Suomen liityttyä Euroopan Unioniin tekijänoikeuslakia harmonisoitiin jatkamalla teoksen suoja-aikaa aiemmasta tekijän kuolinvuoden päättymisestä lasketusta 50 vuodesta 70 vuoteen. Silloin lähes kaikki tekijät (järjestöt) olivat suoja-ajan jatkamista vastaan, mutta eivät jo vanhojen ja suurten EU:n jäsenvaltioiden tekemille päätöksille tietenkään mitään voineet ja niin suoja-aika piteni.

EU:n kanta on varsin ymmärrettävä, sillä alkujaan ”Johtajan” hiiliunionin pohjalle rakentunut järjestöhän ajaa nimenomaisesti liike-elämän etuja, jolloin tekijänoikeuden jatkuessa musiikkiteollisuuden nautintaoikeus teokseen jatkuu kauemmas tekijän kuoleman jälkeiseen kauteen. Kaupan taloudellisten etujen koristeeksi on sitten ripoteltu kauniita käsitteitä kulttuurista ja muista henkisistä arvoista, joilla oletettiin saatavan aate paremmin yleiseen hyväksyntään. Ja siinähän sitten onnistuttiinkin.

* * *

Tekijänoikeuskorvaukset kuuluvat tekijöille, joiden luovaa työtä ne edistävät ja mahdollistavat, mutta kustannussopimusten kautta oikeudet osin siirtyvät musiikkiteollisuudelle. Suoja-ajan jatkuminen mahdollistaa taloudellisten oikeuksien jatkumisen muille, sillä tekijät itse eivät tietenkään ole silloin enää oikeutta nauttimassa.

Eräs muinoin Euroopan ytimestä Suomeen muuttanut alamme aiempi järjestövaikuttaja on sattuvasti todennut sävelteoksen tekijän luovan työn päättyvän haudan umpeen luontiin ja sen jälkeen luovuuden hedelmiä nautiskelevat perikunta ja kustantaja. Nykyisin tuo viimeinenkin luova työ on muuttunut koneelliseksi, mikä sopiikin hyvin näin myös yhä koneistuvan luovuuden aikana.

* * *

Nyt tavoitteeksi on asetettu teoksen koko suoja-ajan jatkuminen viimeiseksi kuolleen tekijän mukaisesti ja niin sanottujen naapurioikeuksien jatkuminen 50 vuodesta 95 vuoteen. Naapurioikeudethan tarkoittavat esittäjien ja äänitetuottajien oikeuksia, joiden suoja-aika oli alkuaan 25 vuotta ja sitä jatkettiin sittemmin 50 vuoteen. Aika on sidoksissa äänitteen julkaisuvuoteen, eikä suinkaan esittäjien ja/tai tuottajien elinkaareen.

Hyvänä huonona esimerkkinä liian lyhyestä ja/tai väärin määritellystä suoja-ajasta naapurioikeuksissa mainitsen tapauksen Erkki Junkkarinen. Hänen noustuaan yleisön ykkössuosikiksi uudelleen äänitetyn ”Ruusuja hopeamaljassa” myötä tuli ryntäys hänen vanhojen taltiointiensa äärelle ja niitä tuotettiin Ekiltä mitään kysymättä ja hänelle mitään korvaamatta kokoomaäänitteinä suoja-ajan oltua umpeutuneena 25 vuotta alkuperäisäänitteiden taltioinnista. Siinä soi myös Ruusuja hopeamaljassa suoja-ajan takaa tallennettuna kerryttäen uusiolevyn tuottajalle tuloja, mutta ei alkuperäisille muusikoille ja solisteille.

Jostakin syystä näkyy käyvän niin, että alkuperäistekijöiden ja muusikoiden/solistien oikeudet ovat aina ilmeisen vähempiarvoisia ja huonommassa asemassa teollisuuteen nähden oli suoja-aika mikä hyvänsä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tallenteilla esiintyvien taiteilijoiden tulisi voida nauttia työnsä hedelmiä koko elinaikansa ja siihen sitten suoja-ajan tuleekin päättyä.

* * *

Miksi sitten suhtaudun kielteisesti suoja-ajan jatkamiseen? Eikö tekijänoikeus juuri siten vahvistuisi? Suhtaudun kielteisesti siksi, että taloudellisten etujen tekijänoikeuksista tulee kertyä juuri tekijöille luovan työn edistämiseen ja mahdollistamiseen ja heidän kuoltuaan luova työ on todellakin päättynyt. Tietenkin on kohtuullista, että tekijät voivat taloudellisten tekijänoikeuksien myötä ehkä jättää myös perinnön, mutta eiköhän siinä ”saavutetun edun” kohtuullisuus pääty parissakymmenessä vuodessa ja silloin pitää päättyä myös kaupalliset oikeudet.

Moraalinen tekijänoikeushan ei pääty milloinkaan, mutta sen valvonta on melkoisen heikoissa kantimissa eikä sitä erityisemmin kukaan tavoittele. Tekijänoikeuden hallinnoinnista yhteiskunnassamme käytiin äskettäin kiistaa ja vääntöä myös eri ministeriöiden kesken, mutta ei tuolloin kukaan ollut huolestunut tekijöiden moraalisten oikeuksien valvomisesta, vaan pelkästään rahasta.

Tavallaanhan Teoston ohjelmistotoimikunta valvoo ”tarpeeksi kuolleiden” tekijöiden moraalisia oikeuksia toimiessaan tekijän puolesta muuntelulupien hyväksyjänä teoksia rekisteröitäessä, mutta siinä se moraalisten oikeuksien valvonta sitten taitaakin olla.

* * *

Ehkä halu suoja-ajan jatkamiseen on osa nykyistä elämänmenoa jolloin ihminen ei saa olla lapsi, ei saa sairastaa, ei saa olla vanha, eikä missään tapauksessa kuolla. Tekijähän säilyy ”elävien kirjoissa” koko suoja-ajan mitan. Nykyään lapset ovat heti varhaisnuoria, varhaisteinejä ja nuoria aikuisia, 50-70-vuotiaat ovat keski-ikäisiä ja loput harmaita panttereita. Kuolemaa ei saa sanoa kuolemaksi, vaan poismenoksi ja meidän jättämiseksemme, tai pois nukkumiseksi.

Kuitenkin todellisuudessa lapset ovat lapsia, kolmekymppiset keski-ikäisiä, yli kuusikymppiset vanhoja ja kuollut on kuollut. Tekijänkin luovuus todella päättyy siihen toisten tekemään luovaan työhön hänen kuoltuaan, jolloin melko pian myös hänen teostensa suoja-ajan tulisi päättyä. Nykyään huonosta omastatunnosta kärsivät omaiset käyvät taistelua lääkäriä vastaan, joka ei jatkanut vanhan sedän tai tädin elämää viidellätoista minuutilla, kun oikeasti hänen olisi pitänyt saada kuolla jo viisitoista vuotta sitten.

Mahdollisesti tilannetta ja mielen tuskaa helpottaisi seksikkäämpi nimi kuolemiselle, joten ehdotankin sanan ”vainajoituminen” käyttöönottoa Vertauksena kouluttautuminen, eläköityminen, jne. Luovan työn päätyttyä sävelteoksen tekijän vainajoiduttua tulee myös sävelteosten suoja-ajan kohta päättyä.

Oletan viisasta ja mahdollista olevan säilyttää tekijänoikeudellinen suoja-aika nykyisessä 70 vuodessa (mieluiten laskea aiempaan 50 vuoteen), sekä määrittää äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden esitysten suoja-aika päättymään heidän kuolinvuotensa loppuun.

Syystorweisin

Jussi

vanha joutomies

juhani.leinonen@pp.inet.fi

---

-Tässä ja nyt