Tämän kokivat lukuisat artistit syyskuun puolivälissä järjestetyssä konsertissa, joka juhlisti Tavastialla Osuuskunta Lilithin 10-vuotista taivalta. Lavalle astui toinen toistaan hienompia laulajia esittämään Kuulan kappaleita. 

“Mulla on hieman vielä tekemistä tuon fraasin kanssa. Se on sellaista kuulismia, ettei kukaan muu voi laulaa sitä kuin Kuula itse…“, kuului eräänkin laulajan kommentti. 

Kymmenen vuotta sitten Maritta Kuula ja Kikke Heikkinen saivat ajatuksen taiteilijoiden osuuskunnasta. He kutsuivat toimintaan mukaan muitakin artisteja. Lilith aloitti julkaisemalla ensin Maritta Kuulan Valo ota vastaan -levyn ja seuraavaksi Little Mary Mixupin [Kiken bändi] levyn Olio. Nyt Lilithiin kuuluu 50 eri alojen taiteilijaa, graafikoista ja kuvataiteilijoista muusikoihin. Lilith julkaisi juuri Tatu Junnin sarjakuvakirjan Herra Ylpön perse. Moni taiteilija liittyi Lilithiin koska ei halunnut perustaa omaa yhtiötä. 

Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon myös Kuulan musiikkiuralla. Hän on julkaissut levyjä ja keikkaillut Karvanoppa-yhtyeensä kanssa. Kuula on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikkikulttuurissa ansaiten omintakeisena artistina jopa kulttisuosiota.  

Nuorena Kuula lauloi kuorossa ja a cappella kvintetissä, mutta vasta parikymppisenä alkoi bändiura. Kuula ja Kauko Röyhkä perustivat kavereineen yhtyeen 500 kg lihaa. Pupu Lihavisto soitti koskettimia ja Kauko Röyhkä oli kitarassa. 

– Kun olin noin 9-vuotias, tätipuoleni luki minulle Uuno Kailaan runon Pallokentällä vuolaasti itkien. Kun aloimme tehdä bändin kanssa biisejä, otin Kailaan runokirjan ja teimme niistä lauluja. 

Ensimmäisen keikkansa 500 kg lihaa yhtye teki taidenäyttelyn avajaisissa. Maritta soitti haitaria ja lauloi. Hän oli värjännyt ihonsa mustaksi ja tehnyt krimiturkishatusta peruukin. Pupu Lihavisto soitti pianoa paperikassi päässä.  

Kokonaiskuva

– Tulen ehkä enemmän kirjallisuuden kuin musiikin maailmasta. Näen musiikin kokonaisuutena, jossa sanojen ja sävelten lisäksi on tärkeää myös se, miten musiikki on paketoitu. Haluan, että levyjen kannet tukevat sisältöä ja auttavat muodostamaan kuvan musiikistani. 

– Kun aloitin sanoittamisen, jouduin taistelemaan jonkin aikaa kuulostaakseni itseltäni. Solmu kuitenkin aukesi aika pian. Alusta alkaen oli selvää, että laulaisin suomeksi.

Vaikka Kuula on valmistunut taiteentutkijaksi, ei hän juurikaan koe sen vaikuttaneen laulunkirjoittamiseen. Pikemminkin sanoitukset kumpuavat mielikuvituksen ja todellisuuden sekasotkusta, ympärillä olevasta elämästä. Toki hän sanoo opiskelun auttaneen tarkastelemaan lauluja analyyttisemmin kuin niitä tarkastelisi muutoin.

– En juurikaan mieti sanoituksia ja teen ne nopeasti. Saatan kyllä palata korjaamaan myöhemmin jonkun lauseen, mutta pääosin työskentelen intuitiivisesti. Joskus käy niin, että kappaleen lyriikka saattaa olla onnistunut, mutta sävellys ei ole tarpeeksi hyvä. Niinpä hyviäkin sanoituksia menee hukkaan. Turhaa työtä tulee tehtyä aika paljon.

Tietokoneen Kuula kertoo ottaneensa käyttöön jo varsin varhaisessa vaiheessa. Sitä ennen hän oli tehnyt äänityksiä tavallisella mankalla sekä myöhemmin neliraiturilla. 

– Tietokone osoittautui hyödylliseksi työkaluksi. Kiinnostuin siitä heti kun kuulin, että sillä voisi tehdä musiikkia. Sen avulla voi demonstroida kappaleita entistä kätevämmin ja kokeilla soittojuttuja. Kuulen myös helpommin onko kappaleessa ainesta vai ei.

Surulliset biisit päältä pois

Maritta Kuula käsittelee lauluissaan elämää ja ihmissuhteita. Hänen kappaleensa ovat dramaturgisia ja niissä on paljon henkilöitä ja rooleja. Laulujen ihmiset ovat epätäydellisiä, välillä ilkeitä ja vihaisia, mutta kaiken kaikkiaan elämänomaisia. 

– Minulle on samantekevää, onko kokemus omani. Voin käsitellä kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Kuvaan omien tunteiden lisäksi myös muiden tarinoita. Tarinoiden ei tarvitse olla omakohtaisia. Kaikenlaisista aiheista voi kirjoittaa kunhan ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä.

Hän kertoo kappaleiden aiheiden olevan yleensä kombinaatioita useista eri tapahtumista.

– Toisten kokemukset tulevat omiksi kun niistä laulaa. Joskus tuttavat kyselevät, kertooko jokin kappale heistä, mutta eivät ne yleensä kerro yhdestä tietystä ihmisestä vaan ovat sekasikiöitä kuten H.G. Wellsin klassikossa Tohtori Moreaun saari. 

– Joskus annan itselleni oikeuden tehdä millaisia biisejä mieleen juolahtaa. Sillä tavoin saan tehtyä päältä pois surulliset kappaleet. Pateettisia ja kuolema-aiheisia biisejä saattaa syntyä ihan hirveästi. Mutta ei sellaisia jaksa aina kuunnella. Pitää tehdä muunkin tyyppisiä kappaleita. Sama pätee levyjen biisijärjestykseen; kappaleet eivät saa omaa oikeutustaan, jos ne ovat liian samankaltaisessa seurassa.

Huumori on Maritta Kuulalle tärkeä elementti. Erilaisten hassujen ihmistyyppien kautta pääsee käsittelemään monia muitakin asioita ja aiheita. 

Kuulan yleisöön kuuluu monenlaisia ihmisiä. Keikoilla huomaa, että myös monet marginaaliryhmät ovat edustettuina.

– Lauluistani kuulee, ettei sukupuoli ole maailman tärkein asia. Sekoitan pakkaa ja rooleja. Ihmisissä sanotaan olevan sekä mies että nainen. En tiedä onko kaikissa. Esiintymisvaatteeni ovat kuitenkin huumoria naiseudesta. Ne ovat liioiteltuja. Naisethan ovat varmasti yhtä pöhköjä kuin miehetkin. Jos olen julma niin olen sitä mielelläni tasapuolisesti.   

Kuula pohtii sitä, kuinka ihmiset ovat tosiasiassa melko samanlaisia.

– Pienessä joukossa ihmiset saattavat kokea itsensä erilaisiksi, mutta isossa joukosta löytää kaltaisiaan. Jokainen kaipaa ymmärretyksi tulemista ja haluaa äänensä kuuluviin. Varsinkin nuoret ihmiset kokevat usein itsensä erilaisiksi ja romantisoivatkin erilaisuuttaan. Niin minäkin tein. Näinä päivinä etsin kuitenkin mieluummin kollektiivisia kokemuksia. 

Hänestä olisi hienoa yhdistää ihmisiä, joilta löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja keskusteltavaa.

– Joskus kollektiivisuus saavutetaan henkilökohtaisen tarinan kautta, joskus hyvin yleisellä tasolla.

Musiikki liikkuu tiloissa

Maritta Kuula sanoo kokevansa musiikin maisemana tai väreinä.

– Minulla on monia tapoja pitää hauskaa kuunnellessani musiikkia. Hauskuutan itseäni sävelillä ja harmonioilla. Hassuilla tarinoilla, joita musiikki mielessäni herättää.

Hän kertoo pitävänsä musiikista, jossa intiimiys ja iso soundi vaihtelevat.

– Marilyn Monroen levyillä on iso orkesteri, mutta laulu tulee ajoittain hyvin lähelle, suorastaan “iholle”. Musiikista löytyy dynamiikkaa. Sellaisesta haaveilen itsekin.   

Musiikin kuuntelu on Maritalle leikkiä ja musiikintekeminen hauskanpitoa. Kaikenlainen luominen, keksiminen, tylsistyneen mielen aktivoiminen ja kokeileminen on tavattoman tärkeää. 

– Saan paljon iloa ja onnea musiikista. Toki se on tuonut myös surua. Silti koen olevani sen suhteen enemmänkin saavana osapuolena. Luovuus on tärkeää kaikille ihmisille. Jokainen tarvitsee sitä tavallaan. Minä saan toteuttaa itseäni musiikissa. Laulaminen ei merkinnyt ennen, mutta nyt sekin kiinnostaa. Myös laulutunneilla käyminen on ollut todella antoisaa.   

Kuulalle musiikin menestyminen tarkoittaa sitä, että musiikin tekoa voi jatkaa.

– Ei tämä ole ainoa tapa, jolla voisin viihdyttää itseäni: voisin myös maalata tai näpertää jotakin käsilläni. Erilaisten ilmaisutapojen löytäminen, yrittäminen ja ongelmanratkaisu on hauskaa, hän sanoo, mutta lisää:

– Vaikka pidän musiikintekemistä leikkimisenä, pitää sen tietysti olla sen tasoista, että sitä voi esittää yleisölle kun ihmiset maksavatkin siitä. 

Kuten moni muukin, myös Kuula myöntää alan olevan raskas ja vaativan tekijältä paljon.

– Musiikkiala on rankka. Sen tekeminen sisältää paljon ristiriitaisia tunteita ja siinä on raskaita puolia. Oman yleisön löytäminen ei ole helppoa. Kilpailu on kova. Musiikin ovella on monenlaisia portinvartijoita, jotka vahtivat, saako yleisö kuulla musiikkiasi.    

– Onneksi löytyy ihmisiä, jotka pitävät musiikistani. Olen ilokseni löytänyt hienoja muusikoita ja saanut taloudellista tukea musiikin tekoon. Se on ollut minulle merkittävää. Jokaiseen oljenkorteen on tartuttava. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että tekee sitä, mistä nauttii ja mikä on hauskaa.

Viides soololevy

Maritta Kuulan Karvanopat-yhtye loihtii äänimaailman, joka on aivan omanlaisensa suomalaisessa musiikkikulttuurissa. Yhtyeen rumpali, Heikki Tikka, lähti tekemään Marittan kanssa yhteistyötä vuonna 1992. Viimeisimmän, keväällä 2008 ilmestyvän levyn on tuottanut yhtyeen basisti Eeva Koivusalo. Uskollisia soittokumppaneita ovat myös kitaristi Jyrki Sahla sekä kosketinsoittaja Pekka Gröhn. Tuleva levy on Kuulan viides sooloalbumi. 

Nopea visiointi tulevaisuuteen, vaikkapa viidentoista vuoden päähän, saa Maritta Kuulan lystikkääksi. 

– Toivon olevani täytetty lintu, joka esittää yhtä monipuolisesti vaikutteita ammentavaa rockmusiikkia kuin tänäkin päivänä. Toivon myös, että maailmassa on enemmän ihmisiä, jotka kuuntelevat musiikkiani, ja että muusikot haluavat soittaa musiikkiani ja saavat siitä rahaakin. Toivon, ettei kukaan ole katkera siitä, että on tavannut minut.

– Lisäksi toivon, että voin ostaa itselleni hienoja, hulvattomia esiintymisvaatteita ja että olen löytänyt lauluuni ja lauluihini jotain uutta. Toivon siis, että leikki jatkuu.