Musiikin alan monitaituri, säveltäjä, Anna-Mari Kähärä palkittiin toissa vuonna Jazzliiton Yrjö-palkinnolla ja valtion Suomi-palkinnolla. Viime vuonna UMO ja Rajaton-yhtye järjestivät tribuuttikonsertin hänen musiikistaan. Tänä vuonna on pitkään odotetun debyyttialbumin vuoro.

Mistä kaikki sai alkunsa – miten aloitit musikaalisen polkusi?

Mummolan isoilla, vanhoilla uruilla olen soittanut jo parivuotiaasta asti omia lauluja. Harmi, ettei niitä ole missään ylhäällä. 5-vuotiaana aloitin viulun soiton ja pianon pimputuksen. 10-vuotiaana viulu jäi ja vähitellen piano ahmaisi minut kokonaan.

Milloin esiinnyit ensimmäisen kerran?

Kaustisen Kansanmusiikkifestareilla esitin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle 10-vuotiaana itse säveltämäni ja sanoittamani kappaleen ”Paju-laulun”. Olen Viitasaarelta kotoisin, joten minua säesti Viitasaaren mieskvartetti.

Ensimmäinen muistikuvani sinusta liittyy kasariaikaan ja How Many Sisters -trioon. Mitä muuta puuhailit 80-luvulla?

Olin vielä lukiossa, kun How Many Sisters perustettiin ja liityin Kuopion Nuorisoteatteriin. Kesällä 1983 tulin Helsinkiin heti kirjoitusten jälkeen. Me teimme silloin How Many Sistersin ensimmäistä levyä ja samoihin aikoihin menin Kellariteatteriin sovittamaan ja soittamaan musiikkia näytelmään ”Herrat ovat herkkäuskoisia”. Siinä oli Rauli Badding Somerjoen tekemää ja esittämää musiikkia, jota minä sovitin. Kun tulin Helsinkiin, työt alkoivat heti ja sillä tiellä olen edelleen. Säveltäminen tuli kuvaan mukaan vasta teatterimusan tekemisen kautta ja esim. How Many Sistersille olen alkanut tehdä musiikkia paljon myöhemmin.

Olet kysytty säveltäjä, soittaja ja sovittaja – minkälaisia projekteja sinulla on meneillään juuri nyt?

Nyt lähinnä sydäntä on oman levyprojektin loppuun saattaminen, koska sitä on tehty mielessäni jo lähes 10 vuotta. Levylle tulee erilaisia kokoonpanoja ja moni muusikko esittäytyy sillä levyllä. Tekstejä tulee mm. englantilaisen Wendy Copen ja irlantilaisen Dylan Thomasin runokirjoista. Viime syksynä sävelsin mm. laulusarjaa jousiorkesterille. Viime aikoina olen tehnyt aika paljon tilaussävellyksiä kuoroille.

A cappella -yhtyelle, Rajattomalle, olet säveltänyt paljon musiikkia, jota kuunteli varsin haltioitunut yleisö Vanhassa Maestrossa viime marraskuussa. Miten jatkuu yhteistyönne tulevaisuudessa?

Olihan se ihan mieletöntä, että UMO ja Rajaton halusivat järjestää tribuuttikonsertin minun musiikistani. Maestrossa kuultiin materiaalia mm. ”Armahan kulku” Rajattoman toiselta, Boundless-albumilta, jonka tuotin. Rajaton on tehnyt tähän mennessä neljä albumia, joista kolmas on nimeltään Sanat. Neljäs oli tämä joululevy, josta tuotin puolet. Se sisältää uusia joululauluja ja uusia sovituksia vähän vanhemmista joululauluista. Nyt juuri kuulin, että levy oli ennen joulua listalla kakkosena ja myynyt jo kultaa. Mahtavaa, että a cappella -yhtye breikkaa. Teen varmaan Rajattomalle lisää biisejä myös tulevaisuudessa.

Kuinka sujui musisointi presidentti Tarja Halosen itsenäisyysjuhlissa? Mitä kappaleita esititte?

Hyvin sujui, koska Jazzliiton rundi oli juuri takana ja linnassa soitimme rundin päätöskeikan. Mikäs sen fantastisempaa. Me esitimme minun sävellyksiäni, mutta joukossa oli myös kolme tribuuttikappaletta; yksi Joni Mitchelliltä, yksi Tom Waitsilta ja yksi Zappalta. Ihailen kovasti näitä kolmea säveltäjää. Herkemmät balladit jätettiin soittamatta. Siellä oli hyvä bailumeininki. Laulatettiin yleisöä ja juhlaväki lauloi tosi hyvin kolmiäänisesti.

Minkälainen on ihanteellinen paikka esiintyä? Missä se sijaitsee ja paljonko sinne mahtuu yleisöä?

Unelmapaikka on aina intiimi ja pieni tila, jossa yleisö on tosi lähellä. Siellä bändi ja yleisö on tavallaan yhtä. Muistan, kun kerran esiinnyimme Raahessa pienellä lavalla, pienen maalaistalon pihapiirissä. Oli idyllinen suomalainen kesäilta, ympärillä oli punaisia mökkejä ja yleisö istui puupenkeillä. Onhan se kiva, jos on kivat tapetit ja mukava valaistus, mutta yleisöhän sen tilan luo – se on se tärkein.

Miten teet sävellyksiä? Käytätkö tietokonetta apuna työssäsi?

Teen biisit pianolla, kirjoitan ne käsin nuottipaperille ja Säde Rissanen kirjoittaa ne puhtaaksi. Olen opetellut Sibeliusta ja tehnyt sillä kuorosovituksia, jotta joskus voisin tehdä työtä vähän nopeammin. Mutta enimmäkseen teen kuitenkin lauluja runoihin. Jos runo on hyvä, laulu syntyy aika nopeasti jos on syntyäkseen. Sovitustyöhön menee paljon enemmän aikaa. Pyrin säveltämään mahdollisimman rennosti jolloin biisit tulevat helposti. Luotan intuitioon. Nykyään improvisoin paljon minidiskille ja naureskelen myöhemmin, mitä tulikaan laulettua.

Onko olemassa jokin elokuva, johon olisit halunnut säveltää musiikin?

Mikko Niskasen ”Kahdeksan surmanluotia”. Se on mielestäni yksi parhaita tv-elokuvia, mitä on tehty. Toinen elokuvaohjaaja, joka tulee mieleen on Sakari Kirjavainen. Hänen ensimmäiseen pitkään elokuvaansa ”Ken tuulta pyytää” minä tein musan. Hänen kanssaan haluaisin työskennellä uudestaan.

Onko jotain taidemuotoa, jota et vielä ole kokeillut ja jota haluaisit kokeilla joskus tulevaisuudessa?

Piirrän aika paljon. Minulla on vihko, mihin olen piirtänyt tauluja, joita haluaisin joskus maalata. Elokuva kiinnostaa myös, mutta elämä on niin lyhyt, että pitää johonkin keskittyä.

Minkälaista musiikkia kuuntelet kotona?

Viimeksi olen kuunnellut Sibeliuksen viulukonserttoa. Keith Jarretin My song -albumia tai Joni Mitchellin Heiraa pystyn kuuntelemaan ihan milloin vaan. Livekonserteissa käyn usein, mutta kotona hiljaisuus on ihaninta musiikkia.

Miten pidät yllä hyvää keikkakuntoa?

Vien lapsen pyörällä päiväkotiin melkein joka päivä. Siitä tulee kuusi kilometriä. Muuten en enää urheile, vaikka olinkin nuoruudessa himourheilija. Mutta ennen keikkaa täytyy lauleskella jonkin aikaa, koska setissä on paljon äänialaltaan vaativia biisejä.

Kuvittele itsesi kymmenen vuoden päästä, missä olet ja mitä teet?

Luulen, että olen Suomessa, koska rakastan Suomea ja rakastan olla suomalainen. Uskon, että olen tekemisissä samojen ihmisten kanssa kuin nytkin. Olen ollut onnekas siinä suhteessa, että monista työtovereista on tullut myös tosi hyviä ystäviä. Juuri näiden ystävien kautta olen oppinut eniten musiikista. Lintisen Kirmokin asuu meidän naapurissa ja jos on esim. sovitusongelmia, kaverille voi aina kilauttaa ja kysyä miten nämä pimpulat kannattaisi nyt laittaa. Ja olen tosi kiitollinen Jazzliiton kiertuebändistä, johon kuuluvat Pekka Kuusisto (viulu, laulu) Jarmo Saari (kitara, laulu) Zarkus Poussa (lyömäsoittimet, laulu) ja Marzi Nyman (kitara, laulu). On mahtavaa saada tehdä töitä huippulahjakkuuksien kanssa. Suomen kiertueemme oli minulle ensimmäinen kiertue omalla bändillä ja omalla nimellä, vaikka olenkin ollut kiertueilla muiden bändien kanssa. Näitä on ollut mm. How Many Sisters, Lentävä Siemen, Zetaboo, Pekka Kuusisto ja Luomuplayers. Viulu-laulu-duokeikat Pekka Kuusiston kanssa ovat olleet myös tosi tärkeitä.

Olet monipuolisuudessasi jäänmurtaja. Itsesi kaltaisia säveltäviä, soittavia ja tuottavia naispuolisia esiintyviä taiteilijoita on meillä Suomessa vielä todella vähän. Mistä luulisit tämän johtuvan?

Suomessa on levytuottajina ollut tosi vähän naisia ja ajattele miten monta levyä täällä vuosittain julkaistaan! Jos jollain muulla alalla esim. hoitoalalla prosentti olisi sama, sitä pidettäisiin ennenkuulumattomana. Sama epäsuhta koskee myös elokuvamusiikkia. Kun ohjaaja löytää hyvän säveltäjäkumppanin, niin yhteistyöhän saattaa kestää vuosikymmeniä ja se on mahtavaa. Mutta olisi kiva, että naiset pääsisivät mukaan. Hyviä tekijöitä on tosi paljon, mutta monet naiset eivät ole saaneet ansaitsemaansa tilaisuutta. Ehkä naiset ovat vaatimattomampia, eivätkä uskalla tuoda omia taitojaan ja tuotantoaan esiin. Naisille pitää soittaa kotiin. Siinä suhteessa naiset voisivat itse aktivoitua. Jokin aika sitten puhuimme ystävien kanssa juuri tästä samasta asiasta. Oli aika hassu sattuma, että samana vuonna pääsin tuottamaan Rajattoman Boundless-levyä ja tekemään elokuvamusiikkia Sakari Kirjavaisen elokuvaan. Toivon, että olisin avannut tietä muille.