– Luonto hoivaa ja tekee hyvää. Jos joku muu asia on sut rikkonut niin luonnossa tulet taas ehjäksi. Saman hiljentymisen löytää myös meditoimalla. Joten pakkohan ei olisi lähteä könyämään tonne neljän asteen lämpötilaan, jota tulevalle viikonlopulle on luvattu, Ruuskanen virnistää.

Luonto on ollut hänen elämässään vahvasti mukana aina ja kuuluu myös hänen musiikissaan. Ruuskasen keväällä julkaistu kolmas levy, Kaunis on puiden tahto, kuljettelee kuulijan metsän huminaan, heinän tuoksuun, järvien jäille ja aalloille sekä saunojen ja tupien lämpöön. Akustisen folkkilevyn on tuottanut tamperelaismuusikko Jarno Laaksonen.

Tyttö on metsää

Se, että laulujen aiheet tulevat luonnosta, ei ole ollut Ruuskaselle aina ihan itsestään selvää. Hän kertoo kirjoittaneensa lauluja vaikka mistä, ensin englanniksi, ja tajunneensa sitten, että aiheet voi poimia ihan vierestä ja asioista, jotka itseä kiinnostavat eniten. Hän on huomannut myös, että kirjoittaminen omalla tunnekielellä on haastavuudessaan ja henkilökohtaisuudessaan hienoa.

Monet omaan tekemiseen liittyvät oivallukset ovat löytyneet Ikaalisten artistivalmennuksen ja lauluntekijävalmennuksen aikana.

– Ikaalisissa ryhmässä työskentely ja siedättyminen siihen, että saa palautetta, oli kauhean hedelmällistä. Lauluntekijävalmennuksen aikana tuli tehtyä paljon biisejä, muun muassa Tyttö on metsää, jonka kautta tajusin mistä mun pitää kirjoittaa, mikä on mun juttu.

Tyttö on metsää -teksti oli Ruuskasen mielessä vahvana, mutta kesti aikansa, ennen kuin hän sai sen ulos. Innoitus tekstiin tuli vuoden 2007 tienoilla surmatun Eveliinan tragediasta sekä suomalaisten naisten kohtaloista läpi historian.

– Ensin piirsin tarinaa pitkään, kunnes juttu aukesi niin, että sain sen myös kirjoitettua ja sävellettyä.

Tyttö on metsää -ep (2007) oli pienipainoksinen omakustanne, jonka kuulijapalaute oli niin hyvä, että Ruuskanen sai rohkeutta jatkaa kulkuaan metsäpolulla.

– En tiedä, onko kauhean hyvä olla kietoutunut vain yhden asian ympärille. Mutta kolmen levyn jälkeen huomaan olevani aina metsässä, Ruuskanen nauraa.

– Viehättää ja kiehtoo ihan valtavasti se, että pystyn, tai ainakin luulen pystyväni, kirjoittamaan luonnon tematiikan kautta jokapäiväisistä asioista. Kirjoitanpa mistä vain elämän haasteesta, niin se tulee minusta ulos eläimen tai jonkun muun luontoon liittyvän jutun kautta. Jos lauluissani eivät heinät helise niin sitten siellä on pölypilviä ja hevosia, kuten rakastumisen tunteesta kertovassa Villilaumassa.

Ruuskasen toinen levy, Kemijoki, on pitkäsoitto vuodelta 2009. Laulujen maailma sijoittuu pohjoiseen, joka on Rovaniemellä syntyneelle Ruuskaselle rakasta maastoa.

Viulua ja partiokitaraa

Ruuskanen aloitti musiikkihommat viulunsoitolla Rovaniemen musiikkiopistossa. Muistot siltä ajalta hymyilyttävät.

– Mut laitettiin joskus seiskavuotiaana yksin bussilla Ounasrinteeltä keskustaan. Viulutunneille piti mennä, mutta harvoinhan mie sinne päädyin. Lelukauppa Tapsan Tapulista usein soitettiin äidille, että nyt se teidän tyttären viulu on taas unohtunut tänne.

Viulunsoitto ei siis selvästikään ollut pikku-Hannan omin juttu ja se saikin jäädä kolmen vuoden jälkeen. Kitara ja partiolaulukirja houkuttelivat enemmän.

– Partiolaulukirjan takana oli kitaran otetaulukko, sitä opiskelin. Partiokämpällä tuli aina hoilattua ja soitettua kitaraa, noin 13-vuotiaasta eteenpäin, Ruuskanen muistelee.

Kitara jäi käteen ja seurasi mukana Helsinkiin, missä Ruuskanen opiskeli ja opetti meditaatiota. Omia englanninkielisiä lauluja syntyi, mutta niitä tuli laulettua vain salaa kotona oven takana. Tilanne muuttui, kun Ruuskanen muutti Tampereelle keväällä 2003 ja osui trubaduuri Kati Pellisen keikalle.

– Ajattelin, että just noin miekin haluaisin esiintyä. Kati piti Akustista baaria, jossa oli avoin lava. Menin sinne laulamaan omia enkkubiisejäni, ja sen jälkeen Kati pyysi mut kotiinsa ja neuvoi, miten saisin homman alulle. Pääsin hänen keikoilleenkin esiintymään. Katin tapaaminen oli iso asia.

Kati Pellisen ja Ikaalisten Artistivalmennuksen oppien rohkaisemana Ruuskanen lähti tekemään coverkeikkoja toisen kitaraa soittavan lauluntekijän Junnu Ikosen kanssa.

– Siellä mie istuin tuolilla kitaran takana enkä spiikannut mitään. Puolitoista vuotta meni, ennen kuin rohkenin alkaa jutella ihmisille ja nousta seisomaan. Esiintymispelko oli aluksi aika paha, Ruuskanen muistaa.

Omia biisejä hän esitti akustisen Tarina-bändinsä kanssa. Tällä hetkellä Ruuskanen tekee keikkoja satunnaisesti ja elättää itsensä muilla töillä. Lauluntekemisestä hän tuumii näin:

– Jos tuntuu siltä, että pitää tehdä jotakin – musiikkia, runoja, tauluja – niin onhan sitä tehtävä. Jos ei muuten niin siksi, että pysyy itse järjissään. Ja mikä sen hienompaa, että pystyy ehkä jakamaan jotain kaunista muille.

Metsäläiskansan perintö

Ruuskanen innostuu suunnattomasti siitä, että suomalaiset ovat metsäläiskansaa.

– Me ollaan vielä niin lähellä sitä aikaa, kun me ollaan oltu yhtä luonnon kanssa. Se on kaunis asia. On ihanaa, että me ollaan vieläkin vähän kaarnaisia ja tikkuisia, eikä ihan salonkikelpoisia. Ei me olla kovin kaukana siitä ajasta, kun me vielä uhrattiin luonnolle.

Näin Ruuskanen kirjoittaa Kaunis on puiden tahto -albuminsa kansitekstissä:

”Jossain sisällämme tässä suomalaisessa metsäläiskansassa lepää ymmärrys siitä, mikä ennen oli itsestäänselvyys. Kun puu kaadettiin siltä kysyttiin lupa. Kun talo rakennettiin, metsältä kysyttiin lupa. Nuo uinuvat jäljet leijuvat edessämme aina kun astumme luontoon. Kun hiljennymme, ne heräävät.”

– Jos hiljenet, löydät oman sykkeesi. Myös luonnolla on oma sykkeensä ja sen löytäminen voi auttaa siihen, ettei pään ja sydämen välinen hehkulanka pala poikki. Jokainen voi miettiä, voiko paremmin ostoskeskuksessa vai järven rannalla. Toki meillä on valtavat paineet olla kiireisiä kaikesta, mutta ehkä välillä kannattaisi olla vaan.