Elvis ry:n jäsenen Ahti Nikkosen väitöskirja ”Ravintolamuusikon ammatin nousu ja tuho” tarkastettiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 14. tammikuuta. Väitös kuuluu sosiaalipolitiikan alaan ja ravintolamuusikon ammattia tarkastellaan väitöskirjassa sosiaalihistorialliselta ja elämäkerralliselta kannalta. Nikkonen tuntee alan omakohtaisesti sillä hän on pitkään työskennellyt ravintolamuusikkona. Valtiotieteen maisteriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1996.

Viimeiset dinosaurukset

Väitöskirjan mukaan muusikon ura on ravintolamuusikolle elämäntapa. Työsuhteiden muuttuminen yhden illan keikkailuksi on kuitenkin saattanut ammattikunnan sukupuuton partaalle.

Tutkimus kuvaa ravintolamuusikon ammattikunnan elämänkaarta 1920-luvulta 1990- luvulle. Tuona aikana työsuhteet ovat muuttuneet yhden illan keikkailuksi. Nikkonen on suhteuttanut ammattikunnan kehityskaarta suomalaisessa alkoholi- ja työpolitiikassa sekä musiikkikulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin ja jakanut tarkastelemansa jakson kolmeen kauteen: kurin (1919­1949), sivistämisen (1950­1989) ja markkinakurin (1990-luvulta alkaen) kausiin.

Tutkimuksen mukaan ravintolamuusikot ovat eräällä tavalla olleet postmodernin työelämän edelläkävijöitä. Ravintolamuusikot ovat toimineet jo muutaman vuosikymmenen ajan sen tyyppisissä työsuhteissa, joiden on katsottu alkaneen yleistyä muualla työelämässä vasta 1990-luvulta lähtien.

Globalisoituvat työmarkkinat ovat aiheuttaneet koko läntisessä maailmassa työlainsäädännön purkamista, jonka seurauksena työvoiman joustaminen on lisääntynyt määräaikaisten työsuhteiden johdosta. Palkkatyön osittuminen ja lisääntynyt pätkätyö luovat aivan uudenlaisen työmarkkinatilanteen, jossa suuri osa työvoimasta joutuu tulemaan toimeen palkan ja sosiaaliturvasta mahdollisesti saadun tuen avulla.

Tälle osalle elämänpolitiikka on elämän hallinnan väline, jolla voidaan selvitä ja sopeutua työelämän nopeisiin muutoksiin. Pienelle hyvin koulutetulle eliitin osalle työ on elämäntyylien valintaa, jolloin työpolitiikkakin on muuttunut elämänpolitiikaksi. Suurimmalle osalle globalisaation vaikutukset ilmenevät kuitenkin työelämän kasvavana epävarmuutena ja työmarkkina-aseman heikkenemisenä. Samalla perinteiset politiikat väistyvät antaen tilaa elämänpolitiikalle.

Tohtori Nikkonen on itsekin pitkän linjan ravintolamuusikko joka taittaa keikkaa tänäkin päivänä tuuraten mm Jukka
Häkklän Flame’ssa, Duo Richards’ssa, Seppo Havukaisen duossa (ja triossa)…

Elämäntapaintiaanit ja wannabeet

Nikkosen tutkimusaineistoon kuuluu myös runsaasti ravintolamuusikoiden haastatteluja. Niitä analysoimalla hän on hahmottanut muusikkouden kolme perustyyppiä: musiikin ja ravintolaelämän maailmassa seikkailevat ”elämäntapamuusikot”, ammattimuusikon uraa kunnianhimoisempaan päämäärään, kuten tangokuninkaalliseksi hamuavat ”tähtiinpyrkijät” sekä elämäntyylin ja ammatin vaihdosta haikailevat ”ohimenijät”.

Kaikkein vahvimmin haastatteluissa korostui näkemys, että muusikkous on ennen kaikkea elämäntapa. Tämä auttaa muusikon identiteetin ylläpitoa tilanteessa, jossa työn epävarmuus ja lyhytaikaisuus vaatii usein muutakin kuin ravintolamuusikon työn tekemistä. Moni esimerkiksi joutuu elättämään itsensä soittamalla erilaisissa kokoonpanoissa tai yhtyeissä. Nikkosen tutkimuksen mukaan voikin yleistäen todeta, että postmodernille ajalle ominaiset työsuhteet tulevat vaatimaan yhä enemmän sitoutumista erityiseen postmoderniin elämäntapaan, jotta työstä pystytään suoriutumaan menestyksellisesti.

Väitöskirja löytyy sähköisessä muodossa Helsingin yliopiston verkkosivuilta osoitteesta:

https://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sospo/vk/nikkonen/

Tohtori Nikkosen kotisivut

Teksti: Martti Heikkilä

Kuva: Ahti Nikkosen kotiarkisto