Vaikka olen pitkään ollut ELVISin jäsen, on luottamusmiesurani nuori. Kolme vuotta, joista kaksi puheenjohtajana. Selatessani yhdistyksen pöytäkirjoja ja muuta materiaalia on nöyrästi otettava hattu kouraan. Edelliset johtokunnat, puheenjohtajat ja toimiston väki ovat tehneet ahkerasti työtä ja saaneet paljon hyvää aikaan. Toki myös muu jäsenistö on vienyt asioita eteenpäin.

Kaksi vuotta puheenjohtajana on kulunut nopeasti. Johtokunta on ollut yhteistyökykyinen ja usein, kovasta työtahdista huolimatta, kokouspöydän ympärillä on leijunut jopa leppoisa henki. Hyvä niin.

Monet asiat ovat vaatineet edeltäjiltä toimintatapojen pohtimista. Mikä on oikea tapa vielä tämä hanke eteenpäin? Tänä päivänä mietimme samoja asioita. Mietimme myös mikä on ELVIS ry:n yhteiskunnallinen rooli. Onko tehtävämme ainoastaan toimia keskittyneesti tekijänoikeusmaailmassa, pitää yhteyksiä yhteiskuntaan ja valtiovaltaan vain virallisia kanavia hyväksikäyttäen?

Erään juhlavuoteemme liittyvän asian hoitelimme tietyllä tavalla viralliset reitit minimoiden. ELVIS ry otti yhteyttä Presidentin kansliaan ja kirjoitti suoraan Tasavallan Presidentille pyytäen häntä juhlavuotemme suojelijaksi. Suora toiminta kannatti: hän suostui. Siitä Tarjalle lämmin kiitos.

Verotyöryhmässä olemme lähestyneet lobbausmielessä tiettyjä virkamiehiä ja kansanedustajia. ELVIS ry ja asiamme on otettu hyvin vastaan. Myös Runeberginkadun toimistomme on tullut monelle päättäjälle tutuksi. He ovat saapuneet mielellään juomaan kupillisen kahvia ja juttelemaan. Myös ne kansanedustajat, joiden vaalipiiri ei ole Helsinki.

Mielestäni olemme valinneet oikean linjan. Säveltaidetoimikunnalla tai vaikkapa Forum Artisilla on omat tehtävänsä, mutta tämän päivän yhteiskunnassa myös meidän on hyvä jatkaa paljon puhuttua verkostoitumista. Tulevaisuudessa joku kepeämpikin tapaaminen voi edesauttaa asioidemme eteenpäin viemistä. Eli selkeämmin: koskaan ei tiedä millä oksalla se piru istuu.

***

Pahimmillaan Teosto on koettu kansalaisten salaperäisenä kakkosverottajana, joka rohmuaa viimeisenkin rovon musiikkinbisneksen pohjattomaan kassaan. Järjestön toimiin on liittynyt myös mystiikkaa: Jäsenistössä on kahden kerroksen väkeä, työmuurahaisia ja parempaa kansaa. Teoston avoimuutta on arvosteltu puutteelliseksi, eikä aina kaiketi aivan suotta.

Tämän päivän Teosto on kuitenkin kohtuullisen hyvin löytänyt uudet toimintamallit. Se on luonut kuvan avoimesta tekijänoikeuden vaalijasta ja toimijasta. Avoimuus jatkukoon. Melestäni tuon peräänkuulutetun avoimen toiminnan yhteiskunnassa ei kuitenkaan tule olla sinisilmäistä, vuolasta ulkopuolisille lörpöttelyä asiasta kuin asiasta. Tekijänoikeusmaailma on kuin perhe. Tietyt asiat puidaan valmiiksi omassa piirissä.

Paljonhan meitä Teostoon kuuluu: säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia, kustantajia ja perikuntia. Ja kaikkien keräämät varat kelpaavat. Teoston sääntöjen mukaan kaikki eivät kuitenkaan ole kelvollisia tiettyihin tehtäviin. Puheenjohtajana voi toimia vain säveltäjä.

Luottamusmiesten paikkajako ja äänivalta puolestaan ei kumarra rahan voimaa. Vaikka kevyt musiikki kerää vuosittaisista rahavirroista valtaosan, ei asia heijastu johtokuntapaikkojen kiintiöön. Tarvitsisiko näin sitten olla? Maailmassa on muitakin arvoja kuin raha. Mutta entä demokratian toteutuminen?

Teoston tulevaisuutta pohtiessani mietin järjestöelämän lakeja, noin yleensä. Useimmiten ne, joilla on yhdistyksen jäsenyys ja johtokuntakelpoisuus, ovat varteenotettavia ehdokkaita yhdistyksen kaikkiin tehtäviin. Myös puheenjohtajaksi.

JANI UHLENIUS

---

teksti: Jani Uhlenius

-Janitsaari