Tämän kolumnin aloittaminen on entistäkin vaikeampaa monestakin syystä. Ensinnäkin olen ruvennut epäilemään onko järkeä siinä, että käyn alituisesti kiinni lukemiini kirjoituksiin (siis oman väen) jonkinlaisena ”jälkiviisaana” (jotkut sanovat näsäviisaana). Onko se todella hedelmällistä ja rakentavaa? Toiseksi minulle on kerrottu, että joku on ollut piinaantunut minun usein liian pitkistä jaarituksistani. Toisaalta taas jotkut ovat kertoneet minulle lukevansa aina ensimmäiseksi kirjoitukseni (Ihmeellistä: suurin osa niistä on naisia!). Ehkä nyt on viisainta tehdä kompromissi: Minä kirjoitan niille, jotka haluavat lukea sepustuksiani ja ne, jotka eivät voi sietää niitä, hyppäävät niiden yli. Selviksessä on paljon muuta hyödyllistä luettavaa. Mutta ettei taas tule liian pitkää juttua, heti asioihin.

Jotain tarttis tehdä!

Muutama vuosi sitten kerroin Teoston jäsenkokouksessa, että olin ollut Kalevi Ahon ja Kalle Jämsenin kanssa tilaisuudessa, jossa YLE:n musiikkipäällikkö Helena Hiilivirta kertoi, että mm. digitalisoinnin ansiosta (musiikkitalosta ei ollut edes puhetta) YLE on niin huonossa taloudellisessa tilassa, että ainoa säästömomentti olisivat tekijänoikeuskorvaukset; siis soittaa sellaista musiikkia, joka on tekijänoikeudellisesti mahdollisimman halpaa. Sanoin silloin puheenvuoroni lopuksi: ”Ja siihen me emme voi yhtään mitään!” Puheenjohtajan paikalta vastasi Otto Donner: ”Kyllä voidaan!”. Nyt olen saanut lukea Oton olevan sitä mieltä, että kun YLE maksaa bensasta täyden hinnan, sen pitäisi maksaa myös ohjelmistaan täysi hinta. Olen ihan samaa mieltä kuin Otto, mutta voin kertoa pienen salaisuuden: Jos YLE saisi bensaa jostain halvemmalla, se ostaisi sitäkin halvemmalla.

On tietenkin hyvä, että nyt edes keskustellaan asiasta, mutta kun luin viime Selviksen, minulle jäi se kuva, että olemme Presidentti Koiviston jäljillä: ”Jotain tarttis tehrä!”. Otto kertoi, että ministeri Luhtanen (siis ei Luhtala) piti hänen näkemyksiään mielenkiintoisina. Se ei taida oikein riittää. Saadaksemme jotain aikaan meidän pitää ensimmäiseksi koota rivimme; meidän pitää saada ”kapinaamme” mukaan muut taiteilijajärjestöt kuten Suomen Säveltäjät, Muusikkojen Liitto, Kirjailijaliitto, Soolo jne. Eikä Forum Artisin solidaarisuuskaan olisi pahitteeksi. Sen jälkeen meidän pitää kääntyä kaikkien sellaisten puoleen, joilla on pienintäkin mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Suuri yleisö ja lehdistökin olisi suureksi avuksi. Teostoa ja GRAMEXia en sotkisi tähän; ne voitaisiin katsoa jääveiksi. Enkä luottaisi liikaa siihen, että kaverimme YLE:n hallintoneuvostossa olisivat kovin aktiivisia.

Heti sen jälkeen kun Mikko Alatalo valittiin eduskuntaan, lähetin hänelle kirjeen, jossa kiinnitin hänen huomionsa siihen, että YLE:n varastossa on 500.000-600.000 musiikkikappaleen varasto, joka (osittain soittolistojen takia) jää suurelta osin käyttämättä ja mikä pahinta tuhoutuu itsestään. Helena Hiilivirta sanoi, että niiden käyttöönoton esteenä olisi se, että GRAMEX- korvaukset olisivat liian suuret. Tämä on ainoastaan osatotuus; joukossa on suuri määrä ns. kantanauhoja, joista muusikot on ”maksettu ulos” ja joiden kanssa GRAMEXilla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Siellä on Radion Viihdeorkesterin, Radion Tanssiorkesterin, Radion Puhallinorkesterin, Studio Liisan ja monen muun kokoonpanon nauhoituksia. Näitä on ihan turha toivoa soittolistoille. No, kansanedustaja Mikko ei kiireittensä takia ole ehtinyt vastata minulle, mutta olen kuullut puhuttavan, etteivät Yleisradion asiat ole hänellä päällimmäisenä; hän ei halua olla yhden asian kansanedustaja.

Siitä huolimatta hän on moittinut Radio Suomen ohjelmia (muistaakseni viitaten soittolistoihin). Taksisuharit olivat kertoneet hänelle soittavansa kasetteja kun Radio Suomestakaan ei tule nykyään humppaa. Mikko teki sitten Radio Suomen pyynnöstä mallin ohjelmatunnista, joka oli oikein piristävä. Siinä ei ollut yhtään hänen omaa kappalettaan, mutta ei siinä ollut humppaakaan.

Matkustaminen on kallista

Seuraava asia missä näin Mikon nimen mainittavan eduskunnan yhteydessä, oli silloin kun eduskunnan puhemies vuokrasi charter-lentokoneen tuodakseen Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen osallistuneet kansanedustajat Islannista, jotta he ehtisivät eduskunnan kokoukseen ja illalla oopperaan. Lehtitietojen mukaan aikataulua ei voinut muuttaa, koska ”Kansallisooppera ei voinut siirtää Turandot-esitystä”. Mahtavaa, että kulttuuri kerrankin määrää eduskuntaamme. Mikko Alatalo sanoi, lehtitietojen mukaan, että hän piti tätä rahojen tuhlauksena (kyse oli muistaakseni 23.000 euron ylimääräisestä menosta), mutta hän (taaskin lehtitietojen mukaan) ”tekee niinkuin isot herrat määrää.” En ole ihan varma, että äänestäjät lähettivät hänet sen takia eduskuntaan, eikä siinä paljon auta, että hän lauloi eduskunnassa sekä Maamme-laulun että Finlandian. (Ja tämä ei ole lehtitieto; kuulin sen omin korvin, joita minulla on kaksi ihan kuin rouva Jäätteenmäelläkin).

Listattua soittoa

Oi, kun olisi paljon sanottavaa, mutta poimin ihan vaan pieniä rusinoita. YleX:n Heikki Hilamaa sanoi soittolistoista: ”Kuusi kanavan edustajaa toimii esiraatina ja heidän esityksestään omaan intuitiooni luottaen minä päätän soittolistasta.” Tämä lause teki minut mietteliääksi. Painotan sitä, etten missään nimessä väitä, että Hilamaa olisi lahjottavissa, kuten jotkut heikot ihmiset Merenkulkuhallituksessa ja Puolustusvoimissa. Enkä edes vihjaile, että voisi käydä kuten joskus monia vuosia sitten jollakin saksalaisella radioasemalla, jossa eräs osastonjohtaja lensi ulos kun pystyttiin todistamaan, että hän oli ottanut lahjuksia vastaan. Mutta rikollinen luonteeni sai minut kuvittelemaan mitä tekisin, jos olisin äänitetuottaja. Minä tarjoaisin aina silloin tällöin vaikutusvaltaiselle ihmiselle loistavan ravintolaillallisen, jolloin voisin kertoa hänelle minkälaisia äänitteitä olen tuottanut ja kysyisin häneltä minkälaisia äänitteitä hän toivoisi minun tuottavan soittolistojen tarpeiksi. Mutta, kuten jo totesin, sellainenhan ei meilläpäin ole ajateltavissakaan.

Laululla on tekijänsä

Eräs asia, jota olisin kaivannut Selviksen yleisradiotarinassa: Siinä ei ollut sanaakaan isyysoikeudesta. Luulisi, että tämä mielestäni tärkeä asia olisi jollain lailla tullut esille, mutta kun ei niin ei. Toivottavasti asiassa tapahtuu jotain ELVISin juhlavuonna, jolloin mottona on: Laululla on tekijänsä.

Kuuntelen usein aamulla uneni läpi Radio Suomea ja nimenomaan Ylen aikaista ja olen havainnut, että musiikin arvostus on erittäin alhainen. Tuntuu joskus siltä, että musiikki on ainoastaan se liima, jolla ohjelma pysyy koossa. Tuntuu olevan sellaisia juontajia, jotka eivät yksinkertaisesti pysty puhumaan, jos sen alla ei soi. On enemmän sääntö kuin poikkeus, etteivät kappaleet soi ilman höpinää sen päälle, kappaleet katkaistaan mielivaltaisesti kesken kaiken tai diskon lailla feidataan päällekkäin. Ja tekijöiden nimien mainitseminen on erittäin harvinaista.

Kokemukseni mukaan parhaiten isyysoikeutta noudattaa Sakari Warsell ja Olli Ihamäkikin yrittää aina joskus. Petri Kaivanto (joka on muuten loistava radiojuontaja) mainitsee usein tekijöiden nimet. Ja jos hän ei tee sitä, minä soitan studioon ja huomautan siitä. (Petrin huomautuksia osin esimiehen pyynnöstä: Yleensä toivomme palautteita YLEn kuuntelijapalveluun (09) 1480 4333 tai kuuntelijapalvelu@yle.fi, mutta toki Arthur saa minulle soitella. Kuuntelijapalvelussa on sekin hyvä puoli, että kaikki puhelut kirjataan ja päällikötkin lukevat niitä. Meiltä duunareilta palaute kulkee eteenpäin epäluotettavammin.)

Ilahduttavaa on myös se, että sekä Warsell että Ihamäki ja Kaivanto tuovat studioon usein omia äänitteitään ohi soittolistojen. Että Petri suosii latinalaista ja italialaista, ei häiritse minua lainkaan. Amerikkalaisen massaviihteen seassa ne ovat ainoastaan piristykseksi. Ja kun kerran kehutaan: Jäsenemme Ilkka Hannula on erittäin hyvä reportteri, joka valmistautuu aina huolellisesti, mutta viisastelematta antaa haastateltavan kertoa asioita. Vasta kun rupeaa takkuilemaan Ilkka paljastaa, että hän itse asiassa tietää jo kaiken sen mitä hän kysyy.

Onko sota loppu?

Yari kertoi viime Selviksessä tarinan japanilaisesta Hiroo Onodasta, joka vielä 30 vuotta sodan loppumisen jälkeen seisoi vartiossa, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle, että rauha oli solmittu. Ilmoittaudun vapaaehtoisesti Suomen musiikkielämän Hiroo Onodaksi. Minä luin vasta nyt Yarin kirjoituksesta, että sota olisi loppunut. Ja ilmeisesti kustantajat voittivat sen ja saivat 15.000 euroa sotakorvauksia. Minä en tiedä mitä Hiroo teki, mutta minä kylläkin viis veisaan rauhasta, josta minulle ei ole kerrottu. Yritän hoitaa edelleenkin sellaisia asioita, jotka eivät ole kunnossa kuten esim. sitä, ettei sanoittajilta otettaisi kustantajaosuuksia, jos kustantajalla ei ole sopimusta sanoittajan kanssa. Tämä asia on ollut työn alla vasta vuodesta 1985 eli paljon vähemmän kuin Hiroo Onodan vahtivuoro. Tai, että soittoäänikorvaukset maksetaan niille, joille ne kuuluvat. Rästiin minulta on jäänyt myös se tutkimuspyyntö, jonka lupasin tehdä kilpailuvirastolle, jotta se tutkisi onko soittolista kilpailurajoitus. Yhdessä asiassa olen täysin eri mieltä Yarin kanssa: Hän sanoi, jotain sinne päin, etteivät periaatteet saa olla kuin laki. Tähän en yhdy. Periaatteet ovat kuin perustuslaki, jota voidaan muuttaa vain erittäin painavista syistä. Lait ja asetukset taas ovat kuin mielipiteitä.

Claes Andersson sanoi kerran viisaasti, että hän mieluimmin vaihtaa mielipidettä sen sijaan, että on koko elämänsä ajan väärässä. Periaatteet eivät voi olla ainoastaan periaatteessa. Ei voi olla niin, että periaatteessa olisi mainittava tekijöiden nimet, mutta käytännössä se ei ole niin nuukaa. Ei voi myöskään olla niin, että kun ELVIS järjestää suomalaisen lauluntekijäklubin, joku nerokas esiintyjä ei tulekaan toimeen ilman ulkomaista ylimääräistä kappaletta. Siinä ei edes auta se, että se lauletaan suomeksi. ELVISillä ei ole pienintäkään syytä järjestää ja kustantaa klubi-iltaa, josta esityskorvausten osa tilitetään ulkomaille. Jo ihan periaatteen vuoksi. Olisi vielä paljon sanottavaa kirjastokorvauksista, kansallisista varoista, sovittajien osuuksista, osittain vapaiden teosten tilityksistä. Mutta niistä myöhemmin (jollei taas tule tärkeämpiä asioita tähän väliin).

---

teksti: Arthur Fuhrmann