Joulukuussa kävin moikkaamassa viime vuodelta tuttuja muusikoita nykymusiikkitapahtumassa Rooman vanhalla keskusteurastamolla. Siellä järjestettiin myös tilaisuus, jossa kerrottiin, millä tolalla on paikallinen esittäjien tekijänoikeussysteemi. Se on nimittäin niin huonolla, että ei tämmöistä asioiden sotkemista pysty edes moni italialainen käsittämään.

Suutarin lapset ovat todella paljasjalkaisia, sillä esittäjien ja levytuottajien oikeudethan perustuvat Rooman sopimukseen vuodelta 1961. Esittäjien oikeudet saatiin Italian lakiin 1975, esittäjien tekijänkorvausjärjestö IMAIE (Istituto Mutualistico per la tutela degli Artisti Interpreti ed Esecutori) perustettiin 1977, mutta vuosikymmeniin esittäjät eivät saaneet mitään tilityksiä. Sittemmin Italiassa ”gramex-korvausten” tariffit käyttäjille on sidottu lakiin, mutta pykälät on kuulemma huonosti muotoiltu.

Käsittämätön italialainen erikoisuus on, että äänitetuottajat ja muusikot eivät mahdu samaan tekijänoikeustoimistoon ja äänitetuottajillakin on kaksi eri putiikkia: AFI ja SCF. Gramexin sijaan italialaisilla on siis 3 järjestöä ja muusikoiden IMAIE:lla ei koskaan ole edes ollut oikeutta periä korvauksia suoraan musiikinkäyttäjiltä, vaan he ovat joutuneet perimään korvauksia näiltä yhtiöiden perustamilta järjestöiltä. Voitte vain kuvitella mitä siitä on seurannut…

IMAIE:n toimitusjohtaja Maila Sansaini kertoi synkkää historiaa mitenkään kaunistelematta. Tietenkin matkalla on hukkunut miljardeja liiroja ja levytyssopimuksissa on yritetty ryöstää artisteilta heille kuuluvat esityskorvaukset. Sopimus paikallisten IFPI:en (meillä ÄKT) kanssa saatiin aikaan vasta tällä vuosituhannella ja takautuvia korvauksia menneiltä vuosikymmeniltä siirrettiin miljoonia IMAIE:lle. Korvausten tilittämisessä eteenpäin on aivan suunnattomia aukkoja, sillä jopa Italian yleisradioyhtiö RAI:n esitysraportit ovat enimmäkseen erittäin puutteellisia. Äänitteistä on merkitty kenties vain biisin ja esittäjän nimi, joka ei aina ohjaa oikean raidan jäljille.

IMAIE:n osoitekirjassa on myös huomattavia puutteita: 66.000 oikeudenhaltijaa on tavoittamatta, joukossa taatusti myös suomalaisia. Tämä on tärkeää: jos uskot, että esiinnyt äänitteellä, jota olisi mahdollisesti esitetty vuosina 1975-2009 Italiassa, kannattaa tsekata löytyykö nimi tuon 66.000 joukosta. Osoite on online.imaie.it:8080/AIE/Segnalazione_dati.asp.

Yhteystiedot voi ilmoittaa IMAIE:en vapaamuotoisesti.

Hieman kokeilemalla löytyi mm. näyttelijä-laulaja Konsta Hietanen, jolla on saamattomia korvauksia ilmeisesti Poika ja Ilves -elokuvasta, koska leffan muukin cast löytyy listasta! Klikkasin A-kirjainta ja huomasin, että esim. Aaron Nevillellä saattaisi olla ihan mukavaa eläkettä IMAIE:n tilillä, kunhan vain ilmoittaisi sinne, että italialaisilla ovat menneet ainakin joidenkin raitojen osalta etu- ja sukunimi sekaisin…

“In liquidazione”.

Esityskorvausten lisäksi IMAIE:lla on samoista syistä myös miljoonia tilittämättömiä hyvitysmaksuvaroja. En nyt ihan saanut tilaisuudessa selvää, ovatko mainitut 120 miljoonaa tilittämätöntä euroa peräisin vain hyvitysmaksuista vai olivatko mukana myös esityskorvaukset. Melkoinen summa, vastaa noin kymmenen vuoden Gramex-tilityksiä, mutta toisaalta aika pieni, jos siinä ovat sekä esityskorvaukset että hyvitysmaksut ja se on kertynyt vuodesta 1977.

No, entäs paikallinen ESEK… Huh-huh, en meinannut uskoa korviani! Lain mukaan jakamattomia varoja piti alkaa käyttää musiikin edistämistarkoituksiin. Tästä varsinainen hässäkkä saikin alkunsa, koska aluksi rahaa annettiin IMAIE:sta kaikille, jotka osasivat sitä hakea. Ilmeisesti kunnolla ei mainostettu, mutta ainakin jotkut entiset toimihenkilöt alkoivat kavaltaa rahaa… Jälkikäteen on todettu, että ainakin viidesosa tuetuista oli puhtaasti rikollisia ja runsaasti oikeusjuttuja on nostettu. En edes osaa kuvitella, mitä kaikkea tilaisuudessa ei ehditty kertoa.

Viime vuonna Rooman käräjäoikeus julisti IMAIE:n lakkautetuksi ja selvitysmiehet on määrätty. Niinpä yhdistyksen kotisivulla logon alla lukee in liquidazione eli selvitystilassa. Yhdistys on käytännössä lakkautettu ja 41 työntekijää tietää hommiensa jossain vaiheessa loppuvan. Harmillista on tietenkin, että tällainen prosessi varmaan syö jälleen vuodesta 1975 asti kertyneitä laulajien ja soittajien rahoja, joista on jo liian moni vetänyt välistä. Moni italialainen muusikko on jo kuollut ilman esityskorvauksiaan ja vielä moni tulee kuolemaan, sillä italialainen oikeuslaitos ja byrokratia jauhaa tätä juttua varmaan vielä vuosikausia.

Teksti: Petri Kaivanto