Lauluntekijä herra X julistettiin työvoimahallinnon päätöksellä ”henkilöksi, lue taiteilijaksi – joka työllisty omassa työssään”. – Hienoa, X riemuitsi, olisivat lähettäneet vielä baskerin! Mutta pian X:n hymy hyytyi, sillä samalla häneltä vietiin oikeus työttömystukeen.

X oli siis lainsuojaton. Omillaan – turvaverkko kokoon rullattuna. Ja tästä edes hän saisi taiteilla korkeuksissaan mielin määrin, mutta omalla vastuulla. X ei jäänyt tuleen makaamaan ja löysi itsensä kuumeisen pohdinnan jälkeen harjoittamasta sitä maailman vanhinta ammattia.

– Tässä sitä nyt ollaan, X huokasi syvään, uudelleensyntyneenä keikkamyyjäksi. X oli jouluyön pimeydessä saanut valaistuksen. Epävarma tulevaisuus, ja sen aiheuttama aivopaine, olivat keittäneet hänen aivosolujaan, kunnes ne olivat kertoneet hänelle ratkaisun toimeentulopulmaan. Heureka! Asettelen ahterini promoottorin parjatulle pallille, alan myydä itseäni ja takoa rahaa!

Mutta, mutta… miten tähän tilanteeseen oltiin tultu? Kelataanpa hieman taaksepäin. Vielä kaksi ja puoli vuotta sitten X:llä oli sosiaalinen turvaverkko. Hän sai ansioihinsa suhteutettua työmarkkinatukea. Eli peruspäivärahaa, niiltä päiviltä joina ”töitä”, lue palkkatyötä, ei ollut. Tukeen vaikuttivat X:n kaikki tulot ja niistä oli raportoitava Kelalle, tositteineen, joka kuukausi. Ja tunnustettava anomuslomakkeen kylmille riveille, niiden päivien kohdalle joilta tuloa ei ollut, hänen yhteiskunnallinen arvonsa: työtön, työtön, työtön… Jo tilitysten ja palkkatodistusten kerääminen eri työnantajilta kävi freelanserille työstä. Hän oli kuin ehdonalaisvanki – jatkuvan tutkinnan alla. Ja hänen rikoksensa – alhainen toimeentulo.

Jokainen luovan alan tekijä tietää, että näissä hommissa ollaan 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 päivää vuodessa. Päänsä töpseliä on seinästä mahdotonta irrottaa, X oli mutissut.

Mutta se toimeentulo?! Koska X oli intohimoinen kaveri muussakin kuin suhteessa työhönsä oli perhettäkin siunaantunut.

X ei siis ollut työtön. Hän oli pätkätyöläinen – vanhanliiton keikkarenki. Ja paljon muuta. Hän oli yhtyeilleen sanoittava ja säveltävä esiintyväartisti, kirjailija ja ties vaikka mitä. Noh, joka tapauksessa X oli järjestänyt toimeliaisuudellaan itselleen töitä. Niitä pienipalkkaisia töitä. Sen systeemi vielä nikotellen nieli.

Mutta sitten, kuten saduissa käy, onni potkaisi X:ää. Aurinko lähetti säteensä risukasaan. Hän sai anomansa ison apurahan, kokonaista 6.000 euroa. Riemumielin, ja rintaansa röyhistäen hän toimitti Työkkäriin ja Kelaan työsuunnitelmansa, sekä selvityksen: ettei olisi apurahakaudella työmarkkinoiden käytettävissä. Samassa paperissa hän kysyi viranomaisilta, jatkuisiko työmarkkinatuki apurahakauden jälkeen ja milloin?

X:n selvityksen luettuaan nousi Työvoimatoimiston sedillä ja tädeillä tukka pystyyn. Uusi säännöstö oli juuri saapunut – ja luettu kahvipöydässä. Ja pian virkamieskuoro huusi kurkku punaisena: Tämä mikä lie taiteilijaplanttu ei tänne kuulu. Täällä ollaan rehellisesti työttömiä ajasta ikuisuuteen. Mitään omaa toimintaa toimeentulon eteen ei sallita!

X:lle asiasta ei informoitu. Vasta pyydettyään, hän sai puolen vuoden kuluttua toimistolta kirjeen. Siinä kerrottiin, että X työllistyi apurahan saamisesta lähtien omassa työssään. Luukku oli sulkeutunut ja tuki evätty ikuisiksi ajoiksi.

X meni käymään toimistossa, sieltä hän sai kehotuksen siirtyä siivousalalle, jossa töitä olisi ollut tarjolla. X sanoi harkitsevansa asiaa ja sai kengänkuvion persuksiinsa. X ryhtyi epätoivoiseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Teki selvityksiä selvitysten perään, valituksia valitusten perään. Mutta vastauksissa laulu oli aina sama: ”Hakija X työllistyy omassa työssään. Piste.”

– Näinhän se sitten kai on, X oli narissut, liksat kun vaan on niin pirun pienet.

Sitten tuli se jouluyö. Taivaalla kirkkaat tähdet. Yltäkylläisyys maan päällä. Ja X:n päässä paloivat tuhannet kynttilät. Ja hän muisti juhlakalun, sen idealistisen partaradikaalin sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja, ne eivät työtä tee ja silti herra ruokkii ne kaikki.”

X tuhahti ja muokkasi oman evankeliuminsa alkusanat: – Tässä maailmassa, ilman rahaa, on äkkiä kusessa.

Ja niin X sai valaistuksensa ja alkoi myydä yhtyeelleen keikkoja. Itselleen hän valehteli tekevänsä antropologista tutkimusta soittoravintoloille bändit buukkaavista ihmisistä, tuosta oudosta heimosta, joka oli käytökseltään harvinaisen brutaali ja maailmankuvaltaan ahne ja tietämätön.

– Maailma, jossa vain raha haisee on pahanhajuinen paikka, X mutisi näyttöpäätteen ääressä. Tuo sielultaan keuhkotautinen runoilijaparka.

Ja X:n mielessä pyöri kummia ajatuksia. Oliko oikein, että pienituloisen ”taiteilijan” saadakseen yhteiskunnalta tukea piti todistaa että oli luopunut täydellisesti taiteellisesta työstään. Että oli polttanut lyijykynänsä, irtisanonut työhuoneensa, myynyt kitaransa, katkonut sormensa, ommellut suunsa umpeen, puhkonut silmänsä, leikannut korvansa irti ja mieluiten käynyt lobotomia-leikkauksessa, tyhjentämässä päänsä kaikista mahdollisista tai mahdottomista ajatuksista, joita voisi käyttää tulevaisuudessa työtilaisuuksien luomiseen?!

X huokasi, naputteli näytölle uuden keikkatarjouksen, risti kätensä, ja lähetti sen eteenpäin. Lähiöbaarin oluen ja tupakan hajuinen syli odotti – jos diiliä syntyisi.

JÄLKISANAT

Itse asiassa tutkijat, nuo taiteilijoiden järkevät kaverit, aloittivat Hesarin mielipidepalstalla napinan työvoimatoimiston menettelyistä. Heissäkin on paljon apurahakansalaisia, jotka shekkinsä kuitatessaan ovat menettäneet oikeuden työttömyysturvaan. Helmikuussa 2007 alkoi sähköposteissa liikkua kiertokirjeitä. Opetusministerin osoite tukkeutui. Ja lopulta maaliskuussa taiteilijat valtasivat, tutkijat suojakilpenään, eduskuntatalon portaat. Tulevaisuus tuo nähtäväksi mitä asian suhteen tapahtuu.

NAPPULAA

Vaimo on onneton

Vaik’ pesutornin sai

Pitäis olla kämppä isompi

Keskuspölynimurilla kai

Mä Työkkäristä potkut sain

Ja Kela naruttaa

Kun pientä ihmistä tallotaan

Isokenkäiset naurut saa

Ja lisää löylyä

Vaimo kiukaalle lyö

Ei saa mies rahaton

Ees lempeä

Taas alkaa kylmä yö

Täytyy hoitaa jostain vähän nappulaa

Pelirahaa

Täytyy repii kehiin vähän setelii

Nostaa panosta

Ja panna ruletti pyörimään

Vaan minne menisin

Aarrettako kaivamaan?

Kokeilisinko alkemiaa:

Kyllä tuhkasta kultaa saa!

Pitäiskö pistää joku päiviltä:

Iso pomo lihoiksi vaan?

Syöksyä kettuna kanalaan

Muiden mukaan kotkottamaan

Täytyy hoitaa jostain vähän nappulaa…

Teksti ja kuvat: Jussi Sydänmäki 

---

Herra X