Kaija Kärkinen
Kuva: Markku Mattila

Elviksen Oktoberfestin paneeli 25.10. antoi hyvän kuvan siitä, miten tänä päivänä voi saada biisejä läpi eri artistien levyille. Vastauksia kysymykseen “Miksi mun hittibiisi ei kelpaa” saatiin kosolti ja kuulijan tehtäväksi jäi arvioida, miten nämä vinkit sopivat omaan tilanteeseen.

Paneelia vetänyt Kaija Kärkinen sanoi avaussanoissaan, että tähän asti hän on tehnyt pääasiassa itselleen, mutta haluaisi nyt tehdä myös muille.

– Levy-yhtiöiden sivuja selatessa on kuitenkin tullut hämmentynyt olo. Tuntuu, että kaikilla on jo omat tiimit valmiina.

Panelisteina olivat kustantamojen edustajina Tommi Kalenius (Kaiku Entertainment) ja Tommi Tuomainen (Elements Music), levy-yhtiön edustajana Asko Kallonen (Warner) sekä biisintekijöinä Antti Kleemola, Sanna Korkee ja Lasse Wikman.

Mitä demolta vaaditaan?

Keskustelun aluksi puhuttiin siitä, mitä demolta vaaditaan.

Sanna Korkee muisteli aikaa, jolloin Sanna ja Lapset sai levytysdiilin Pokon kanssa. Tien raivasi c-kasetilla tehty kotidemo kappaleesta Pieni murhapolttaja. Kun biisi oli hyvä, ei levytys kaatunut demon laatuun.

– Juha Torvinen sanoi, että tää on paskin demo, mitä oon kuullut, mutta tuollainen biisin nimi jo herättää, Sanna muisteli.  

Asko Kallonen jatkoi sanomalla, että paskat demot on harvoin esteenä. Hän muisti, kuinka Timo Kiiskisen Sininen sointu tuli aikoinaan c-kasetilla kotikutoisena demona. Se päätyi Samuli Edelmannin levylle ja soi edelleen.

– Demon soundi on kuitenkin hyvä myyntiväline. Sitä kuunnellaan ja sen rinnalla biisiä, ja samalla ajatellaan artistia, jolle se on tarkoitettu.

Yksi paneelin perusviestejä olikin se, että tänä päivänä biisi pitää jo tekovaiheessa kohdentaa artistin mukaan. Samoin demo tulee räätälöidä sen mukaan, kenen laulettavaksi biisiä tarjoaa. Mitä enemmän demosolistin laulu tuo mieleen lopullisen solistin, sen parempi. Konedemo ei ole välttämätön vaan kaikki on tapauskohtaista. Tärkeintä on kaikki, mikä tekee biisin vastaanottajalle helpoksi.

Kallonen tunnusti kyllä senkin, että kun Jukka Immonen  ja Jenni Vartiainen soittivat hänelle ensimmäisen demoversion säveltämästään En haluu kuolla tänä yönä [san. Mariska], hän oli epäileväinen.

– Jos olisin saanut jostain muualta sen demona, tuskin olisin soittanut sitä Jennille.

Verkostoidu ja liity tiimeihin

Kaija Kärkisen kysymykseen, millä tavalla “se hitti löytyy sieltä läjästä” Kallonen vastasi, että hänen työhönsä ei varsinaisesti enää kuulu demojen perkaaminen.

– Enemmän se on keskustelua tiettyjen tekijöiden kanssa siitä, mitä haetaan. Ja tänä päivänä moni artisti haluaa tehdä itse, tai ainakin valita oman biisintekotiiminsä. Mulla on tällä hetkellä 14 artistia, joiden kanssa toimin jatkuvasti. Tietyllä tavalla on totta, että demoja kannattaa tarjota suoraan artisteille tai sitten kustantajille.

Kallonen sanoi myös, että kyseessä on huomiotalous, jossa tarvitaan verkosto.

– Kyse ei ole siiitä, onko hyvä vai ei. Alalla ei etsitä hyviä biisejä vaan sopivia biisejä. Biisintekijän pitää löytää verkostot ja tehdä itsensä tunnetuksi siinä verkostossa.

Tommi Tuomainen jatkoi, että tarjokkaita on ihan älyttömästi.

– Meidän huomio kestää noin minuutin. On tärkeää hankkia kannuksia. Se että hakeutuu koulutukseen, on hyvä asia.

Tiimityöstä puhuttaessa paneelissa käytettiin kansainvälisen mallin termistöä “toplinerit ja  trackerit”. Joskus tiimissä voi olla erikseen myös “lyricisti”. Vanhan liiton näkökulmasta toplinerin vahvuutena ovat melodian avainkohdat ja trackeria kutsuttiin joskus aikoinaan sovittajaksi.

Kustantaja tekijöiden ja levy-yhtiöiden välissä

Tommi Tuomaisen mukaan artistin uuden levyn kärkibiisejä haetaan mistä vain. Toisinaan käy niin, että vastaan tulee yhden tekijän hyvä biisi, mutta se ei toimi vielä sellaisenaan. Kun sitä hiomaan kytketään vaikka pari kouliintunutta tekijää, se voi yhtäkkiä alkaa toimia järjettömän hyvin.

Tommi Kaleniuksen kertoessa Kaikun kirjoittajatiimistä Kaija Kärkinen kysyi, onko se suljettu piiri.

– On ja ei. Meillä on sekä housewritereita että free-kirjoittajia.

Kalenius selosti, kuinka kustantaja toimii biisintekijöiden ja levy-yhtiöiden välissä. Tekijöiden kanssa olennainen osa vuorovaikutusta on biisien kehittely.

– Voidaan esimerkiksi tehdä pieniä muutoksia tekstiin, hän sanoi ja kertoi tapauksesta, jossa tekijä oli avoin keskustelulle ja biisi päätyi ykkössinkuksi.

Kaikun housewriterdiileistä Kalenius kertoi, että sopimukset vaihtelevat. Kesto on 1-3 vuotta, joskus pidempikin. Sinä aikana kaikki tekijän biisit kustantaa Kaiku.

Asko Kallonen totesikin, että biisien suhteen portinvartijuus on siirtymässä levy-yhtiöiltä kustantajille.

Alkuvuodet tahkotaan

Antti Kleemola kertoi omasta tekijäurastaan, kuinka eka biisi meni 90-luvun puolivälissä läpi Katri Helenan joululevylle.

– Sen jälkeen kymmenen ensimmäistä vuotta olivat aikamoista tahkoamista. Viimeiset viisi vuotta on jo ollut helpompaa.

Itse esittämänsä biisit Kleemola säveltää ja sanoittaa itse. Tilauskappaleet hän säveltää luottosanoittajien teksteihin. Hän keskittyy pop-rock-iskelmä-biiseihin. Demoksi riittää piano ja oma laulu.

– Sen pitää toimia niin, että sen voisi mennä heittään trubakeikalle.  

Lasse Wikman jatkoi tähän, että hänen 25 vuotta kestäneen uransa ensimmäiset 15 vuotta olivat tahkoamista.

– Oon viehättynyt lyhyihin tarinoihin. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Somer [Petri], Jämsä [Kai], Haverinen [Pertti], Plogman [Charles] ja Jalonen [Petri].

Demolaulaja tekijän pussista?

Parituntisen paneelin aikana puhuttiin myös mm. siitä, kuinka Ruotsissa demotuotannot ovat jo niin pitkällevietyjä, että niistä on vaikea kuulla itse biisiä. Jos tuotanto on hyvä ja siinä on hyvää koukkua, onnistuvat ruotsalaiset myymään myös tuotannon, jossa useat raidat solistia lukuunottamatta otetaan lopulliseen levytykseen.

Yksi yleisöpuheenvuoron käyttäjistä oli Petri Somer. Hän sanoi mm., että akkarilauludemossa pitää panostaa vokaaliin. Jos demossa on jo hyvä clue, se voi päästä levylle tuotannon takia eikä biisin takia. Somerin mukaan monet joutuu panostamaan omasta pussistaan hyvät laulajat. Hyvän demolaulajan merkitystä korosti myös Tommi Tuomainen. Hän ja Kalenius muistuttivat, että demotuotannot ovat osa niitä palveluja, joita kustantajat voivat tarjota.

EMI:n A&R:nä äskettäin aloittanut Jukka Hynynen kommentoi myös keskustelua yleisöstä. Hän sanoi, että demosta pitää erottua biisin neljä perustekijää: melodia, harmonia, sanat ja rytmiikka. Miten demo on toteutettu – kitara, laulu, kone – on sivuseikka kunhan nämä neljä elementtiä ovat mukana. Tuotannon vaatimustaso riippuu genrestä.

Lasse Wikman muistutti vielä, että verkostoitua voi myös suoraan artistin kanssa. Ja jos artisti ihastuu biisiin, hän voi toimia “spokesmanina”.

Sanna Korkee totesi, että lauluntekijäkoulutuksen käyneistä aika moni on hyytynyt siihen, kun nimettömänä ei saa biisejä edes kuultavaksi. Miten verkostoidutaan, kun demoja ei kuunnella ja jos ei hillu Hesan baareissa?

Tommi Kalenius kertoi myös Kaikun netissä toimivasta virtuaaliyhteisöstä, joka on tekijöiden ja levy-yhtiöiden kohtaamispaikka. Hän lupasi, että se julkistetaan parin viikon sisällä paneelista.

Lopussa puhuttiin myös kimppakirjoitussessioista. Antti Kleemola kertoi, että hänellä on muutama biisinkirjoitusleiri takana.

– Kokemus, että niissä ei välttämättä synny ne parhaat biisit, mutta se on aivan loistava tapa saada selville, miten homma synkkaa muiden osallistujien kanssa.

Yksi keskustelunaihe oli sekin, että alan verkostot ovat edelleen vahvasti miesten hallussa.  Naisia rohkaistiinkin liittymään Facebookissa Finnish Women in the Music Business -verkostoon.

Kun paneelin jälkeen siirryttiin pöytiin viettämään varsinaista Oktoberfestiä, kävi puheensorina vilkkaana. Monet olivat saaneet innostavia lisäeväitä siihen, miten kaupallisilla musiikkimarkkinoilla löydetään oma paikkansa. Jotkut taas totesivat: – Tää ei oo mun juttu.

Toisten mielestä paneeli oli juuri sitä, mitä Elviksen pitää järjestää ja mihin toimintaansakin suunnata. Jotkut olivat toista mieltä. Joka tapauksessa paneeli oli mielenkiintoinen ja aihe tärkeä aika monelle elvisläiselle. 

Martti Heikkilä