Roni Martin on vaimonsa, flamencotanssija Kaari Martinin kanssa luonut useita koko illan flamencotanssiteoksia – viimeisimpänä Juhlaviikoilla ensi-illan saaneen ja juuri palkitun Peppi Pitkätossun. Nyt Martin on kuitenkin antanut laulaja-lauluntekijälle vallan ja tehnyt levyllisen suomenkielistä soulia. Biisit syntyivät kahdessa kuukaudessa Madridissa.

Vielä kymmenen vuotta sitten Martin suuntasi energiansa psykedeelistä rockia soittavaan Winha-orkesteriin, jonka keulahahmona laulaja-kitaristi toimi. Yhden ep:n ja lp:n jälkeen suuntaansa hakenut Winha kuitenkin hajosi. Kaikki muuttui kun Bob Dylanin ja Sly and the Family Stonen nimeen vannonut rokkari joutui tanssiteatteriteos La Kalevalan kautta työskentelemään flamencomuusikoiden kanssa. Se oli monessakin mielessä käännekohta Martinin elämässä. Flamencon myötä aukeni uusi maailma, jonka tuloksena rokkarista kypsyi säveltäjä. Ensin oli kuitenkin nöyrryttävä ja tunnustettava puutteensa.

– Arrogantisti kuvittelin, että osaan jo tarpeeksi ja ettei minun tarvitse enää opiskella. Jos kuitenkin haluaa saavuttaa tietyn ammatillisen tason säveltäjänä, ovat kaikki mahdolliset teoriat tärkeitä työkaluja.

Mikä oli se hetki kun oivalsit, että sinulla on vielä paljon opittavaa?

– Se oli tammikuussa 2003 Liisankadun studiossani kun kuulin Rauli Rantasen soittavan soleaa. Silloin lakkasin olemasta rock-muusikko ja alkoivat flamenco-opinnot. Tiesin saman tien, etten halua ryhtyä flamencokitaristiksi tai -laulajaksi, vaan halusin kehittää itseäni säveltäjänä niin, että kykenen säveltämään flamencoa. Käytännössä en seuraavaan kolmeen vuoteen tehnyt mitään muuta kuin ympäri vuorokauden vain mietiskelin ja opiskelin flamencoa. Isoin duuni oli pyrkiä yhdistämään kaikki aikaisemmin opittu flamencon lainalaisuuksiin. Ensimmäinen säveltämäni kokonainen flamencoteos tuli 2006.

Miten yhdistit omat perinteesi flamencon perinteeseen? Espanjassahan ollaan hyvin tarkkoja traditiosta, vaikka toisaalta uudistetaan rohkeasti.

– Minua kiinnostaa ja arvostan perinteistä flamencoa, mutta se ei ole sitä mitä haluan tehdä säveltäjänä. Sävellykseni edustavat parhaimmillaan minua silloin, kun niissä on kuultavissa musiikillinen taustani. Espanjalaista minua ei tule vaikka haluaisin. Kuulostan todennäköisesti suomalaiselta joka tapauksessa. En tietenkään halua ainoastaan uudistaa, mutta kykenen tekemään vain itseni näköistä kamaa. On tiettyjä juttuja, mitä en ylitä enkä riko.

– Kun säveltää flamencotanssijalle niin on oltava jokin yhteinen lanka mistä vedetään. Se on compas eli rytmi, siitä en tingi. Compas sisältää koko rytmirakenteen, rytmiryhmän ja säestävän instrumentin ja säestetyn solistin rytmisen suhteen. Se on flamencon musiikillisesti kiinnostavin anti. Vaikka tekisin kuinka atonaalisen ja avantgardistisen freejazz-kappaleen, mutta jos olen omasta mielestäni tekemässä siitä flamencoa, niin pyrin säilyttämään tämän rytmisen rakenteen. Se on kaikkein hienointa flamencossa, ja sillä luodaan ne jännitteet. Toki on paljon muutakin mistä en tingi, esimerkiksi tietynlaiset tonaliteetit ovat kiinteä osa flamencolajeja.

Miten flamencoon perehtyminen muutti suhdettasi aiemmin kuuntelemaasi musiikkia kohtaan?

– Minulle kävi niin, että kun aloin ekaa kertaa ymmärtää, mistä flamencossa on kyse, se mullisti koko musiikillisen ajatteluni. Sen jälkeen en enää pystynyt kuunteleen Marvin Gayeta ja Beatlesia samalla lailla. Minulle Marvin Gayen laulun todelliset hienoudet avautuivat vasta, kun olin ymmärtänyt Camarónin laulun hienoudet. Sen jälkeen Marvin Gayesta tuli minulle yksi suurimmista, jos ei se sitä jo ennen ollut.

Avaisitko tuota vähän enemmän?

– Tapa, jolla hän rytmittää lauluaan, on hyvin samanlainen kuin flamencossa. Flamencossa on fundamentaalisen tärkeää laulaa contra tiempolla, ikään kuin iskujen väliin. Kun kuuntelee Marvin Gayen laulua näillä levyillä, niin ne on lähes poikkeuksetta laulettu samalla logiikalla. Se ei tarkoita sitä, että kaikki soul-levyt olisi laulettu niin, mutta Marvin Gaye laulaa lähes poikkeuksetta takapotkulla.

Flamencossahan väistellään aina compaksen iskuja ja soulissa ne yleensä soitetaan. Flamencossa myös soitetaan hyvin tarkasti rytmissä, kun taas soulissa svengi syntyy eri konsteilla. Miten kaltaisesi svengin palvoja omaksui flamencon metronomintarkan rytminkäsittelyn?

– Aivan, mutta se on vain svengikysymys, flamencossa soitetaan huomattavasti enemmän metronomimaisesti – tietyissä lajeissa. Soleaa tai seguiriyasta ei voi soittaa metronomimaisesti vaan niissä tempo elää. Kyse on kuitenkin vain tulkintatavasta. Flamencossa on erilainen rytminen jännite. Kummatkin ovat rytmisesti monipuolisia lajeja. Täytyy muistaa, että niin flamencoa kuin funkia ja soulia tehdään huonosti ja tylsällä rytmillä. Minua kiinnostavat vain artistit, jotka kykenevät tekemään rytmisesti rikasta musiikkia.

Pentti Saarikosken runoihin perustuva Maailmasta -levy syntyi vasta flamencoon perehtymisen yhteydessä. Pitikö sinun mennä Amerikan kautta Andalusiaan ennen kuin löysit suomenkielen?

– Ei, kyllä Saarikoski tuli jo paljon aiemmin. Kun aloitimme bänditouhuja niin Aleksi Milonoffin isä, teatterinjohtaja Pekka Milonoff, antoi meille treenitilat KOM-teatterista. Hengasin siellä valtavasti ja tuli nähtyä tosi paljon esityksiä. Markus Fagerudd oli orkesterinjohtajana ja Kaj Chydenius teki paljon juttua. Siellä näin teoksen Jokaisella on tämänsä, ja se teki minuun valtavan vaikutuksen.

– Näin Saarikoskessa paljon samaa suomenkielisenä mitä oli Bob Dylanissa; abstrakteja ja surrealistisia tekstejä, mutta kokonainen maailmankatsomus tulee läpi niistä teksteistä. Dylanille ennen sotia eläneet blues-laulajat on sen raamattu. Minulle samalla lailla Dylan ja sen aikalaiset ovat pitkälti luoneet maailmankuvani. Teinivuosina en pitkälti muuta tehnytkään kuin kuuntelin niiden biisejä ja ihmettelin sitä sisältöä. Jos mietin lapsuutta Töölössä niin en paljon muuta muistakaan kuin Hectorin, Daven ja Tuomari Nurmion laulut. Muistan vieläkin ne ulkoa. Kyllä mulla on tullut jo kehdossa vaikutteet noilta herroilta, ja tietenkin pitää mainita myös Chydenius.

Aloitit kuitenkin muusikon urasi englanninkielisellä rockin tekemisellä. Oliko Winha etsikkoaikaasi?

– Oli. Olen joutunut myöhemmin yhden kerran kuuntelemaan Winhan levyn ja  se oli tuskallista kuultavaa. Winhan säveltäjällä oli kauheesti intoa ja tahtoa, mutta ei kykyä sijoittaa palasia oikeaan järjestykseen. Urani alkoi vasta, kun vapauduin turvallisesta bändileikkikentästä ja aloin tehdä omalla nimelläni juttuja. Vuonna 2003 istuin alas ja tein kuukaudessa Maailmasta-levyn biisit.

Tapasit flamencotanssiteos La Kalevalan myötä myös vaimosi, tanssija Kaari Martinin. Mikä oli hänen vaikutuksensa ajattelutapaasi ja työskentelytapaasi?

– Silloin tapahtui paljon yhtä aikaa. Musiikillisesti ja taiteellisesti otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin töihin. Tajusin ettei sitä kukaan muu tee puolestani. Aloin opiskella ja kuunnella musiikin tekemisessä itseäni enkä muita. Rantasen Raulin lisäksi Kaarilla oli valtava vaikutus asenteeseeni. Hän oli siinä vaiheessa jo vuosia tehnyt määrätietoisesti töitä. Tajusin, että minunkin pitää ryhtyä töihin. Kaari osasi myös oikealla tavalla potkia mua perseelle. Ei auta, että on lahjakas.

Luotko usein nopeasti, kuten teit Saarikoski-levyn materiaalin?

–  Parhaat juttuni olen kaikki tehnyt tosi nopeasti, tiiviisti lyhyessä ajassa. Uuden levyn biisit syntyivät yhtä biisiä lukuunottamatta parissa kuukaudessa. Peppi on tehty myös tosi nopeasti. Olin tarpeeksi kypsynyt säveltäjä, että osasin kuitenkin pitää hauskaa koko ajan. Se oli iloinen ja hauska prosessi, ja se kuuluu lopputuloksessa. Niistä tuli minun näköisiä biisejä.

Peppi Pitkätossussa esiintyivät flamencolaulaja Falo ja flamencokitaristi Cano. Olet myös työskennellyt muiden espanjalaisten huippujen kanssa  Se on varmasti ollut opettavaista?

– Kyllä. Kova koulu oli myös Ángel Rojasin flamencotanssiteos. Tein siihen kolme tuntia musiikkia vaikka teos kesti alle tunnin. Olen sen jälkeen lukuisissa jutuissa käyttänyt sitä ylijäämämateriaalia. Kaikkihan sen tietää, että kill your darlings, mutta sen lisäksi pitää pystyä säilyttämään hyvä ilmapiiri ja työmotivaatio.

Palatkaamme 90-luvulle. Teit pitkään töitä Jukka Orman studiossa, jossa myös Otto Donner vaikutti. Oliko se tärkeää kisälliaikaa sinulle?

– Oli. Minulla on ollut aivan mieletön tsägä että olen päässyt tekemään sellaisten ihmisten kuin Oton ja Jukan kanssa duunia. Olen arvostanut heitä valtavasti jo kauan ennen kuin olen tavannut heitä. Opin heiltä korvaamattomia juttuja.

Kuten mitä?

– Opin Donnerilta lukuisia juttuja studiotyöskentelystä. Ne palautuvat mieleeni tämän tästä. Oli mielettömän arvokasta nähdä kuinka kovimman luokan suomalaiset ammattilaiset työskentelevät.

Maailmasta-levy ilmestyi vuonna 2004. Orman kitarointi sopii todella hienosti sinun laulujesi maisemaan. Sen jälkeen olette tehneet yhdessä mm. flamencoatanssiteos Jörö-Jukan. Teillä tuntuu olevan hyvä yhteys.

– Vaikka meillä on 20 vuotta ikäeroa niin olen kokenut alusta asti Jukan hengenheimolaiseksi musiikilliselta ajattelulta. Harvoin, jos koskaan tulee vastaan toista ihmistä jonka kanssa niin hyvin natsaa tyylitajut. On täysin sattumaa että Jukkakin on kilahtanut flamencoon aikaisemmin, mutta myöhemmin miettinyt että onko se sittenkään niin sattumaa. Myöhemmistä vaikutteista täytyy mainita Sanna Salmenkallio. On ollut hieno kokemus nähdä kuinka Sanna työskentelee. Ihailen hänen tyylitajuaan. Olen ollut mukana auttamassa Sannan teoksissa ja Sanna on vastaavasti ollut mukana koko ajan minun teoksissani.

Helmikuussa ilmestynyt soololevysi, Roni Martin, on suomenkielistä soulia. Se on tavallaan paluu juurillesi.

– Se on vain eri tyyppinen proggis. Musiikillisesti ajattelen, että kaikki on samaa, minun juttuani. Vaikka teinkin levyn biisit yksin Madridissa, oli yhteistyö tuottaja Didier Selinin kanssa erittäin hedelmällistä. Meidän musiikilliset taustat ovat hyvin erilaiset. Didierillä on hiphop-tuottajan tausta, minulla perinteisempi muusikon tausta.

Mitä teet seuraavaksi?

– Tällä hetkellä minulla on paljon uusia juttuja mitä olen aloitellut. Tein levy-yhtiön kanssa sopimuksen että seuraava levy tulee jo ensi vuonna. Halusin sen pykälän sopimukseen, koska Otto Donnerin sanoin, deadline on luovuuden alku.  Nyt täytyy ladata pattereita. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin olen jo ehtinyt säveltää puoleen väliin seuraavan levyn. Siitä tulee jazz-combolle sävelletty Helsinki-aiheinen laulelmalevy. Sen lisäksi yksi tämän vuoden iso projekti on koota levy kaikista viime vuosina tehdyistä tanssiteossävellyksistä.

Aiotko lähteä uuden levysi tiimoilta keikoille?

– Meillä on tuottaja Didieri Selinin kanssa ollut aikomus rakentaa teemaorkesteri, jonka tyyliin sovitetaan biisejä mitä vuosien aikana on tullut tehtyä. Se livebändi tulee kuulostaan aika erilaiselta kuin mitä tuo levy kuulostaa.

Miten itse määrittelisit, mikä ensisijaisesti olet, laulaja-lauluntekijä, muusikko vai flamencosäveltäjä?

– Jos pienessä maassa haluaa tehdä tätä ammattia kannattaa olla laaja-alainen. Nautin vaihtelusta. Yritän keskittyä siihen, että pidän laulajan taitoa kunnossa. Mahdollisuuksien mukaan koetan jatkuvasti harjoittaa kitaran ja pianon soittoa mahdollisimman paljon, koska se auttaa minua säveltämisessä. Säveltäjän rooli on se työ mitä teen koko ajan. Materiaalin keräys on jatkuva prosessi.