”I love You a lot, believe me or not. You know that I love You a lot !” Keskellä Norjan tuntureita säveltävän ryhmämme oma kansallislaulu! Kristján Hreinsson, Islanti – Do you read me, that’s the question –

Elvis ry:n Selvis-lehdessä oli ilmoitus: Writer’s Workshop Norjassa ja minun hakemukseni oli tällainen:

“Haluan päästä osallistumaan NOPA-järjestön workshop- työpajaan Norjassa ja perusteena on säveltäjä-, esittäjä- ja sanoittajaurani ja tälläkin hetkellä toimin erilaisissa työyhteyksissä, eri ryhmien kanssa, jotka aika-ajoin vaihtuvat – eli, minua kiinnostaa heittäytyä mukaan erilaisiin musiikkiprosesseihin.”

Tämän jälkeen en odottanut sen kummempaa ja yllätys oli fantastinen saadessani tiedon, että minut oli valittu osallistumaan Writer’s Workshop’iin. Toinen suomalainen osallistuja oli Jarmo Linna, a rock-star Brono!

Saimme siis apurahan. Elvis ry maksoi matkat ja vastaava norjalainen järjestö Nopa suoritti oleskelukustannukset. Mutta emme lähtiessämme osanneet arvata kuinka ajattelua avartava tämä matka tulee olemaan.

Mietin sanan writer sisältöä jo nähdessäni ilmoituksen. Ja kun Norjaan valittujen lähtijöiden tuli lähettää jokin kertomus omasta työstään ja urastaan, aloin oman esittelyni Shakespearen tutulla Hamletin lauseen mukaelmalla : ”Do you read me, that’s the question.” – It depends on how You can write Your message with words, music, dancing, songs, acting, painting…

Koska seminaari järjestettiin musiikintekijöille, säveltäjille ja sanoittajille, niin sisällytin sanaan write pohdittavaksi myös kaiken mahdollisen ilmaisun, jolla taiteen keinoin haluamme toisen ihmisen tavoittaa. Kuulummepa mihin tahansa esittävän ja luovan taiteen alueeseen, niin luulen että työmme lopullinen ja syvällisin tarkoitus on tavoittaa toinen ihminen. Yksinkertaisin esityksen muoto, jokaisen toivoma perussetti on mielestäni sellainen, kun joku esittää jotain ja toinen ihminen seuraa esitystä – yksikin katsoja riittää yleisöksi – ja on sitä mieltä, että onpa hyvä juttu! Encore!!!

Mitä on oikea inspiraatio? Entä mikä on riittävä ärsyke ammattilaiselle ryhtyä sävellystyöhön? Entä henkilökemia?

Tässä Norjan seminaarissa oli työn kannalta ainakin kaksi täydellisen onnistunutta seikkaa. Ensinnäkin olimme yli parinkymmenen lahjakkaan ja kunnianhimoisen ihmisen ryhmä toisillemme entuudestaan tuttuja tekijöitä ja esittäjiä.

Majoituimme lento-, ja yhteisen bussimatkamme jälkeen samanaikaisesti Hemsedahliin hotelli Fauskoon, emmekä aiemmin tunteneet toisiamme. Tutustumisillallisen aikana kukin kertoi itsestään jotain, mitä olemme tehneet musiikin saralla, mistä maasta tulimme ja miksi tulimme tänne, eli mitä odotamme tältä seminaarilta. Luulen, että kukaan ei muista toinen toistensa kertomaa, kunhan vain jännitti omaa vuoroaan.

Sitten seminaarin vetäjä kertoi, että näiden kolmen päivän aikana on tarkoitus tehdä päivittäin vaihtuvan työparin kanssa työtä, eli säveltää ja sanoittaa lauluja, jotka äänitetään pienessä majapaikan tiloihin järjestetyssä studiossa samana päivänä. Kaikki saavat sitten yhteisessä illanvietossa esittää mitä ovat sinä päivänä saaneet aikaan.

Kun vuoroni tuli esittäytyä, kerroin että kun haluan olla vastaamatta puheluihin ja tehdä jokseenkin eristäytyneenä ja häiriöttömästi vaan työtä, niin minulla on jo usean vuoden ajan ollut tapana laittaa puhelinvastaajaani suurin piirtein seuraavanlainen viesti: ”Pirjo tässä, hei. Ole ystävällinen ja jätä äänimerkin jälkeen viesti. Olen Norjassa! Palataan asioihin kun tulen takaisin. Hyvää päivän jatkoa, voi hyvin.”

Norjan valitsin omaksi ”piilo”- maakseni, koska jo tuntureiden takia sieltä ei ihan helposti löydä ketään.

Ja saman tien illallisella tämän esittelykierroksen jälkeen osallistujien nimet pantiin hattuun, ja sitten vaan hattu kiertämään. Pidettiin eräänlaiset arpajaiset ja hatusta sai poimia paperin, jossa luki sen henkilön nimi, jonka kanssa sai alkaa seuraavana aamuna työskennellä. Tällaisessa järjestelyssä ei kellään ollut aikaa miettiä tuota monasti niin ylimainostettua ja toisinaan pettymyksiäkin tuottavaa käsitettä ”henkilökemia”.

Näin nopeasti sen perusteena olisi ollut jotain sellaista, että ”varmaan olisi kiva tehdä työtä tuon hyvän näköisen tyypin kanssa, who ever…”.

Kannattaa pohtia mikä siinä henkilökemiassa on määräävin tekijä. Esiintyvien taiteilijoiden henkilökemia saattaa perustua naamioihin. Aina ei uskalleta sanoa tätä, mutta kaikki haluavat tehdä työtä kauniin ihmisen kanssa.

Oli viisas päätös arpoa työkumppani, koska se oli valtava haaste itselle nähdä miten kaksi ihmistä ruokkii toinen toistaan ideoilla ja lähteekö homma siitä käyntiin. Kaikki olivat sen verran kunnianhimoisia, että kukaan ei lyönyt hanskoja naulaan. Kukaan ei luovuttanut.

– Ei turisteja – Yhtäkkiä olimme kuin Nooan Arkissa!

Lahjakkaat ihmiset tekivät biisejä, eikä ketään muuta ollut paikalla. Olimme keskellä tuntureita kuin Nooan arkissa Araratin vuorelle rantautunut ryhmä! Se oli kuin koelaboratorio, josta olisi voinut tehdä elokuvan siitä mitä saatiin aikaan pelkistetyissä olosuhteissa.

Keskellä tätä Norjan vuorimaisemaa näkymät olivat ihastuttavat. Mutta tärkeää oli häiriöttömyys, eli ei tarvetta, eikä aikaa talon ulkopuoliselle vapaa-ajan vietolle. Parin sadan metrin päässä oli kauppa, josta minun piti ostaa postikortteja. En ehtinyt sinne noina seminaaripäivinä – ehkä jonain vuonna sitten…

Ja se, ettei käytännön asioista tarvinnut huolehtia, oli ylellisyyttä kun pystyi keskittymään täydellisesti työhönsä, siis säveltämiseen, sanoittamiseen ja harjoittelemiseen aamusta iltaan. Joku voi nyt olla sitä mieltä, että mikäs siinä sitten eroaa kotioloista, voihan sitä kai työtä tehdä kotonaankin. Voi olla niinkin, mutta näin naisen näkökulmasta totean vaan, että en edusta sitä tekijäkaartia, jolla on kotonaan oma kokki! Joka aamu sai herätä ikkunan alta kuuluvaan lampaitten kellojen kilkatukseen ja lauman tepasteluun, kun päkäpässit näykkivät ruohikkoista aamiaistaan pitkin vuoren rinnettä ja sitten sai itsekin astua valmiiseen aamiaispöytään.

Kenties tämä on naiselle suurempaa luxusta kuin miehelle, sillä harvallapa meistä on palvelevainen vaimo, oma kokki, valmiiksi katettu aamiainen, päivällinen ja usean ruokalajin illallinen, oma äänittäjä odottamassa, järjestetty päiväohjelma, siivooja, näkymä tunturimaisemaan… pedattu sänky, roskis viety…

Ymmärsimme että nyt saamme elää kuninkaallista elämää. Siitä syntyi tämän ulkomaailmasta eristetyn ryhmän oma maa: ”Kingdom of Music” ja sen kansallislaulu ”I Love You a Lot” by Kristján Hreinsson

Koulutusta Sarah-Chanderia, president of Hacate Entertainment Group LLC

Sarah-Chanderian luento käsitteli tärkeitä aiheita, erilaisten sopimuksien tekoa ja yleistä toimintaa alalla. Tässä pääkohtia muistiinpanoistani:

– Sopimukset: Amerikka; VARO!

Älä kirjoita mitään sopimusta alle, missä noudatetaan jenkkien lainsäädäntöä. Piste.

Näin jyrkkä asenne on siitä syystä, että monasti puhelinluettelon paksuiset sopimukset alkavat näin: Tätä sopimusta ei voi muuttaa jälkeenpäin minkään muun maan lainsäädännön perusteella. Piste.

– Jos teet ulkomaan sopimuksia, niin konsultin käyttäminen on kannattavaa. Se maksaa, mutta se voi tehdä työstä saatavat tulot monikertaisiksi.

Jos levy ilmestyy esimerkiksi Japanissa, niin konsultti muistaa varmasti sen yksinkertaisen, mutta usein unohtuvan yksityiskohdan että levyn kansitekstit tulee olla japaniksi, mikä helpottaa sen myyntiä huomattavasti! As simple as that.

Neuvottele missä valuutassa sinulle maksetaan ulkomaankorvaukset. Pohjoismaissa ovat sopimusasiat melko hyvin, mikä ei kuitenkaan anna aihetta nukkumiseen, koska parhaiten valvot omia etujasi itse, sillä ne ovat kaikkein tärkeimmät sinulle, ei kenellekään muulle.

Älä unohda, sillä joku toinen voi unohtaa helpommin asiat, jotka eivät tälle henkilökohtaisesti niin paljon merkitse. Esityslistojen täyttäminen on eräs tällainen asia. Kukaan muu ei sitä puolestasi tee. Ohjelmalehtinen kannattaa laittaa Teostolle menevän esitysilmoituksen mukana.

Neuvottelutaito

Ole kohtelias assistentin ja sihteerin asemassa oleville henkilöille, sillä he vievät asiaasi eteenpäin. Laita muistiin ihmisten nimet, joiden kanssa asioit puhelimessa. Ei ole kovin vakuuttavaa tällainen tyyli: ”Soitin tästä viime viikolla ja hän lupasi näitä ja näitä asioita kun palaan asiaan, mutta nyt kun en muista nimeä…”.

Jos lupaat palata asiaan heti, niin pyydä anteeksi, jos teet sen vasta viikon päästä.

Kirjoita kirje, älä lähetä itsellesi merkittäviä ja tärkeitä asioita sähköpostin välityksellä. Roskapostia tulee joillekin sadoittain joka päivä.

Kun viet demon, vie kopio, pidä lyhyt neuvottelu, lähde pois. Demo ehkä palautetaan varmimmin, jos siinä on tekijän ja biisin nimi ja palautuskuori merkkeineen..

Älä anna tällaisia ohjeita: ”Kun sä kuuntelet, niin sun pitää olla yksin ja laittaa kynttilät palamaan ja mennä sohvalle mukavasti makaamaan ja juoda lasi viiniä…”. Ei kannata käskyttää ketään kuuntelemaan mitään siten, että määrää oikean asennon ja valot! Sehän tarkoittaa sitä, että sama musiikki ei toimi istualtaan kahvikuppi kädessä keittiön pöydän äärellä aamulla..

Tämä luento sisälsi arkipäivän talonpoikaisjärkeä, joka meillä kaikilla on käytössämme. Ja lopuksi tuli ohje: ottakaa selvää ja kyselkää. Jokaisessa asiassa on olemassa useampi kuin yksi vaihtoehto.

Mike McGurkin luento Pakopiste – That Vanishing Point

Pakopiste on maalaustaiteesta tuttu horisonttiin laitettava piste, jota siirtämällä koko kuvan syvyys muuttuu. Tähän voi kukin syventyä tarkemmin kiinnostuksensa mukaisesti. Mike Mc- Gurkin luennossa tärkeä asia oli se, että luovassa työssä on hyvä muuttaa jotain tarkoituksellisesti.

Oma muuttujani on teksteissä käyttämäni kieli ja olen jostain syystä käyttänyt englantia enemmän kuin suomea.

Mike McGurkin analyysi tästä on se, että äidinkieli on nimenomaan äidin kieli, joka on sidoksissa varhaiseen lapsuuteen, sekä äidin ja perheen kasvatukseen. Koulussa jatkuu sitten oikein-väärin -asteikolla arvioiminen ja tietysti lapsi haluaa tehdä asioita hyvin, kun siitä palkitaan numeroin. Voi olla, että äidinkieleni on minun sielussani siististi laatikoissa ja niitä ei noin vain sotketa, eikä sanoilla turhaan noin vain leikitäkään!

Sitten teini-iän kynnyksellä tuli englannin kieli yhtaikaa sen vaiheen kanssa, kun kasvaminen kodista irralleen vähitellen alkoi.

Luultavasti mielessäni on suurempi lupa olla kielellinen ilmaisun väline se, että saan leikkiä sanoilla mieluummin englanniksi kuin suomeksi! Jokin tällainenkin ärsyke riittää uutta luovassa työssä.

Uusia lauluja äänitettiin CD: lle yli neljäkymmentä. Minä olin tekijänä kolmessa ja “Brono” kuudessa. Tämä Elvis ry:n ja NOPAn apuraha merkitsi enemmän kuin summa kirjoitettuna numeroiksi. Se takasi täydellisen työrauhan. Seminaari oli suunniteltu taitavasti. Minä ja Jarmo “Brono” Linna kiitämme .

Nyt me osallistujat, the members of the ”Kingdom of Music” lähestymme toisiamme sähköisesti kansanlaulullamme ”I love You a lot! Where are You?”

Palasimme kuin tuhkimot kukin tähän arkipäiväisen näkkileivän tienaamiseen.

Kenties ei kokkia, ei siivoojaa, ei viiden ruokalajin illallisia… Mutta Writer’s workshop on kaikilla meillä käynnissä monin eri tavoin. Etsimme kenties tuota kullanarvoista lasikenkää.

Mutta jännittäväksi tämän luovien tekijöiden arkipäivän tekee se, että ennemmin tai myöhemmin ojennamme sitten yleisölle työmme tuloksen – yksikin riittää – ja silloin…:

”Do you read me? That’s the question.”

teksti: Pirjo Bergström