Laulaja ja lauluntekijä
Kari Tapiota voi kutsua myös laulaja-lauluntekijäksi, vaikka levytettyjä sävellyksiä onkin vain muutama. Myrskyn jälkeen (säv. Veikko Samuli) ja Juna kulkee (säv. & san. Toto Cutugno) ovat sellaisia täysosumia, jotka olisivat ylpeydenaiheita kenen tahansa sanoittajan teosluettelossa.
Kari Tapani Jalkanen syntyi 22.11.1945 Suonenjoella ja perhe muutti Pieksämäelle 1960. Koulun jälkeen isän tuttava järjesti hänet neljän vuoden oppisopimuskoulutukseen kirjapainoon. Mäkihyppääjän urakin olisi kiinnostanut, mutta kun tarpeeksi isoa mäkeä ei Pieksämäellä ollut, niin musiikki vei miehen.
– Pieksämäen mäki oli niin pieni, että yksissä kisoissa hermostuin ja hyppäsin tasaselle, mäkiennätyksen, ja myin sukset pois. Pamautin alas ja sanoin: ”Kuka ostaa sukset? Nyt lähtee!” Sitten pelasin vain jääkiekkoa, kunnes 1963 multa löytyi keuhkovarjostuma ja lääkäri kielsi urheilun ja hikoomisen.
Sairasloman aikana Kari toteutti haaveensa ja pyysi päästä tuttujen muusikoiden treenikämpälle kokeilemaan mikrofoniin laulamista.
– Sain pestin heti seuraavaksi lauantaiksi keikalle ja siitä se alkoi!
Kotona ei suhtauduttu kovin innokkaasti tähän käänteeseen.
– Siihen aikaan ei soittajia pidetty minään. Sukulaiset kuulemma kyselivät, että mitä se Kari tekee oikein työkseen. Vaikka olihan mulla siviiliammatti: 10 vuotta tein käsinlatojan hommaa ja lauloin. Näin kerran gallupin, jonka mukaan vähiten suosittu ammatti oli paimen ja toiseksi viimeisenä muusikko. Näin oli arvostus silloin.
Jo Pieksämäen aikoina kaupunkiin muutti puoliso Pia Viheriävaara, johon Kari iski silmänsä lavatansseissa. Raamattutuotannon vähennyttyä Pieksämäellä Kari löysi töitä Kuopiosta, jossa hän teki puhelinluetteloita.
Juankosken Elviksestä ensilevyttäjäksi
Kuopiossa tehdyn demonauhan perusteella Kari sai kutsun koelauluun Fazerille Toivo Kärjen luokse. Tilanne oli erilainen verrattuna tämän päivän Idols-koelauluihin…
– Kärki oli omassa huoneessaan propelli kaulassa niin kuin sillä aina oli. Hän sanoi: ”Tulepas poika tänne ja lauletaan se ja se”, sitten lauloin ja hän sanoi näin: ”Juankosken Elvis on vain Juankosken Elvis. Muuta heti Helsinkiin. Olet just päässyt armeijasta (se oli kai -67 kun tää tapahtui), olet poikamies. Ikäsi ei ole kohta enää puolellasi, Kirkakin alkaa olla liian vanha nuorisolaulajaksi.” Siinä Toivo Kärki vähän kyllä niksahti, koska Kirka taisi olla silloin vasta 17.
– Hän antoi Ture Aran numeron, josta mä oon kiitollinen. Hän sanoi, että Ture Ara opettaa hengityksen ja että mun vibrato on liian nopea, se pitää saada laiskemmaksi, niin kuin Markku Arolla. Mä sanoin siihen: ”herra kapellimestari, tarvitaanko kahta Markku Aroa Suomessa, eikö yksi hyvä riitä?” Että tällaista juttua meillä oli ja mä petyin katkerasti, kun mä luulin että nyt… Hän lupasi kyllä, että saan levyttää tangolevyn heti, mutta mua ei se tango kiinnostanut, vaan halusin laulaa kantria. Kärki sanoi, että laula mitä haluat. Lauloin muistaakseni Release me ja Kärki sanoi: ”Tule vuoden päästä uudestaan.” Päätin silloin, kun läksin Kuopioon takaisin, että en koskaan laula yhtään Toivo Kärjen laulua, en keikalla, enkä levytä, en milloinkaan… Hänellä oli tapana sanoa muillekin samoin, oon kuullut muiltakin laulajilta, aina se ”vuoden päästä takaisin.”
Ture Ara opetti Karin sanojen mukaan ”hengityksen alkeet” ja suositteli iskelmäuran sijaan oopperalaulua. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Karin musiikkihommat muuttuivat yhä ammattimaisemmiksi. Kuopiossa Karin bändi Jammy & Jamset pääsi säestämään monia tunnettuja tähtiä, joilla ei ollut omaa bändiä mukanaan. Heistä Seija Simola oli vienyt viestiä pätevästä orkesterista RCA:lle ja lokakuussa 1971 Mosse Vikstedt ja Esko Linnavalli saapuivat Kuopioon kuuntelemaan heitä.
– Soitettiin eka setti ja mentiin heti tuomiolle Linnavallin pöytään. Hän sanoi: ”Teillä on hyvä bandi, en kuullut bassosta yhtään väärää ääntä, pyrkikää muutkin siihen!” Meille luvattiin, että saataisiin tehdä kokonainen LP, mutta pitäisi tehdä omia biisejä.
Sitten Kari jäi työttömäksi Kirjapaino Savosta ja hakeutui töihin Helsinkiin.
– Vaimo odotti toista poikaa. Kyllästyin katselemaan verhoja ja 1972 tammikuussa menin Kunnallispainoon ja lupasin aloittaa työt viikon päästä, vaikka asunnostakaan ei ollut mitään tietoa.
– Perhe oli vielä Pieksämäellä, olin yksin täällä isossa kylässä enkä tuntenut ketään. Soitin Mosselle RCA:lle ja sanoin: ”Min oun tiällä!” , savoks, niin kuin äidinkielellä ja kerroin tilanteen muuttuneen.
Kari Jalkanen levytti pian debyyttisinkkunsa Linnavallin opastuksella Alppistudiolla Kulttuuritalon alakerrassa. Sinkun A-puoli oli pari vuotta aiemmin myös italialaisen Claudio Baglionin ensilevytyksenä julkaistu Una favola blu (Pietro Melfa – Mario Vicari), jonka Pertti Reponen sanoitti suomeksi otsikolla Tuuli kääntyköön. B-puolella oli Linnavallin ja Jukka Virtasen Niskavuoren nuorimmainen.
Pari päivää sen jälkeen Danny soitti Kunnallispainoon ja pyysi mukaan kesäkiertueelleen. Seuraavana vuonna Erkki Liikanen pyysi Karia bändiinsä.
– Se oli mulle suuri kunnia, se oli hieno ja kovamaineinen laulubändi, jossa mua ennen olivat olleet mm. Timo Tervomaa ja Vesa Enne. Kun he perustivat Karma-yhtyeen, pääsin ehdolle Erkin bändiin. Toinen oli Hair-musikaalissa laulanut Rale Koivisto. Pääsin keväällä 1973 koekeikalle. Yhden setin lauloin ja Erkki sanoi: ”Se on tässä. Tervetuloa orkesteriin.” Se oli hieno tunne.
Käännöshittien aika
Liikasen kanssa Kari teki ensimmäisen albuminsa Aikapommi (1974), mutta ihan oma soololevy syntyi sitten vasta Scandialla pari vuotta myöhemmin.
– Sotavallan Arto oli kertonut [Harry] Orvomaalle, että tämmöinen jätkä on olemassa ja Orvomaa soitti mulle. Hän lupasi, että saisin tehdä kantrimusiikkia. Olin silloin Lavenin Lean bändissä kakkossolistina. Taloon tullut Chrisse Johansson pani kuitenkin jäihin mun kantrihaaveeni ja Lea ilmoitti mulle, että ”Klabbi, unohda se kantrilevy, sitä ei tehdä.”
Kari Tapion nousu Suomen kansan suursuosikiksi tapahtui hitaasti puurtamalla. Kuvaavaa on, että Ilpo Hakasalon ja Peter von Baghin Iskelmän kultainen kirja (1986) ei mainitse Kari Tapiosta vielä mitään.
– Chrisseä mun on kiittäminen ensimmäisestä hitistäni Sing my love song eli Laula kanssain (Dave Macronald – R. Dunhills suom. san. Vexi Salmi). Menin Chrissen luokse, ja Chrissen huoneessa oli myös Katri Helena ja kuuntelimme sen kimpassa. Muistan vielä Katrin sanat: ”Tää on varma nalli, levyttää tän kuka tahansa, tää on varma hitti”. No, eihän sitä koskaan voi noin sanoa, mutta kyllä Katri aavisti ja minäkin aavistin, sillä olihan alkuperäinenkin iso hitti. En pystynyt tuhoomaan sitä…
Kilpailu käännösbiiseistä oli artistien välillä kovaa ja he kävivät alituiseen kyselemässä tuottajilta uusia hittejä. Myös Fredi teki samaan aikaan ja vieläpä samassa yhtiössä versionsa Laula kanssain -biisistä, mutta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Kari Tapion menestyikin paremmin.
Olen suomalainen
Viisitoista kesää (Living next door to Alice) (säv. Michael Chapman san. Nicholas Chinn suom. Juha Vainio) oli sitten vielä suurempi hitti, mutta ensimmäiseen kultalevyynsä Kari Tapio tarvitsi italialaisen biisin: Olen suomalainen.
– Löytö lie tapahtunut MIDEMin messuilla. Olin Kajaanissa keikalla, kun Kaide [Kaj Westerlund] soitti, että tule äkkiä Helsinkiin, on löytynyt kova hitti sulle.
– Se julkaistiin juhannusaatonaattona, mutta eihän silloin ketään kiinnostanut lähteä sinkkua kaupasta hakemaan, enemmän taisivat olla kabanossit mielessä. Vasta syksyllä se pauhkahti kärkeen. Jälkeen päin ihmettelin, miksi se annettiin juuri mulle. Olin kuulemma eniten velkaa förskottia talolle. Ajattelivat ilmeisesti saavansa edes osan omistaan takaisin, kun siinä oli hittiainesta.
L’italianon suomensi ja suometti Raul Reiman, joka oli Karille tärkeä ystävä.
– Hieno ja hyvin herkkä kaveri. Saatettiin joskus öisin puhua puhelimessa kolmekin tuntia. Junnu [Vainio] oli mun aisaparinani, kun kannettiin nuori lyyrikko hautaan.
– Muistan, kun hän toohotti Kaiden koppiin salkku mukanaan, että ”antakaa mulle äkkiä muutama biisi, kun tänään menee sähköt, että pitäis saada tehdä tekstejä” ja otti sitten sieltä Kaiden pinosta muutaman nuotin.
Kaj Westerlundin kanssa hän teki kahdeksan albumia, mutta viimeisen Kari Tapion Finnlevy-albumin tuotti Jaakko Salo. Pettyneenä Finnlevyyn Kari siirtyi 1993 Audiovoxille, jossa tuottaja-sovittajana oli vanha tuttu Veikko Samuli. Samulin kanssa Kari Tapio oli ystävystynyt jo kesällä 1972 Dannyn kesäshow’ssa. Veikko teki Karille yhden sävellyksen, Minne tuuli vaeltaa, jota he menivät kauppaamaan Chrisse Johanssonille ja siitä Samulin tuottaja-sovittajaura saikin hyvän vauhdin.
– Oltiin jo ovella lähdössä pois, kun Chrisse huusi perään: ”Veikko, haluatko tehdä lisää sovituksia?”
Kari Tapio toimi siis erinomaisena vaikkakin omien sanojensa mukaan hiljaisena puhemiehenä ja pian Samuli ja Johansson tekivätkin jo mm. Katri Helenan Syksyn Sävel -hitin Syysunelma.
– Jonka intron soundin minä mokasin… Veikko oli juuri hommanut syntikan ja minä menin studiossa ajankulukseni sitä räpläämään.
Aluksi Samuli suuttui, kun hän oli kuulemma vääntänyt saundia tuntikausia levytystä varten, mutta sitten totesikin Karin kehittelemän saundin vielä sopivammaksi ja soitti sitten intron sillä.
Sanat: Kari Tapio
Karin sanoitusharrastus alkoi, kun hän oli keikkamatkalla ja hermoili puuttuvaa käännöstekstiä.
– Raul Reiman ei ollut saanut tekstiä aikaiseksi ja aamulla piti mennä studioon. Tein keikan ja matkalla pysähdyin levikkeelle ja aloin kirjoittaa tekstiä. Sitten aamulla Takomo-studiolla Kaide sanoi, että Reiman faksas just tunti sitten huipputekstin. Silloin tehtiin se Reimanin teksti ja tää mun tekele (Tuntematon maa) siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
Varsinkin yhteistyö Veikko Samulin kanssa Audiovoxilla sai Kari Tapion tekemään originaalisanoituksia. Kikka oli Audiovoxin ykköstähtiä, joka halusi nostaa profiiliaan ja toivoi ”isä- ja poika-Vainion pornolaulujen” jälkeen levytettäväksi jotain vakavampaa ja nätimpää. Niinpä sitten Kari suostui pitkän harkinnan jälkeen kirjoittamaan Samulin sävellykseen itselleen ja Kikalle dueton Häipyy etäisyys, jonka hän on levyttänyt myöhemmin myös Paula Koivuniemen kanssa.
Käännöstekstejä Kari Tapio on tehnyt toistakymmentä ja muutenkin hän tekee sanoituksensa aina valmiisiin melodioihin. Poikkeus on Myrskyn jälkeen, jonka hän on kirjoittanut suoraan runoksi. Idea tuli kuulemma niin myöhään yöllä, että muuta sanoitushommaa ilman kuulokkeita kasettimankan kanssa ei voinut tehdä vaimoa herättämättä.
– Mietin siinä vähän omaa elämääni, on semmosta vähän myrskyn tynkääkin ollut tossa… En muista kovin tarkkaan, siihen meni varmaan norttia paljon ja valvottuja öitä.
Kari Tapion tarkoituksena oli antaa Myrskyn jälkeen nimenomaan jollekin muulle laulajalle ja siten viestittää halustaan kirjoittaa sanoituksia myös muille.
– Ihan ensin Kulttuuritalolla oli hyväntekeväisyyskonsertti, jossa annoin Katri Helenalle sen tekstin ja pyysin häntä säveltämään sen. Katri, katsoi ja sanoi, että ”tää on ihan sun elämääs, kyllä sun pitää tää ite laulaa.” Annoin sen sitten Rainer Frimanille ja tekstin sävelsi Köpi (Kyösti) Roth. Se kesti kauan, hän ei sitä tehnyt. Sitten se kiersi: Markku Aro oli seuraava. Meni vuosi, ei tapahtunut mitään, mä otin sen veks.
– Sitten Samuli sanoi mulle, että jos et sä sitä itse tee, niin voisitko antaa sen Matti Eskolle. Mä sanoin, että totta kai, se on hyvä kundi ja sopii hyvin sille. Matti Esko sen kerkis jo laulaakin, mutta hän lähti sitten Audiovoxilta pois, ja Ile ja Samuli, koska Audiovox sen biisin omisti, eivät halunneet antaa sitä mukaan… Sitten tuli Syksyn Sävel -aika ja me oltais laitettu se siihen. Mä itse päätin siis vihdoinkin laulaa sen. Mutta me ei voitu laittaa Syksyn säveleen, kun Matti Eskon demo oli jo soinut Radio Salossa.
– Junnukin vielä liittyy tähän, kun hän viimeisenä syksynään kävi täällä meillä kylässä ja puhui koko elämänsä suurin piirtein. Mä näytin sen tekstin Junnulle silloin. Junnu korjasi siitä yhden sanan ja sanoi: ”Tää on ihan sinkkubiisi. Korjaa tuo! Oma suu, oma leipä. Älä anna kellekään tätä!”
Veikko Samuli ja Raimo Kerokin (Rexi) ovat tietysti tunnettuja nimiä, mutta keitä ovatkaan muut Kari Tapion sävellyskumppanit?
– Kari Teräväinen on Tulipunaruusujen saksofonisti, Juha Takanen taas alkuperäinen Agentsin rumpali, joka perusti Paavo ja Zephyrin, jossa mun poikani [Jani Jalkanen] soitti bassoa ja sitä kautta tutustuin häneen. Hauge Piispanen on puolestaan jo Kuopion ajoiltani tuttu muusikko.
Klabbin pöytälaatikkoon ei ole kuulemma jäänyt yhtään tekstiä, keskeneräiset on poltettu takassa. Kari Tapio on sanoittamisensa suhteen kovin nöyrä.
– Eihän niitä ole kuin 67. En ole koskaan kuuluttanut, että nyt laulan oman sanoittamani laulun. Mä inhoon semmoista kuulutusta.
Säveltämisen suhteen hän on vielä kriittisempi ja epäilee sävellystensä hipovan plagiointia. Ensimmäisen kolmesta levytetystä sävellyksestä, Syksyn Sävelen Lottovoitto on syntyä Suomeen, hän sävelsi Jaakko Salon ehdotuksesta Jukka Virtasen tekstiin. Ainoa varsinainen tilaussanoitus on ollut puolestaan Kesää kohti Reijo Taipaleelle.
– [Seppo] Matintalo soitti, että [Kari] Litmanen on tehnyt tämmöisen sävellyksen ja pitäisi saada kesän ykköshitti. Ihan pienet paineet läväytettiin mulle. Sanoin, että voin mä yrittää ja tulikohan se sitten yhdessä yössä.
Käännöstekstejä tehdessä Kari käännättää alkuperäisen tekstin sisällön pojillaan tai jollain muulla. Sisällön lisäksi hän pyrkii ottamaan huomioon myös alkuperäisiä vokaaleja samankaltaisen soinnin säilyttämiseksi. Tuoreimpia Klabbin käännöshittejä ovat norjalaisen Rolf Løvlandin ja irlantilaisen Brendan Grahamin You raise me up ja Toto Cutugnon Il treno va. Jälkimmäinen oli oikeastaan tilaustyö Cutugnolta tai siis hän kauppasi biisinsä Klabbille, kun herrat kohtasivat toista kertaa Lahden Viinijuhlilla 2002 ja kuuntelivat Karin autossa Olen suomalainen/L’italiano -duettonsa miksausta.
– Toto otti taskustaan uuden sinkkunsa ja sanoi kuuntelepas tämä. Hän sanoi, että hän toivoo, että sä sen levyttäisit ja tekisit tekstinkin siihen. Se oli musta niin hienoa, että joku maailmanluokan songwriter antaa mulle tommoisen jutskan.
Klabbi kiinnostui teksteistä vasta iän myötä, nuorempana melodia oli tärkeämpi. Koska koulussa oli tarjolla vieraaksi kieleksi vain saksaa, englanniksi laulaminenkin edellytti foneettisesti kirjoitettuja lunttilappuja, kun teksteistä ei vielä ymmärtänyt juuri mitään.
Kari Tapio miettii hetken vastausta kysymykseen, mikä on hyvä teksti.
– Hyvä teksti on semmoinen, joka juoksuttaa ihmisen komerolle laittamaan reumakerraston päälle, kun karvat nousee pystyyn! Se on siinä, en mä osaa enempää sanoa.
Yksi Kari Tapion rakkaimmista omista sanoituksista on Elämän virta (säv. Erkki Friman), duetto henkiseksi veljekseen kutsumansa Reijo Taipaleen kanssa.
– Se on sikäli kaksijakoinen juttu, että me olemme kuunnelleet Olavi Virtaa, se on ikuinen ja myös elämän virta on ikuinen, se vierii koko ajan, jos sitä tarkkaan sitä tekstiä kuuntelee…
Vaikka Elvisin jäsen onkin, Kari Tapio ei ole ehtinyt juuri seuraamaan Teoston asioita tai Elvisin edunvalvontatyötä saati käymään jäsentapahtumissa. Karille tekijätulot ovat enimmäkseen olleet vain mukavaa bonusta keikkatulojen päälle, mutta eivät toki ihan mitättömiäkään silloin kun omien tekstien tekeminen oli aktiivisempaa.
– Nyt on työn alla yksi käännösbiisi, joka ei ole vielä lentänyt roskakoriin. Vainio patistaa joka päivä, milloin sä ostat sen kynän…
– Ei niitä väkisin synny, esimerkkinä Rexin tango Tuoksusi sun, jolla aikanaan osallistuimme Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuun. Puoli vuotta se oli se arkki siinä, Rexi oli antanut sävellyksen ja yhden tekstivihjeen: ”vaikka tuuli tuoksus viekin, ei voi sammuttaa sen liekin”. Puoli vuotta meni eikä mitään tullut, mä tuijotin aina sitä arkkia. Sitten mentiin kerran ruotsinlaivalle Pian kanssa, keikkamatka taikka joku muu. Naisethan käy aina noissa parfymeerioissa ja ne ottaa niitä eri jutskia tuohon. Se tökkäs mulle käden tohon nuuhkittavaksi ja sitten keksin sen nimen ”Tuoksusi sun”. Menin suoraan hyttiin ja kirjoitin A-osat siltä istumalta, B-osat sitten kotona.
Monessa haastattelussa Kari Tapio on jo todennut saaneensa kaiken mistä on haaveillut. Pari tärkeää haavetta on toteutunut tänä vuonna: kantrialbumi Viimeiseen pisaraan ja reissu Memphisiin ja Nashvilleen, jossa hän koki mm. Reba McIntiren stadionkonsertin.
Mikä panee vielä miehen lähtemään keikoille?
– Rakkaus musiikkiin, ei se sen kummempaa.