Teoston asiakas ei enää saa lisää rahaa teoksen kymmenestä ensimmäisestä esityskerrasta. Päätöshän tästä tehtiin Teoston kevätkokouksessa 24.4., minkä jälkeen päätös astui voimaan.

Teoston johtokunta teki kokouksessaan 16.9. päätökset siitä, miten tätä ”entistä lisätilitysrahaa” tänä vuonna jaetaan. Päätös oli seuraava:

-40.000 euroa jaetaan kannustuspalkinto( i)na. Vuoden 2003 ehdokkaat Teosto on jo julkistanut, ja voittaja(t) julkistetaan 8.12. Koska tämä Selvis menee painoon jo ennen sitä, ei asiasta tässä enempää.

-Kotimaisen musiikin harkinnanvaraiseksi edistämiseksi osoitetaan 155.000 euroa, josta 65.000 euroa jaetaan Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n päätösten mukaisesti, 40.000 euroa Suomen Säveltäjät ry:n päätösten mukaisesti ja 50.000 euroa Suomen Musiikkikustantajat ry:n päätösten mukaisesti.

Elviksen kohdalla Teoston johtokunnan päätös sisältää sen evästyksen, että mainitun summan jakamisessa ”kiinnitetään huomiota uuden suomalaisen lasten- ja varhaisnuorten musiikin, kansanmusiikin ja jazzin osuuteen”. Elvis ry:n 65.000 euron osuudesta osa tullaan jakamaan sävellystilauspalkkioina ja osa apurahoina. (Ensimmäiset 5.000 euroa on jo julistettu haettavaksi)

Jarin ehdotuksesta 15.000 euroa lisää kustantajille, Jori vastusti

Teoston johtokunnan päätös ei ollut yksimielinen. Suomen Musiikkikustantajat ry:lle oli aluksi jaossa ainoastaan 35.000 euroa, mutta kun laskelmat osoittivat, että rahaa oli vailla osoitetta vielä 15.000 euron verran, ehdotti JARI KNUUTINEN, että tämä summa kokonaisuudessaan osoitettaisiin Suomen Musiikkikustantajat ry:lle. Tämä tuli myös päätökseksi, jota kaikki muut kannattivat paitsi sanoittaja JORI NUMMELIN. Kevyen musiikin edustajat jakautuivat siis kahteen ryhmään; Jari Knuutisen esityksen kannalla olivat meikäläisistä OTTO DONNER ja EERO LUPARI, kun taas Jori Nummelin jätti seuraavanlaisen eriävän mielipiteen:

”Perusteluni eriävään mielipiteeseeni, joka koskee Teoston johtokunnan kokouksessa 16.9.2003 tehtyä kotimaisen musiikin tukeen liittyvää päätöstä: Ilmoitan eriävän mielipiteeni johtokunnan päätökseen, jossa mm. kannustuspalkinnoista ”säästynyt” 15.000 euron summa päätettiin kokonaisuudessaan lisätä kustantajien saamaan harkinnnanvaraiseen tukeen. Oma ehdotukseni oli jakaa se 5.000 euron tasasummiin kaikille tuen osapuolille. Kevyen musiikin tuki on selvästi alamitoitettu genren ja sen lukuisten alagenrien tekijöiden määrään ja tuen tarpeeseen suhteutettuna. Mielestäni myös tuen myöntämisen perustelut olivat väärät. Suora tuki tekijälle edistänee aina uuden musiikin syntymistä välillistä tukea paremmin. Lisäksi; kun kustantajalle luovuttaa kustannussopimuksella kolmanneksen teoksen tekijänoikeustuloista, se on jo sinällään vähintäänkin riittävä korvaus siitä suoritteesta, jolla kustantajan tulisi edistää ko. teoksen markkinointia.”

Mitkä ihmeen kansalliset varat?

Nämä rahat ovat peräisin nk. kansallisista varoista, mutta onko kaikille selvää, mitä nämä kansalliset varat oikein ovat? Kysymys ei tietenkään ole mistään taivaasta pudonneista rahoista, vaan niistä tekijänoikeusmauksuista, joita musiikin käyttäjät Teostolle maksavat. Yhteisellä päätöksellä on sitten päätetty, että tiettyä osaa (tänä vuonna 8 prosenttia) ei jaetakaan tekijöille ja kustantajille vaan käytetään ”yhteiseen hyvään”. Yhteisellä päätöksellä – vaikkapa Teoston jäsenten enemmistön päätöksellä ne voitaisiin jättää pidättämättäkin. Jokaisen bruttotilitys olisi silloin lähes 9 prosenttia nykyistä suurempi.

Näihin asioihin varmaan seuraavassa Selviksessä palataan.

Martti Heikkilä

JK ELVISin johtokunnan jäsen Tommi Lindell kirjoittaa asiasta jo tässä lehdessä seuraavasti:

Kansallisista varoista ja voimavaroista

Nykyinen musiikin ammattimaisen tekemisen ilmapiiri alkaa olla meille kevyen puolenkin tekijöille aika määriteltyä ja olemassa olevien mekanismien sanelemaa aluetta. Tarkoitan tällä muunmuassa sitä, että kun radiokanavista päättävät tahot ovat potemansa mammuttitaudin myötä alkaneet yhä enemmän soveltaa suuren maailman soittolistameininkiä pienessä Suomessamme, on asialla varmasti vaikutuksensa myös musiikin tekoprosessiin.

Jokainen tietysti arvottaa asiat omalla tavallaan, mutta mielestäni kaikki ei ole aivan kohdallaan, jos tekijä miettii jo luomistyön alkuvaiheessa kuinka hänen tulossa oleva hengentuotteensa voisi mahdollisimman tarkkaan tavoittaa oletetun kohderyhmänsä. Paljon käytettyä ”teokseni ovat lapsiani”-vertausta soveltaen: vanhemmat ovat jo päättäneet jälkeläisensä koulutuksesta, kumppaneista ja muista kuvioista, ennenkuin ollaan edes vilkaistu millainen persoona piltistä kasvaa.

Ammattimainen musiikintekijä osaa tietysti työtään tehdessään ottaa huomioon olennaisia kysymyksiä, kuten ”mitä ?” ja ”kenelle ?”. Välillä kannattaisi ehkä harjoittaa pientä itsetutkiskelua ja pysähtyä kysymään myös ”miksi ?”. Jos osaa vastata ensimmäisiin kysymyksiin tyhjentävästi, niin vastaus viimeiseenkin lienee yhtä helppo. Ja tämän jälkeen tekijä voikin tyytyväisenä keskittyä siihen minkä tietää osaavansa ja asia etenee tuttuja uria pitkin.

Jos ja kun sitten päästään vaiheeseen, jossa teos on testattu ja viety tarpeeksi monen radiokanavan musiikkipäällikön, levy-yhtiön edustajan ja markkinointi- ihmisten suotimien läpi, voi musiikin kuluttaja olla turvallisin mielin sen suhteen, että hänen vastaanottamansa tuote ei taatusti sisällä minkäänlaisia tutkimattomia lisä- tai makuaineita, vaan on tarkkaan räätälöity juuri hänelle määritellyn profiilin mukaan.

Näin kuluttajalta säästyy kallisarvoista aikaa, kun hänen ei itse tarvitse ottaa selvää millaisesta musiikista hän kenties voisi pitää. Kuluttajan tehtäväksi jää enää musiikin kuuntelu, eikä siihenkään tarvitse erityisemmin keskittyä, koska ”täyttä palvelua” tarjoavan radiokanavan voimasoiton myötä sama kappale toistuu vähintään tunnin välein. Tai mikäli kuluttaja on oikein päätynyt ostamaan kokonaisen musiikki-albumin, on vastuunsa kantava artisti taustavoimineen varmasti jo pitänyt huolen siitä, ettei kokonaisuus sisällä liian monimuotoista musiikkia, vaan toimii kivana taustaelementtinä kiireisen kuuntelijan muille puuhasteluille. Ja kun artisti on vihdoin omalla ja koko ”tiiminsä” kovalla työpanoksella saavuttanut pienen paikan kuluttajan kallisarvoisessa arjessa, on hänen syytä nöyränä pysytellä asemassaan, eikä missään tapauksessa yrittää enää luoda mitään uutta ja aiemmasta poikkeavaa. Muutenhan kuluttaja voisi katsoa tulleensa petetyksi, jos tutun ”brändin” takaa yht’äkkiä paljastuisi jotain mitä ei tuoteselosteessa mainittu.

Voihan tietysti olla, että ihmisen eri aistien painoarvot vaihtelevat yksilökohtaisesti. Itse todennäköisesti voisin pärjätä pitkäänkin McDonald’s-pohjaisen ruokavalion turvin, mutta koko elimistöni alkaisi oireilla todella nopeasti, jos esimerkiksi joutuisin toimimaan työoloissa, jossa korviani pakkoruokittaisiin jatkuvalla Nova-Energy-KissFM-hutulla. Tapetti voi toki olla kiehtova sisustusmateriaali, mutta toisinaan katselen mieluummin tauluja…

Alan kehitystä seuratessa ja uutta populäärimusiikkia kuunnellessa tulee usein mieleen, että monissa tapauksissa musiikin tekovaiheessa on luovuuden mittarissa ollut varsin alhaiset lukemat. Ja luovuus taas on mielestäni sikäli harvinaislaatuinen hyödyke, että sen suhteen ei tarvitsisi säästellä. Eräs suuresti arvostamani tekijäkollega esitteli hiljattain yleispätevän menestyksen kaavan; se menee jotakuinkin niin, että menestyksekkääseen sävelmään tarvitaan entuudestaan tuttu kaava, johon lisätään jokin uusi ”juttu”. Mikäli näin on, niin vetoan teihin hyvät tekijät: Etsikää näitä ”juttuja” ! Ei niistä viime aikoina ainakaan hirveää ylitarjontaa ole päässyt muodostumaan, sitä tuttua kaavaa on kyllä piisannut.

Syy tähän kirjoitukseen ja pähkäilyyn on oikeastaan tämä: Olen reilun puolen vuoden ajan ollut Elvis ry:n johtokunnassa ja vastaantulleista asioista mielenkiintoisimpiin on kuulunut pohdinnat Teoston ”kansallisista varoista”, niiden käytöstä ja tulevaisuudesta. Asia on laaja, enkä todellakaan voi väittää olevani selvillä kaikesta mitä siihen liittyy. Sen verran olen kuitenkin kantaani pystynyt muodostamaan, että ainakaan en välttämättä soisi koko kuvion purkamista. On tietysti aiheellista kysyä kuuluuko Teoston tehtäviin tällaisten tukijärjestelmien ylläpito, meidän rahoillamme ?

Omasta mielestäni kaikkien tekijöiden henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä asia, jos kansallisten varojen ohjailulla tuetaan toimintaa, joka sisältää jotain muutakin, kuin vain musiikkiteollisuuden lainalaisuuksiin perustuvaa musiikintekoa. Siitä, mitkä ovat asialliset määrät ja kohteet tällaisille tukimuodoille on tietysti syytä keskustella.

Me kaikki tekijät varmasti yritämme tahoillamme menestyä tai vähintäänkin tulla toimeen musiikin tekemisellä. Silti, ja juuri siksi ehdotan, että luomistyön äärelle käydessämme aina välillä kysyisimme itseltämme: ”Mitäs tänään, tapettia vai taulu ?” terveisin,

Tommi Lindell