Pauli Pale Saarinen on hyvin omanlaisensa elvisläinen. Jo kloppi-ikäisenä hän tutustui harmonikkaleireillä Maria Kalaniemeen ja Veli-Matti Järvenpäähän ja alta kaksikymppisenä hän oli käynyt pitkiä keskusteluja Georg Malmsténin, Lasse Pihlajamaan, Matti Viljasen ja Topi Kärjen kanssa. Myöhemmin hän ystävystyi monen muunkin legendan kanssa Matti Pellonpäästä Eki Lindströmiin. Säveltäjänä ja hanuristina Pale on ollut pääosassa monilla merkittävillä levyillä, joiden arvo on noteerattu myös äänitetukea myöntäneessä ESEK:ssä. 

Synnyit Stadissa 1963. 

– Kyllä. Syntymäpäivä on vappuna kuten Mikko Alatalolla ja Pauli Rantasalmella. 1969 muutettiin Korsoon. 

Musiikilliset juuret?

– Isä oli jonkin aikaa tanssimuusikko. 50-luvun lopulla solistina oli mm. Tuula Anneli Rantanen. Tämä Pertti-Juhani Saarisen kvartetti esiintyi myös Tesvisiossa. Isän soitin oli puoliakustinen kitara. Isänisä Johan Edward Saarinen oli Karjalohjalta, tunnettu pelimanni. 

Ensimmäinen soittimesi?

– Isän äidin silloiselta mieheltä jäi sähköurut. Taisin olla 9-vuotias. Siihen aikaan alkoi myös rock’n roll -villitys. Hurriganes ja Wigwam olivat iso juttu, samoin Elvis Presley, Alice Cooper ja The Sweet. 

Sähköuruista oli sitten luontevaa siirtyä vetopeliin.

– Olin neljätoista, kun faija saunan lauteilla kysyi multa ja puolitoista vuotta nuoremmalta pikkubroidilta Karilta, että mitäs jos hommattaisiin kurttu. 

– Kyllä kiinnostaa, vastattiin ja löydettiin lehdestä ilmoitus Lasse Pihlajamaa Special Stardust -näppäinharmonikasta. Vähän käytetty ja hinta muutama tonni. 

– Faija oli sitten tiukkana, että peliin ei kosketa ennen kuin on nuottiviivastolla C-duuri-asteikko hallussa. Ja laatikossa se pysyi siihen asti. 

– Kun läpäisimme ehdon, hommattiin opettaja, korsolainen Kalevi Pekkola, erittäin pätevä, joka oli opettanut myös Lasse Pihlajamaan harmonikkaopistossa. Ensimmäiselle tunnille mentäessä oltiin toki jo kahlattu pitkälle Pihlajamaan haitarikoulua.

Seuraava peli ei enää löytynyt lehdestä. 

– Keväällä 1979 mentiin faijan kanssa Lehtisaareen, jossa Lasse Pihlajamaa myi harmonikkoja kotoa käsin. Hän oli kovin ystävällinen ja sittemmin hänestä tuli perhetuttu. Kauppoja tehtiin kaikessa rauhassa, Lasse halusi kertoa, esitellä malleja ja soitella omia biisinpätkiä. Leppoisaan tyyliinsä hän vakuutti, että “tämä olisi teille pojat juuri sopiva peli”. Ja niinhän siinä kävi, että isä oli valmis sen Lasse Pihlajamaa Virtuoso Cassotton ostamaan. Se oli valmistettu Italiassa, jossa yhä on Lasse Pihlajamaa -harmonikkoja valmistava tehdas. Tämän haitarin ostaminen oli kova juttu senkin takia, että Aaro Kurkelalla oli samanlainen. 

Musiikki ja hanuri siis veivät nuoren miehen mukanaan. Ajattelitko kouluttautua myös johonkin turvallisempaan ammattiiin?

– Lukio ei kiinnostanut, mutta kävin ammattikoulun niin kuin moni muukin muusikko. Levyseppä-hitsaaja-linjan jälkeen en kuitenkaan ole kenenkään palveluksessa sitä työtä tehnyt.

Matti Viljanen ja sointunerous

Ja alta kaksikymppisenä tuli seuraava suuri musiikillinen kolahdus. 

– Matti Viljasen konsertti Hyvinkään Rantasipissä 1981 teki lähtemättömän vaikutuksen. Se ei ollut perinteistä harmonikkaa vaan omalla planeetallaan.

Haitarijazzia?

– Swingistä cool-jazziin. Sen nimikkeen alla mainitaan myös Art van Damme, Teuvo Suojärvi ja Kauko Viitamäki. Matti on mulle kuitenkin tässä genressä se merkittävin pioneeri, joka oli myös loistava sovittaja. Hän teki tuhansia levy- ja keikkasovituksia lähes mille kokoonpanolle tahansa. Hän kirjoitti upeita levyarreja mm. Olavi Virralle, Juha Eirtolle, Vieno Kekkoselle, Metro-Tytöille ja Eino Grönille, joka on myös levyttänyt yhden Matin tunnetuimmista omista sävellyksistä Meidän tangomme. Sanat siihen kirjoitti Junnu Vainio. 

Viljanen ei aivan ehtinyt täyttää kuuttakymmentä ennen poismenoaan helmikuussa 1987. Sen ensikonsertin jälkeen ehditte kuuden vuoden aikana olla paljonkin tekemisissä. 

– Kyllä. Matilta opin paljon, niin haitarijazzista, sovittamisesta kuin muusta. Tapasimme parhaimmillaan viikottain. Hän sanoi, että usko itseesi, luo oma tyylisi, älä soita enää polkkia sillä polkansoittajia tässä maassa riittää. Matti ei tosin halunnut pitää itseään opettajana vaan neuvonantajana. Hän oli perusvaatimaton ja halusi pysyä taustalla. Osasi tarvittaessa olla myös vaativa ja suorapuheinen. 

– Mattihan oli ensin Fazerilla ja sitten Scandialla sovittajana. Jaakko Salo tuli hänen seuraajakseen Scandialle 50-luvun lopulla. Jakke aina kehui Mattia ja sanoi Matin opettaneen hänelle paljon sovittamisesta, erityisesti myös kansainvälistä sovittamista. 

Vuonna 1998 tuotit ja toimitit yhdessä Jaken kanssa Warnerille Matti Viljanen – 20 Suosikkia -cd:n. 90-luvulla toimitit Matista kolme kirjaa. Haastattelit silloin mm. Onni Gideonia, Ossi Runnetta, Eino Gröniä ja Jakkea. Ja Toivo Kärkeäkin. 

– Se oli lokakuussa 1991 eli puolisen vuotta ennen Topin poismenoa. Topi sanoi, että jos Viljasesta on kysymys, en kieltäydy. Matin Fazer-kausi alkoi 50-luvun puolivälissä. Sen aikaisten ammattilaisten tekemisen nopeutta kuvaa se, että kun johonkin elokuvaan piti tehdä laulu, työhuoneella otettiin ensin pöydän alta jaloviinahuikat, sitten heijastettiin kankaalle elokuvaan liittyvä järvimaisema, Topi sävelsi teeman, antoi Repelle, joka teki sanat ja samaan aikaan Matti jo mietti kokoonpanoa ja alkoi kirjoittaa arria. Tämän jälkeen teos äänitettiin heti studiossa.

Ylen kantanauhalle Viljasen sovituksia

Ensimmäinen tallenteesikin liittyy Matti Viljaseen, Yleisradion kantanauha 1986 duona Maria Kalaniemen kanssa. 

– Kaikki sovitukset olivat Matin. Tuottajana oli Erkki Melakoski. Witikan Pekka äänitti, muusikoina Marian ja mun lisäksi Antto Varilo (kitara), Pentti Mutikainen (kontrabasso), Bruno Korpela ja Juha Sivonen (rummut), Junnu Aaltonen (huilu) ja Severi Pyysalo (vibrafoni). Severi oli vähän aikaisemmin tehnyt läpimurron. 

Se oli jazzahtavaa viihdettä. 

– Pihlajamaata, Sarmantoa, ulkomaista Paul Desmondia, Carlos Santanaa, Burt Bacharachia … 

Tässä vaiheessa olit kokenut jo seuraavan suuren kolahduksen. 

– Kimmo Mattila toi kerran lahjaksi Astor Piazzolan vinyylin. Nytpä taas jotain uutta ja uniikkia, tuumasin. Piazzola-villitystä ei silloin vielä ollut pahemmin Suomessa. Tango kohtasi jazzin, rockin ja klassisen. 

Viljanen ja Piazzola ovat siis olleet merkittävimmät esikuvasi. 

– Molemmilta olen oppinut, miten voi ilmaista uudella tavalla. Tärkeä opettaja on ollut myös Merja Ikkelä, joka hänkin on syvällinen, innostava ja huikea pedagogi. 

– Oma soittotyylini on lähtenyt kehittymään omaan suuntaan muiden soittimien kautta. Olen aina digannut kitaristeja, kosketinsoittajia, puhaltajia ja laulajia. Pyrin soittamaan haitaria kitaranomaisesti fraseeraten legatossa, dynaamisesti, ja nyansseja heitän usein rockmaisesti. Etnomusa on myös ollut mulle aina läheistä. Bach, Händel, Mozart, Debussy ja Sibelius klassisesta. 

– Esikuvia on kyllä paljonkin ja erityisen tärkeitä mm. Robert Johnson, Miles Davis, Pat Metheny, Weather Report, Jimi Hendrix, Santana, The Beatles, Tom Waits, Paul Simon, Cat Stevens, Steve Winwood, Bob Marley, Yes, Genesis, Pink Floyd, Kate Bush, Matti Jurva, Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Dave Lindholm, Juice, Hector, Maarit Hurmerinta, Maritta Kuula, Eput, Tuomari Nurmio, Ismo Alanko ja Pave Maijanen. Uuden sukupolven edustajista pidän kovasti Jukkapojasta, Toni Wirtasesta, Juha Tapiosta, Maija Vilkkumaasta ja Jipusta.

Soololevy ja ensimmäiset sävellykset

Vuonna 1988 julkaistiin sitten soololevysi. Siinä oli jo viisi omaa sävellystäsi. 

– Jo ennen sitä olin säveltänyt Malmin Ostosparatiisin tunnussävelmän, jonka Turpeisen Timo lauloi, sanat Timon ja Tuomas Tarkkasen, sovitus Kari Litmasen. 

Bluebirdin julkaiseman debyyttilevysi tuotti Esa Kotilainen. Solisteina Timo Turpeinen ja Eija Ahvo. Kaikki tekstit Turpeisen. Sinun ja Kotilaisen lisäksi muusikoita Jartsa Karvosesta Jarmo Nikkuun, Upi Sorvalista Junnu Aaltoseen ja Vesa Anttilaan, yhteensä kaksitoista muusikkoa. Ja äänitetuet heti ekalle levyllesi niin ESEK:stä kuin LUSES:sta. 

– Levy sai kaikin puolin hyvän vastaanoton. Harmi, että emme saaneet mahdollisuutta lähteä keikoille.

Peltsin uni

Sen jälkeen oli vuorossa kaksi Peltsix-levyä Matti Pellonpää solistina: 1991 Lihaa ja Leikkeleitä (tuottajana Olli Haavisto) sekä 1993 Silkkaa Kryptoniittia (tuottajana Sakari Löytty). 

– Tapasin Peltsin Syrjän Martin yhyttämänä Kosmoksessa 1988. Peltsi oli tehnyt lastenlevyn ja ideoimme aikuisillekin suunnatusta lapsenmielisestä levystä. Kun seuraavan kerran tapasimme Tampereella, Peltsi sanoi nähneensä merkillisen unen, jossa hän teki tekstin Pakeliittia ja kuttaperkkaa. Hän alkoi muistella sitä, kirjoitti vähän myöhemmin ylös ja siitä se lähti. 

– Meidän musa oli vakavaakin. Hieman tragikoomista vanhenevien leikkikoulumusaa rock-klubeille. Matin tekstejä suurin osa, säveltäjinä meistä muusikoista Kari Makkonen, Jukka Haikonen, Esko Asikainen ja minä. 

Näillä levyillä ilmestyivät myös ensimmäiset sanoituksesi. Radiosoittoa ja tv:tä ja nyt myös keikkoja. Otavalta ilmestyy ensi vuonna Matti Pellonpään elämäkertakirja. Peltsix All Stars -kokoonpano tekee myös muutamien keikkojen comebackin mm. Sodankylän elokuvajuhlilla. Solistina on Pertsa Koivula. 

– Kirjan kirjoittaa Lauri Timonen ja siinä on paljon minun haastatteluihini perustuvaa. Siihen ikuistuu pala suomalaista kulttuurihistoriaa. Peltsi oli kameran edessä todellinen mestari ja lajissaan Suomen ensimmäinen rocknäyttelijä, todellinen hahmo, aito kävelevä sydän, joka säteili joka puolelle.

Laulelmaa ja maailmanmusiikkia

Seuraavat levysi olivat Eija Ahvo & Paleale Kirpparilla 1995 ja soololevysi Pale Saarinen Harmony of The Spirit 1997. Kirpparilla oli laululevy, jolla soitti poikkeuksellisesti vain viisimiehinen bändi ja muutama vierailija Soololevylläsi oli bändin lisäksi taas monia vierailijoita. Laulusolisteina olivat Jukka Gustavson, Veeti Kallio ja Sami Saari. Kirpparilla nimibiisi oli sun sävellys ja sanat Heikki Salon. Heikiltä oli yhteensä kuusi tekstiä ja muitakin sanoittajia löytyy Tampereen suunnasta: Pauli Hanhiniemi, Juice Leskinen ja Martti Syrjä. Kaikki tämä kertoo siitä, kuinka hyvin olet osannut verkostoitua jo ennen kuin koko termiä oli lanseerattu. Ahvon bändi teki myös laajan klubikiertueen. Tuohon aikaan alkoi yhteistyösi myös Toni Edelmannin kanssa. 

– Keikoilla oli mukana Teatterikorkean nuoria lahjakkuuksia; Petra Karjalainen, Peter Franzén ja Tommi Korpela, muusikkoina Tonin lisäksi Sanna Salmenkallio, Heikki Keskinen ja Arto Piispanen. Konserttikeikkoja tehtiin myös Samulin, Eijan ja Susannan kanssa ja vastaavalla Tonin levyllä olin myös soittamassa. 

Tonilta olet saanut vaikutteita myös säveltäjänä. 

– Rakastan hänen sävellystensä herkkyyttä ja maanläheisyyttä. Mies on laulujensa näköinen. Siinä on ollut mullekin ohjenuoraa.

– Usein sävellän pelini kanssa. Laulan myös paljon teemanpätkiä. Joskus olen ottanut pianolla sointuja. Pyrin tekemään riittävät bändilaput. 

– Harmony of The Spirit menestyi kansainvälisellä maailmanmusiikin soittolistalla Top of The World Music Charts ja keikat käsittivät niin Kaustisen, Pori Jazzin kuin Puistobluesin. Vokalisteina olivat keikoilla Essi Wuorela, Sami Saari ja Make Häkkinen.

Milana ja lattarilevy

Seuraava urakkasi tekijänä ja tuottajana oli sitten Milanan Sydän saa merkin 2001. 

– Se oli Milanan kolmas ja samalla paluulevy, kun edellisestä oli jo kahdeksan vuotta. Silloinhan oli Buena Vista Social Club ja Santana -buumi ja tämänkin levyn punaisena lankana oli lattari ja pop-rock. Kari Makkonen oli assistenttina ja myös säveltäjänä, sovittajana ja muusikkona, kuten Eija Ahvon levyllä. 

Albumilta lohkaistut sinkut Kuu riittää ja Sydän saa merkin olivat sävellyksiäsi. Sanat Heikki Salon ja Jiri Nikkisen. Sävellyksiäsi levylle päätyi kaikkiaan yhdeksän ja yksi sanoitus. Kun levy-yhtiö oli Edel, niin teitkö kustannussopimukset Saarnipuun kanssa?

– Kaikki levyn biisit ovat manuksia, vaikka siitä vähän vääntöä olikin.

Open Eye Band ja Screaming Baby

Nyt on sitten uusin levy ulkona. Bändissä Mikko LöyttyVarre Vartiainen (kitara), Anssi Nykänen (basso), (rummut) ja sinä. Sävellykset sinun paitsi Aku-Aku Upi Sorvalin. Instrumentaaleja ja lauluja, tekstit Hanhiniemi, Teppo Nuorva ja Hanna-Maria Helenius. Solisteina Wuorela, Helenius ja Saari. Bändin lisäksi iso joukko vierailevia kärkimuusikkoja. Levy-yhtiönä Sami Sarhamaan Presence Records. Jakelu Heikkisen Töölön Musiikkitukku. Ensi kuulemalta osa on heti tarttuvia ja osa vaikeammin omaksuttavia. 

– Tarkoituksella sotkettiin tyylilajeja; progea, jossa ripaus hard rockia, jazzsävyjä, maailmanmusiikkia, folkia, balladeja, Tom Waitsin sielunmaisemaa. Haitari on tällä levyllä myös sähköinen, solistinen ja myös tilaa antava. Teimme kokeilujakin haitarin ja kitaran välillä, kuten komppimeininkiä ja uniksia. Radiosoittoa on tullut kohtuullisesti Sinkkuversiot ovat noin minuutin lyhyempiä kuin albumilla, kuten usein tapana on. Lähiaikoina levy julkaistaan myös Ruotsissa, Saksassa, Jenkeissä ja Japanissa. Ensi vuoden puolella bändiä voi tsekata myös livenä. 

Tuliko tukea?

– Järvenpään kaupungilta 2.000 ja ESEK:stä 1.500.

Teostosta ja leivän leveydestä

Ymmärsitkö keikkailun alettua heti tehdä Teostolle esitysilmoitukset?

– Alkuvuosina ne saattoi jäädä tekemättä. Peltsixin keikoista lähtien jo pidin huolta. 

Olet Teoston jäsen. Miten putiikki toimii?

– Asiakaspalvelu on tosi auttavaista ja ystävällistä. Lefalla ja muilla homma toimii. Samoin tallennuspuolen Tuijalla [Naulapää] ja muilla Myös nettijutut ovat toimineet tosi hyvin. Elvikseen jos on tullut asiaa, halunnut tietoa tai apua ongelmaan, niin tämän yksilön kohdalla asia on selvitetty samantien, ettei jää lillumaan. Parasta järjestötoimintaa, mitä tiedän. 

Musiikin tekemisen ohella olet jo nuoresta omistautunut toimittajan työhön kirjoista lehtiartikkeleihin ja haastatteluihin. Siinä duunissa ja harrastuksessa olet saanut tutustua lähemmin moniin legendoihin. 

– Rikkainta siinä on ollut juuri tämä vanhempien mestareiden taltiointi. Paljon on kertynyt nauhalle tavaraa, joka nyt on tallessa Jazz & Pop Arkistossa tutkijoiden ja jälkipolvien käyttöön. Viljasen Matin kautta legendoja oli helppo lähestyä; Ekiä, Jörgeniä, Eugenia, Ossia, Virtasen Eikkaa … Ja kun on itse keikkaillut, tietää mistä puhuu. Muusikoilla on oma äidinkieli. 

Onko musiikki ja kirjoittaminen antanut leivän? 

– On. Välillä se on ollut leveämpää ja välillä kapeampaa. Tuttua mättöä varmasti monelle meistä. 

Ystävistä ja hengenheimolaisista

Maria Kalaniemi

– Uskomattoman upea tapa säveltää nykykansanmusiikkia. Tulkitsee sielukkaasti, vertaansa vailla. Yltiöpäisesti ajanut suomalaisen kansanmusiikin asemaa. 

Veli-Matti Järvenpää

– Vahva 1- ja 2-rivisen pelimanni Suomessa. Sekoittanut suomalaisuutta texmexiin ja luonut oman finnmex-tyylin. Juuri kuulin uutta Karjalainen-Järvenpäätä radiossa. Todella hienoa. 

Kimmo Pohjonen

– Yltiöpäinen hulluus. Improvisointia, luuppia ja sähköä ja örinää. Rikkoo todella rajoja. Kaikkien niiden hengenheimolainen, jotka eivät utele ihmisiltä mistä tykkäätte, vaan tekevät kyselemättä sitä mihin itse uskovat.