Ammattilaisuutta ilman toimeentuloa?

– Jos suunta on seuraavat viisi vuotta yhtä huono, olemme tosi liemessä.

Näin sanoo musiikintekijä Jarkko Martikainen. Vielä vuonna 2004 hänen kokonaistulonsa olivat noin 60.000 euroa, mistä Teoston tilitysten osuus oli 30.000 euroa. Vuonna 2010 vastaavat luvut olivat 40.000 euroa ja 25.000 euroa.

Heittelyt hänen tuloissaan ovat viime vuosina olleet suuria. Epävarmuuuden lisäksi musiikintekijän tuloja ei suoraan voi verrata kuukausipalkkaisen palkansaajan tuloihin sillä tekijän on tuloillaan kustannettava myös työvälineensä, työtilansa ja matkansa sekä katettava sosiaaliturva.

Vielä 2000-luvun alussa Martikaisen yhtyeen YUP:n albumi Lauluja metsästä myi lähes 20.000 kappaletta. Martikaisen kirjoittamia tekstejä oli noina vuosina myös suosionsa huipulla olleen Trio Niskalaukauksen levyillä.

Vuodesta 2004 lähtien Martikainen on julkaissut neljä soololevyä (kolme studiolevyä ja yhden livelevyn). Niiden myynti on yltänyt muutamaan tuhanteen, mikä sekin on nyky-Suomessa hyvä määrä. Neljäs studiolevy on tulossa tänä keväänä.

– Tämä soolo-musiikkini on sellaista, että radiot eivät siihen ole juuri koskeneet.

Mies ei silti aio tinkiä musiikillisesta linjastaan. Uskollista yleisöä hänellä edelleen riittää, mutta kuinka moni levy jää ostamatta piratismin vuoksi? Tai sen vuoksi, että piratismiin kytkeytyy yleinen henki “että kuka niihin törkeän kalliisiin levyihin enää rahojaan laittaa”.

– Sitä on vaikea arvioida. Ehkä kolmasosa jää ostamatta. Ehkä puolet.

Tulojen tippumisesta huolimatta Jarkko Martikainen haluaa uskoa ammattinsa tulevaisuuteen ja siihen, että “jotenkin tässä rimpuillaan”.

– Mutta ehkä muitakin tulomahdollisuuksia pitää katsoa. Silkka tekijyys voi olla vaikeaa.

Martikainen kysyy, onko tulojen etsiminen muualta jatkossa yhä useamman kohtalo.

– Voiko olla ammattilaisuutta ilman toimeentuloa? Eikö se ole silloin vain kapea-alaista harrastelua, jos valtaosa ajasta kuluu muuhun ansiotyöhön ja nukkumiseen?

“Menkää oikeisiin töihin!”

Keskustelupalstoilla Martikainen on törmännyt mitä hurjimpiin visioihin siitä, miten musiikintekijät voivat luovalla ajattelulla turvata toimeentulonsa eikä enää “vanhanaikaisesti tekijänoikeuksilla”.

– Se mitä Radiohead pystyy tekemään maailmanlaajuisesti ei onnistu Suomen markkinoilla. Albumin tuotantokustannuksia on vaikea puristaa alle 10.000 euron, jos muusikoille maksetaan palkat ja käytetään oikeata studiota ja äänittäjää. No, jos oikein puristetaan ja tehdään kannetkin itse, niin 6.000-7.000 euroa. Jos levyä myydään netissä 6-7 eurolla miinus alvit ja jakelukulut, niin parintuhannen myynti on minimi, ettei koko homma tuota pelkkää tappiota.

– Tai voihan tätä myös sivutoimisesti puuhastella ja maksaa harrastuksestaan, mutta se ei ole ammattilaisuutta.

– Internetin loanheittäjät neuvovat, että menkää taiteilijat oikeisiin töihin. Musiikintekijän työtä ei siis pidetä minään. Mulle ei tulisi mieleenkään lähteä muiden ammatteja mollaamaan.

Keskustelupalstoja lukiessa Jarkko Martikaiselle tulee yleensä “kiusaantunut ja halju olo”

– Neuvotaan myös, että “tehkää laiskurit keikkoja”. Muusikko-musiikintekijälle se on tietysti mahdollista, mutta ei keikkojakaan Suomen maassa voi loputtomasti tehdä. Mene nyt Tampereelle klubi-keikalle kolmannen kerran saman vuoden aikana.

– Ja ahkera keikkailu on auttamatta tekemisestä pois. Tanssi-iskelmän puolella artistit ja bändit voivat kiertää ahkerasti, mutta biisinteosta vastaavatkin sitten ihan muut.

– Tai sanotaan, että ryhtykää rekkakuskeiksi. Siinä ammatissa tehdään tärkeää työtä, mutta eikö olisi parempi, jos Ismo Alanko ja Hande Nurmio voisivat pysyä musiikintekijöinä?

Tuottajana vajaan 8 euron tuntipalkka

Martikaista työllistää musiikintekemisen ja keikkailun lisäksi tuottajan työ. Hän  on tuottanut Timo Rautiaista ja Niskalaukausta sekä Samuli Putroa. Työn alla on Putron seuraava levy, jonka julkaisee Kaiku.

– Laskin yhdessä projektissa, että kun tätä työtä oman luonteensa mukaisesti tekee tunnollisesti, pääsee 7,92 euron tuntipalkalle miinus verot. Tuottajan palkkiohan on könttä. Enimmillään voisi päästä 20.000 euron vuosiansioon, jos seuraava projekti alkaisi aina edellisen päätyttyä ja ehtisi tuottaa neljä albumia vuodessa.

Martikainen ei epäile, etteikö harrastuspohjaltakin voi edelleen syntyä hyviä debyyttilevyjä uusilta lahjakkuuksilta, joilla on kova into ja palo alalle.

– Mutta kuinka moni pystyy sen ensilevyn jälkeen jatkamaan uraansa, jos ammattilaisuuden perusteet murenevat.

Vaikka musiikintekemisellä on yhä vaikeampi elää, on musiikki tämän ajan suomalaiselle hyvin merkityksellistä.

– Kari Tapion kuoleman jälkeen tulin huomaamaan monen suomalaisen vilpittömän surun. Hänen työnsä näyttää olleen ihmisten mielestä “pirun tärkeää”. Eikö siihen silloin sisälly myös kunnioitus niitä säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia kohtaan, jotka ovat tehneet Kari Tapion esittämän musiikin?

– Tai kun sain 1980 joululahjaksi Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä, jolla on ollut suuri merkitys sille, miten koko elämäni on rakentunut. Ismo on tekemisellään selvästi parantanut elämäni laatua.

Kun Jarkko Martikainen on viime vuosina ansainnut 40.000-50.000 euron bruttotulot vuodessa, se voi jonkun mielestä olla ihan kohtuullisesti. Hän asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa Riiihimäellä. Kotistudio on erillisessä piharakennuksessa.

– Bruttotuloilla on hankittava kitarat ja kotistudion varustus. Kyllä tässäkin työssä on jotenkin kelvolliset työkalut oltava kuten säälliset mikrofonit ja etuasteet. Jos joku tekee puusta huonekaluja, ei hänkään niitä mattoveitsellä tee.

Miehellä on ikää 40 ja vasta kolmen vuoden ajan hän on laittanut jotain syrjään eläketurvaa varten.

Kuka valitsisi valtiontaiteilijat?

Jarkko Martikaisella on ollut onni saada elantoa työskentelyyn myös joistakin apurahoista. Suurin on ollut valtion 1,5 vuotinen apuraha, joka päättyi viime vuonna.

– Se oli tärkeä apu siinä, että voi jättää keikkailun vähemmälle. Tien päällä on lauluja vaikea rustailla. On saatava aikaa tiettyyn viipyilevyyteen ja hiljentymiseen. Tarvitaan retriittikaistale hosumisen sijaan.

Silti satunnainen apurahansaaja ei innostu siitä, että tekijänoikeuksien sijasta valtio elättäisi tietyn valikoidun joukon musiikintekijöitä.

– En ikinä haluaisi olla päättämässä, kuka hyväksytään valtiontaiteilijaksi.

Martikainen peräänkuuluttaa puheiden sijasta tekoja.

– Juhlapuheissa sanotaan, että luova työ on uuden talouden kivijalka. Ja toisaalla sanotaan, että musiikkinne on niin luokatonta, että pitäisi maksaa kipurahaa sen kuuntelemisesta. Mutta ilman konkreettisia toimia luova talous on vain puhetta ja ilman todellista tietoa mäiskiminen on mäiskimistä.

– Missä ovat konkreettiset tulokset vaikkapa teostotulojen jaksottamisessa? Urheiljoilla on rahastonsa, mutta mitä on meillä jatkuvuutta turvaamassa.

Haastattelu tehdään Martikaisen kotistudiossa Riihimäellä. Kipakan pakkasyön jälkeen aurinko alkaa jo lämmittää.

– Tuo yksi ainoa aurinko meille paistaa ja samalla tavalla Suomen populaarimusiikkiin mahtuu vain yksi aurinko kerrallaan. Juuri nyt se on Jenni Vartiainen, sitä ennen Lauri Tähkä, PMMP, Kotiteollisuus ja Trio Niskalaukaus. Aina yksi ilmiö kerrallaan. Mutta yhden kulloisenkin auringon lisäksi tarvitaan myös muita, tarvitaan aluskasvillisuutta.

Martikaisen edellisen sooloalbumin levy-yhtiönä oli kotimainen Levy-yhtiö. Uuden julkaisee Sakara, kotimainen sekin. Yksi keskustelupalstojen mäiskijöiden “tieto” on se, että valtaosa tekijänoikeusmaksuista päätyy ulkomaille ja Teoston hallintokulujen pöhöttämiseen.

– Mun kohdallani teostot tulee sataprosenttisesti Riihimäelle, kun en ole enää aikoihin tehnyt kustannussopimuksia. Ja eikö se Teoston kuluprosentti ole hiukan yli kymmenen, tallennepuolella vielä vähemmän. Tietty kuluhan siitä väistämättä syntyy, kun rahat kerätään monesta eri purosta ja raportoituja musiikin esitystapahtumia on miljoonia.