Biitintekijästä hittinikkariksi
Hän lie ikäluokkansa tekijöiden joukossa aikamoinen harvinaisuus, sillä hän ei ole juurikaan käynyt soitto- ja teoriatunneilla. Musiikin tohtorinhatun sijaan Immonen on ehättänyt jo saada arvokkaita tunnustuksia: vuoden tuottajan Emman ja Jussi-patsaan elokuvasäveltäjänä.
Nämä haastattelut on ollut tapana aloittaa lapsuudesta ja perhetaustasta eli oliko kotonasi musiikkia?
– Meillä on kyllä aina ollut soittimia, mutta vanhemmat eivät ole päätyneet musiikkialalle. Äiti on ehkä musikaalisempi ja ollut lapsuudessa musiikin kanssa tekemisissä. Faija teki äänihommia mainostoimisto SEKissä ja sitä kautta sain kosketuksen tähän tekniikkapuoleen aika muksuna. Mulla on edelleenkin täällä käytössä faijan studioajoilta yksi Neumannin mikki, jolla muistelen leikkineeni jo 5-vuotiaana!
Jukan kipinä musiikkiin syttyi siis äänitystekniikan kautta, mutta hän kiittää erityisesti myös Laajasalon yläastetta ja lukiota.
– Petri Laaksonen oli siellä musiikinopettajana ja koulussa oli oikein viriili musameininki ylipäätään.
Jukka ei kuitenkaan käynyt missään soittotunneilla, vaan opetteli soittamaan itsekseen.
– Pop/Jazz -opiston aikuisosastolla käväisin vasta intin jälkeen. Soitan kitaraa ja pianoa ihan yhtä huonosti molempia, kumpikaan ei ole pääinstrumentti.
Mutta sehän on luovuudelle yksi hyvä lähtökohta!
– Sillähän mä sen perustelen itselleni!
Pop/Jazz -opistossakin Jukka opiskeli lähinnä musiikkiteknologiaa Jasse Varpaman oppilaana ja ehti opettelemaan äänittämistä vielä ”nauha-aikana” eli kun äänittäminen ei vielä tapahtunut tietokoneen kovalevylle. Sittemmin tärkeänä oppimispaikkana hän pitää netin keskustelupalstoja, kuten ProTools -käyttäjien foorumia.
Miten sitten aloittelit biisintekijän uraa?
– Siellä Laajasalon koulussa oli jo puitteita puuhata tietokone- ja synapohjaista musaa. Isän tuttuihin kuuluivat myös Esko ”Ego” Toivonen ja Risto Asikainen, joilla oli studiot isän työpaikan lähellä. Sieltä sain neuvoja, että mitä kannattaisi hankkia alkuun pääsemiseksi. Olin 14 tai 15, kun otettiin pankkilainaa ja ostettiin Mac. Silloin Mac ei ollut kovin trendikäs ja meni pari vuotta ennen kuin ymmärsin mistä tässä on kysymys.
– Olen jälkeenpäin miettinyt, että kävi hyvä tsägä, että se meni näin. En ole eläissäni omistanut pc:tä eikä mulla ollut mitään pelejä. Tietokone on alusta asti merkinnyt minulle vain musiikintekovälinettä. Mulla oli siis se tietokone ja Ensoniq Miragen sämpläävä keyboard. Sitten piti keksiä, mitä mä tekisin. Aloin tehdä erilaisia instrumentaalipätkiä.
Puhelaulun säestäjäksi
Lukiossa ei Jukka Immosella ollut vielä kovin selviä ammatinvalintasuunnitelmia, mutta armeijan jälkeen hän päätti satsata musiikin tekemiseen.
– Mulla on aina pitänyt olla jonkunlainen paja, studio, vaikka se onkin aikamoinen rahareikä. On kiva, että on paikka, johon voi kutsua ihmisiä, muita tekijöitä, ja siitä syntyy jotakin. Tutustutaan ja päästään suoraan tekemään.
– Ensin en oikein tiennyt mihin käyttää musiikkiani, mutta sitten 90-luvun lopussa löytyi tämä hiphop-puoli. Sillä tavalla mulle löytyi mesta tehdä träkkejä. Biisinkirjoittaminen oli mulle siinä vaiheessa lähinnä vain biittien tekemistä. Äänittelin kyllä myös rokkibändejä ja tein kaikenlaisia muita äänihommia tienatakseni…
– Jan Zapasnik oli nuori innokas räphahmo, jonka kautta tutustuin Helsingin ja oikeastaan muunkin Suomen hiphop-väkeen. Siitä löytyi mulle luonteva tapa tehdä musaa ja saada levytyksiä aikaiseksi. Se oli silloin vielä aika pientä, ennen Suomi-hiphopin buumia.
Vuosituhannen alkajaisiksi Zapasnik ja Immonen perustivat The Fried Music Oy:n ja ensimmäiset julkaisut olivat omakustanteita. Jukan mukaan tuolloin ei juuri ollut tietoisuutta Teoston jakosäännöstä, vaan tekstin ja musiikin välillä osuudet jaettiin 50/50. Juttelimme vielä pitkään sovittajan asemasta, joka Suomessa on perinteisesti ollut ylikorostunut, mutta nyttemmin tilanne on muuttumassa. Muuntelijoiden on aina vain vaikeampi saada sovitus- tai käännösosuuksia.
– Joskus olen tehnyt taustat kokonaan pelkkiin accappella-lauluraitoihin saamatta mitään säveltäjä- tai sovittajaosuuksia. Tämän vuoksi en yleensä mielelläni anna sovituslupia, ainakaan vieraille. Varsinkin kansainvälisissä kuvioissa, kun mukana on vielä alikustantajat ja vaikkapa 4-5 tekijää, niin eipä siinä säveltäjänäkään kovin suurta prosenttiosuutta jää.
Ensimmäinen Jukka Immosen kokonaan tuottama albumi oli Avaimen Punainen tiili vuonna 2001, jonka Warner julkaisi. Se oli lajissaan melkoinen menestys, joka myi 14.000 kappaletta. Sittemmin Avain on muuttanut taiteilijanimekseen Asa ja voittanut vuoden 2008 Teosto-palkinnon yhdessä Loppuasukas-albumin tekijäryhmän kanssa.
– Sitten aloin päästä mm. Pekka Ruuskan ja Asko Kallosen kautta tekemään erinäisiä remixejä ja tuli enemmän ja enemmän äänitys- ja miksaushommia. Yritin siinä sivussa sitten jalostaa biisinkirjoittamista, koska tiesin että pelkkä biittihomma tulee tiensä päähän.
Seuraavat vuodet Immonen teki lähinnä rap- ja hiphop -musiikkia lukuisten koti- ja ulkomaisten artistien kanssa, mutta kaipuu oli myös muunlaisen musiikin pariin. Tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat mm.
Fintelligens eli Kimmo Laiho (Elastinen) ja Carl Henrik Rosenberg (Iso H). 2004 Fried Music muutti studionsa nykyiseen paikkaan Pursimiehenkadulle.
Dome Karukosken ohjaama Tyttö sinä olet tähti -elokuva (2005) oli sinulle tärkeä läpimurto. Jussi-patsas on aika kova saavutus ensimmäisestä pitkän elokuvan musiikista. Missä se on?
– Se on vanhemmilla! Joo, leffassa oli yksi Chisun sävellys, mutta muuten sävelsin biisit ja ihan perinteistä scorea. Sanoituspuolella olivat Asa, Elastinen ja Mariska, tunnaribiisi tehtiin Kristiina Wheelerin ja Patric Sarinin kanssa. Se oli hyvä koulu.
Domesta on tullut ystävä ja jatkoakin on seurannut, mm. minisarja Veljet. Olen aina tykännyt myös kuvan kanssa pelaamisesta, joten kuvaan säveltäminen on ollut mieluisaa. Ehkä tässäkin asiassa on faijan esimerkin vaikutusta.
– Kyllä se on paljon sattumasta kiinni, mihin joutuu tai pääsee mukaan. Olen aina kiittänyt siitä, että olen päässyt mukaan sellaisiin proggiksiin, mihin mä en olisi välttämättä uskaltanut edes tarjoutua. Esimerkiksi kun kysyttiin, ”pitäisikö sun tulla tekemään Suburban Tribea…” (Manimal-albumi 2004) Aina on ollut A&R:nä sellaisia henkilöitä, jotka ovat uskaltaneet pistää mut ajattelemaan ”boxin ulkopuolelta”. Tämmöiset proggikset ovat olleet kaikista hauskimpia. Ainoa tapa pysyä freesinä ja tehdä työnsä hyvin, on tehdä erilaisia juttuja.
Toisena esimerkkinä Jukka mainitsee huikean menestyneen Jenni Vartiaisen soolodebyytin, johon hänet pyysi Pekka Ruuska. Siinä Jukka kokee oppineensa paljon myös suomenkielisestä sanoittamisesta, kun hyviä kappaleita etsittiin, kirjoitettiin ja työstettiin kaikessa rauhassa.
Minkälainen musiikkimaku sulle muuten on teininä muodostunut?
– Kyllä siihen kuuluu kaikki elektroninen musa, mutta toisaalta myös vaihtoehtorock. Grungepistos puri pahasti 90-luvun alussa. Noissa hiphop-piireissä ne vain oli vaikea yhdistää… Mua ei ole kotona kyllästetty esim. jazzilla, mutsi on ollut kaupallisen musiikin kuluttaja eli peruspop on ollut elämässäni ihan aina läsnä.
Tähtäimessä UK ja USA
Elokuvamenestys avasi kansainvälisempiä ovia, kun kesällä 2004 manageri Teja Kotilaisen kautta Immonen sai kontaktin Air Chrysalis Scandinaviaan, jonka toimitusjohtaja on Tammisaaresta lähtöisin oleva Ben Malén. Chrysaliksen tekijätalliin kuului tällöin jo myös toinen suomalainen: Patric Sarin (kts. SELVIS 03/2006).
– Tutustuin Pateen vasta Chrysaliksen kautta ja teinkin ensimmäiset kansainvälisille markkinoille tarkoitetut kirjoitussessiot hänen kanssaan.
Aluksi Jukan rooli ja markkinarako oli kansainvälisissä piireissä puhtaasti biitintekijänä. Hänen haluttiin tekevän tietynlaisia ”urbaaneja” taustoja, joihin muut sävelsivät melodiat.
– Kyllä siihen meni hetki aikaa tottua siihen työtapaan, että juodaan kahvia ja sitten tehdään biisi. Onhan se tavallaan aika brutaalia. Sitten alkoi tuntua hienolta, kun hip-hop -taustasta ponnistaneena huomasin olevani mukana poplaulujen tekemisessä. Sitten vähitellen aloin saada ulkomailtakin artistilähtöisiä juttuja. Esimerkiksi ruotsalainen Vincent ja norjalainen Margaret Berger tulivat Helsinkiin säveltämään ja levyttämään kanssani.
Viimeisen vuoden aikana sanoit viettäneesi reilut 100 päivää ulkomailla biisinteossa. Mitä kautta päädyit Lontooseen?
– Ben Malénin painostuksesta vuosi sitten. Ben sanoi, että juna on nyt menossa ja siihen pitää hypätä kyytiin. Siinä oli paljon miettimistä, tehdäkö 2 kuukautta ilmaista työtä vai yksi albumi kotimaan markkinoille, josta tienaisi. Monilla tutuilla oli lisäksi ollut huonoja kokemuksia yhteistyöstä englantilaisten kanssa.
– Päätin lähteä kuukaudeksi ja vuokrasin huoneen viime vuoden helmikuussa Matrix-studiolta ja lähetin rahtina 250 kg laitteita sinne. Tein kolmessa viikossa ainakin 16 co-writea ja mulla synkkas hyvin niiden englantilaistekijöiden kanssa.
– Kansainvälistyminen on hidasta ja vaikeaa. Ensimmäiset puolitoista vuotta touhusin Skandinaviassa ja olen saanut ihan mukavia julkaisuja, mutta viimeisen vuoden olen siis yrittänyt panostaa Brittein saariin. Nyt on unelmana ja tavoitteena siirtyä seuraavalle tasolle eli saada julkaistuja biisejä Englannissa ja USA:ssa, tai siis biisejä, jotka julkaistaan kaikkialla.
Onhan sulla jo kuitenkin jotain näyttöä silläkin suunnalla, eikös Redramaa ole julkaistu nimenomaan Iso-Britanniassa?
– Joo, olin mukana jo ekalla levyllä, mutta siinä en ollut vielä säveltämisessä mukana. Redraman toista levyä Street Music sävellettiin yhdessä Lassen [Mellberg] kanssa ihan kitaralla ja pianolla, ennen kuin lähdettiin tonne biittipuolelle.
Teet siis tilanteen mukaan eri metodeilla…
– Jos haluaa biisiin tietynlaista moodia, melodia ja harmonia on tehtävä yht’aikaa, mutta toisaalta on ihanaa viedä mukanaan träkki, josta tykkää, mutta johon ei ole itse keksinyt oikein melodiaa, ja sitten joku tulee ja keksii siihen makeimmat melodiat. Sellainen tilanne on juuri tämän co-write -asian siistein juttu ja mulle on nykyään ihan sama keneltä ne ideat tulevat.
Oletko yleensä puuttunut sanoituspuoleen?
– En niinkään paljon suomeksi, mutta varsinkin näissä kansainvälisissä kuvioissa olen kyllä osallistunut tarinan kehittelyyn ja niistä tulee mielestäni onnistuneimpia pläjäyksiä.
Kansainvälistyminen vaatii läsnäoloa
Jukan mukaan on aika epätodennäköistä, että kokonaan suomalaisten tekijöiden tekemä biisi menisi maailmalla läpi. Kansainvälisessä biisikaupassa kyse on kuitenkin paljolti suhdetoiminnasta ja politiikasta.
– En suhtaudu kuitenkaan enää niin kyynisesti kuin alussa. Pitää vain mennä paikan päälle ja tavata niitä ihmisiä.
Jukka rohkaisee suomalaisia lähtemään maailmalle. Kanssakäyminen on välttämätöntä suhteiden ja verkostojen syntymiseksi. Sanoittaja voi kyllä tehdä työtä itsekseen ja hioa riimejä etätyönäkin, mutta musiikin synnyttäminen edellyttää suoraa vuorovaikutusta, sulkeutumista samaan huoneeseen.
Suomalaiset tekijätkin ovat alkaneet opetella näitä co-writingtaitoja esim. MUSEXin Biisilinna ja Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuksen Hittitehdas -projektien kautta. Jukka on ollut näissä myös mukana, ensimmäisessä osallistujana, jälkimmäisessä kouluttajana.
Ulkomaisten kontaktien hankkiminen on kallista ja suurta henkilökohtaista riskinottoa. Ilman kustantajan maksamia ennakoita elämän suunnitteleminen olisi täysin mahdotonta.
– Matkustaminen maksaa ihan hirveästi ja esim. vasta nyt on tullut levytyksiä parista biisistä, joita tehtiin 2 vuotta sitten Miamin reissulla. Kyllä sitä mietti onko tässä mitään järkeä, juuri viimeksikin Lontoossa Bed & Breakfast -paikassa, kun yötä myöten väänsin träkkejä läppärillä.
– Olen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Nyt olen ollut kirjoittamassa biisejä suoraan artistien kanssa siellä ja on muutama proggis, joihin toivottavasti pääsen tuottajaksi. Koitan nyt taloudellisesti järkeistää Lontoossa olemista: pitää ilmeisesti vuokrata kämppä, johon voi laittaa pajan. Jos on yhteensä 3-4 kuukautta vuodessa siellä, vuokrakämppä voisi tulla halvimmaksi.
Lopuksi puhuimme siitä, että suomalainen musiikkivienti ei edelleenkään ota huomioon tekijöiden tarpeita, vaan on kovin esittäjävetoista. Suomalaiset maailmanhitit ovat edelleen yhden käden sormilla laskettavissa. Jukka Immonen toivoisi ELVISiltä lisää vaikuttamista suomalaistekijöiden kansainvälistymisen puolesta. Yksi suuri apu siinä voisivat olla residenssit Tukholmassa ja Lontoossa.