Elvis ry:n 50v-juhlavuonna kelpaa huomata, että suomalaisen populaarimusiikin historiaa on juuri ilmestynyt kolmin kappalein: – WSOY:n kustantamat Populaarimusiikki (Pekka Jalkanen-Vesa Kurkela), Rockin korkeat korot – Suomalaisen naisrockin historia (Arja Aho-Anne Taskinen) sekä Tammen kustantama Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille (toim. Pekka Gronow-Jukka Lindfors-Jake Nyman).

Populaarimusiikki kuuluu WSOY:n Suomalaisen musiikin historia -sarjaan, joka alkoi ilmestyä 1995. Sen viisi ensimmäistä osaa keskittyivät vakavaan musiikkiin ja etenkin säveltäjiin. Esimerkiksi Rauno Lehtisestä ei niissä ole sanaakaan saati Reino Helismaasta tai Juha Vainiosta. Yksi viittaus Toivo Kärkeen löytyy, kun kerrotaan turkulaisen matemaatikon Markku Nurmisen IBM 1130 – tietokoneella säveltämän tangon ”Kesän muistatko sen” olevan ”tyylinmukaista Toivo Kärkeä”.

Tässä sarjan kuudennessa osassa Toivo Kärki mainitaankin sitten jo yli sadalla sivulla, joten melkoisesti ovat painotukset muuttuneet. Helismaa vähintäänkin vilahtaa 50:llä sivulla, Vainio 23:lla ja Lehtinen 16 sivulla. Jean Sibeliukseen viitataan tässäkin osassa yhteensä 17 sivulla.

Tammen Suomi soi on puolestaan kokonaan populaarimusiikkiin keskittyvä neliosaiseksi tarkoitettu sarja. Nyt ilmestynyt ensimmäinen osa paneutuu iskelmään, toinen rockiin, kolmas mm. jazziin, folkiin ja elokuvamusiikkiin ja neljäs erilaisiin listoihin.

Jos joku aprikoi, mikä Tammen kirjasarjassa on luokiteltu iskelmäksi ja mikä rockiksi, kannattaa tutkia tarkemmin tätä ensimmäistä osaa. Sen loppupuolelta löytyy mm. otsikko ”Pop-iskelmä erkaantuu tanssilavojen iskelmästä”, ja sen alussa mainitaan useita menestyssävelmiä (kuten Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli tai Jussi Hakulisen Joutsenlaulu), ”joista jokaisen voi sijoittaa iskelmäkategoriaan”. Kirjan loppuosan on kirjoittanut Pirkko Kotirinta.

WSOY:n Populaarimusiikki ja Tammen Suomi soi 1 eroavat näkökulmiltaan niin täysin, että molemmille löytyy paikkansa musiikin ammattilaisten ja harrastajien hyllystä. Edellinen on otteeltaan tieteellisempi ja kauemmas historiaan painottuva. Jälkimmäinen on vastaavasti helppolukuisempi ja pääpaino on 1900-luvun jälkipuoliskolla – ja jopa Sinikka Svärdin varsin tuore valtion sanoittaja-apuraha kerrotaan.

Mutta lukekaa itse lisää: äkkiseltään näyttää siltä, että erityisesti Tammen kirjassa on mukana suuri joukko Elvis ry:n nykyisiä ja entisiä jäseniä ja valtaosa heistä nimenomaan tekijöinä. Löytyypä kirjasta ihan erikseen sellaiset Juha Henrikssonin kirjoittamat luvut kuin: ”Erik Lindström säveltäjänä” tai ”Toivo Kärki säveltäjänä”.

Rockin korkeat korot täyttää puolestaan sen monen mielestä ammottavan aukon, jonka 1998 ilmestynyt WSOY:n Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia jätti naisten puolelle. Ottamatta henkilökohtaista kantaa siihen, oliko Jee Jee Jee sovinistinen (tekijät Seppo Bruun, Jukka Lindfors, Santtu Luoto ja Markku Salo), iloita voi siitä, että Arja Aho ja Anne Taskinen (Heinäsirkka) esittelevät kymmeniä sellaisia naisrokkareita, joista Jee Jee Jee vaikenee.

Mainittakoon vielä, että WSOY:n Suomen musiikin historia -sarjassa on myöhemmin erikseen luvassa osat Kirkkomusiikki ja Kansanmusiikki. Niidenkin ilmestyttyä suomalaisen musiikin kirjoitettuun historiaan jää varmaankin katveita. Mahtaako esim. tämän päivän suosituin kirkkomusiikki eli gospel mahtua Kirkkomusiikki- osaan ollenkaan? Ja joku on sanonut, että ihan erikseen pitäisi joskus kirjoittaa maakuntien musiikin historia.

***

Kirjojen lisäksi musiikkimme historiaa löytyy yhä enemmän myös internetistä. Yksi mielenkiintoisimmista hankkeista on verkkomuseo Pomus.net. Siitä lisää syksymmällä.

Ja syksyllähän sitten Elvis ry:n 50v-juhlaseminaarissa 28.10. aiheena on suomalaisen populaarimusiikin – erityisesti säveltämisen, sanoittamisen ja sovittamisen – akateeminen koulutus ja tutkimus. Sen historiahan on aika paljon lyhyempi kuin itse musiikin. (Muut juhlavuoden tapahtumat kts. s.65 )

Sibeliuskin populaaria

Onko Sibeliuksen musiikki populaarimusiikkia? Populaaria eli suosittua se ainakin on. Sanakirja tuntee populaarille myös merkityksen kansanomainen. Mahtaako sekin osua kohdalleen, kun Sibeliuksen musiikkia tänä päivänä arvioidaan.

Aamulehti järjesti ennen viime itsenäisyyspäivää lukijaäänestyksen sadasta parhaasta suomalaisesta sävelmästä. Voittaja oli Finlandia ja lehden julkaiseman Top 100 listan mukaan ykköseksi äänestettiin laulu, jonka Jean Sibelius on säveltänyt ja V.A. Koskenniemi sanoittanut. Sadan joukkoon ylsi myös useita Sibeliuksen sanoittamattomia sävellyksiä (Valse Triste 27:s, Viulukonsertto 36:s sekä Sinfoniat 1-7, jotka yhtenä nippuna olivat sijalla 37).

Helsingin Sanomat puolestaan julkaisi 8. helmikuuta otsikolla ”Maailman suurin Suomihitti” Vesa Sirénin jutun, jonka mukaan Sibeliuksen viulukonsertto on edelleen soitetuin suomalaisteos ulkomailla. Teostosta saaduilla listoilla vuonna 2002 kymmenen soitetuimman joukossa oli kahdeksan Sibeliuksen teosta. Ville Virtasen säveltämä Sandstorm löytyy sijalta 5 ja Jaakko Salovaaran säveltämä ja Raymond Ebanksin sanoittama Freestyler sijalta 9. Vuonna 2001 Viulukonsertto oli myös soitetuin, kakkosena Sandstorm, kolmosena Freestyler, viidentenä Ville Valon Join me in death, seitsemäntenä Salovaaran Feel the beat ja loput tälläkin listalla Sibeliusta.

Teoston antamassa listassa mittarina olivat ulkomailta saadut tekijänoikeuskorvaukset. Ja tässä kohtaa hälytyskellojen on hyvä soida. Todellisuudessa Sibeliuksen teokset eivät ole niin puhkisoitettuja kuin nämä listat antavat ymmärtää. Sirénin jutussa muistutetaan kahdesta listoja vinouttavasta asiasta: 1. Sibeliuksen teokset ovat pitkiä ja korvauksia maksetaan soittominuuttien mukaan. 2. Monessa maassa on edelleen käytössä genrejärjestelmä, joka tilityksessä suosii vakavan musiikin teoksia.

Mutta genrejärjestelmän lisäksi moni muukin asia vinouttaa ulkomaisia tilityksiä Sibeliuksen hyväksi. Näin tapahtuu lähestulkoon kaikkialla, missä periaatteena ei ole ”euro sisään – euro ulos”. Vaikka Teoston kotimaisissa tilityksissä genrejärjestelmästä luovuttiin 1994, oli meillä vielä vuosia sen jälkeenkin alueita, joilla tilitys oli jopa yli kymmenkertainen laskutukseen verrattuna. Ja esim. vuonnna 1998 Teosto tilitti kotimaasta laskutettuja korvauksia kotimaisille tekijöille ja kustantajille 52,7 miljoonaa markkaa, josta 12 miljoonaa oli niin sanottuja tukisiirtoja.

Menemättä tarkemmin erilaisten tukisysteemeiden yksityiskohtiin voi arvioida, että vaikka ne Teostossa jo ovat melkein kokonaan historiaa, niin muualla maailmassa niitä on kosolti. Tämä ei tietenkään ole ihme niin kauan kun vakavan musiikin säveltäjillä on suhteettoman suuret kiintiöt seurojen hallituksissa.

Sirénin jutussa mainitaan tuki, jota Teosto edelleen ohjaa partituurimusiikille. Sibeliuksen perikunnalle tätä tukea ei enää kanavoidu. Sen sijaan Sibeliuksen teokset hyötyvät edelleen siitä lisärahasta, joka vielä viime kesänkin tilityksessä kanavoitiin Radio Ylen Ykkösessä esitetylle musiikille. Ja toisaalta; Sandstormin kaltaiset tanssihitit häviävät kotimaassaankin edelleen siinä, että diskoissa ja ravintoloissa äänitteiltä soitettua musiikkia ei raportoida, vaan siitä perityt korvaukset ohjataan huvi- ja ravintola-alueella elävänä esitetyille teoksille.

Paljon on siis vielä luudalla töitä ennen kuin saatuihin tekijänoikeuskorvauksiin perustuvat soitetuimpien listat kuvaavat luotettavasti todellista suosiota. Suomessa tapahtuvista esityksistä ne voivat antaa jo melko oikeankin kuvan, ulkomailta tuskin edes puolitotuutta. Sibeliuksen perillisiä ei tietenkään käy syyttäminen siitä, että ulkomailta tulee rahaa enemmän kuin laskutuksen mukaan pitäisi. Päätöksiä ovat tehneet ihan muut eikä perikuntia ole Teostossakaan tähän mennessä hyväksytty jäseniksi tai hallitukseen.

Ihan oma lukunsa ovat ne soitetuimpien listat, joita Teosto vuosittain julkaisee kotimaassa tapahtuvista esityksistä ne, joissa Unto Monosen Satumaa on kestosuosikki. Näitä listoja vääristää mm. se, että paikallisradioiden esitysmäärät eivät ole mukana kokonaislistassa, ja ehkä vielä enemmän se, että huvi- ja ravintola-alueen ns. vakio-orkestereiden raportointi suosii tällaisia ikivihreitä.

MARTTI HEIKKILÄ

***

PS. Eduskuntakin jo keskusteli siitä, tulisiko Finlandiasta tehdä Suomen kansallislaulu. Mikäs siinä! Mutta jos tarkoitetaan V.A. Koskenniemen sanoittamaa Finlandiaa, hänen nimensä pitäisi muistaa siinä kuin Jean Sibeliuksenkin. Kuten myös sanoittajan tekijänoikeudet. Ne muuten pysyvät suojattuina viisi vuotta kauemmin kuin säveltäjän; Veikko Antero kuoli vuonna 1962, viisi vuotta myöhemmin kuin Jean.

---

teksti: Martti Heikkilä

-Nuotin vierestä