Nordenstrengin uran kannalta ehkä merkittävin tapahtuma oli perheen muutto äidin työn perässä Helsingistä Tansaniaan vuonna 1980.

– Jouduin lähes ummikkona luokkaan, jossa kukaan ei puhunut suomea. Se oli melkoinen kielikylpy. Sillä on ollut ratkaiseva vaikutus siihen, että suhteeni englanninkieleen muodostui niin vahvaksi.

Kolme vuotta Afrikassa jättivät pysyvän merkin kymmenvuotiaan maailmankatsomukseen. Pekka Haaviston presidenttikampanjan taustatiimissä mukana olleelle Nordenstrengille on tärkeää kertoa lauluissaan niin hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta kuin suurvaltojen terrorista. Yhteiskunnallisuuden ja selväsanaisuuden kyvyn hän on kahden tiedotusopin professorin lapsena omaksunut jo kapalossa.

Kotimaassa hänen bändinsä The Latebirdsin musiikkia on markkinoitu americanana, tekstien jäädessä huomiotta. Laulaja itse on tähän asetelmaan silmin nähden kyllästynyt.

– Suomalaiset toimittajat tuppaavat automaattisesti yhdistämään americanan halpaan McDonald’s-kulttuuriin, jolla ei ole mitään tekemistä sen tarinankerrontaperinteen kanssa, josta olen imenyt vaikutteita.

Jenkkirokkarin maineestaan huolimatta Nordenstreng kokee olevansa pohjimmiltaan suomalainen. Los Angelesiin pakkasia pakeneva maailmankansalainen on vahvasti kiinni kotimaan tapahtumissa.

– Vaikka olenkin asunut viime vuosina talvet Yhdysvalloissa, seuraan kotimaan tapahtumia aktiivisesti myös sieltä. Tämä näkyy teksteissäni paljon enemmän kuin amerikkalaisen yhteiskunnan tapahtumat.

Oman tien löytyminen

Kipinän biisintekoon Nordenstreng sai Bruce Springsteenin Born To Run -albumista. Lapsuuden pianotunneista oli hyötyä kitaran otelaudan hahmottamisessa vaikka tekstien merkitys olikin keskiössä.

– En koskaan syttynyt WASPiin tai Iron Maideniin, koska ne tekstit eivät uponneet minuun. Nyt osaan nauraa hevin koomiselle puolelle, mutta nuorempana suhtauduin asiaan suurella vakavuudella.

Springsteenin vaikutus on helposti kuultavissa Nordenstrengin tuotannossa kautta linjan. Saman yksitoistavuotiaana leimahtaneen liekin perässä hän on yhä.

– Springsteen on pohjimmiltaan tarinankertojaperinteen

jatkaja, jonka juuret ovat Irlannissa. Saman perinteen voi kuulla niin irlantilaisissa kansanlauluissa kuin vaikka James Joycen teksteissä. Dancing In The Dark on ehkä aika kaukana irlantilaisesta kansanlaulusta, mutta samalta levyltä löytyy monta biisiä, joista tarinankerronta kuuluu vahvasti läpi.

Springsteenin ja Tom Pettyn kaltaisten tarinankertojien tuotantoon perehtymisestä tuli muusikonalulle loputon suo, johon hän upposi kaulaansa myöten.

– Olen käyttänyt aivan käsittämättömät määrät aikaa ja rahaa levyihin. Läksyjenteon sijaan opiskelin levyjen sisäpusseista biisien sanoja ja krediittitietoja. Sitten luin Jake Nymanin Rocktieto-kirjat ja aloin hommata ulkomaisia rocklehtiä, joita siihen aikaan ei ihan helposti löytynyt.

Taustatyön ohella syntyi myös biisejä. Vakavampi laulunkirjoittaminen alkoi lukiossa, ja soittokavereita etsiessä löytyi pari vuotta vanhempi Mikko Mäkelä, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut näihin päiviin.

– Bändimme Boomer’s Story loppui aikanaan siihen, kun lähdin isäni mukana Teksasiin, ja Mikkokin lähti merille. Kun tulin takaisin, olin tehnyt hirveän läjän biisejä ja perustin bändin nimeltä Elmer.

Zen Gardenin Kari Hynninen kiinnostui yhtyeestä, mutta nuori rokkari oli jälleen lähtökuopissa. Opiskelut Irlannissa kutsuivat. Juuri ennen Dubliniin lähtöä Nordenstreng näki keikalla mielenkiintoisen uuden yhtyeen nimeltään Salamanteri. Sen riveissä soittivat silloin vielä tuntemattomat Tuure Kilpeläinen ja Jussi Jaakonaho.

– Jussin soitto teki muhun hirveän suuren vaikutuksen. Ajattelin, että kun tulen vuoden päästä takaisin ja perustan seuraavan bändin, niin haluan tuon kitaristin siihen.

Näin kävi. Nordenstrengin ensimmäinen soololevy Moody ilmestyi vuonna 1998. Jaakonahon ja Mäkelän lisäksi pian levyn julkaisun jälkeen syntyneen The Latebirdsin muusikoiksi tulivat Janne Haavisto ja Miikka Paatelainen. Samanlaisen soundikäsityksen jakavat luottomuusikot ovat olleet livesoittoa arvostavalle Nordenstrengille tärkeitä apureita ajattoman tunnelman metsästyksessä.

Ensimmäinen hitti Tervomaalle

Jaakonahon rekrytoimana Nordenstreng soitti vuoden myös Jonna Tervomaan taustabändissä. Se oli tärkeä episodi. Tervomaan toiselle levylle päätyi Nordenstrengin sävellys, josta tuli hitti Yhtä en saa. Sen myötä aukeni tie ammattilaisuuteen.

– Aloin uskoa, että kyllä tällä voi oikeasti elättää itsensä. Biisien tarjoaminen muille kuin Jonnalle oli haasteellista, koska en siihen aikaan tekstittänyt ollenkaan suomeksi. Yhtä en saa oli pelkkä rallatus, jonka olin nauhoittanut sanelumankalle. Annoin kasetin Jonnalle, joka innostui ja teki siihen tekstin. Seuraavan kerran kuulin kappaleen valmiina ja ihmettelin, et wau, voiko tää olla sama biisi?

Toinen tärkeä opetus oli se, että Nordenstreng huomasi sopeutuvansa huonosti taustamuusikon rooliin.

– Muistan, kun ystäväni Miikka Paatelainen sanoi, että liian montaa asiaa samanaikaisesti tehdessä ne alkavat syömään miestä sen sijaan, että täydentäisivät toinen toisiaan. Tajusinkin pian, että minun pitää keskittyä omaan juttuuni.

LA – toinen koti

Nordenstreng aloitti säännöllisen reissaamisen Kaliforniaan vuonna 2007, saatuaan  pysyvään oleskeluun Yhdysvalloissa oikeuttavan Green Cardin. Aktiivisen biisintekemisen ja keikkailun ohella hän hyödynsi myös journalistin taitojaan ja kirjoitti kirjeenvaihtajana Helsingin Sanomien kulttuurisivuille.

Asenne taustamuusikon töihin on muuttunut: haastattelun jälkeisenä päivänä Nordenstreng suuntasi keikoille toisen losangelesilaistuneen suomalaisen, Irina Björklundin, kanssa.

– Olen tajunnut ettei elämä ole niin mustavalkoista. Joka työssä on lisäarvonsa ja kaikesta saa jotain. Ikääntyessä tajuaa, että aikaa on rajallisesti.

Los Angelesista on viime vuosina tullut Nordenstrengille toinen koti. Vanhassa leffakaupungissa on romanttista vetoa, ja LA on perinteisesti ollut merkittävä musiikkibisneksen näyttämö. Myös Green Cardin ylläpitäminen edellyttää pysyvämmän residenssin pitämistä maassa.

–Toki myös maantiede vaikuttaa. Etelä-Kaliforniassa on kesä 12 kuukautta vuodessa, ja Tansaniassa vietetyn lapsuuden jälkeen minun on aina ollut vaikea suhtautua Suomen pimeisiin talviin.

Ristiriitojen kaupunki

Kaliforniassa on majaillut myös moni Nordenstrengille tärkeä musiikillinen esikuva, niin Woody Guthrie, Randy Newman, Warren Zevon tai kanadalainen Neil Young.

– Losissa on aina asunut taiteilijoita, jotka ovat edustaneet poliittisesti vasurilaitaa. David Crosbyn ja Ry Cooderin vanhemmat olivat leffa-alalla toimivia vasemmistotaustaisia tyyppejä. Se on aina kuulunut heidän musiikissaan. Toisaalta kaupunki on monella tapaa vastakohtaisuuksien mesta. Svengaavimpien alueiden, kuten Silverlaken ja Venicen ohella siellä on myös Sunset Strip, jossa on nykyään tosi väsynyt sukkahousuheviskene.

Nordenstregnillä on viha-rakkaus -suhde kaupunkiin, joka toisaalta on täynnä mahdollisuuksia, mutta toisaalta täynnä yksinäisiä kulkijoita.

– Itse asiassa se feikki puoli johtuu aika pitkälti kaltaisistani onnenonkijoista, jotka tulevat muualta. Päästäkseen eteenpäin urallaan he yrittävät miellyttää. Se aiheuttaa kaupunkiin juurettomuuden tunteen.

Impulsiivisuus vaatii hyvän pohjan

Nordenstreng kertoo olevansa impulsiivinen lauluntekijä, joka ei pysty suoltamaan biisejä konttoriajan puitteissa.

– En ole siinä mielessä samanlainen ammattilainen kuin vaikka Timo Kiiskinen, joka pystyy tuottamaan biisejä tehokkaasti mittatilaustyönä lähestulkoon kelle tahansa. Minulta voi tilata, ja biisejä tulee jos tulee. Se on varmasti vaikuttanut siihen, etten ole saanut biisejäni niin paljoa muiden levyille.

Poikkeuksiakin on. Tällainen oli Vesa-Matti Loirin Skarabee-levylle syntynyt Aivan pilveä, joka oli yllättäen laulunikkarin ensimmäinen suomenkielinen biisi.

– Tommi Viksten pyysi, että tee seuraavaksi viikoksi semmoinen New Orleans -henkinen biisi. Se oli täsmäisku, joka syntyi viikonlopun jälkeen darrassa. Mutta ei sitä pystynyt sanelemaan. Se vain syntyi.

Laulunkirjoittamisen suurin haaste on Nordenstrengin mielestä oikean hetken pyydystäminen. Hän tuntee hengenheimolaisuutta Kiiskiseen ja Kilpeläiseen, joiden molempien kanssa on työskennellyt. Kilpeläisen kanssa syntyi viime vuonna Katri Helenalle mittatilauksena tehty hitti Valon maa.

– Biisinteko on käsityöläisammatti, joka vaatii opiskelua. En olisi tässä, jos en olisi kuunnellut kaikkia niitä levyjä ja opiskellut sitä taitoa. Mutta biisien syntyminen ei sinänsä vaadi mitään suurta prosessia. Laulu saattaa syntyä kiireessä juuri, kun on lähdössä ovesta ulos. Sen takia olenkin monesti myöhässä. Siinä siirtymisen välitilassa alitajunta ei tiedosta, mitä on tekemässä, ja silloin syntyvät monet parhaimmat asiat. John Lennon on sanonut, että ”life is what happens to you while you’re busy making other plans”. Parhaat biisit syntyvät juuri niin!

Parhaat biisit kuulostavat  jotenkin tutuilta, ja asiat on sanottu todella yksinkertaisesti. Esimerkkinä hienosta biisistä Nordenstreng mainitsee Hank Williamsin I Can’t Help It If I’m Still In Love With Youn. Sen pystyy ymmärtämään esikouluenglannillakin, mutta silti se on raadollinen ja elämänmakuinen.

– Se, että pystyy koskettamaan ihmisiä, on suurin onnistuminen. Monesti kaikkein helpoimmalta kuulostava biisi on kaikkein haastavin tehdä. Päästäkseen oikeaan mielentilaan täytyy pitää kanavat auki. Uskon protestanttiseen etiikkaan. Täytyy ammentaa koko ajan. Se on olennaista kaikessa luovassa duunissa. Vain niin syntyy helmiä. Uskon kuitenkin myös mystiikkaan – jota voi pitää romanttisena – eli en hirveästi halua lähteä selvittämään mistä hieno biisi syntyy. Siinä suhteessa en usko akateemiseen työskentelyyn. Hyvä biisintekijä pystyy ottamaan biisin ilmasta.