Eli kultakuumetta Kaliforniassa, vuonna 1990.

Nyt kun muutamat suomalaiset rockbändit jyräävät maailmalla ja HIM teki sen, mitä ei moni olisi villeimmissä unelmissakaan uskonut; myi kultaa Amerikassa; on aika kurkata suomalaisyhtyeiden vientiponnisteluiden lähihistoriaan. Herra X astuu aikakapseliin ja kuljettaa meidät mukanaan Hollywoodin unelmatehtaalle, Los Angelesin hehkuvan auringon alle, herran vuoteen 1990. Retkestä ajankohtaisen tekee sekin että jälleen yksi noista Losin veteraaneista on poissa. Tero Isohanni, joka tunnettiin ”rockpiireissä” paremmin Floydina ja The Nights Of Iguana -yhtyeen solistina ja lauluntekijänä, kuoli tämän vuoden kesäkuussa 43-vuotiaana. Kunnioittakoon tämä tuokiokuva myös hänen muistoaan. Sivu X:n jälkijättöisestä päiväkirjasta. Olkaa hyvät!

Los Angeles, Franklin Plaza, heinäku 1990. Floyd liittyy vaimoineen seuraamme hotellin uima-altaalla. Meidän yhtyeemme Hearthillin jäsenillä riittää energiaa ja porekylpyamme täyttyy riemukkaista hahmoista. Vaskoolimme kiiltävät puhtaina – olemme vasta liittyneet kultaryntäykseen, onnellisen tietämättöminä että olisimme sen viimeinen aalto – tällä kertaa.

Aurinko helottaa smogin läpi, mutta Floyd ei ole luopunut tummanpuhuvasta desperado- lookistaan. Floyd ”Iguana” bändeineen on asunut maisemissa kuukausia, mutta he eivät ole yrityksestä huolimatta napanneet levytysdiiliä. Liskojen hakku ei ole napsahtanut kultasuoneen, bändi on hajoamispisteessä ja Floyd hiljaista miestä.

Me tiedämme olevamme vain yhdet vankkurit suomalaisbändien karavaanissa tänne viihdemaailman pääkeitaalle. Muita vuoden sisään Kaliforniassa onneaan koettaneita suomalaisbändejä ovat olleet ainakin Boycott, Havana Black, Melrose, Smack ja Nights of Iguana. Kollektiivin kruunupäänä komeilee Andy McCoy, joka on kaivanut ensimmäiset kimpaleensa jo 80-luvun puolivälissä, Hanoi Rocksin lyödessä kiilaa unelmatehtaan ovenväliin. Tämä tuhkimotarina oli saanut yllättävän loppunsa yhtyeen rumpalin menehdyttyä auto-onnettomuudessa.

Edellisiltana tekemämme yhteinen showcase- keikka Iguanojen kanssa Lingerie-klubilla ei ole tuonut toivottuja hyviä uutisia kummallekaan yhtyeelle. Paikalla oli kourallinen ihmisiä, Losissa opiskelevia suomalaismuusikoita ja levy-yhtiöväkeä. Mutta tuo fakta ei jarruta unelmamme kulkua. Olemmehan paikallisten todistuksen mukaan ”mielenkiintoisin bändi maisemissa viiteen vuoteen”. Näin siis Amerikassa. Iguanoille keikka jää USA-kauden viimeiseksi

Pian poolille ilmestyvät Smack-yhtyeen Rane ja Repa. Rane huvittaa seurakuntaa nasevilla tokaisuillaan. Smack on myös nostettu telakalle bändin laulajan Clauden saatua tarpeikseen Losin meiningistä ja häipättyä Suomeen. Smackin Suomessa tehdyt albumit ovat Amerikan jakelussa, bändi oli heittänyt ahkerasti klubikeikkaa ja valmistellut jenkkijulkaisua. Se unelma on nyt kuopattu. He olivat tehneet valtauksen mutta voimat kultasuonen paikallistamiseksi olivat ehtyneet. Meidän onneksemme Smackin kalifornioittunut osa tulee hoitamaan rundillamme oppaiden ja roudareiden pestejä.

Me emme kuule puhuria Seattlesta, jota Grungeksi kutsutaan. Vaikka olemme muutamaa päivää aiemmin esiintyneet kyseisen tyylisuuntauksen varaprinssien, Mud Honeyn, kanssa New Music Seminar -festareilla New Yorkissa. Pian tuuli kääntyy ja kultamaat vaihtavat paikkaa. Se ei puhalla taivaalle, tavoittamattomiin, unelmaamme – vielä. Sillä paljon koettavaa on edessä. Seuraavana keväänä, 1991, bändimme rantautuisi Amerikkaan uudelleen, viettääkseen maisemissa puolitoista kuukautta, tehden viisitoista keikkaa. Corona-olut limetillä tulisi tutuksi. Jose Cuervo Tequila pistäisi puntit tutajamaan. Hollywoodin kukkulat Errol Flynn -puistoineen, smogiin peittyvine cityja kaktusmaisemineen tulisivat lenkeillä tutuiksi. Sekä takahuoneettomien pikkuklubien lavat ja ilmassa tuoksuva viehko marijuanan käry. Mutta miten kummassa olivat suomipojat päätyneet Kalifornian paahtavan auringon alle?

Kaiken takana on…

Kaiken takana oli Seppo Vesterinen. Tänä päivänä mm. HIM:in manageri. Mies jonka nimi taitaa löytyä miltei jokaisen suomalaislähtöisen, kansainvälisen rock-menestyksen kulisseista. Hän oli jo Hanoi Rocks -vuosinaan luonut jenkkeihin suhdeverkoston. Ja 1990 hän avasi länsirannikolle toimistonsa, Megamania Westin, joka buukkasi suomalaisbändejä näytille unelmatehtaan levymoguleille. Pian rahoitusongelmat ja olematon tuki Suomesta himmensivät Vesterisen loistoidean – ja pulju kaatui.

Jälkipyykki

Eli mitä Jenkkilän lysti maksoi herra X: lle. Ja onko totta, että maksaa yhä? Ja kuinka halvalla se kuuluisa kolmasosa kustannusoikeuksista vaihtoikaan omistajaa? X:lle Hearthill-bändin toinen retki Amerikkaan 1991 ei tullut ilmaiseksi. Hän yhtyeen materiaalin pääsäveltäjänä ja -sanoittajana omisti suurimmaksi osaksi kappaleiden oikeudet. Suomessa kustannussopimuksia ei oltu tehty. Mutta optio siitä, että Amerikan sopimusta varten olisi tarvittaessa myyty oikeudet suomalaiselle levy-yhtiölle eteenpäin kaupattavaksi, oli toki annettu.

Kun puolitoista kuukautiseksi kaavaillun kiertueen puolivälissä rahat oli loppu – keikkoja kulukorvauksilla tiedossa ja levy-yhtiöt ilmaisseet kiinnostuksensa, käytti yhtye viimeisen korttinsa. Matkan jatko maksettiin yhtyeen biisien kustannussopimuksesta Suomessa. Suomalainen kustantaja maksoi kymmenentuhatta markkaa – ja kiertue vietiin loppuun suunnitelman mukaisesti.

Levytyssopimusta ei yhtyeelle Amerikasta lohjennut, mutta lasku odotti. Suomessa kustantaja pihisteli laulujen taksoissa ja maksoi vanhempien levyjen kappaleista, silloisesta virallisesta kustannussopimustariffista (520 mk sanoitus ja 260 mk sävellys) vain puolet tai yhden kolmasosan, eli vähimmillään 250 mk per laulu.

Sinne menivät X: n 1988 – 1991 levytettyjen laulujen kustannussopimukset, ja herra sai käteensä neljän albumin yhteensä viidestäkymmenestä kappaleesta, maksettuaan yhtyeensä Jenkkilän lystin, kuusituhatta markkaa. Tänä päivänä nuo kustannussopimukset ovat yhä voimassa.

Minkäänlaista kustannustoimintaa X:n laulujen osalta ei ole kustantajan taholta viidessätoista vuodessa tapahtunut, lukuunottamatta 10 vuotta sitten julkaistua nuottikokoelmaa, jonka julkaisun puolesta X sai kynsin hampain tapella. Kustantajan suostumatta ensin maksamaan mitään sen toimittamisesta tai graafisesta asusta. Vaikka X tiesi (kiitos Teostory-lehden) kustantajan saaneen nuottikirjaa varten apurahaa kymppitonnin. Se oli hänestä törkeää toimintaa.

Kalifornian kullanhuuhdontaretken likapyykki on siis vielä pesemättä. Ja X huomauttaa, että kysehän ei ole isosta bisneksestä tai rahoista – vaan oikeudenmukaisuudesta. Aikanaan painostuksen (ainakin paineen) alla solmitut sopimukset näyttäytyvät tänä kertoo edessä olevan yhteydenotto kustantajaan ja toivo siitä, että he olisivat hänen kanssaan samoilla linjoilla ja luovuttaisivat kappaleiden oikeudet niiden oikeille omistajille.

– 15 vuotta eli elinkautinen Ameriikan retkestä saanee riittää, X puhisee kertomuksensa lopuksi.

Rock’N’Roll neekerit, eli mitä 90-luvun Losin pioneereille kuuluu tänä päivänä?

Havana Black -yhtyeen solisti Hannu Leiden on tänä päivänä Suomenlinnan studion virallinen merisusi ja Seawolf -levy-yhtiön pyörittäjä.

Boycottin punatukkainen rokkikukko Tommi Läntinen aloitti bändikokeilujen jälkeen 1994 kultalevyillä palkitun soolouran. Kitaristi Hombre häärii studiossaan ja soitti ainakin Muskan bändissä. 2006 Boycott teki paluun keikkojen ja uuden singlen siivittämänä.

Melrose viettää tänä vuonna 25-vuotissynttäreitä. Bändi on arvostettu kotimarkkinoiden klubisuosikki ja kiertänyt myös Eurooppaa. Solisti, kitaristi Tokelan energiaa ihmetellään yhä, Rogen ja Jamin piiskatessa kehiin tiukat kompit.

The Nights of Iguana jätti jälkeensä kolme albumia. Solisti Floyd kuoli 2006. Kitaristi Puka Oinonen soittaa Lapinlahden Linnuissa. Sika Kukkonen ja Delay ovat tehneet mm. tuotantotöitä.

Smackin 1996 kuollut laulusolisti Claude on helsinkiläisen rockin legenda. Jenkkien länsirannikolle kotiutunut Rane Raitsikka porskuttaa viime tietojen mukaan komeasti. Repan ja Mikan liikkeistä ei tietoa.

Hearthill teki Amerikan seikkailun jälkeen vielä kaksi albumia. Kitaristi Samuli Laiho on kunnostautunut teatterimusiikin tekijänä ja radiohittimaakarina. Basisti Jukka Kiviniemi on tuttu naama usean kokoonpanon leivistä. Laulaja-lauluntekijä Jussi Sydänmäki toimii aktiivisesti bändiensä kanssa ja kirjoittanut mm. romaaneja. Miehillä, vuodesta 2003, myös uusi yhteinen bändi: Soul Tattoo. Viulisti Ufo toimi Riki Sorsan bändissä, sekä avasi uran laulaja-lauluntekijänä. Rumpali Heikki Tikka siirtyi useiden bändipestien jälkeen sinfoniaorkesterin roudariksi.

Andy McCoy palasi vuosituhannenvaihteessa Suomeen ja on jatkanut uraansa menestyksellisesti, kasattuaan solisti Mike Monroen kanssa uudelleen yhtyeensä Hanoi Rocks: in.

Suomalaisyhtyeiden Ameriikan saavutukset

Havana Black ei kuulunut Vesterisen talliin, vaan managerina hääri mies Guns & Roses menestyksen takaa. Yhtye levytti jenkeissä albumin rahoitusvaikeuksissa olevalle Hollywood Records -yhtiölle. Kiersi isomman nimen lämmittelijänä ja nousi singlellään Lone Wolf top 100: aan.

Boycott levytti Losissa 1990 suomessa julkaistun albumin ja teki muutaman klubikeikan.

Melrose levytti myös Losissa albumin suomalaiselle yhtiölleen.

Smack toimi Losissa vuoden, albumeilla oli jakelija ja bändillä jo ”hyvä diili” takataskussa, kunnes lafka kaatui alta. Nirvana -yhtyeen Kurt Cobain mainitsi Smackin esikuvakseen ja versioi yhtyeen laulun.

Nights Of Iguana ei paljosta puheista, ja bändin muuttamisesta Losiin huolimatta saanut diiliä.

Hearthill teki kaksi pienimuotoista kiertuetta, esiintyen jenkeissä yhteensä parikymmentä kertaa. Bändille tarjottiin sopimusta pikkulafkalta, josta se kieltäytyi odotellessaan isompia kaloja.

Herra X