Viisikymppisten vuosi 2009
Vuonna 2009 popin kuningatar astuu vihdoin maamme kamaralle ja viisikymppisten vuosikerta 1959 juhlii.
Herra X käynnistää jälleen aikakoneensa ja kiitää pitkin madonreikää 25-vuoden taakse aikakirjojen numeroyhdistelmään 1984.
Ja löytää tuttuja hahmoja.
Hyppää miehemme mukaan, paina kellohattu päähän, kiristä turvavyö ja anna X:n aluksen viedä.
1984
Tuona vuonna johon maailmankuulu George Orwellin tulevaisuusfiktio sijoittuu istui, 16-vuotias herra X kotisohvallaan ja tuijotti tv:tä. Hän oli lukion ekaluokkalainen, ja seurasi Levyraatia. Maailma ei ollut muuttunut totalitääriseksi. ”Isoveli” ei valvonut joka ajatusta. Tosin televisio määritti pitkälti maailmankuvaa. Se oli leirituli jonka ääressä perheet viettivät iltansa, kuten siis X:kin. Ja vastaanottimien maaginen sinertävä valo välkkyi itä-helsinkiläisen lähiön kerrostalojen olohuoneiden ikkunoista pimenevään iltaan.
Levyraati oli töllön ainoita musiikkiohjelmia. Ja sai X:n jälleen raivoihinsa. Sillä hänen seuraamiaan bändejä kun ei taaskaan näytetty. Kotimaisten artistien ohella ohjelman tunnin keston aikana arvioitiin muutenkin vain muutama ulkomainen video.
X päätti jo palata huoneeseensa ja sukeltaa kuulokkeiden musiikkiuniversumiin, samalla joratakseen tai rummuttaakseen naapuriystävälliseen, miltei äänettömään, sisäkumeista rakentamaansa harjoitusalustaan. Hänen nuorisokerhossa treenaava yhtyeensä oli keväällä noteerattu paikallisessa bändikatselmuksessa ja palkittu tulevalla esiintymisellä Espan lavalla. Motivaatiota siis riitti. Myös kansallisella bändirintamalla tapahtui. Porilainen Dingo oli sensaatio. Ja Tampereen Eppu Normaali ottanut vihdoin paikkansa ”rupisilla riimeillään” kansakunnan tajunnassa.
Samassa ruudun täytti Venetsian maisemissa gondolin kokassa keimaileva uusi naisartisti. Like a Virgin kappale toi mieleen Cindi Lauperin, josta X piti, ja jolla oli Time After Time -niminen hitti, mutta tulokas kimitti vähemmän hauskasti. Tosin se oli aika pakkaus, kaulassa heiluvine risteineen. X ei antanut artistin ulkomuodon hämätä. Hän ei olisi tuohon hevoseen sijoittanut. Ohimenevä yhden hitin tähdenlento. Mutta oli tapansa mukaan väärässä. Siinähän paistatteli päivää tuleva kulttuuri-ikoni.
Eikä X olisi voinut edes villeimmissä unelmissaan kuvitella, että hän tulisi yhtyeineen voittamaan kyseisen, hänessä niin ristiriitaisia tuntemuksia herättävän ohjelman vielä kaksi kertaa – 1988 ja 1990.
Roskarokin kunkku
Bändejä, joita X olisi 1984 ruudussa halunnut nähdä, oli toki monia. Mutta listan kärkipaikan vei amerikkalainen, roskakulttuurin kruununjalokivi, The Cramps -yhtye. Tuo omalaatuinen kvartetti oli iskenyt lähiön teinipoikien tajuntaan muutamaa vuotta aiemmin, punkia, 50- ja 60-lukujen autotalliklassikoita ja kauhujuttuja sekoittaneine tyyleineen. X:n pettymykseksi yhtye ei ollut tulossa edes millekään rokkifestarille, joita hän oli päättänyt tulevana kesänä kiertää.
X kyllä näkisi vielä suosikkinsa ja vielä ihan elävänä.
Sillä Cramps vierailisi maassamme kahdesti 1990 ja 1992. Ja nämä esiintymiset ja yhtyeen laulusolisti Lux Interiorin burleskin pöhkön jokamiehenanarkiaa puhisevan hahmon hän tulisi siis todistamaan omin silmin. Ja vaikuttumaan näkemästään.
Vaihtuvat formaatit
1984 X ei olisi voinut kuvitella vinyylien vaihtuvan joku päivä cd:hin, niin ikiaikaiselta keksinnöltä tuo mustakiekko kasettien ohella vaikutti, vaikka oli ollut koko kansan ulottuvilla vasta parikymmentä vuotta.
X tulisi vielä tottumaan ja pitämään äänilevyjen cd-formaatista, minikiekoista, joilla olisi hassut pikkuruiset kannet. Cramps-levyt olivat hyllyssä kunnon koteloineen. Ja tulevaisuudessa ne löytyisivät treenistudiolta pölyttymästä levysoittimen tehtyä tenän.
X tulisi levyttämään vaihtuvine yhtyeineen useita albumeja. Ja viimeinen vinyylille painettu julkaistaisiin 12:sta vuoden kuluttua 1992.
Tämän jälkeen cd hallitsisi alaa 15 vuotta. Mutta vuonna 2009 sen asema olisi uhattuna, ja pian aika jättää kehät verkossa bitteinä liikkuvien musiikkitiedostojen ja niitä käyttävien soittimien eduksi.
Takaisin tulevaisuuteen
25-vuotta myöhemmin
Madonna tulee, Lux poistuu
Vuonna 2009, samana jolloin Madonna megalomaanisine ”Tahmainen ja makea”-sirkuksineen rantautuisi ensikertaa Helsinkiin, päätti ”Kramppien” laulusolisti Lux maallisen vaelluksensa 62-vuotiaana. X tuijotti Hesarin nekrologia ja tuumi, että kuudenkympin ylitys oli aika hyvin rokkarille, joka tultaisiin muistamaan omaperäisestä ”huononmaun”-tyylitajustaan, sekä hulluista esiintymisistään pc-puvuissa ja naisten korkokengissä.
X piti nuoruuden idolilleen hiljaisen hetken: Kiitos hyvästä työstä ja turvallista matkaa, Lux!
Hyvästi cd (joko näin pian?)
X:n päivä jatkui yllätysten merkeissä. Hänen varatessa tutusta cd-tehtaasta tulevan albuminsa masterointiaikaa – yrityksellä näet oli palveluksessaan masteroija, jonka kykyihin X eritoten luotti – vastasi hänelle puhelinvastaaja. Virka-aikaan. Kummallista?
X googlasi netistä yrityksen tietoja ja löysi pian konkurssihuutokauppailmoituksen, jonka kuvissa esiteltiin firman toimistoirtaimistoa. X ei kaivannut konttorisettiä. Mutta ymmärsi entisen suomalaisen CD-linjan, sittemmin osaksi ulkomaista ketjua siirtyneen Dicentian sulkeneen tarinansa cd:n kannen lopullisesti.
X raapi päätään tietokoneruudun kalpeassa valossa. Ja virnisti laitteelle, jonka oli ominut itselleen, ja jolle oli tyrkytetty, miltei kaikki inhimillisen toiminnan alat. Oliko tulevaisuuden suuri visio se, että lopulta olisi vain netti jossa ”kaikki” tapahtuisi. Ja ”Isoveljen” valvonnassa, Orwellin 1984-teoksen (julkaistu 1949) vision mukaisesti?
X murahti. Hän kyllä julkaisisi tulevan albuminsa cd:nä. Ja tiedä häntä vielä tulevia vaikka vinyyleinä! Sekin oli mahdollista, sillä Itä-Euroopassa oli muutama asialle omistautunut tehdas. Eihän pelkkä nettijakelu, johon albumi toki myöskin menisi, olisi ”oikea” julkaisu. Pelkkä virtuaalinen pieru bittimeressä. Cd oli sentään konkreettinen pala muovia jota saattoi hypistellä kansineen, ottaa mukaan autiolle saarelle ja fetistisesti uskoa sen taikavoimiin.
1959 taisi olla hyvä vuosikerta
Madonna (s.1958) oli 50 ja yhä hyvässä lihassa. Se ei ollut jäänyt X:llekään epäselväksi nähtyään poptädin jammaamassa Music Television:issa uusimmassa videossaan, tyylilleen uskollisena, tällä kertaa pikkuruisessa jumppapuvussa.
– Viisikymppisten maailma, X puhisi, synttäribileitä tulee riittämään! Hänet erotti tuosta taianomaisesta luvusta vielä yhdeksän vuotta.
Mutta teini-iän idoleista kyseisiä pyöreitä täyttäisivät ainakin: Brian Setzer (Stray Cats), Morrisey (Smiths), Robert Smith (The Cure), Suzanne Vega ja kotimaisista taiderokkari Kauko Röyhkä.
Eivätkä vuoden 1984 suomirokinsankaritkaan jääneet näissä kisoissa paitsioon: Dingon Neumann ja Eppu Normaalin Martti Syrjä (myös Aku Syrjä ja Juha Torvinen) saavuttaisivat hekin viidenkympin villityksen. Eikä lista jäisi vielä siihenkään.
Rajapyykin ylittäisivät ainakin jo Levyraadista tutut: Tommi Läntinen, Tuula Amberla ja Meiju Suvas.
Onneksi olkoon ja hatut ilmaan!, X mekasti.
Liskonjalat maan pinnalle?
Niin vuodet kuluivat, muistivat kaikkia tasapuolisesti. Yhtäkään eivät unohtaneet. Formaatteja syntyi ja kuoli. Kuten meitä ihmisiä. Ja suuri osa painui unhoon ikuiseen, X runoili mielessään ja jatkoi: Musiikki kuitenkin eläisi. Aina löytyisi uusi syttyvä polvi, uudet Madonnat ja Luxit täyttämään loputonta kaipuuta joka ihmiseen oli rakennettu. Tai darwinilaisittain, miehen syntymän 200-vuotisjuhlan kunniaksi, joka oli kehittynyt meihin liskojen sukulaisiin evoluution oikkuna.
Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle:
Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki
Herra X
