Konsertin päätteeksi kukitettuina Esa Onttonen,
Veli-Matti Halkosalmi, Jarmo Savolainen ja Heikki Elo.

Konserttitalo Mikaelin Martti Talvela -salissa Mikkelissä kuultiin lokakuun 5. päivänä Mikkelin kaupunginorkesterin konsertti, jossa kuultiin Atso Almilan johtamana viisi uutta kotimaista jousiorkesterisävellystä. 

Mikkelin kaupunginorkesterin ja Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n yhteistyönä syntynyt konsertti muovautui sävellystilausten, kilpailun ja täydentävän valintaprosessin myötä. Tarkempi syntyhistoria on kerrottu Jani Uhleniuksen toimesta SELVIS- lehden edellisessä numerossa (3/06), sekä myös yhdistyksen nettisivujen uutisissa.

Konsertin aloittanut Jarmo Savolaisen kolmiosainen Expanses oli kattauksen vapainta tonaliteettia käyttänyt sävellys, joka oli myös varmaankin esittäjilleen illan vaativin teos. Soittotekniikassa viljeltiin erilaisia (traditionaalisia) jousenkäyttötapoja, ja crescendo/diminuendot olivat vahvoja. Rakenteen suhteen kirjoitin muistiinpanoihini, että ”riittävän lyhyt 1. osa”, mutta toisaalta sitten ”2. osa ehkä jää kesken”. Joka tapauksessa Savolaisen kokemuksella ja näkemyksellä syntyy suvereenin varmaotteista, absoluuttista musiikkia.

Esa Onttonen lähestyi Chains of Mind -teoksellaan jo hieman meditatiivisempia sävyjä. Pitkän g-sävelen soivuutta unisonossa ja oktaaveissa hyödyntänyt sävellys tarpoi hetkittäin jo paikallaan, mutta tavoitti edetessään myös hyvänä kontrastina laulavimpiakin sointuja.

Traditionaalista kolmiosaista rakennetta käytti myös Veli-Matti Halkosalmi teoksessaan Trinity. Pizzicatojen johdattelema alttoviulun lyhyt soolo alussa johti hienon soundin satsiin, josta jatkettiin selkeällä ostinatolla ja teemalla. Toinen osa kasvoi ja laajeni tehokkaasti, ja kolmas osa toimi vastauksenomaisesti hyvin, kruunaten lopun upealla kaarellaan. Kaikenkaikkiaan kokonaisuus nosti sävellyksen illan vaikuttavimmaksi.

Myös Heikki Elo luotti selkeään teemaan ja ostinatoon. Pianeta Distante -teoksessa jousten ylä- ja alarekisterit olivat selkeässä käytössä kautta linjan, ykkösviulujen käydessä jo varsin korkealla. Kokonaisuus oli illan tarjonnasta selvästi “elokuvamaisin”, eikä sinänsä mitenkään huonosti.

Konsertin päätöksenä kuultu Jorma Härkösen Vuodenkierto -sarja oli monin tavoin selkeästi perinteisin sävellys. Neliosaisen teoksen otsikot Ensilumi, Kevään kihahdus, Hunajakäpälä ja Joutsenen kuolema olivat rehellisen kuvaannollisia, sillä juuri sellaista kuultiin. Tulikin nopeasti mieleen, että teos sopii mainiosti myös lapsiyleisölle. Myös teknisesti se sopii oppilasorkestereidenkin soitettavaksi, ehkä ensiosan todella korkeita – mutta toimivia – ykkösviuluosuuksia lukuunottamatta.

Mikkelin kaupunginorkesteri oli kapellimestari Atso Almilan johdolla harjoittanut teokset erittäin hyvään kuntoon, ja esitys oli aivan pientä hetkellistä horjuntaa lukuunottamatta erinomaista tasoa. Konsertti oli orkesterin taholta rohkea veto, mutta yleisöä oli paikalla hyvin. On syytä toivoa, että vastaavanlaista yhteistyötä saataisiin maamme orkesterilaitoksen suhteen muutenkin aikaan. Uutta sukupolvea on niin tekijöiden, esittäjien kuin järjestäjienkin tahoilla.

Pekka Nissilä (SELVIS 04/2006)