Kööpenhaminassa, Tanskan Filmi-instituutin tiloissa järjestettiin 7.-9.3. Film, Music & Sound seminar. Instituutilla on kaupungin keskustassa upea talo, joka on arki-iltoinakin täynnä eri-ikäisiä ihmisiä. He ovat tulleet katsomaan elokuvia, joita ei tavallisissa elokuvateattereissa voi nähdä. Kahden elokuvateatterin lisäksi talossa on myös mm. kirjasto ja ravintola sekä instituutin toimisto- ja tutkijatilat.

Filmiseminaarin idean takana oli joukko elokuvamusiikin entusiasteja, jotka ovat julkaisseet mm. kirjoja aiheesta sekä järjestäneet elokuvakokoontumisia aikaisemminkin. Mm. Elvisin Jari Knuutinen muistettiin järjestäjien keskuudessa hyvin vuoden 1997 työpajatapahtumasta. Koska tapahtuman noin 70:stä osanottajasta suurin osa oli tanskalaisia, oli seminaarin kieli tanska – eli usein tuli ikävä erästä suuresti arvostaamani Elvisin jäsentä, jolta tanska tunnetusti luonnistuu.

Tapahtuma käynnistyi kuitenkin jokaisen ymmärtämällä kielellä, eli koostella lähinnä tuoreimman elokuvahistorian tunnetuimmista musiikkikohtauksista Kubrickista Scorseseen. Jatkokin sujui sitten toisella kansainvälisesti ymmärrettävällä, eli englanniksi. Akselilta Los Angeles-Lontoo-Pariisi oli saatu tapahtuman vieraiksi paneelikeskusteluun elokuvasäveltäjät John Scott, Bruce Broughton, edellisen vaimo viulisti Belinda Broughton, Oscar-palkitun Dimitri Tiomkinin leski Olivia Tiomkin Douglas, sekä elokuvamusiikin perinnön vaalimiseen erikoistunut Jeannie Pool.

Vieraiden hankkimisessa oli järjestäjillä ollut omat vaikeutensa, sillä kukaan elokuvasäveltäjä ei voinut sitoutua vuotta aikaisemmin paneeliin. Digitaalisen kuvaeditoinnin mahdollisuuksien kehittyessä elokuvaa leikataan usein viime hetkeen saakka, ja säveltäjäkin saatetaan kiinnittää vain viikkoja ennen elokuvan valmistumisen deadlinea. Esimerkiksi nyt mukaan saadulla Bruce Broughtonillakin oli elokuvaa Lost In Space tehtäessä kaksi ja puoli viikkoa aikaa säveltää 80 minuuttia musiikkia isolle orkesterille, jolloin hän vastoin tapojaan turvautui ulkopuoliseen orkestroijaan.

Kokeneita vieraita

Järjestäjillä oli kuitenkin ollut onni saada vieraakseen kaksi hyvin kokenutta vanhan polven elokuvasäveltäjää. John Scott (s.1930) oli alunperin studiomuusikko ja soitti viisi-kuusikymmenluvuilla mm. lukuisissa John Barryn ja Henry Mancinin sessioissa. Scott on vastuussa usean James Bond -elokuvan saksofonista, sekä mm. Kwai-joen silta -elokuvan piccolohuilusta. Scott on juuri saanut valmiiksi musiikin Berliinin elokuvafestivaaleilla nähtyyn elokuvaan Petites Coupores. Hän toikin keskusteluun mukaan eurooppaisen näkökulman, jossa säveltäjää kunnioitetaan yhtenä elokuvan taiteellisena tekijänä – Brouhgtonin mukaan Amerikassa säveltäjä nähdään nykyään yhä useammin vain ääniefektien väliin jäävien aukkojen täyttäjänä.

Broughton, joka on ollut Oscar-ehdokkaana parhaasta musiikista elokuvaan Silverado, kertoi mm. työskentelystään ohjaaja Peter Hyamsin kanssa. Ohjaaja oli valittanut musiikin häiritsevän suuresti rakastamiensa ääniefektien mm. autojen äänien ja askelten kuulemista. Kun Broughton ammattimiehenä sovitti kappaleensa uudestaan niin, että musiikki liikkui eri äänialueella kuin efektit, valitti ohjaaja, että vaikka musiikkia laski kuinka paljon tahansa miksauksessa, se kuului vieläkin…

Yleisökysymykseen tällaisten työskentelyolosuhteiden turhauttavuudesta Broughton vastasi korostaen sitä, että elokuvasäveltäjän ensisijainen tehtävä on elokuvan hyväksi työskenteleminen ja ohjaajan näkemyksen toteuttaminen, vaikka itse saattaisikin olla eri mieltä ratkaisuista. Joskus ohjaaja on epävarma ratkaisuissaan, ja silloin osa omaa ammattitaitoa on myös ”myydä” ohjaajalle oma ratkaisunsa.

Toiseen yleisökysymykseen, miltä tuntuu kun nuotteja tuntemattomat, samplereilla musiikin toteuttaneet tekijät saavat käyttöönsä ison orkesterin orkestroijan avustuksella, totesi Broughton, että hänelle väliä on vain sillä, onko musiikki hyvää vai huonoa. Hän itse on valmis tekemään musiikkia hyvin vaihtelevilla kokoonpanoilla ja menetelmillä. Hän myös peräänkuulutti tekijöiltä yhä luovempia tapoja, jos bubjetti ei anna mahdollisuutta käyttää isoa orkesteria. Hyvin tunnettu elokuvasäveltäjä Jerry Goldsmith toteutti kerran hyvin vaikuttavan scoren vain klarinetistin ja patarumpalin avulla.

Huolimatta siitä, että molemmat vieraaksi saadut säveltäjät edustavat tyylillisesti perinteisiä elokuvasäveltäjiä, ovat molempien työvälineet samanlaiset kuin modernimmeillakin tekijöillä, eli Macintosh-tietokone ja Logic-audiosekvensseri.

Hyvin tyypillisen englantilaisen huumorintajun omaava
John Scott on säveltänyt musiikin mm. yli 50 Jacques
Cousteaun dokumenttiin

Omat pojat

Lauantai-aamuna kuultiin tanskalaisten äänisuunnittelijoiden kommentteja, ja nähtiin otteita muutamista tuotannoista. Näytteiden perusteella sekä kuvallinen että äänellinen osaaminen on Tanskassa hyvällä tasolla – jopa niin, että vastapainoksi on syntynyt ns. dogma-koulukunta, joka ei elokuvissaan salli esimerkiksi keinovaloja eikä äänen jälkikäsittelyä.

Thomas Lester, joka on opiskellut Bostonin Berklee School of Musicissa, kertoi työstään Tanskassa ns. music editorina, jollaisia on tähän asti käytetty lähinnä Yhdysvalloissa ja Englannissa. Hän esitteli Hollywoodissa standardiksi muodostunutta tietokoneohjelmaa, joka mahdollistaa clickin ja muun musiikillisen informaation esittämisen kapellimestarille myös visuaalisesti elokuvamusiikkia tallennettaessa. Tanskassa valmistuu vuosittain suunnilleen saman verran elokuvia kuin Suomessa (noin 10-12), ja Lester kertoikin, että työtilaisuuksia hänellä on käytännössä budjettien koosta johtuen noin elokuva vuodessa.

Iltapäivän paneelikeskustelussa Bristolissa syntynyt Scott kertoi tarkemmin työskentelystään mm. Greystoke- ja The Final Countdown-elokuvien parissa. Broughton puolestaan mainitsi olevansa luultavasti ainoa Los Angelesissa syntynyt westernien säveltäjä, kun taas esimerkiksi Dimitri Tiomkin tunnettiin nimenomaan westernien tekijänä (mm. Sheriffi), vaikkakin oli syntyjään venäläinen.

Lauantai-iltana oli vuorossa juhlaillanen elävän musiikin ja elokuvatietovisailun kera. Kun tähän lisätään, että joka päivä järjestäjät tarjosivat puolentoistatunnin lounaan, täytyy todeta, että tanskalaiset osaavat todella pitää huolta vieraistaan. He selvästi osaavat arvostaa laatua niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

Sunnuntaiaamuna kokoonnuttiin vapaamuotoisesti kuuntelemaan ja katselemaan pätkiä vierailijoiden ja vähän paikallistenkin töistä. Sitten olivat vuorossa haikeat jäähyväiset toivomuksella jälleennäkemisestä sekä osoitteita vaihtaen. Ehkä näemme ensi kerralla vaikkapa Helsingissä …

Netistä löytyy lisää tietoja John Scottista ja Bruce Broughtonista.

Teksti ja kuvat: Jan Noponen