Selvis aloitti numerossa 3/05 juttusarjan kansallisista varoista. (Jatkui numerossa 4/05) Jo puolessa vuodessa maailma on muuttunut niin, että näiden varojen tulevaisuus on vaakalaudalla ihan riippumatta meistä Teoston jäsenistä ja asiakkaista itsestämme.

Kansalliset varat perustuvat siis Teoston ja muiden vastaavien tekijänoikeuseurojen vastavuoroisuussopimuksiin. Teosto saa pidättää maksimissaan 10 prosenttia Suomesta keräämistä esityskorvauksista ennen kuin niitä tilitetään kotimaahan ja ulkomaille. Saman saa tehdä SGAE Espanjassa, GEMA Saksassa, AKM Itävallassa jne.

Tämä vastavuoroisuussopimuksiin perustuva järjestelmä natisee kuitenkin liitoksissaan. Vahvin natisuttaja on EU-komissio, joka haluaa usuttaa seurat kilpailemaan keskenään. Aikamme markkinaliberalistisessa maailmassa kaikenlaiset jäykkyyttä ja kitkaa aiheuttavat monopolit ovat nyt komission erityisessä syynissä.

Viime lokakuussa EU-komissio antoi suosituksensa uudesta lisensiointimallista online-ympäristössä. Sen mukaan tekijän ja kustantajan täytyy saada vapaasti päättää, miten järjestävät teostensa käyttölupien antamisen ja laskutuksen. Teosto ja muut seurat eivät saa asiakassopimuksellaan rajoittaa tekijän ja kustantajan vapautta hoitaa oikeuksiensa lisensiointia onlineympäristössä itse tai jonkin muun seuran tai vaikka minkä tahansa yrityksen kautta.

Kustantajat kilpailuttajina

Tämän vuoden alussa alkoi tapahtua ja ensimmäisenä liikkeelle lähtivät isot kansainväliset kustantajat. Ne näyttävät nyt olevan kehityksen moottoreina yhdessä kustantajien kansainvälisen yhdistysten ICMP/CIEM kanssa.

Midemin musiikkimessuilla tammikuun lopussa uutisoitiin, että EMI Music Publishing on tehnyt kustantamon angloamerikkalaisesta repertuaarista online-lisensiointia koskevan aiesopimuksen saksalaisen GEMAn ja brittiläisen PRS/MCPS:n kanssa. Myöhemmin kerrottiin, että samassa kimpassa on myös Espanja SGAE ja koko latinoamerikkalainen repertuaari.

Musiikkikustantajat ovat kansainvälisesti suhtautuneet myönteisesti EU-komission suositukseen. Käyttäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että kaikkia oikeuksia ei enää saa yhdestä seurasta perinteisen vastavuoroisuussopimuksiin perustuvan järjestelmän mukaisesti.

On siis mahdollista ja todennäköistä, että Teosto ja NCB eivät enää jatkossa lisensioi EMIn kustantamia angloamerikkalaisia teoksia online-ympäristössä. Online tarkoittaa mm. musiikkitiedostojen lataamista internetissä ja mobiiliverkossa sekä nettiradiota ja satelliittiradioita. EMIn angloamerikkalaiseen katalogiin kuuluvat lehtitietojen mukaan mm. monet Stingin hitit sekä sellaiset ikivihreät kuin ”Santa Claus Is Coming To Town” ja ”Singing In The Rain”.

Ruotsin musiikkikustantajien yhdistyksen tiedotuslehdessä (Notisen 1/06) toiminnanjohtaja Carl Lindencrona kirjoittaa, että on mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan seuraava vastaava sopimus ja kenen välillä, koska silloin aletaan nähdä, millaiseksi uusi ”seurakartta” alkaa komission suosituksen jälkeen muotoutua.

Miten Teosto vastaa haasteeseen?

On luonnollista, että kilpailuttaessaan tekijänoikeusseuroja online-lisensioinnissa kustantaja laskee, minkä seuran kautta se kulujen jälkeen saa parhaan tilityksen. Teoston ja muiden pohjoismaisten tekijänoikeusseurojen kannalta olennainen kysymys on nyt, tuleeko niiden pyrkiä vastaamaan kilpailun haasteeseen.

Kansallisia varoja ei ole tähänkään asti pidätetty mekanisointikorvauksista. Siten on luonnollista, että niitä ei pidätetä myöskään musiikin lataamisesta internetissä. Mutta on todennäköistä, että myöskään esityskorvauksista ei jatkossa tätä pidätystä tehdä, jos esitykset tapahtuvat ”online”. Tämä käsite puolestaan laajenee luultavasti pian kaikkeen sellaiseen esittämiseen, joka ylittää valtioiden rajat.

Teoston kansallisten varojen potti on siis vaarassa tämä kehityksen myötä pienentyä sitä mukaan kun musiikin käyttö sähköisessä mediassa siirtyy valtioiden rajat ylittäviin jakeluteihin. Parhaiten kansalliset varat ovat ”turvassa” elävän musiikin alueella.

Gramex ja agentit

Esittävien taiteilijoiden tekijänoikeuksia valvomassa on tekijänoikeusseurojen lisäksi myös kaupallisin periaattein toimivia agenttiyrityksiä. Yksi tällainen on brittiläinen Rights Agency, joka vaatii Gramexilta korvauksia edustamilleen taiteilijoille. Gramex puolestaan kieltäytyy maksamasta ennen kuin agentilla on esittää luotettavat valtakirjat.

Kotisivullaan Gramex informoi asiasta näin: ”Gramex tekee asiakassopimukset taiteilijoiden kanssa, jotta se voi olla varma että korvaukset menevät oikealle taholle. Ulkomaisten taiteilijoiden osalta pääsääntö on se, että korvaukset maksetaan ko. maan sisarjärjestön välityksellä. Jotkut taiteilijat antavat lisäksi jonkin yksityisen agenttiyrityksen toimia välikätenä korvausten siirrossa. Tämä on mahdollista ja Gramex maksaakin korvauksia myös agenttiyritysten välityksellä.

Rights Agency ei ole tekijänoikeusjärjestö vaan tällainen kaupallinen yritys. Gramexilla ei ole tietoa, kuinka suuren välityspalkkion yritys ottaa itselleen korvausten välittämisestä.

Gramex pitää mahdollisena, että Rights Agencyn avulla korvauksia pystyttäisiin hoitamaan brittiläisille taiteilijoille. Tämän esteenä on vain ollut se, ettei kyseinen agenttiyritys ole hoitanut asiapapereita omalta puoleltaan kuntoon.”

Näin siis Gramexin tiedotteessa. Nähtäväksi jää, alkavatko vastaavanlaiset agentit etsiä asiakkaikseen myös tekijöitä ja kustantajia.

Gramexilla ei ole vastaavaa kansallisten varojen pidätystä kuin Teostolla. Sen sijaan Gramexilla on ollut sopimus, että se on voinut käyttää kotimaassa ESEKin edistämisvaroihin sellaisia ulkomaisten taiteilijoiden ja tuottajien korvauksia, joita ei ole vastavuoroisesti tilitetty eri maiden välillä. Tästä ollaan kuitenkin hyvää vauhtia siirtymässä aikaan, jolloin ulkomainen raha lähetetään ulkomaille silloinkin, kun tietystä maasta ei vastavuoroisesti lähetetä suomalaisille taiteilijoille ja tuottajille kuuluvaa rahaa. Tätä suuntausta ajaa johdonmukaisesti myös EU-komissio.

Miten siis käy Fimicin, partituurimusiikin tuen, jäsenjärjestöjen avustusten, Teostopalkinnon tai Teoston tuella maksettavien apurahojen? Ennusmerkit viittaavat siihen, että meidän on viisasta ryhtyä etsimään vaihtoehtoisia rahoituslähteitä.

Teksti: Martti Heikkilä