Herra X:n paluu

Herra X:n seikkailuja lauluntekijän mystisessä arkipäivässä saatiin seurata Selvisin 10 numerossa, vuosina 1999-2002.

Pakinamuotoiset, tosi elämästä tarinansa ammentaneet jutut käsittelivät mm. X:n levy-yhtiöiltä demostaan saamaa palautetta, X: n toimintaa yhdistyksessämme, oman levymerkin perustamista ja X:n kuningasideaa: yhdistykselle täytyy saada oma lauluntekijäklubi.

Nyt agentti X on palannut. Vieläkö päässä palaa tuli? Vai onko vaaniva keski-ikä tehnyt tehtävänsä ja pyyhkinyt takaraivolta tukan lisäksi lieskat?

Kirjoittaja kertoo:

Laitoin X:n lepäämään 2002. Olin saanut laukoa paukkuni ja muut työt puskivat mukavasti päälle. Nyt 2006 tuntuu taas jotain olevan hampaankolossa. Ei ihme, koska paljon on tullut tässä välissä puuhattua, olen julkaissut mm. neljä albumia, romaanin ja esiintynyt menestyksellisesti toista sataa kertaa, myös kotini makuuhuoneessa, sillä nyt jaloissa pyörii, sukkien ja levyttämättömien kappaleitten lisäksi, kaksi lasta.

Oikea hitti vaiko päiväperho?

X kuuli ”viidakkorummuilta” saaneensa radiohitin. Hän varasi ravintolasta pöydän. Vingutti kortilla vaimolleen leningin, leipäkoneen ja lapsille sukset. Miksi ilta peruttiin? Miksi leninki, leipäkone ja sukset piti palauttaa? Mihin katosivat odotetut Teosto-rahat? Oliko niitä kertynyt alun alkaenkaan?

Lue järkyttävä raportti!

X tiesi kappalettaan soitetun radiossa – voimasoittona. Edellisestä vastaavasta oli kulunut jo hieman aikaa. Soittolistoilta oli, muutamia ”vanhoja stygejä” lukuun ottamatta, ollut turha etsiä hänen musiikkiaan. Kadulla vastaan sattuneet puolitutut olivat repineet X:ää hihasta ja kertoneet tälle innoissaan kuulleensa hänen uuden biisinsä. X oli pitänyt pokkansa, oli ollut yllättynyt uutisesta – vielä kuudennenkin kerran. Ja myhäillyt itsekseen: Näytinpäs epäilijätolloille. Ja jossain hänen aivojensa oikean lohkon pimeässä sopessa kuului kolikkojen suloinen kilinä niiden tipahdellessa hänen tekijänoikeustulokirstunsa pohjalle.

Keväällä 2005 oli kaupallinen, suomalaisten tekijöiden musiikkiin erikoistunut radioasema ottanut X:n sanoittaman ja esittämän laulun soittolistalleen. Joka kanavalla oli soittolistat. Ja niissä A ja B luokat. Omat kappaleet ”primetimelle” ja omat vuorokauden muille ajoille. Mitä paremmalla listalla ja mitä korkeammalla sijoituksella biisi listalla oli, sitä parempina aikoina ja enemmän soittoa se keräsi. Yksinkertaista! Ja jos biisi ei päässyt millekään listalle – sitä ei voinut radiosta kuulla. Kappaleet kun ladattiin cd-levyiltä asemien tietokoneille. Itse cd-levyjä pyöriteltiin enää vain pikkuasemilla. Joskin ne, kuten eräs pääkaupunkiseudulla oleva valistunut, olivat olleet X:n kaltaiselle musiikintekijälle ja hänen musiikilleen, keikkojen lisäksi, ainoita foorumeita.

X odotti jännityksellä minkälaisen jouluyllätyksen hänen hittinsä hänelle eetteristä keräisi. Sillä kaupallisten radioasemien Teosto-tilitykset kyseiseltä vuodelta tulivat ensi kerran jo saman vuoden joulukuussa.

Hän haaveili juhlista häntä taiteellisessa työssään tukeneille läheisille. Loistavista lahjoista kurjuudessa eläville vaimolle ja lapsilleen. X oli onnistunut murtamaan kirouksen. Hittimaakari!

Pian tuli joulukuu räntäsateineen ja X:n postiluukusta sujahti Teoston esityskorvausraportti liidellen eteisen matolle. Niin kevyt se oli. Pian sen sisältämä tieto himmentäisi viimeisetkin pilvien välistä kurkottelevat auringonsäteet. Ja musta päivä koittaisi X:n maalliseen majaan.

Koko perhe hihkuen ympärillään X avasi odotetun kuoren, otti esiin maagisen paperiarkin ja luki.

Hän tuijotti epäuskoisena raportin tilityksen summaa. Ja purskahti itkuun.

Juhlat jäivät pitämättä. Vaimon leninki, leipäkone ja lasten uudet sukset, kortilla vingutetut, piti palauttaa kauppaan.

Joitain päiviä myöhemmin, kuivattuaan kyynelistä kastuneen raportin, X päätti tarmokkaasti tutkia mistä katastrofi johtui. Ja pian hän tuli saamaan sen selville.

Huolimatta sanoittamansa kappaleen asemalla saamasta 114 soittokerrasta oli niistä kertynyt yhteensä vain 42,65 euroa. Ja siitäkin nuolaisisi verokarhu osansa pois!

X haki vajasta terävän mittatikun, sohaisi pelottomasti raporttia ja turvautui raakalaismaiseen matematiikkaan. Hän jakoi 114 soittokertaa Teosto-tulon summalla ja kertoi sen kahdella, koska hänen osuutensa sanoittajana oli kappaleen koko potista 50% eli puolet.

Ja näin hän sai selville kappaleen kertasoittokorvauksen. Se oli tekijöille maagiset 75 senttiä.

X:n perhe

X riemastui löydöstään ja jatkoi kuumeisesti esityskorvausraporttiensa tutkimista. Perhe seurasi toimitusta pirtin nurkasta hiljaa ja kalpeana, peläten isännän lepattavan järjen valon jo pian kokonaan sammuvan.

Kotvan kuluttua X nousi paperiensa ääreltä, pomppi yhdellä jalalla ja kiljui riemusta. Hän oli tehnyt uuden uraauurtavan löydön tutustuessaan vuoden 2004 tilitykseen, joka oli maksettu kesäkuussa 2005. Esityskorvausraportti kertoi, että YLE:n valtakunnallisessa radiossa hänen sanoittamansa, säveltämänsä, sovittamansa, yhden kerran soinut kappale – oli tuottanut kotipossuun 68,56 euroa.

Kyseinen kappale oli yhdellä soitolla lyönyt kaupallisessa soineen tuloksen 91-kertaisesti!

(Tämän kappaleen kesto on 4:25 min, kaupallisessa esitetyn jäädessä kolmeen. Ja korvaus lasketaan joka sekunnilta! Ei alkavalta minuutilta, kuten X luuli.)

Keikalla klubissa soitettu X:n (100%) kappale oli kerännyt taasen 2,01 euroa. Kolminkertaisesti verrattuna ”hitin” kertaradiosoittoon. (Ja se on minimihinta. 3 minuuttisen korvaus isolta tanssikeikalta nousee 11 euroon!)

Ja sillä valistuneella helsinkiläisellä kaupallisella soinut X:n kappale oli tuottanut 25 senttiä.

X päästä nousi höyry – olivatko asiat todellakin näin?

Ja niin ne olivat.

X lepäsi muutaman päivän ja oli herättyään oppinut läksynsä.

Hitti ei ole aina hitti. On ”päiväperhoja” jotka elävät jonkin aseman listalla muutamia viikkoja nukkuakseen pois – ja on sitten ikivihreitä – ”oikeita hittejä”, jotka radiosoitollaan ja muiden erilaisten esitysten kautta keräävät tekijöilleen vuosien saatossa mukavat tulot.

X pakkasi keikkareppuunsa muistiinpanovälineet, kahmaisi kitaran kainaloon ja hyvästeli perheensä: vanhassa mekossa riutuvan vaimon ja lapset, nuo suksettomat paitaressut.

– Mutta ei kauan, X myhäili. Hän oli päättänyt metsästää laulujen laulut.

Liian pitkät jälkisanat

Kirjoitettuani ”päiväperhoista” päätin tarkistaa ettei sen asiasisällössä olisi virheitä. Näppäilin Teoston numeron, ja keskuksen ohjattua minut oikean tahon luuriin, esitin Jari Muikulle (Teoston mediavastaava) jutussa olevat teesini. Muikku kertoi minun olevan oikeilla linjoilla. Toki Teosto ei voi julkituoda “kaupallisten” sille maksamia summia. Ne ovat liikesalaisuuksia. Sillä asemat maksavat korvauksen liikevaihtoonsa perustuen. Pitää myös muistaa, että tekijöille maksettuihin tilityksiin on jo lisätty ns. taustamusiikkipuolelta, kuten partureista, maksettavia korvauksia. Tämä Teoston sisäinen kuvio löytyy tilitys- ja jakosäännöstöstä, jonka Teoston vuosikokous (eli jäsenet) hyväksyy vuosittain.

– Kyseessä on jäsenistön lehti, puolustauduin. Ja kun Teoston tilitysraportti on tänä päivänä jo kaiken paljastava, esityskertoineen ja paikkoineen, en kokenut tuovani esiin Teoston asiakkaalle tuntemattomia asioita, siis jos vain on vaivautunut lukemaan raporttinsa selvin päin (ja sitähän Selvis on toitottanut jo nimellään vuosikymmeniä!).

Muikku kertoi, että YLE:n ja pienen radioaseman tekijälle tilitettävän korvauksen suhde on hyvinkin yhden suhde sataan. Eli yksi YLE: n soittokerta vastaa pienen kaupallisen sataa. Ja tässä yhteydessä totesi, että tämä seikka herättääkin kysymyksen ”mikä on oikea hitti?”. X:n mainitsema ”päiväperho” vaiko vuosikymmeniä eri yhteyksissä, kuten keikoilla jyräävä ikivihreä. Siinä onkin ajateltavaa.

Yhtä mieltä olimme myös siitä, että Teoston kehittynyt ”kaiken paljastava” raportointi on artistille eduksi. On mukavaa nähdä missä ja montako kertaa kappale on soinut. Kuinka paljon rahaa se on soitollaan kerännyt on sitten toinen asia.

Teksti ja piirrokset: Jussi Sydänmäki

Kuva: Nauska