Terveisiä Pariisista!
X istui katukahvilassa, siemaili kahviaan ja luki päivän lehteä. Hän oli Pariisissa. Ainakin mielessään. Aurinko oli sama, kahvi hyvää ja hänen päänsä ajatuksilla täytetty. Tämä itä-helsinkiläislähiöön Xn työhuoneen läheisyyteen kesäksi avattu kahvipiste oli hänen Pariisinsa. Paikka jossa hän saattoi kuvitella olevansa vapaa ja vallankumouksellinen, uuden etsijä ja ikuinen kapinallinen, taiteilija jonka työllä ja olemassaololla oli maailmassa merkityksensä.
Täällä eivät myöntämättömät apurahatkaan mieltä kirveltäneet. X tiesi faktat. Hän ei ollut yksin lakki kourassa. Sillä esim. Kulttuurisäätiöltä oli apurahaa anonut 7.100 henkilöä, joista 1.100 oli sen saanut.
– Hakijat olisivat täyttäneet Hartwall-areenan, saajat taasen mahtuneet Kulttuuritalolle, X myhäili.
Oli elokuun loppu, sadonkorjuun aika ja hänellä paljon kypsiä hedelmiä poimittavaksi uusien kappaleaihioiden puutarhassaan. Joten baskeri vinoon ja työhuoneelle sorvin ääreen.
– Mutta eihän tässä jäniksen selässä olla, X todisteli itselleen. Niin, oli aina sata hyvää syytä lykätä töihin ryhtymistä. Kuten perehtyminen päivän uutisaiheisiin.
Sanomalehdessä oli juttu Spotifysta.
X oli jo kesän alussa kuullut uudesta ihmeellisestä internet-palvelusta, josta löytyi kaikki maailman musiikki. Spotify oli ruotsalaisten, kuinkas muuten, lanseeraama palvelu. Jolla oli jo neljä miljoonaa käyttäjää ympäri maailman.
– On siellä teikäläisenkin musaa, oli kollega intoillut heidän nautiskellessa aamukahveja samaisella terassilla.
– Aha, X oli murahtanut ja rypistellyt kulmiaan aamuauringon kirkkaudessa.
– Sivusto tarjoaa myös uusia bändejä, kunhan on ensin oppinut sun musamaun, kollega oli jatkanut puhkumistaan.
Niinpä niin, Spotify siis hoiteli asiakkailleen myös uuden musiikin etsimisen, eikä heidän tarvitsisi enää tuhlata aikaa moiseen. Kätevää? Nettirobotit musiikkimaun vaalijoina ja vartijoina.
Lauluntekijänä X mietti josko tulevaisuudessa löytyisi palvelu, jossa robotti säveltäisi ja sanoittaisi sinne syötetyn repertuaarin pohjalta uusia kappaleita. Eipä tarvitsisi työhuoneella enää hikoilla, tuhat kynttilää päässä savuten. Voisi keskittyä teosilmoitusten naputtelemiseen Teostolle.
Kollega oli ollut varma että Spotify oli tulevaisuus, joka jättäisi historiaan joka kodin cd:illä ja kovalevyillä olevat musiikkivalikoimat. Näinhän oli mm. amerikkalainen tuottajaguru Rick Rubin (s.1963) jo muutama vuosi sitten ennustanut.
Miten homma oikein toimi? X oli ottanut asiasta selvää.
Spotify oli eräänlainen musiikkikirjasto, josta musiikkia ei voinut ladata koneelleen, mutta josta sitä oli netissä mahdollista kuunnella. Ja kun netti löytyi jo joka miehen peruskaluihin kuuluvista kannettavista läppäreistä oli palvelu hypoteettisesti aina saatavilla. Oli vain ajan kysymys milloin musiikkiohjelman saisi ladattua myös iphone kännyköihin ja ipod-mediasoittimiin.
Miten käyttäjäksi pääsi?
Spotifylla oli kaksi eri versioita, ilmainen mainoksilla, no tietty, sekä maksullinen Premium-jäsenyys 9,99 euron kuukausimaksulla. Ilmaisversion käyttäjäksi pääsyyn vaadittiin jonkun jo rekisteröityneen kutsu. Toki sivustolle oli mahdollista jättää sähköpostiosoitteensa ja jäädä odottamaan kutsua palvelun tarjoajalta. Mutta sivustolla huomautettiin tämän vievän aikaa. Ei ihme jos kutsujonossa oli satojatuhansia halukkaita.
Toisin kuin toinen ruotsalainen netin musasivusto Pirate Bay, joka oli ollut illegaali ja jonka pitäjät oli jo oikeudessakin tuomittu massiivisiin korvauksiin, tilitti Spotify musiikintekijöille musiikin käytöstään rahaa. Kaikki siis hyvin?
– No ainakin tähän päivään asti, X murahti.
X luki artikkelista, että ruotsalainen lauluntekijä ja satiirikko Magnus Uggla (s.1954) oli nostanut kissan pöydälle, kirjoittanut blogissaan kimpaantuneensa korvauksensa pienuudesta: ”kuudesta kuukaudesta saman verran kuin keskinkertainen katusoittaja päivässä” ja vaatinut musiikkinsa poistamista Spotifyista. Sonyn Spotifyn kanssa tekemä sopimus oli lisännyt vettä myllyyn.
”Mieluummin tulen Pirat Bayn raiskaamaksi kuin annan Hasse Breitholtzin ja Sony Musicin panna minua perseeseen.”, Uggla oli blogissaan raivonnut.
X:ää tempaus huvitti, vaikka häntä jäikin mietityttämään se tosiseikka että netti oli täynnä erilaisia musiikin myyjiä, mm. Applen iTunes. Mitä ne musiikintekijöille rahavirroistaan tilittivät? Tiesikö kukaan? Ja tiedot oli tietty liikesalaisuuksia, top secret.
Amerikkalainen laulaja -lauluntekijä Bob Dylan (s.1941), tuo legendaarinen vanhanliitonkonkari ja monimiljonääri oli tehnyt oman siirtonsa ja vetänyt musiikkinsa pois striimaus-palveluista – Spotifysta, Last fm:stä, Deezeristä ja we7:stä. Olisiko siinä mallia nuoremmille? X pohti henkisen beat-isänsä tekoa.
Syyspäivä jatkui kauniina ja lämpömittarin sprii ylitti kahdenkympin.
– Kyllä tästä täytyy nyt nauttia, talvella näitä tulee ikävä, X hymähti ja oli tyytyväinen keksittyään jälleen hyvän syyn pakoilla. Hän haki santsikupin kahvia ja mietti omien teostensa avaamia rahavirtoja. Hän ei Bobin tyyliin keskustelisi lakimiesarmeijan kanssa kuinka suojella musiikkinsa käyttöä ja sen tuottamia rahoja. Hän kävi vuosittain läpi Teoston raportin ja se oli siinä. Kyllä siinäkin oli hommansa, tosin X:stä mielenkiintoinen sellainen ja paljasti ainakin missä hänen musiikkinsa soi.
Tänä vuonna musiikintekijän joulu kesän keskellä – kesäkuun 10. kun teostokorvaukset tärähtivät tilille – ei ollut X:lle hullumpi. Ja yllätykseksi hän oli huomannut tilityslaskelmassa myös uuden tulolähteen: internet.
Uusi Sampo oli tuottanut kokonaiset 65 euroa. Ensitarkastelulla tulos oli näyttänyt X:stä vaatimattomalta, sillä se oli ollut vain 2,5 % hänen koko tekijänoikeuspussista.
Mutta mistä summa oli koostunut? Raportissa ei oltu yksilöity, joten X joutui käyttämään päätään. Jos tulo oli hänen nettipalvelulle lanseeraamistaan levymerkkinsä cd:istä, oli niiltä löytyviä kappaleita täytynyt ladata siellä lähes sadan kappaleen verran tai kymmenen albumin. Kappaleen kun palvelusta sai eurolla ja X levytuottajana tästä noin 80 %.
Homma alkaisi siis todenteolla pelittää, jos hän saisi nostettua biisiensä latauksien määrän 10.000:een, X laski. Silloin Pariisissakin nautittaisiin pullan sijasta porkkanakakkua. Eikä se vaatisi kuin satakertaa enemmän latauksia.
– Pitäisikö kehittää jokin markkinointisuunnitelma?, X myhäili dollarin kuvat silmissään.
Ja takaisin printtimedian saloihin. Lehdessä riitti uusien cd-boxien mainoksia:
”Uusi complete works kokoelma sis. 10 cd:tä ja yli 7 tuntia musiikkia – mukana kaikki alkuperäiset albumit, sekä tekijän aiemmin julkaisemattomia demoharvinaisuuksia – nyt ensikertaa äänitteellä myös artistin mummon tekemä laulu, jonka hän esittää pesulaudalla, ilman tekohampaita täysin autenttisena taltioituna joen rannalta, jossa tekijä pikkupoikana pyydysti sammakoita… lisäksi…”
– Sitä nyt liikkeellä, X mutisi, cd-boxeja!
Hän oli pannut merkille että markkinoille oli ilmestynyt yhä laajempia cd-kokonaisuuksia. Eikä X:ääkään oltu jätetty nuolemaan näppejään.
Hänenkin musiikkia oli pyydetty jo kolmeen kokoelmaan.
– Nyt pitäis varmaan julkaista oman levymerkin koko tuotanto, massiivinen superbonusmysterycdbox demoineen ja livenauhoituksineen, X irvaili itselleen, mutta ymmärsi myös tilanteen traagisuuden.
– Toi kuvio on cd- ja dvd-imperiumin viimeisiä kuolinkorahduksia, viisi plattaa yhden hinnalla, vielä kun menee, hän myhäili hieman suruissaan.
Cd-dinosaurus löntysti formaattien hautausmaalle, toisen museaalisen hirmuliskon tehdessä paluuta. Vinyylilevyt olivat eläneet marginaalielämää, mutteivät olleet kadottaneet jälleenmyyntiarvoaan, kuten cd:t. Vinyylillä oli hohtonsa, siitä ei käräyttänyt kotikoneella hetkessä kopiota ja printannut kansia, se oli pahvikoteloineen aitoa keräilykamaa.
X vilkaisi kännykän kelloa. Nyt olisi jo viimein aika lähteä töihin. Mutta juuri kun hän sai hilattua takapuolensa terassituolilta ylös osui lehdestä hänen silmiinsä vielä pikku-uutinen: Bob Dylan, 68 v. pidätetty New Jerseyssä! Oliko Bobin liike vetää musiikkinsa pois netin musiikkipalveluista ollut liikaa ja miestä vastaan nostettu ameriikan tyyliin salaliitto?
X:n mielessä myllersi, kunnes hän luki artikkelista tapauksen olleen aika lailla arkipäiväisempi.
22-vuotias naispoliisi oli pidättänyt Long Branchissa autoilleen, oudosti käyttäytyneen vanhuksen jonka oli ilmoitettu liikuskelevan latinokorttelissa ja pyytänyt tämän esittämään henkilöpaperinsa. Asiaa oli lähdetty selvittämään miehen hotelliin, josta naispoliisi oli soittanut kamarille kysyäkseen, oliko Bob Dylan siellä kenellekään entuudestaan tuttu?
Lopulta hyvin kaikki hyvin. Bob Dylan – mysteerivanhus – sammaloitumaton vierivä kivi – ratsasti jälleen vapaana!
X nousi terassipöydästä. Vierailu Pariisissa oli ohi. Kevyt tuulenpuuska ravisti vastapäisen talon pihakoivusta asfaltille ensimmäiset keltaiset lehdet. X veti keuhkoihinsa raikasta syysilmaa. Eläköön vapaa maailma! – Vapaus, veljeys ja mitä niitä nyt oli… ja lähti latautuneena kävelemään kohti työhuonettaan. Valmiina antautumaan sorvin edessä. Tänään ikuistettaisiin taas muutamat ilon ja surun hymnit.
Lähteet:
Helsingin Sanomat
Mail Online
Wikipedia
Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle:
Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki
Herra X
