Usean ihmisen uuttera työ, lobbaus ja julkinen kirjoittelu tuotti hedelmää. Tekijänoikeusasioiden valmistelu jäi sittenkin opetusministeriöön. Superministeriö siis jäi nuolemaan näppejään. Eli voitto kotiin. Vai tuliko sittenkään? Helsingin Sanomissa tosin tuonnoin kerrottiin tekijöiden ”adressin kannattaneen”. Eli taistelu voitettiin. Mutta miten on sodan laita, syntyikö nyt aito rauha? Vai ainoastaan välirauha?

Suurimmat pessimistit, jotka joskus ovat myös realisteja, näkevät ilmassa varoituksen merkkejä. Sittenkin jossakin saattaa kyteä taistelupesäke.

Siirtyvätkö tulevaisuudessa, jopa lähitulevaisuudessa virkatyönä tai virkasuhteessa tehtyjen (luotujen) teosten taloudelliset oikeudet työnantajalle? Ellei toisin sovita. Säilyykö työntekijällä pitkänpäälle sopimusoikeus, joka on työmarkkinoiden perinteinen ja tärkeä kulmakivi?

En mielelläni leimaudu ilonpilaajaksi, mutta pahoin pelkään, että kehiin nousee vielä tekijänoikeuslain osauudistus selvityksineen ja lausuntopyyntöineen. Siihen viittaa muun muassa hallituksen päätösmuistio.

*  *  *

Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) sai kulttuuriväeltä postia. Yli kaksituhatta lastenkulttuurista huolestunutta kirjoitti nimensä adressiin, joka vetosi

Kimurantti-lastenohjelman säilymisen puolesta. Yleisradiolla tasa- ja monipuolisena kansanvalistajana on velvoittava tehtävä: koko kansan radion kuuluu olla myös lasten radio.

Monet lastenmusiikin tekijät ovat pakosta joutuneet ryhtymään yrittäjiksi. Äänilevyalalle. Näin näppituntumalta väittäisin, että suuria äänilevy-yhtiöitä ei lastenmusiikin tuottaminen liiemmin kiinnosta. Ja jos kiinnostaa, niin korkeintaan silloin, jos hanketta avittaa televisiossa pyörivä, poikkeuksellisen suosittu lapsille suunnattu sarjaohjelma musiikkeineen.

Muutama alan tekijä onkin jo vuosia sitten heittänyt pyyhkeen kehään, lopettanut lastenmusiikin tekemisen. Sinnikkäimmät vielä jaksavat uurastaa, monesti omien pikkuyhtiöittensä kautta. Ja lastenmusiikkia syntyy. Mutta tuollekin musiikille tarvittaisiin laajempaa julkisuutta, mikä käytännössä tarkoittaa mm. Ylen auttavaa kättä.

* * *

Kauppakeskuksia syntyy ympäri maata. Mikäli oikein muistan suunnitelmissa ja rakenteilla on parisenkymmentä ostoshelvettiä. Ulkomaiset sijoittajat uskovat suomalaiseen ostovoimaan. Ja mikäpä on uskoessa. Kyllä suomalaiset shoppailevat. Siis ne, joilla on rahaa ja tarve saada jatkuvasti uutta. Sellaistakin jota ei tarvitse.

Kulttuurikeskuksia syntyy harvemmin. Onhan maassamme takavuosina toki ollut konsertti- ja monitoimitalobuumi, jolloin mukavia saleja ja tiloja syntyi ympäri Suomea. Kotikaupunkini Järvenpää-talo kuuluu tuohon ryppääseen.

Yksi uusista kulttuuritiloista on Helsinkiin syntyvä Kulttuuritehdas Korjaamo. Uusi kulttuurikeskus muodostuu ensi vuoden aikana Töölönkadulle. Se syntyy nykyisestä Kulttuuritehdas Korjaamosta ja Raitioliikennemuseosta sekä näiden väliin rajoittuvasta terassista ja sisäpihasta. Toiminnan painopisteitä tulee olemaan musiikki, teatteri ja kuvataide. Korjaamo on osa Trans Europe Hallesia, itsenäisten eurooppalaisten kulttuurikeskusten verkostoa.

No mikäpä sen mukavampaa. Etenkin kun uuden kulttuurikeskuksen ennakoidaan suuntautuvan myös uudenlaiseksi musiikin ahjoksi. Lukemani mukaan ”uusi tila etsii sisällöltä tuoreita ratkaisuja. Se rakentaa profiilinsa uuden musiikin eri risteymistä, luvassa on myös elektronista musiikkia, kansanmusiikkia, jazzia, rytmimusiikkia ja singer-songwritereitä”. Niin ikään yhdistellään ’kevyttä’ ja ’vakavaa’ uusin tavoin. Avajaisfestivaali on kesäkuussa 2008.

Mainiota. Tuntuu mielenkiintoiselta. Onnea. Mutta kuinka kallista köyhän vaihtoehtotaiteilijan on nousta tulevan kulttuurikeskuksen estradille? Toivottavasti uudelle hankkeelle, tuoreelle kulttuuritilalle löytyy käyttöä, kysyntää ja rahaa. Toki perinteitä kunnioittaen, vanhan sanonnan mukaan, myös artisti maksaa.

                                

Jani Uhlenius

---

-Janitsaari