Legendaarisen mestarin laulut ja tarinat jäävät elämään

Elvis ry:n kunniajäsen, suuri taiteilija ja persoona, säveltäjä, sanoittaja ja kapellimestari Rauno Lehtinen kuoli 74-vuotiaana Helsingissä vapunpäivänä 1.5.2006. Siunaustilaisuudessa helatorstain aattona 24.5. Pakilan kirkossa yhdistyksemme jäähyväiskukat laskivat Jani Uhlenius, Juhani Leinonen ja Martti Heikkilä. Jäähyväisiä oli omaisten lisäksi jättämässä suuri joukko ystäviä ja kollegoja.

Useilla meistä on lämpimiä muistoja Raunosta, joka eläkepäivinäänkin otti aktiivisesti osaa Elvis ry:n ja Teoston kokouksiin ja tilaisuuksiin. Nuorempi polvi muistaa mm. ikimuistoisen puheen Teoston kevätkokouksen illallisella 2002.

Rauno piti vuosien varrella säännöllistä yhteyttä toimistoon ja otti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Kun aloitin työt Elvis ry:ssä vuonna 1995 ja tapasin mestarin ensimmäisen kerran, hän isälliseen tapaansa lupasi antaa apua ja neuvoja aina kun niitä tarvitsisin. Mainittakoon, että kun vuosi sitten musiikintekijät ja muusikot laativat yhteisen vetoomuksen eduskunnalle tekijänoikeuksien puolesta, Raunolle oli ensiarvoisen tärkeää, että hänen allekirjoituksensa ehti mukaan.

Viimeksi joulukuussa oli Teoston tärkeä syyskokous, jossa kevyen musiikin säveltäjät saivat äänestyksen jälkeen yhden lisäpaikan Teoston johtokuntaan. Rauno oli tietysti mukana yhteistä asiaamme ajamassa ja kokouksen jälkeen hän vaihtoi kollegojen kanssa kuulumisia yhdistyksemme pikkujouluissa.

Elvis ry:n johtokunnassa hän ajoi asioitamme 1974- 1977 ja Teoston johtokunnassa 1975-1980. Tällöin hän edusti meitä myös NCB:ssä ja NPU:ssa. Yhdistyksemme kunniajäseneksi hänet nimitettiin 2002.

Vuonna 1997 Elvis ry isännöi pohjoismaista NPU-kongressia ja sen yhteydessä luovutettiin Raunolle NPU-palkinto. Kyseinen palkinto jaetaan kahden vuoden välein pidettävän kongressin isäntämaan ansioituneelle henkilölle. Suomalaisista NPU-palkinnon olivat aikaisemmin saaneet Georg Malmstén, Harry Bergström ja George de Godzinsky.

Palkinto luovutettiin Suomenlinnassa pidetyillä NPU-illallisilla. Palkinnon konkreettisena olomuotona oli jouhikko. Rauno totesikin kiitospuheessaan, että tällaista soitinta hän ei vielä hallitsekaan. Hän myös riemastutti pohjoismaisia ystäviä muistelemalla niitä NPU:n kokouksia, joissa hän itse on ollut mukana, sekä määrittelemällä kunkin maan kansalliset ominaispiirteet. Meille nuoremmille hän näytti esimerkkiä sujuvalla tanskan kielellään, joka oli perua hänen Tanskaan tekemiltä muusikkokiertueilta. Illan ohjelmaan kuului tietysti myös Letkiksen tahdissa tanssittu letkajenkka, jonka Juhani Leinonen hanurillaan säesti.

Rauno Lehtinen oli legendaarinen taiteilijanero, jonka persoonallisuus säteili särmää ja karsimaa. Tästä olivat seurauksena ne lukemattomat tarinat, joista suuressa osassa on totuutta paljon enemmän kuin pelkkä siemen. Tässä yksi niistä:

Joskus 90-luvun lopulla Rane osallistui joulun alla Warner/Chappellin glögitilaisuuteen. Vieressä sattui seisoskelemaan nuoremman polven edustaja, joka ei mestaria tunnistanut. Nuorukainen aloitti sitten keskustelun ja sen aikana kysyi: ”Niin, missähän ominaisuudessa te täällä olette?”. Mestari ei ollut kuulevinaan kysymystä ja pysyi vaiti, jolloin nuorukainen toisti kysymyksen muodossa: ”Niin, millähän alalla te olette?” Tähän sitten Rane vastaamaan: ”Autonmaalausalalla”:

Tällaista pilkettä silmäkulmassa Rauno Lehtisellä oli aina, kun hän saapui yhteisiin tilaisuuksiin. Hänen muistonsa ja nämä tarinat jäävät elämään, laulut tulevat kestämään sukupolvesta toiseen.

Martti Heikkilä

Rauno Väinämö Lehtinen

– säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, muusikko, kapellimestari ja tuottaja

Rauno Lehtinen toimi uransa aikana muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana, kapellimestarina ja tuottajana. Muusikkona hän oli monipuolinen, soittaen pääsoittiminaan viulua, saksofonia sekä mandoliinia. Muusikkona hän on oman panoksensa tallentanut useisiin levytyksiin, jotka soivat ympärillämme säännöllisesti. Tunnetuimpia äänitteitä, missä Lehtisen osuus on hyvin kuultavissa, ovat esimerkiksi (sähkö)mandoliini Katri-Helenan levytyksessä Puhelinlangat laulaa, sekä sooloviulu Kari Kuuvan Tango pelargoniassa.

Ennen kaikkea kuitenkin tunnemme ja muistamme Rauno Lehtisen säveltäjänä, sekä myös osan lauluistaan sanoittajana.

Amatööriviulisti-isänsä myötä musiikkiin ja soittamiseen kasvanut tamperelaispoika kulki soittokunnan ja koululaisorkesterin kautta musiikkiopistoon viulunsoittoa opiskelemaan. Jazz kiinnosti siinä määrin, että hot club -tyyppinen trio oli perustettava.

Ammattilaisuus alkoi tanskalaisen Jörgen Petersenin orkesterin saksofonistina 50-luvun alkuvuosina. Tanskasta käsin Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa vietettyjen keikkavuosien jälkeen Lehtinen palasi Suomeen. Vuodesta 1960 hän toimi Discophon-yhtiön levytyspäällikkönä, sovittaen, säveltäen ja johtaen useita yhtiön levytyksiä. Hän aloitti levyttämisen myös omalla nimellään, sekä kokoamansa dixie-tyylisen The Vostok All Stars -yhtyeen kanssa. Muut yhtyeen muusikot olivat Suomeen muuttanut Petersen, Pentti Lasanen, Olavi Lehtonen, Herbert Katz, Pentti Vuosmaa ja Ilpo Kallio.

Lehtisen ensimmäinen instrumentaalilevytys omalla nimellään oli oma sävellyksensä Kolibri (1961). Myös Vostok luotti kotimaiseen materiaaliin aloittamalla Säkkijärven polkalla, ja jatkamalla esimerkiksi Malmstén-potpureilla (1963). Kansainvälisesti menestynein Lehtisen sävellys Letkis syntyi vuonna 1963, kantalevytyksen teki Ronnie Kranckin sekstetti. Suomalaiseksi muotitanssiksi kehkeytynyt letkajenkka herätti nopeasti maailmanlaajuista huomiota. Yleisradio tuotti parikymmenminuuttisen viihdeohjelmankin aiheesta keväällä 1964, joka osallistui ylimääräisenä Montreauxin tv-ohjelmakilpailuun. Paavo Einiön käsikirjoittama ja Jukka Virtasen ohjaama ohjelma otsikoitiin kansainvälisesti “Letkajenkka-The Jenka-Le Letkiss”, ja musiikin sovituksista vastasi Rauno Lehtinen yhdessä Jaakko Salon kanssa. Lehtisen Letkiksen levytysten määrä hipoo jo sataa, ja siitä on tehty mitä erilaisimpia sovitusversioita.

Kansainvälisen, ja nuorison suosiman sähkökitarasoundin noustua Suomessakin mullistavaan suosioon, kokosi myös Rauno Lehtinen studioyhtyeensä Rautalanka Oy:n hyödyntämään samaa reseptiä, mutta tämän kokeilun hän joutui myöntämään epäonnistuneeksi.

Discophon-yhtiössä työskennellessän Lehtinen teki yhteistyötä esimerkiksi Carolan, Lasse Mårtensonin, Eero ja Jussi & The Boysin, Eveliina Pokelan, Annikki Tähden, Eino Valtasen ja Seija Simolan kanssa, joten tyyliskaala oli varsin laaja.

Irtaannuttuaan kyseisestä yhtiöstä hän jatkoi kapellimestari/sovittaja/säveltäjänä eri levy-yhtiöiden tuotannoissa. 60-luvulla Lehtinen työskenteli esimerkiksi Fredin, Juha Vainion, Paula Koivuniemen, Anita Hirvosen, Finntrion, Joukon ja Kostin, Markus Allanin ja Georg Otsin kanssa. 70-luvun nimiä ovat Irwin Goodman, Tapio Rautavaara, Viktor Klimenko, Marion Rung, Kirka ja Tapani Kansa.

Päätyönään Lehtisellä kuitenkin oli vuosina 1967-77 kiinnitys MTV:n kapellimestariksi, ja siinä tehtävässä hän myös sävelsi ja tuotti paljon musiikkia. Esimerkiksi MTV: n yhdessä levy-yhtiöiden kanssa pyörittämä Syksyn Sävel -kilpailu oli Lehtisen ja tuottaja Jaakko Borgin ideoima.

Rauno Lehtinen onkin kaiken kaikkiaan ollut 1960- ja 1970-lukujen populaarimusiikin keskeisimpiä vaikuttajiamme.

Eurovision laulukilpailun Suomen finaalissa Rauno Lehtinen oli 60-luvun lopulta alkaen. Parhaiten hän menestyi 70-luvun alussa, jolloin hän voitti kisan kahdesti. Myös yksi hänen kaikkein suosituimmista lauluistaan on alkujaan “euroviisu”, eli On hetki, joka sijoittui Aarno Ranisen laulamana vuonna 1968 kolmanneksi.

Vuodesta 1977 Rauno Lehtinen toimi vapaana säveltäjänä ja sovittajana. Hän johti omaa pienimuotoista levy-yhtiötään Sauna Recordsia vuosina 1979-86, jonka puitteissa hän levytti oman tuotantonsa ohella mm. Lasse Pihlajamaan tuotantoa.

Tohtori Pekka Jalkanen on nostanut esiin Rauno Lehtisen mieltymyksen sävellyksissään folklorismiin; mustalais-, unkarilais-, venäläis- ja kletzmer-aiheisiin. Viitteitä löytyy niin iskelmissä, laulelmissa kuin viihdeorkesteriteoksissakin. Jalkasen mukaan Lehtisen sävellyksille “on ominaista ilo ja keveys, ja niistä puuttuu täysin suomalaisen musiikin helmasynti, paatos ja raskasmielisyys”. Hän korostaa myös Lehtisen useiden iskelmien “aurinkoista mieltä”, ja kutsuukin tätä “iloisen ja kepeän mestariksi”.

Tohtori Juha Henriksson on analyysissään samoilla linjoilla: “Perinteiseen suomalaiseen iskelmään verrattuna Lehtisen soinnutus on kansainvälistä, ja harvinaisen iloisten ja raikkaiden melodioittensa ansiosta hänen sävellyksensä ovat menestyneet myös ulkomailla.”

Toimittaja Jari P. A. Niemelä kutsuukin Rauno Lehtistä “populaari- ja viihdemusiikin eurooppalaiseksi optimistiksi”, jonka musiikissa “on kypsää, positiivista ylikansallisuutta, iloa ja ennen kaikkea eurooppalaisuutta – ei kylmän laskelmoitua amerikkalaisuutta – vaan älyllistä ja yllätyksellistä eurooppalaisuutta”. Niemelä nostaa esiin myös Lehtisen sanoitukset, joissa “säveltäjä on inhimillisen puhutteleva, sekä kuuntelijaansa lujaa uskoa ja voimaa valava”.

Tohtori Pirjo Kukkonen nostaa suomalaisen tangon mies- ja naistarinoista kirjoittaessaan esiin Lehtisen säveltämän ja sanoittaman Elämäni nainen -tangon: “Se on kypsä ylistys ja jatke kaikille naisten nimiä kantaville tangoillemme”.

Tohtori Vesa Kurkela liittää Lehtisen sävellystyylin kuitenkin myös suoraan suomalaisen populaarimusiikin omaperäiseen kehityskulkuun: “Popiskelmä erosi vanhemmasta iskelmästä osittain soundinsa puolesta, sillä popyhtyeiden suosimat rumpu-, bassoja kitarasoundit heijastuivat suoraan uuteen iskelmätyyliin. Lisäksi suora beatkomppi ja sen johdannaiset olivat edelleen poplaulajien tyylin yleisenä perustana. Ei mennyt kauankaan, kun tangoihin ja muuhun vanhemmantyyliseen iskelmään erikoistuneet laulajat rupesivat levyttämään niin sanottuja piilotangoja. [-] Myös Rauno Lehtinen saavutti kohtuullista menestystä joillakin beatrytmisillä iskelmillään, joiden melodinen rakenne olisi [Toivo] Kärjen hittien tavoin sopinut vaikeuksitta tangoihin tai muihin vanhemman tanssimusiikin lajeihin”. Tunnetuimmiksi esimerkeiksi Kurkela nostaa Lehtisen laulut Muistan kesän ja Muuttuvat laulut. “Euroviisusävelmistä” parhaiten menestyneiden Tie uuteen päivään ja Tom tom tom kohdalla Kurkela toteaa Lehtisen muuttaneen tyyliään “vielä enemmän keskieurooppalaisen eurohumpan suuntaan”.

Lähteet:

– Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä 1992 (Kirjastopalvelu)

– internet-artikkeli 2000 www.fimic.fi

– Jukka Lindfors-Pekka Gronow-Jake Nyman: Suomi soi 1 – tanssilavoilta tangomarkkinoille 2004 (Tammi)

– Juha Henriksson: “Jazziskelmän ja naissolistien aika”

– Pekka Jalkanen – Vesa Kurkela: Populaarimusiikki 2003 (WSOY)

– Jari P. A. Niemelä: Tampereen poika Rauno Lehtinen – suomalaisen iskelmän suuri eurooppalainen, internet-artikkeli 1996 www.tampere-seura. fi/tampere/Rane.html

– Pirjo Kukkonen: Ilon ja surun sointu 1997 (Yliopistopaino)

Teksti: Martti Heikkilä ja Pekka Nissilä