Mikä ihme se sovittaja oikein on?

Hän on se kummajainen, joka parhaimmillaan tuo teoksen aivan uudelle tasolle. Sovittaja lisää mausteita ja värejä, joita ilman sävellys ja sanat eivät hengitä ja kasva. Sovittajan ideoimat uudet äänet, rytmit, harmoniat, instrumentit, soundit ja ylipäätään uudet ideat tuovat teokselle uutta lisäarvoa, joista pääsevät hyötymään säveltäjä, sanoittaja, kustantaja, tuottaja, solisti, orkesteri ja levy-yhtiö.

Viime kädessä upeasta sovituksesta on mielissään musiikin kuuntelija, joka näin saa elämäänsä taas yhden musiikillisen helmen. (oho, olipa kauniisti sanottu).

Ikävää on se, että joskus vain muutaman bassoäänen vaihtaminen tai parin soinnun muuttaminen saa jotkut käyttämään itsestään tuota samaa sovittaja-nimikettä.

Mikä sitten on sitä sovittamista?

Ero esim. orkestroinnin (eli soitintamisen) ja sovittamisen välillä on siinä, että sovittaminen on teoksen musiikin luovaa muuntelua. Sovittaja lisää teokseen jotain uutta, siinä missä orkestroija taas yleensä vain jakaa äänet uudelleen jollekin muulle kuin alkuperäiskokoonpanolle.

Teoston ohjelmistoimikunta määrittelee muun muassa tekijänoikeussuojasta vapaiden teosten sovittajaosuuksia. Se on laatinut tiettyjä ”sääntöjä”, joiden avulla voidaan pohtia, ylittyykö niin sanottu ”sovituskynnys”.

Tuntuukin, että on helpompi arvioida mikä ei ole sovittamista:

Sovittamista ei ole:

• soitintaminen ilman luovaa panosta

• helponnettujen versioiden laatiminen

• sävellajin tai äänialan muuttaminen

• sovitusjäljitelmien laatiminen kuulonvaraisesti

• vähäiset muutokset ja esittäjän tulkinnallinen pano

• kaksinnusten tai rinnakkaisäänien lisääminen tai poistaminen

• dynaamisten ja agogisten merkintöjen laadinta

•fraseeraus- ja sormitusmerkintä

Ehkä sovitin, ehkä en. So what, big deal!

Mikä siinä sovittamisessa nyt niin puhuttaa? No, aina kun aletaan puhua rahasta kaikki valpastuvat. Sovittajan kun on mahdollista saada tekijänoikeuskorvauksia. Tästä syntyykin värikäs soppa:

Kustantamattoman sävellyksen sovittajan perusosuus on 16,67 % ja kustannetun 11,11 %. Vapaan teoksen (tekijä kuollut yli 70 vuotta sitten) sovittajan perusosuus on 16,67 %, mutta siitä voidaan poiketa ohjelmistotoimikunnan päätöksellä. Jos sovitus on teoksen ainoa suojattu osa, sovittajan osuus voi olla myös 25,00 % tai 33,33 % sovituksen luovuusasteen mukaan.

Sovittaja saa yleensä tilitysosuutensa joko säveltäjältä, tai säveltäjältä ja sanoittajalta. Eli saadakseen korvauksia sovittaja tarvitsee suostumuksen säveltäjältä, tai säveltäjältä ja sanoittajalta.  

Tekijänoikeudellisesti sovittaja tarvitsee sovitusluvan vain säveltäjältä, mutta koska voidaan katsoa, että sovittajan panos parantaa koko teosta, voidaan puolet sovittajan osuudesta ottaa sanoittajalta. Tämä on siis yksi näkökulma. Toinen on taas se, että sovittajan osuus otetaan vain säveltäjältä.

Lisää näkökulmia: Jos säveltäjä sovittaa oman sävellyksensä, menee sovitusosuus kokonaan säveltäjältä, kun taas jos sovittaja on ulkopuolinen, otetaan sovitusosuus molemmilta. Tässä näkökulmassa on toivottavaa, että säveltäjän sovittaessa omaa teostaan saa hän siitä vähintään kunnollisen sovituskorvauksen.

Tiivistettynä voidaan puhua ”kakkuajattelusta”, jossa sovittajan osuus otetaan vain säveltäjältä ja ”lisäarvoajattelusta”, jossa sovitusosuus otetaan molemmilta.

On hyvä huomata, että kaikki edellä mainittu sovitusosuuksien jako on vapaasti tekijöiden sovittavissa ja teoskohtaista.

Vielä yksi näkökulma: Jos sovitus kerran hyödyttää koko teosta, miksei osaa sovitusosuudesta oteta myös kustantajalta? Joidenkin kustantajien mielestä tämä ei ole hyvä idea….

Sovitus siellä, sovitus täällä

Kun teos levytetään sillä voi olla ja yleensä onkin joku sovittaja.

Kun teos sitten halutaan sovittaa uudelleen, sovittajana toimii yleensä joku aivan muu taho kuin alkuperäistekijät. Silloin täytyy pyytää tietenkin sovituslupa.

Jos teos on kustantamaton, lupa pyydetään tekijöiltä, kun taas teoksen ollessa kustannettu lupa pyydetään tekijältä tai kustantajalta tilanteesta riippuen.

Ongelmaksi muodostuu se, että sovituslupia pyydetään ja teosilmoituksia Teostoon tehdään aivan liikaa. Monesti kannattaisi miettiä kahteen kertaan, että onko tämä tekemäni muuntelu oikeasti uusi sovitus. Jos ei ole, niin älä lähde pyytämään sovituslupaa tekijöiltä ja kustantajalta. Heitä se usein vain ärsyttää. Saatat saada luvan ”sovittaa”, mutta mitään osuuksia ei heru.

Äläkä silloin tee siitä uutta teosilmoitusta Teostoon. Jos et saa tekijöiltä sovitusoikeuksia, ei tekemäsi teosilmoitus tee mitään muuta kuin rasittaa Teoston henkilökuntaa ja systeemeitä. Vielä huonompi tilanne on, jos sovittamasi kappale on ulkomaalainen, eli sillä on ulkomainen kustantaja. Saat ehkä luvan sovittaa (joka sekään ei ole aina varma), mutta oman kokemukseni mukaan 95 prosentissa tapauksista kustantaja ei anna mitään osuuksia. Aina on kuitenkin pyydettävä lupa, jos sovittaa ja aikoo sovituksensa esittää tai julkaista.

Summa summarum: Jos ravintolatriosi tai tanssipaikoilla soittava kvintettisi tekee kappaleesta My way uuden “sovituksen”, ei kannata tuhlata aikaa sovitusluvan hakemiseen. Parempi on todeta, että kyseessä ei ole sovitus. Nimimerkillä ”Tuhlattu on”.  

Hyvä sääntö on myös se, että jos sovituslupaa ei ole, ei pidä myöskään merkitä itseään sovittajaksi.

Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu

Sovittajien soisi arvostavan toistensa työtä. Jos demosta ollaan tekemässä levyversiota ja demoversiossa on jo sovittaja, kannattaisiko sovitusosuus jakaa lopullisen sovittajan ja demosovittajan kanssa? Samalla tavalla jos sovitat kappaletta ja käytät siinä jonkun toisen sovittajan vanhaa sovitusta ja ideoita pohjana, olisiko syytä mainita sovittajana myös hänet, eikä vain omaa nimeään?

Sovittaminen ja säveltäminen ovat toisinaan hyvin lähellä toisiaan ja mielestäni molemmat opettavat ymmärtämään toista. Sovittamista kannattaa opetella vaikka lukemalla partituureja ja kuuntelemalla levyjä. Se, että omistaa Sibeliuksen tai Finalen, ei vielä tee sovittajaa. Aivan niinkuin nettikään ei ole mitään ilman sisältöä, ei sovittajakaan voi tuoda teokseen lisäarvoa ilman omia ideoita.

Nyt vain odotan innolla nähdäkseni, miten Selviksen editori aikoo sovittaa tämän ylipitkän juttuni varattuun tilaan sopivaksi.

Heikki Elo

---

Ajassa