Arvoisa Elvis ry:n toimihenkilökunta ja jäsenistö

Haastattelu

Arvoisa Elvis ry:n toimihenkilökunta ja jäsenistö

Wiepersdorf, 27. heinäkuuta 2003

Helteiset terveiset Sassilta ja Wessmanilta saksalaisesta Wiepersdorfin kartanolinnasta. Kadehtikaa vapaasti, rakkaat elvisläiset, sillä olemme viettäneet kolme kuukautta luonnon ja kulttuurin paratiisissa (toistemme erillisyyttä kunnioittaen, mikä väärinkäsitysten välittämiseksi mainittakoon). Nyt on lähtö edessä, ja jäähyväiset ympäristöstä ja ystävistä tulevat tuskin kyynelittä sujumaan. Nämä ruhtinaalliset olot alkoivat jo tuntua kodilta, ja kulttuurishokki lienee odotettavissa, kun ei herkkuja notkuva aamiainen terassilla ja kansainvälinen taiteilijaseurue olekaan vastassa saatuamme silmät auki viinipitoisen konsertti-illan jälkeen.

Me kaksi suomalaista stipendiaattia, säveltäjä ja allekirjoittanut, joka täällä olen kirjailijan roolissa, olemme nauttineet tästä luksuksesta toukokuun alusta heinäkuun loppuun vieläpä mukavien taskurahojen tukemina. Olemme kiitollisia siitä ennen kaikkea Suomen Kulttuurirahastolle mutta myös säveltäjä Kalevi Aholle, jonka aloitteesta syntyi yhteistyö Wiepersdorfin omistajan Stiftung Deutscher Kulturfond’in ja SKR:n välille. Tämän seurauksena täällä on nyt kolmatta vuotta suomalaisia taiteilijoita, joista laskujeni mukaan neljä on ollut kuvataitelijaa ja Harri Wessman ensimmäinen säveltäjä.

Paikka sijaitsee noin 80 km Berliinistä etelään entisen DDR:n alueella. Paras yhteys on tiheä junaliikenne Berliinistä Jüterbog nimiseen pikkukaupunkiin, jossa on lähin asema 20 km täältä. Sitä väliä linnan pikkubussi ajaa kaksi kertaa viikossa, jolloin stipendiaateilla on mahdollisuus asioida Jüterbogissa ja tutustua kaupunkiin. Samalla viedään lähtijöitä ja haetaan tulijat asemalta, mutta muinakin aikoina löytyy kuljettajia, ja taksikyyti on halvempaa kuin Suomessa.

Täällä Brandenburgin takamailla ollaan todella kaukana kaikesta, mutta ainakaan meidän kokemuksemme mukaan ei täältä tee mieli minnekään. Vanhat pienet kylät ovat kohentaneet kasvojaan Saksojen yhtymisen jälkeen, ja maisema on avaraa, vihreää ja viljavaa. Talvella olo täällä lienee eristyneempää mutta työhön keskittyminen varmaan helpompaa, kun sää ei houkuta ulos ja luontoon. Linnan jo DDR-ajoilta periytyvä henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja joustavaa, ja kodikas perhetunnelma vallitsee poikkeuksellisen lämpimänä.

Ainakin minä pahoittelin jo heti tänne päästyäni, etten anonut viittä kuukautta, joka olisi ollut mahdollista. Asiaintilaa ei sitten enää käynyt muuttaminen, sillä talo on jatkuvasti täynnä ja varauksia ainakin vuoden tähtäimellä. Suosittelemme siis lämpimästi tätä paikkaa säveltäjien kuten myös muiden suomalaisten taiteilijoiden haettavaksi. Hakemukset osoitetaan SKR:lle, jonka sivuilta löytyy lähempiä tietoja. Samoin Internetistä sivulta: www.wiepersdorf.de , pääasiassa saksankielellä mutta tärkein myös englanniksi, ja kuvista saa käsitystä tästä upeasta paikasta. Toivottavasti toiminta täällä jatkuu entiseen malliin, sillä liikkeellä on huhuja siitä, että rahoituspohjaan tulee muutoksia ja jonkin asteen epävarmuus vallitsee. Ainakin vuodelle 2004 Wiepersdorf vielä tarjoaa tilaisuutta entiseen malliin.

Harri kertoo, että kolme kuukautta meni aivan liian nopeasti, ja varsinainen sävellystyö jäi aiottua vähemmälle. Hän katsoo erehtyneensä mukaan tarttuneisiin tilapäistöihin, ja neuvoo tulijalle että kannattaa heti käydä käsiksi varsinaiseen työhön, eli säveltäjät säveltämään saman tien.

Harrin puolustukseksi on mainittava, että hänen mainetta saanut avuliaisuutensa on tuonut hänelle yhtä ja toista lisäpuuhaa ottaen huomioon myös hienon laitteistonsa, jolla on syntynyt monenlaista kuva- ja äänikopiota myös allekirjoittaneelle, samoin on monien esitysten tekninen varmistus ollut hänen varassaan – puhumattakaan tulkkaustarpeista tai ummikkojen luotsaamisesta Jüterbogin kaduilla. Kaikki kunniaksi Suomelle mutta poissa tietysti omasta työajasta.

Seurallisia nautiskelijoita kun ollaan kumpikin, on kolmesti päivässä katettu seisova pöytä mahtavine valikoimineen ylittämätön asia, varsinkin kun sekä viihtyisät sisätilat että ennen kaikkea linnan upea terassi ovat suurenmoinen kulissi ruokailulle ja seurustelulle ja viini- ja muut juomavalikoimat aina ja edullisesti tarjolla. Ei tietoakaan preussilaisesta komennosta, tupakoitsijat ja yöjuhlijat ja kaikki omaan tahtiinsa tekevät saavat vapautensa, kunhan eivät sorra muita. Ainoa säntillisyys ovat ruoka-ajat, joille ilmestyminen tai vaikka muonan mukaan hakeminen on sekin vapaaehtoista. Myönnetyn ajan puitteissa on jonkinlainen läsnäolovelvollisuus olemassa, mutta tuskin sitäkään ihmeemmin valvotaan, sillä ilman tärkeää syytä täältä ei juurikaan poistuta.

Työskentelyolosuhteet ovat loistavat, mutta myös muuta houkutusta on sen verran tarjolla, että aika kuluisi ongelmitta ilmankin. Varsinkin näin kesäkaudella, johon meidän oleskelumme onneksemme sijoittui. Harri mainitsee erityisesti ainutlaatuiset asvaltoidut pyöräilytiet, joita voi ajaa kymmeniä kilometrejä kylästä toiseen läpi niittyjen ja metsien, ellei sitten eksy sammuttamaan janoaan johonkin olutja viinikapakkaan, joita löytyy joka kyläpahasesta, kauppoja onkin sitten harvemmassa. Talo tarjoaa valikoiman polkupyöriä asukkaitten käyttöön, ja heti portilta kaarrettaessa on vastassa koskematon luonto oravineen, peuroineen ja linnustoineen ja luonnon tuoksut ja äänet.

Sama pätee myös linnan lumoavaan puistoon. Sen kiertäminen kertaalleen on kilometrin kävelylenkki, johon minun reippailuni lähinnä on rajoittunut. Peleistä innostuneet pelaavat pingistä ja petankia. Minä olen joutohetkinä sortunut TV:n kulttuurikanaviin, Harri ei telkkuaan ole avannut kuulema kertaakaan.

Paikan paras anti on eri puolilta maailmaa tulevien eri alojen tekijöitten virikkeellinen seura. Täällä asuu noin 25 stipendiaattia kerrallaan parista kuukaudesta kuuteen ympäri vuoden, vain joulun alta tammikuun loppuun paikka on suljettuna. On kuvataiteilijoita, kirjailijoita, säveltäjiä ja tieteilijöitä Venäjältä, Kuubasta, Yhdysvalloista ja monista Euroopan maista sekä useita Saksasta ja ilokseni kaiken ikäisiä parikymppisistä yli kuusikymppisiin. Kielistä kuuluu eniten saksaa ja englantia, mutta Harri vaihtaa sujuvasti seuran mukaan myös venäjästä espanjaan ja ranskaan.

Stipendiaateille on tarjolla huoneet kaikin mukavuuksin, kuvataiteilijoille tilavat ateljeet, talosta löytyy myös studiotilaa, instrumentteja ja tietokonehuone, joka lienee talon ainoa valituksia aiheuttanut osasto, joten omat laitteet ja nettiyhteydet ovat ehdottomasti suositeltavia. Linnan biedermayer-vierashuoneet ovat puoleen hintaan tarjolla stipendiaattien vieraille, ja viikonvaihteiksi moniin stipendiaattihuoneisiin tuodaan lisäpetejä perheenjäsenten käyntejä varten.

Eri alojen taiteilijoiden välillä on syntynyt hedelmällistä yhteistyötä, kuten esim. Harrin ja espanjalaisen kirjailijan Marcos Giralt Torrente´n. Harrin Kuhmon kitarafestivaaleille säveltämä kitarasävellys (nimeltään Finlandia!) oli sanoitukseltaan espanjaksi jo hahmottunut, mutta lopullinen teksti ja hienoviritys syntyi Marcosin avulla. Sanoitus kertoo suomalaisten rakkaudesta tangoon ja hyttysistä joita on joka säällä kaikkialla, mikä on muutenkin ensimmäinen asia täkäläisten Suomi-tietoisuudessa, joten turismimainoksesta kappale ei käy. Säveltäjä kävi täältä käsin kesäkuun alussa teoksensa kantaesityksessä Kuhmossa.

Samaan aikaan allekirjoittanut oli viikon verran Itävallassa, jossa näyttelyni oli nimellä Formfehler osana Euroopan Kulttuurikaupunki Graz03 näyttelyohjelmaa. Vaikka matka oli antoisa, täältä menetetty aika tuntui liiankin pitkältä.

Wiepersdorfin kartanon ja tilan hankkivat 1800-luvun alussa haltuunsa saksalainen runoilijapariskunta Bettina ja Achim von Arnim. Heidän nimensä kytkeytyvät moneen tunnettuun aikalaiseen kuten esim Goetheen, ja paikan historia liittyy vahvasti Saksan romantiikan ajan kulttuuriin. Myös muut Brandenburgin lähiseudut ovat kiinnostavia tutkimuskohteita, kuten Lutherin Wittenberg ja Zinna-Luostari. Myös Bachin jäljille Leipzigiin on vain tunnin junamatka. DDRmenneisyys on vielä näkyvissä alueen kylissä ja tyhjillään rapistuvissa venäläiskasarmeissa. Linna on komistunut saman suvun käsissä lisärakennuksin, istutuksin ja kuvapatsain vuosisadasta toiseen.

Moni alueen sukulinna raunioitui sodassa mutta tämä päätyi DDR:n kulttuurihallinnolle ja toimi itäkirjailijoiden ja puoluejohdon ylellisenä lepo- ja työskentelyresidenssinä. Muurin murruttua Saksan Kulttuurirahasto otti isännyyden, remontoi ja restauroi ja vihki paikan nykyiseen käyttöönsä.

Täällä majailleitten työt tulevat vastaan kirjaston teoksina ja tauluina seinillä. Joka kuukauden kulttuuriohjelma kertoo vireästä nykytoiminnasta. Taidehallissa vaihtuvat täällä valmistuneiden töiden näyttelyt, vähän väliä kirjailijat lukevat otteita valmiista tai tekeillä olevista teoksistaan, ja hetken inspiraatiosta saattaa syntyä illan ohjelma. Meikäläinenkin innostui laulamaan kevyttä Harrin ansiokkaalla säestyksellä. Kohta olivat venäläiset mukana, ja Moskovan valot tai Miljoona ruusua keräsi yleisöä monikieliseen esitykseen.

Useimmat meistä ovat järjestäneet täällä töittensä esittelyn, ja Harrin sävellyksiä on kuultu yleisön pyynnöstä useaan otteeseen. Ehkä mielenkiintoisin oli kolmen säveltäjä-pianistin yhteisesitys Wessmanin pedagogisesta musiikista kuusikätisesti – eli kolme soittajaa yhden flyygelin ääressä. Harrin kumppaneina olivat nuoret nimekkäät säveltäjät: venäläinen Irina Emilieantseva ja yhdysvaltalainen Frank Cox. Kumpikin kuuluu alansa huippuihin maailmassa ja säveltää esitettävän äärirajoille asti vaikeaa nykymusiikkia, jonka pianovirtuooseina itse pystyvät myös esittämään. Wessmannin hauskat opetuskappaleet eivät vaatineet akrobatiaa mutta leikkimieltä, jota triosta löytyi.

Oma esittelyni pari viikkoa sitten sisälsi sekä tekstiä, että kuvaa ja musiikkia. Luin otteita saksaksi kirjoittamastani tekstistä, josta on tarkoitus tulla saksankielinen versio Otavan suomeksi v. 2001 julkaisemasta ja loppuunmyydystä romaanistani Noidankehä. Kuvat näyttelystäni ja osittain saksaksi kirjoittamani ja nauhoittamani omat laulut täydensivät minun iltani, joka otettiin mielenkiinnolla ja kiitoksella vastaan. Minulle Wiepersdorf merkitsi paluuta entiseen kotimaahani ja toisen kotikieleni pariin, eikä kivutta, sillä tämä ympäristö tuo kaikessa vastaan hiljattain edesmenneen mieheni muiston. Surutyöstä huolimatta ja myös sen takia tämä aika on ollut minulle korvaamatonta, ja jos Harrin lailla totean, että tuloksia ei syntynyt toivottua määrää, niin minun kohdallani täällä aukeni menetyksen aiheuttama luovuuden lukko, ja tunnen taas saaneeni työstä otteen, joka kantaa eteenpäin.

En ole tutustunut muihin Euroopan stipendiosoitteisiin mutta moni täällä on ja vakuuttaa tämän paikan olevan tasoltaan ensimmäisiä. Jos em. tietotekniikkapuolen lisäksi jotain puutetta on pakko löytää, niin helteen ja työn hiostaessa voisi toivoa veteen polskahtamisen mahdollisuutta. Puiston joutsenlampi ei siihen sovellu eikä rantoja ole lähimailla, joskin jotkut kertovat löytäneensä kivenheiton päästä lammikon, jossa voi uida sammakkojen seassa. Suihkut ja ammeet hoitavat loput ja kylmä Rotkäppchen-DDR-kuohuviini öisellä terassilla, kulissina kuutamossa kylpevä puistoromantiikka, viilentää kivasti – myös eron kyyneleitä, jotka nyt ovat kohdalla.

Schöne Grüsse und Auf Wiedersehen, eli tulipa elvisteltyä.

Sirkka-Liisa Sass ja Harri Wessman

teksti: Sirkka-Liisa Sass

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2003

Selaa lehden artikkeleita