Ta-daa – kling!

Ta-daa – kling!

Kaupallisten äänitteiden myynnin ja jakelun painopiste on siirtymässä internetiin ja tätä asiaintilaa ei enää voi muuksi muuttaa, piste. Sähkömaailmaan on syntynyt lukemattomia puoteja ja erilaisia ansaintamalleja on kehitetty musiikin helpolle ja houkuttelevalle, musiikkitiedostojen lataamiseen perustuvalle verkkokaupalle. Näitä ovat esimerkiksi Applen iTunes tai Nokian Comes With Music. Suurien laitevalmistajien kehittämät ”osta meidän x, niin hitit seuraavat perässä” – tyyppiset bisnesviritykset ovat vasta haparoivia alkuaskelia äärettömien mahdollisuuksien verkkomaailmassa.

Internetin taaperovaihe on myös tarjonnut kaiken maailman populistisille robinhoodeille vastustamattoman hyvät lähtöasemat kilpailussa kuluttajien sympatioista. Nettiin jokamiehenoikeuksia vaativat piraattipuolueet saavat fiilisääniä mm. verkkoon muuttaneilta nörteiltä ja putkinäköisiltä nuorilta, joiden mielestä systeemi on aina haissut ja tulee aina haisemaan, varsinkin kun he itse ovat siihen myös kusseet. Siis tosi epäsiistii.

Harmillisen harva yleisönosaston kirjoittaja tulee miettineeksi, että musiikin tekijät ovat oikeastaan juuri niitä Sherwoodin iloisia veikkoja, joiden toimintamahdollisuudet olisi turvattava. Heidän tulee jatkossakin saada jostain elantonsa tai muuten metsään jää vain joukko Nottinghamin sheriffin ruskeakielisiä hännystelijöitä tuottaen triplasti varmennettua, puleerattua takuuhittiä tavun tarkkuudella. 

Nettijakelu on tähän asti perustunut pelkästään tiedostojen lataamiseen ja tällä pohjalla toimivat myös vertaisverkot ja muut laitonta imurointia tarjoavat blogit. Ja kun piraattiosasto kannustaa ihmisiä varkaisiin, ollaan sen tosiasian edessä, että tarvitaan kipeästi sysäys uuteen ajatteluun, jossa tekijänoikeus ja kansalaisten hinku liberaaliin peuhaamiseen verkossa lyövät edes jotenkin kättä.

Tähän on pyritty mm. ”vesijohtomallissa”, jossa ideana on saada säännöllistä könttämaksua vastaan lupa musan vapaaseen lataamiseen. Tämä mallihan olisi kuluttajalle kätevä, mutta mistä ja kuinka saadaan kustannustehokkaasti se data, jonka perusteella voidaan tilittää musiikin käytöstä oikeudenomistajille riittävän tarkasti.

Sitä paitsi varsinkin tässä mallissa ladattaisiin paljon enemmän biisejä kuin niitä todellisuudessa kuunnellaan – hitin sisältävä albumihan imuroituu helposti samalla latausrupeamalla, vaikka sen muita (täyte?)biisejä ei tulisi kuunneltua ollenkaan. Tämä synnyttää laskennallisen vääristymän; jos menestyvällä hittimaakari x:llä on pritnispiersin albumilla pankin räjäyttänyt hitti ja ei-niin-hittimaakari y on saanut tehtäväkseen täyttää loppuäänitteen, on selvää, että ei-niin-hittimaakari y hyötyy tilanteesta suhteettomasti päästessään peesillä osuuksille.

Usein nerokkaan yksinkertaiset ideat avaavat uuden ajattelun. Eikö tiedostojen lataaminen ole loppujen lopuksi tuskaisen hidasta puuhaa ja kovalevylläkin on ennestään jo satamäärin musaa, josta suurinta osaa ei tule ikinä kuunneltua. 

Uuden sukupolven nettikauppa Spotify on lähtenyt toteuttamaan mallia, jossa ei enää ole kyse musiikkitiedostojen ”perinteisestä” lataamisesta, vaan eräänlaisesta äänitteiden räätälöidyn kuuntelun mahdollistavasta järjestelmästä. Haet tarvittavan softan Spotifyn sivuilta, maksat euron/vrk tai 10 euroa/kk ja pääset käyttämään Spotifyn pohjatonta äänitearkkua kuin soittaisit biisejä tai albumeita omalta kovalevyltäsi ilman aikaa vieviä lataamisia ja kovalevyn täyttymistä tuhansilla ääniteraidoilla.

Tekijöiden oikeudenmukaisen kohtelun kannalta parasta on se, että tällainen järjestelmä tarjoaa helpommin toteutettavan mahdollisuuden musiikin käytön seurantaan teoskohtaisesti. Tilityksen yksikköhinnat eivät tietenkään ole päätähuimaavia, mutta pienien purojen volyymi tulee olemaan nettikaupan ja myös oikeudenomistajien tulonmuodostuksen perusta, kävi miten kävi. Jotain Spotifyn uskottavuudesta kertoo sekin, että Teosto on tehnyt yhteistyötä sen lisensioinnista Ruotsin Stimin kanssa.

Spotify ja vastaavaan perustuvat järjestelmät tuottavat myös mielenkiintoisen kysymyksen: Kuinka meneteltäisiin jatkossa hyvitysmaksujen suhteen? Nehän perustuvat siihen, että digitaaliseen kopiointiin tai lataukseen soveltuvan alustan (tietokone, kovalevy, cdr ym.) hintaan lisätään pieni siivu, joka tilitetään oikeudenomistajille erinäisten käyttötutkimusten perusteella (niihin liittyvä problematiikka saanee joskus oman kolumninsa!). Mutta jos tallentamista ei tulevaisuudessa juuri enää tarvittaisi, ei hyvitysmaksuillakaan olisi enää pohjaa. Jos siis uudet jakelujärjestelmät pelaisivatkin hyvitysmaksut ulos, niin kattavampi ja ennen kaikkea musiikin todelliseen käyttöön perustuva online-tilitys toisi menetetyn takaisin korkojen kera.   

Kun ihmiskunnan historian viimeisien vuosien kehitys on ollut kuin tavarajunasta lähtevä salama, niin mitä onkaan odotettavissa? Musiikkiin liittyvien oikeuksien hallinnointi tullee olemaan tulevaisuudessa hyvin selkeää ja järjestelmällistä vaikka sitä ei juuri nyt millään uskoisi. Karrikoitu visio voisi olla, että kun jossain soi, niin samalla tilittyy. Ta-daa – kling!

Janne Louhivuori

janne.louhivuori@elvisry.fi


-Louhipaja


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2009

Selaa lehden artikkeleita