään…)

Teemme tätä haastattelua toukokuun alussa. Pian eduskunta päättää ydinvoimasta, ja tiedämme, kuinka ”valveutuneita” ovat meidän edustajamme… Mitkä ovat sinun henkilökohtaiset perustelusi EI ydinvoimalle?

On laskettu ja tehty ennusteet siitä, että mitä enemmän ydinvoimaan panostetaan, sitä vähemmän resurssoidaan vaihtoehtoisiin, uusiutuviin energialähteisiin ja niiden kehittämiseen. Me olemme tien haarassa: valitsemmeko sen polun, joka johtaa loputtomaan sähkön käytön kasvuun vaiko sen toisen: polun, joka johtaa kulutuksen hallintaan. Energian ja sähkön kulutuksen hallinta on mielestäni ainoa oikea todellinen vaihtoehto: ydinvoima on kuin norsu, joka seisoo tanakasti hajautetun, uusiutuvia luonnonvaroja käyttävän energiatuotannon tiellä.

Yhdyn täysin – ja pelkään pahinta. Annille kuitenkin onnea palkinnosta: jotenkin taas parannettiin maailmaa tasa-arvoisempaan suuntaan. Jään odottamaan sydän väpättäen uusia, hienoja lauluja.